Äitini uskottelee, että olen isä tyttö ja kertoo tätä kaikille
Todellisuus on, että isäni alkoi jo 9 vuoden iässäni näyttelemään itseään minulle alasti, ja sanoi "katso". Hän teki elämästäni täyttä helvettiä, ja vaikutti 100% siihen, etten hankkinut lapsia. Olisin halunnut lapsia kuollakseni. Pelkäsin siis sitä ahdistuksen tunnetta, ja että isäni tekisi lapsilleni samoin. Nyt isäni on kuolemassa, eli elinaikaa n. 2 kk. Äitini on alkanut jokapaikassa hokemaan, kuinka lapset oli hänelle niin tärkeitä, ja olin isin tyttö.
Olen varma, että äitinikin tietää isäni käytäytymisen, mutta haluaa pitää kulissinsa. Kuinka tuollaisessa tilanteessa estää ne ällökliseiset puheet hautajaisissa, koska ne ei ole totta. Itseasiassa toivon isäni palavan helvetissä.