Lue keskustelun säännöt.
Mt-ongelmien musta maine.
06.08.2015 |
Luin tuota "oudoin syy miksi olet jättänyt jonkun" ja korvaani räsähti useatkin melko letkeästi heitetyt syyt mielenterveysasioista. Joku oli vetäytynyt kun miehen äidillä että isällä oli ollut ongelmaa mutta mies oli terve.
Ymmärrän kyllä että harvoin kukaan psykoosipotilasta puolisokseen haluaa, mutta mt-ongelmien kirjo ja vaikeusasteet ovat niin erilaisia ettei niitä vain voi sulloa yhteen ja samaan "vahingoittunut tavara"- luokitteluun.
Monelle minunlaiseni reaktiivista masennusta sairastava on teidän puheidenne mukaisesti nono, mutta on asioita joita ette ota huomioon. Voin olla masennusherkkä, mutta tunnen sairauteni, kehoni, tapani ja tarpeeni. Voin ennaltaehkäistä sairautta hoitamalla itseäni ja teenkin sen paljon huolellisemmin kuin tavisterve tyyppi. Syön erittäin terveellisesti ja säännöllisesti, liikun usean kerran viikossa, välttelen päihteitä, sokereita ja viljoja, nukun aina tarpeellisen määrän ja osaan tunnistaa mm. satunnaisista iltamasisteluista väsymyksen ja osaan jättää asiat omaan arvoonsa silloin ja mennä nukkumaan. Tiedän mitkä asiat eivät edistä terveyttäni ja välttelen niitä. Luon ja pysyn rutiineissa hallitusti joten vakaampi kuin moni tavisterve. Tunnistan myös sairauksen ensiaskeleet joten masennuksen pysäyttäminen on yksinkertaista. Kuinka moni teistä terveistä voi väittää tuntevansa itsensä jokaista tunnetta myöten saati että jaksaisitte pitää itsestä huolta tällä tarmolla?
Masennuksen lisäksi itsetuntemus on kaikki kaikessa myòs kaksisuuntaista sairastavilla. Heillä toki kaiken koossapitäminen on vielä monimutkaisempaa. Mutta pääpointti on, että usean mt-ongelman takana on oikeasti iso itsekuri, itsetuntemus ja tahtoisinpa vielä väittää että myòs avarampi maailmankatsomuskin jossa riittää suvaitsevaisuutta ihmisten epätäydellisyydelle ja ymmärtämystä erilaisille tunteille.
Minä oikeasti suosittelen katsomaan ihan rohkeasti sen mt-leiman taakse ja tekemään päätökset tapauskohtaisesti. Kaikenlaisen sairauden kanssa ei ole mielekästä elää, mutta onhan se typerää itkeä niiden ymmärtäväisten ja itsestään huolehtien ihmisten perään -kun niitä ei ole markkinoilla. Ja samaan aikaan meitä hyvin elämäänsä hoitavia pyörii vuodet etsimässä kumppania, rehellisestikin omasta sairaudestaan kertovina koska ei jaksa aina kiintyä tullakseen dumbatuksi.
Itse olen henk.koht parisuhteessa, minulle on aina riittänyt kumppaneita jotka eivät pelkää, mutta aika erikoinen suhtautuminen on viimevuosina auennut av:lta tämän adian suhteen.
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten sanoit mielenterveysongelmia on niin monenlaista ja monentasoista. Hyvin monet mielenterveysongelmaiset ovat parisuhteessa. Tapailuvaiheessa tieto mielenterveysongelmista saattaa olla turn off. Jos yhtään toista tuntee, se tuskin on este, kunhan sairaus on "hallittavissa", kuten kohdallasi.
Itse olisin ainakin niin raskas seurustelukumppani, etten edes yritä ketään vetää mukaan. Vaikka pintapuolisesti tuntemattomalle ihan normaalilta ja mukavalta vaikutankin.
Ap, tämä kirjoituksesi on erittäin oivaltava. Olen paniikkihäiriötä sairastava, mielenterveysongelmainen siis. Tosin en koe itseäni "mielenterveyspotilaaksi". Tunnen itseni ja rajani. Sairauteni on hallinnassa. Silti en uskalla kertoa tästä kuin hyvin luotettaville ja suvaitsevaisille ihmisille. Niin monella on vääriä mielikuvia ja ennakkoluuloja. Pelkään leimautumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin hoidan bipoani ja ihmiset, jotka eivät paljon nykyhoidoista tiedä, ovat hämmästyneet vointiani. Ja kyllä. Kapakoissa ja turuilla ja toreilla vaikuttaa olevan paljon sairaampaa sakkia, kuin tuntemani diagnosoidut ihmiset, jotka hoitavat itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 11:21"]
Kuten sanoit mielenterveysongelmia on niin monenlaista ja monentasoista. Hyvin monet mielenterveysongelmaiset ovat parisuhteessa. Tapailuvaiheessa tieto mielenterveysongelmista saattaa olla turn off. Jos yhtään toista tuntee, se tuskin on este, kunhan sairaus on "hallittavissa", kuten kohdallasi. Itse olisin ainakin niin raskas seurustelukumppani, etten edes yritä ketään vetää mukaan. Vaikka pintapuolisesti tuntemattomalle ihan normaalilta ja mukavalta vaikutankin.
[/quote]Voi se olla este, vaikka tilanne kuinka olisi hallinnassa, jos toinen osapuoli on pinnallinen ja tuijottaa ihmisten "leimoihin". Tällaiselle ihmiselle esim. keskusteluapua hankkiva kumppani on damaged goods ja apua hankkimaton taas "terve", vaikka tosiasiassa se keskusteluapua hankkiva olisi paljonkin paremmassa kunnossa henkisesti kuin vertailukohtansa.
Oikein hyvä kirjoitus, olen samaa mieltä jokseenkin joka kohdasta. Tosin oma mielikuvani ei ole sellainen, että suuri enemmistö ihmisistä välttämättä kauhistelisi mielenterveysongelmia kuvaamallasi tavalla. Kaipa olen ollut - enimmäkseen - niin hyvien ihmisten ympäröimä. Oma kokemukseni on ollut, että pahimmin mt-ongelmaisia haukkuu ja leimaa juuri sellainen, jolla itsellään on paljonkin työsarkaa mt-saralla, mutta ei kohtaa ja käsittele asiaa millään tavalla, vaan tyytyy pönkittämään kaikenlaisin keinoin "terveen" kulissia. Entinen seurustelukumppanini oli tällainen, ja näyttää olevan yhä: ei ole mitään ylärajaa sille paljonko läheisten pitää kärsiä ennen kuin hän suostuisi työstämään psyyken sairauksiaan.