vaunut porraskäytävässä
Eilen kävi sellainen tapaus, että olimme isovanhempieni luona kylässä. He asuvat sellaisessa ns. senioritalossa jonka ikäraja on muistaakseni 55v tjsp.
Emme viitsineet viedä vaunuja (stokken xploryt) sisälle vaan jätimme ne kerrokseen, oven viereen. Isovanhempieni oven vieressä on vielä kaiken lisäksi tällainen "aula lobby" joten ne eivät missään tapauksessa ollut millää muotoa kenenkään tiellä vaikka jotakuta olisi tarvinnut paareilla hakea. No kuitenkaan, ei mennyt kuin 10 tai 15min kun ovikello soi ja naapurin mummu siellä oli itkemässä että käytävillä ei saa säilyttää rattaita. Mieheni siinä kevyesti tulistui ja kertoi mummolle mielipiteen kyttäämisestä ja joutavasta valittamisesta.
Mitenhän mahtaa noin "virallisesti" olla. Saako käytävällä pitää vaunuja kun kyseessä siis tuollainen tunnin-kahden pysäköinti ja ovi on vielä käytävän päässä jossa sijaitsee myös tuollainen "aula". Mieheni mielestä kyse on vain siitä että talo on täynnä vanhoja ihmisiä joiden elämäntehtävä on vain ja ainoastaan valittaa. Hän sanoi ehdottomasti jatkavansa vaunujen pysäköintiä käytävälle. Olen kyllä jossain määrin mieheni kanssa samaa mieltä, mutta toisaalta en haluaisi aiheuttaa turhaa riitaa isovanhempien ja heidän naapuriensa välille.
Kommentit (72)
Taas jotkut järjenjättiläiset menneet lisääntymään.
Rattaiden säilyttäminen porraskäytävässä on kielletty ja sitten miehesi ei osaa edes ottaa palautetta vastaan. Oikein WT-pari taas kasassa. Hienoa esimerkkiä lapselle. Kai te hänellekin opetatte, että sääntöjä ei tarvitse noudattaa ja jos joku sanoo siitä, niin heidän kimppuunsa voi käydä.
Eläkkeellä ollut, kiukkuinen naapurissa asunut mies raivostui saman talon asukkaille, jotka ajoivat auton talon eteen, kantoivat roskikseen huonekalujaan jne.
Hänen tyttärensä lastenvaunut olivat porraskäytävässä useita kertoja viikossa.
Paloturvallisuuden kannalta erittäin huono ratkaisu. Tätä eivät yksinkertaiset ihmiset - kuten ap:n mies - tunnu millään käsittävän.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 13:06"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 13:00"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 12:57"]
Erikoista, että kaikki paasaavat paloturvallisuudesta, kuitenkin lähes joka ovessa on jos jonkinlaista ornamenttia ja kerrosauloissa on hyllyä ja vitriiniä ja sohvaa ja nojatuolia, pöytää ja jos vaikka mitä. Kuitenkin vaunut ovat se kamala paha joka savuaa niin että tyrät rytkyää.
Ja kuten sanoin, maininta vanuista lähinnä siksi ettei kyse ole mistään tuplarattaista tai muista gameover rynnäkkövaunuista.
[/quote]
MISSÄ kerrosauloissa on vitriineitä, sohvia ja nojatuoleja? Meidän vanhassa talossa joku säilytti vaunuja rappukäytävässä, isännöitsijän taholta tuli ohje työntää ne aina katoksen alle ulos jos niiden omistaja ei ollut välittömästi tavoitettavissa. Tämä kaikki yleisen turvallisuuden vuoksi, joka ei todellakaan ole leikin asia.
[/quote]
Esim viereisessä kerrostalossa oli aulassa joulukuusi jouluna.
[/quote]
No se kuusi on laiton myös, ihan kuten ne sun vaunut. Eikä se laiton kuusi oikeuta sua toimimaan laittomasti. Ihan kuten se että moni varastaa kaupasta ei anna sulle oikeutta varastaa kaupasta. Meneekö jakeluun?
Naapurin mummo oli oikeassa, miehesi oli törkeä. Toivottavasti vanhemmillesi ei tule varoitusta tuosta episodista. Vaikka kyllähän ne sen ansaitisisi, kun kerran antoivat teidän jättää ne vaunut käytävälle ja antoivat vävyn vielä möykätä asiallisesti rikkomukseen puuttuneelle mummolle. Seuraavan kerran ne naapurit ottaa suoraan yhteyttä isännöitsijään joka tulee poistamaan ne vaunut ja antaa vanhemmillesi takuuvarmasti varoituksen.
Aiheutitte kivasti epäsopua naapurustoon, vanhempasi mahtavat tykätä. Heitä varmasti kytätään tämän jälkeen koko naapuruston voimin. Hienoa! Kiittävät varmasti vävyään vuolaasti :)
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 13:34"]
Täältä ei nyt sitten kukaan pystynyt vastaamaan siihen miksi vaunut aiheuttavat myrkkukaasuja mutta aulan huonekalut eivät.
Eiköhän tämä ollut aikalailla sitten tässä. En jaksa enää kolmatta kertaa kysyä. Jätän jatkossakin vaunut aulan/käytävän risteyskohtaan jossa ne ei ole kenenkään tiellä.
[/quote]
Älä sitten itke jos ne sun vaunut on pilalla kun lähdet kylästä :) Niille voi sattua uskomattomia asioita kun ne jätetään vahtimatta... Eikä taida kukaan maksaa kun ne on laittomasti parkeerattu rappukäytävään.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 13:14"]
Täällä nyt taitaa aika monikin kirjoittavan.
Eli kaipaisin vielä näiltä kaikki tietäviltä kysymykseeni vastauksen, kuinka ne aulassa olevat huonekalut, pöydät yms. ovat OK mutta vaunut eivät?
Ja jos nyt aletaan saivartelemaan niin porraskäytävissä saa pitää esim. (muovi)kasveja, mutta ne täytyy olla käsitelty sellaisella aineella joka estää niiden syttymisen.
[/quote]
Ihan ensin: aula on aula ja porraskäytävä on porrakäytävä. Toistaiseksi en ole eläissäni käynyt yhdessäkään kerrostalossa, jossa olisi aula nojatuoleineen jne. siten, että talossa ei olisi toista porraskäytävää kaikille rapun asunnoille. Silloin se sisustettu porraskäytävä on ollut talon yhteinen olohuone, ei mikään vieraiden kulkureitti, jonne voi jättää tavaroitaan. JA hätätilassa on ollut käytössä ns. palvelijainrappu. Toiseksi näissäkin sisustetuissa tiloissa huonekalut on aina olleet omassa erkkerissään erossa kulkureitistä ja ehdottomasti palosuojattua materiaalia. Vaunut eivät ole palosuojattuja, siksi ne kytevät muodostaen myrkyllistä kaasua. Vaikka se kuomu olisi suojattu, niin vauvan patja, lakanat jne. eivät ole.
Ap, odotitko täältä hyväksyntää toiminnallesi ja mummojen haukkumista kun puuttuvat toisten asioihin?
ap mitä mieltä olet, kun olet nähnyt nämä vastaukset ? Näytätkö nämä myös ääliö miehellesi ?
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 14:56"]
ap mitä mieltä olet, kun olet nähnyt nämä vastaukset ? Näytätkö nämä myös ääliö miehellesi ?
[/quote]
Ap kertoi jo mielipiteensä ja sanoi jatkavansa rattaiden jättämistä porraskäytävään.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 14:56"]
ap mitä mieltä olet, kun olet nähnyt nämä vastaukset ? Näytätkö nämä myös ääliö miehellesi ?
[/quote]
Ap kertoi jo mielipiteensä ja sanoi jatkavansa rattaiden jättämistä porraskäytävään.
[/quote]
Viesti 55
Meidän naapuritalossa oli jätetty vaunut alakertaan ja niihin oli kakattu. Että silleen.
Pykälien mukaan kun mennään, niin ei säilytetä. Järjellä jos mennään, niin katsotaan tilanteen ja mahdollisuuksien mukaan.
Mummolle aukominen tuossa tilanteessa ei ollut asiallista.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 13:37"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 13:34"]Täältä ei nyt sitten kukaan pystynyt vastaamaan siihen miksi vaunut aiheuttavat myrkkukaasuja mutta aulan huonekalut eivät. Eiköhän tämä ollut aikalailla sitten tässä. En jaksa enää kolmatta kertaa kysyä. Jätän jatkossakin vaunut aulan/käytävän risteyskohtaan jossa ne ei ole kenenkään tiellä. [/quote] Etkö osaa googlettaa?
[/quote]
Ei, se on sille aivan liian vaikeaa. Ja mitäpä tuollainen ihminen tiedolla tekisi, kun se on jo päättänyt, että minä likka teen aina just niin kuin minua huvittaa. Nää on niin nähty.