Mies ei koskaan kehu tai sano että rakastaa - muita?
Suhde muutenkin haastava miehen ikävän exän vuoksi, joka alkoi oireilemaan ja käytti heidän lastaan pelinappulana ja elämämme todella vaikeaksi. Mies kieltänyt kokonaan minua puhumasta omista vaikeista tunteista, joita väistämättä tässä tilanteessa herännyt. Olen joutunut todella pitkään vain pitämään aina kaiken sisällä ja ajoittain sitten tulee räjähdyksiä kun en vaan kestä oloa. Varmaan osittain olo tulee siitä, ettei mies koskaan sano minulle mitään kivaa paitsi seksin aikana. Tuntuu että olen muuten täysin ilmaa hänelle. Ei ole halunnut edes muuttaa yhteen eikä koskaan puhu yhteisestä tulevaisuudesta.
Toki voi kysyä että miksi edes olen tällaisessa kylmässä suhteessa. En tiedä onko tämä itselle jotenkin tuttua. Puhumattomuutta ja sellaista ettei vaan mitään kivoja sanoja tai kehuja turhaan viljellä ettei minulle tule ylpeä olo. Kaikin tavoin yrittää tavoitella jotain mitä ei varmaankin koskaan tule tältä mieheltä saamaan. Se tosin on varmaa etrei hön koskaan pettäisi tai vaihtaisi minua suhteen aikama uuteen. Mutta aina riidan aikana kyllä vihjaa että miks edes olen koko suhteessa. Ja kysyttäessä kun kysyn miksi hän on pysynyt minun kanssaan on vastaukseksi tullut riidan aikana pelkkiä ulkonäkööni ja seksiin liittyviä asioita.
Äh miksi edes avaudun tällaisesta.
Kommentit (21)
Miehelläsi on ehkä ollut paska lapsuus eikä ole kehittynyt kunnon itsetuntoa. Kun ei pidä itsestään, ei pysty kehumaan tai osoittamaan rakkautta muillekaan kauhean helposti. Sen olen ainakin itsestäni huomannut.
Meillä ei viljellä r-sanaa, mutta muita kauniita sanoja tulee kyllä paljon. Ja kosketuksia ja kivoja eleitä. Esim. naistenpäivänä mieheni oli leiponut kakun, kun tulin töistä kotiin.
Kylmyydestä ei tietoakaan.
Kyllä mua miehet kehuu, tosin harvoin mutta kuitenkin. Kukaan mies ei ole sanonut rakastavansa, naisistakin vain neljä. Naisilta saan kehuja paljon useammin kuin miehiltä.
Ap:n ongelmaan, jos kerran mies kysyy, miksi olet suhteessa ja itse on siinä seksin vuoksi... Oisko aika avata silmät jo? Vai vieläkö tosiaan ihastuminen pitää päätä sekavana?
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei viljellä r-sanaa, mutta muita kauniita sanoja tulee kyllä paljon. Ja kosketuksia ja kivoja eleitä. Esim. naistenpäivänä mieheni oli leiponut kakun, kun tulin töistä kotiin.
Kylmyydestä ei tietoakaan.
Minun mieheni tuli herättämään aamukahville suukon kera. Kyllä meillä rakas sanaa viljellään.
Nytkin niin ihanasti sanoi, että " lähetäämpä vaimo saunaan"
Hienoa että olet jo ap ymmärtänyt, että et tule tuolta mieheltä ikinä saamaan mitä haluat. Se on hyvä alku. Seuraava askel on johtopäätösten teko. Kyl se siit.
3,5v tätä ollut ja olen onnistunut pari kertaa lähtemäänkin, mutta palannut itse vaikka mies ei ole edes ottanut enää yhteyttä. Kai se on joku turva hänessä vaikka onkin aika kylmä. Onnistuin silti tänään hänet suututtamaan kun mainitsin hänen exänsä ja suuttui siitä aivan tajuttomasti. Nyt ei vastaa viestiin eikä ole viestiä edes lukenut. Tuntuu että hän on itsekin vielä aivan rikki tuosta inhottavasta exästä ja oikeudenkäynneistä. Taisin osua nyt vahvaan traumaan.
Rakastan häntä vaan niin kovasti ja harmittaa että ehkä koko ongelman ydin on se että tapasimme toisemme aivan liian väärään aikaan. :/ Kai minun täytyy vaan hyväksyä ja myöntää oma tappioni tälle exälle että hän ehti tavata miehen ennen itseäni. Niin tyhmältä kuin se nyt kuulostaakin
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi on ehkä ollut paska lapsuus eikä ole kehittynyt kunnon itsetuntoa. Kun ei pidä itsestään, ei pysty kehumaan tai osoittamaan rakkautta muillekaan kauhean helposti. Sen olen ainakin itsestäni huomannut.
Mies on ollut lapsena hyvin hemmoteltu eikä esim. edellenkään siedä lainkaan kun häneltä kielletään jotain tai esim. säännöt ovat hänelle aivan täysi kirosana. Kotona isä eikä isäpuoli ole olleet lainkaan sellaisia jotka olisivat tunteistaan puhuneet tai huomioineet hänen äitiään. Sieltä se malli tulee. Itselleen toki ostelee kalliita kitaroita jne mutta vaikea osoittaa edes sanoilla muita kohtaan hyviä asioita. Lahjoista ja materiasta en niinkään perusta.
Työskentelen ihmisten kanssa, jotka taistelee oikeudessa lapsiasioissa. Voisin sanoa, että molemmat osapuolet ovat persoonallisuushäiriöisiä ja usein heillä on voimakasta musta/valkoajattellua. Mies on saanut sinut uskomaan, että exä on se kauhea ja pahis, mutta asiahan ei näin yksinkertainen ole…
Mun mies lopetti r-sanan käytön ja muut kauniit sanat sillä sekunnilla, kun hänen salasuhde paljastui. Vaikka tiedän, ettei oletus voikkaan olla, että sitä kuulisi jatkuvasti, tuntuu silti hieman kolkolta, ettei sitä sanaa ole sen jälkeen enää kuulunut, vaikka aikaa on kulunut melkein vuosi siitä kun mies selkeästi katui ja lopetti sen suhteen. Niin,, vai lopettiko? Enpä ole siitäkään enää niin kauhean varma.
Te narsistien säälijät ja rakastajat olette kyllä aivan kummallista porukkaa.
Miehen exä oo syypää teidän suhteen hankaluuksiin ja turha sitä nasseakaan oo syyttää kaikesta niinkuin tuolla nasseketjussa on tapana.
Vakka kantensa valitsee vai mitenkä se meni.
Miksi olet edes koko suhteessa, jos sitä nyt voi sellaiseksi sanoa?
Mistä päättelet ettei tule jättämään tai vaihtamaan? Jos on kylmä, eikä kiinnostunut muusta kuin ulkonäöstä ja seksistä niin eikö ole todennäköistä että jättää tai vaihtaa kun kyllästyy seksiin tai ulkonäkösi muuttuu?
Vierailija kirjoitti:
3,5v tätä ollut ja olen onnistunut pari kertaa lähtemäänkin, mutta palannut itse vaikka mies ei ole edes ottanut enää yhteyttä. Kai se on joku turva hänessä vaikka onkin aika kylmä. Onnistuin silti tänään hänet suututtamaan kun mainitsin hänen exänsä ja suuttui siitä aivan tajuttomasti. Nyt ei vastaa viestiin eikä ole viestiä edes lukenut. Tuntuu että hän on itsekin vielä aivan rikki tuosta inhottavasta exästä ja oikeudenkäynneistä. Taisin osua nyt vahvaan traumaan.
Rakastan häntä vaan niin kovasti ja harmittaa että ehkä koko ongelman ydin on se että tapasimme toisemme aivan liian väärään aikaan. :/ Kai minun täytyy vaan hyväksyä ja myöntää oma tappioni tälle exälle että hän ehti tavata miehen ennen itseäni. Niin tyhmältä kuin se nyt kuulostaakin
Sun kannattaa varata aika psykiatrialle jos vaikkapa pääsisit psykologin juttusille ja saisit apua tunnepuolen ongelmiisi.
Elämä helpottuu huomattavasti kun vinksalleen vääntynyt itsetunto pääsee oikenemaan ja tunteet löytää paikkansa
Olisin melkein itse vpinut kirjoittaa tuon. Meillä nämä huoltajuuskiistat ja exän uhkailut tuhosivat koko suhteen ts miehen tunteet. Ikävä kyllä ehdimme muuttaa yhteen. Aivan samat jutut; seksi kelpaa , mutta muuten ei mitään yhteyttä. En kuule koskaan mitään rakastavia sanoja ja mies on monta kertaa jopa sanonut, ettei tunne mitään sellaista enää. Toki seksikin on nyt tätä myötä melkeinpä loppunut. Kerään voimia lähtöön.
Käypä avaamassa silmät ketjussa Narsistin keskustelutyyli ja sieltä saat ainoan johtopäätöksen - ero tai itsensä pystyynkuolemisen hyväksyminen.
Vierailija kirjoitti:
Mistä päättelet ettei tule jättämään tai vaihtamaan? Jos on kylmä, eikä kiinnostunut muusta kuin ulkonäöstä ja seksistä niin eikö ole todennäköistä että jättää tai vaihtaa kun kyllästyy seksiin tai ulkonäkösi muuttuu?
Mies on minua paljon vanhempi ja itsekin sanonut ettei tule varmasti enää ”parempaa” samaan. Mutta kuten tuolla joku myös kirjoitti niin varmaan tosiaan kaikki eroon liittyvät haasteet ja kiistat ovat jollain samaa romuttaneet miehen. Exä ei alkanut päästää lasta isälleen kun ilmestyin kuvioihin. Soitti jopa poliisia kun hän odotteli pihassa. Lapsi tykkösi kovasti olla kun olin heidän kanssaan ja puhui siitä tietysti myös äidilleen. Äidillä ei itsellään ole ketään kavereita ja epäili jopa minua että olisin hänelle soittanut pilapuheluja ja uhkaili että soittaa siitäkin poliisille. Aivan pimeä. Lapsikaan ei ollut edes yhteinen päätös vaan mies nimenomaan ei halunnut lapsia ja hänen aikaisempi suhde kaatuikin tuohon lapsiasiaan.
Tuolla joku puhui persoonallisuushäiriöistä niin kyllä. Nyt vaikuttaa kyllä todella pimeältä. Toki mieskin on hyvin itsepäinen jäärä. Hön on vaan ollut aivan liian kiltti ja liian pitkään. Itse saan nyt sitten kohdata kylmän ja rikkinäisen miehen.
Kyllä minun mieheni kehuu rakastavansa muita. Ja rakastelevansa!
Monet on yhtä surkeissa suhteissa, ap. Lohduttaako?