Ulkonäkökeskeisyys on todella koomista, koska

Näin on. Elämä on rennompaa, kun keskittyy muuhun.

Minä olen läski ja ruma, mutta mukava ja joviaali kaikille. Silti esimerkiksi uudet, kauniimmat työkaverini eivät hyväksy minua, vaan mieluummin valitsevat kaverikseen ulkonäöltään samantasoisia tyyppejä, vaikka nämä olisivat täysin epäluotettavia ja hankalia työkavereina. Eikö olekin outoa? Naisvaltainen ala.

Kumitissejä, kumihuulia, persposkien kohotuksia, tekoripsiä, tekorusketusta, hiustepidennystä, käsiteltyjä valokuvia ... ....

Saahan noita jokainen itselleen tehdä, mutta huolestuttavinta on, että tuollaisia lapset seuraavat yötä päivää somessa. Koulussakaan eivät kuuntele oppitunneilla vaan katselevat instassa aivottomien bimbojen kuvia. 

Seuraava sukupolvi on - jos mahdollista - vielä nykyistäkin aivottomampi.

Niin Miksi olen harvinaisuus kun viehätyn myös itseäni lyhyemmistä miehistä?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen läski ja ruma, mutta mukava ja joviaali kaikille. Silti esimerkiksi uudet, kauniimmat työkaverini eivät hyväksy minua, vaan mieluummin valitsevat kaverikseen ulkonäöltään samantasoisia tyyppejä, vaikka nämä olisivat täysin epäluotettavia ja hankalia työkavereina. Eikö olekin outoa? Naisvaltainen ala.

Tämähän on puhtaasti sinun näkemyksesi itsestäsi ja muista, sekä puhtaasti ulkonökeskeisesti tehty päätelmä. Viimeisen lauseesi perusteella todennäköisesti itsekin etsisin työkaverit muista henkilöistä.

Varmasti moni hyvin ulkonäkökeskeisistäkin ihmisistä tiedostaa, ettei siinä mitään järkeä olekaan, mutta tuo on niitä asioita jotka ovat ihmiseen vahvasti sisäänrakennettuna. Et voi tahdonvoimalla päättää viehättyväsi erilaisesta mistä oikeasti viehätyt.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti moni hyvin ulkonäkökeskeisistäkin ihmisistä tiedostaa, ettei siinä mitään järkeä olekaan, mutta tuo on niitä asioita jotka ovat ihmiseen vahvasti sisäänrakennettuna. Et voi tahdonvoimalla päättää viehättyväsi erilaisesta mistä oikeasti viehätyt.

Makuja on hyviä ja vähemmän hyviä. Makuakin voi kehittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti moni hyvin ulkonäkökeskeisistäkin ihmisistä tiedostaa, ettei siinä mitään järkeä olekaan, mutta tuo on niitä asioita jotka ovat ihmiseen vahvasti sisäänrakennettuna. Et voi tahdonvoimalla päättää viehättyväsi erilaisesta mistä oikeasti viehätyt.

Makuja on hyviä ja vähemmän hyviä. Makuakin voi kehittää.

Joiltain osin ehkä voi, mutta ei rajattomasti.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen läski ja ruma, mutta mukava ja joviaali kaikille. Silti esimerkiksi uudet, kauniimmat työkaverini eivät hyväksy minua, vaan mieluummin valitsevat kaverikseen ulkonäöltään samantasoisia tyyppejä, vaikka nämä olisivat täysin epäluotettavia ja hankalia työkavereina. Eikö olekin outoa? Naisvaltainen ala.

Minulla on vähän vastaavia kokemuksia. En sanoisi että muut eivät hyväksy minua, he vaan gravitoivat samannäköisten seuraan ja jättävät minut huomiotta. Ehkä he kokevat olonsa kotoisammaksi muiden hoikkien ja trendikkäiden seurassa. Se on välillä hassuakin miten samannäköisiltä meilläkin yksi porukka näyttää, kaikki ovat keskimittaisia, pienikokoisia hillitysti blondattuja ja samanlaisiin vaatteisiin pukeutuvia naisia.

Ulkonäkökeskeisyys on ikävä juttu. Vaatteet, joissa olisin nuorena näyttänyt paremmalta, pätevämmäntä ja edustavammalta, tuntuivat aina mahdottoman epämukavilta yllä. Meikkaamisestakaan en pitänyt koskaan. Minua haluttiin neuvoa molemmissa. En voinut käsittää, miksei riitä, että on puhdas ja siisti?

Ymmärrän toki sen, että hyvännäköistä on hauskempi katsella, mutta mitä väliä sillä on, kun työ on toimistotyötä, joka liittyy ihan muuhun asiaan kuin ulkonäköön?

Sitä paitsi jokainen rapistuu ja repsahtaa vanhetessaan. Hiukset menettävät värinsä. He, jotka eivät näytä rupsahtavan, ovat käyneet taitavissa plastiikkakirurgisissa operaatioissa, värjäävät ja meikkaavat.

Miksi meikki tekee ihmisestä, etenkin naisesta, pätevän ja ammattitaitoisen näköisen?

Seuraus on, että esimerkiksi nuoret naiset ja tytöt näyttävät kaikki samanlaisilta, tympeiltä.