Uusimaa ja pääkaupunkiseutu on vaurastunut imemällä elinvoimansa maakunnista, muuta Suomea samalla köyhdyttäen
Uusimaan luonnollinen rooli nettorahoittajana on suoraa seurausta siitä, että muualta maasta on pääkaupunkiseudulle muuttanut nuoria ja lahjakkaita ihmisiä opiskelemaan, tekemään työtä ja perustamaan perheitä.
Selkosuomeksi: Uusimaa ja pääkaupunkiseutu on vaurastunut imemällä elinvoimansa maakunnista, muuta Suomea samalla köyhdyttäen. Tämä on ilmiselvä tosiasia - "päinvastaisista mielikuvista", tai puheenvuoroista huolimatta.
Maan sisäisestä muuttoliikkeestä hyötynyt Uusimaa ja pääkaupunkiseutu ovat muulle maalle velkaa sen, minkä ovat sieltä vuosikymmenien saatossa "riistäneet". Maakuntien Suomi on pk-seudun kolonialistinen siirtomaa. On siis pelkästään oikeus ja kohtuus, että Etelä korvaa muulle Suomelle elinvoiman, jonka se on sieltä pumpannut itselleen etelään.
Huomio, että etelään tullaan koska maalla ei ole tarjolla koulutusta eikä töitä, pitää useinkin paikkansa (vaikka maakunnissa on kyllä muutamia vauraita ja kehittyviä keskuksia, joissa noita asioita olisi kyllä tarjolla).
Mutta se että tilanne on se mikä on, on seurausta poliittisista ja talouspoliittisista valinnoista, joissa maan kokonaisetua ajattelematta, on ennen kaikkea suosittu suuruuden ekonomiaa pienen ihmisen kustannuksella.
Etelä-Suomesta on poliittisella päätöksellä tehty pyydys, joka vetää väkeä samaan tapaan kuin Ruotsi tyhjensi Suomen maaseutua 1960–70 luvuilla. Nyt Suomi tyhjentää maakunnat ihan itse.
Kommentit (5)
Juu, kyllähän olisitte tosi rikkaita jos ei kaupunkilaisia ole. Kylpisitte kullassa, sato millainen hyvänsä. Se olisi kullan arvoista ilman tuottamattomia kaupunkilaisia.
Juu, hirveän rikkaita olisi maajussit jos ei paska hesalaiset tekis vääriä päätöksiä.
Tavallaan totta, mutta syy ei mielestäni ole Uudenmaan maakunnan. 1960-80-lukujen kaupungistuminen oli osa laajempaa rakennemuutosta, kaupunkeihin virtasi porukkaa maaseudulta ihan pyytämättä.
Sittemmin globalisaatio ja kiihkokapitalismi ovat ajaneet ajatus- ja laskentamalliin, jossa isot keskitetyt yksiköt ovat (ainakin mukamas) tuottavampia kuin pienet erilliset yksiköt. Paitsi kaupalliset toimijat, myös enenevässä määrin julkiset palvelut (terveydenhoito, korkeakoulutus, kuntaliitokset jne.) ovat toteuttaneet tätä politiikkaa.
Toki on selkeä kansaosa, joka haluaa kaupunkeihin. Mutta on myös todella suuri osa väestöstä, joka mieluiten asuisi syrjemmässä, mutta siellä ei enää ole riittävästi elämän edellytyksiä: työpaikkoja, koulua lapsille, terveyskeskusta, lähikauppaa, julkista liikennettä.
Kuitenkin esim. lähikoulujen lakkauttamisbuumissa ei itse asiassa tutkimusten mukaan ole onnistuttu karsimaan koulutusmenoja peruskoulun osalta, vaan samalla aikajaksolla menot ovat nousseet. Totta kai isoissa yksiköissä paikoin syntyy aitoa, kiistatonta säästöä. Mutta monin paikoin esim. kyläkoulujen säilyttäminen tms. haja-asutusta palveleva toiminta voisi olla todellisuudessa kannattavampaa, kuin 2000 lapsen megakoulun perustaminen, rakentaminen -- ja yksilöiden hyvinvoinnista huolehtiminen näissä isoissa komplekseissa.
Noin puolet tuntemistani ihmisistä, jotka asuvat PK-seudulla, asuisivat mieluiten jossain muualla, mutta heidän asiantuntemustaan vastaavaa työtä ei ole riittävästi tarjolla missään muualla Suomessa. Nyt etätyön lisääntymisen myötä tähän voi tietysti olla tulossa tasoitusta, koronan jälkeinen aika sen vasta kunnolla näyttää.
Vähän kyllä lähti nyt pappa-mopo keulimaan.
Työpaikkoja, veroja ja palveluita on jo ainakin 60-luvulta lähtien yritetty kantaa maakuntiin, jotta ihmiset pysyisivät siellä. Vaan kun ihmisiä ei voi Suomessa sitoa asuinpaikkaansa.
Eikä sillä, etteikö olisi hyvä, jos Suomi pysyisi edes jossain määrin tasaisesti asutettuna eikä kaikki (työikäisest) muuttaisi kaupunkikeskustoihin.