A2 -kielen lopettaminen, oletteko onnistuneet?
Meillä 5. vuosiluokalle siirtyvä poika on totaallisesti menettänyt mielenkiintonsa A2 -kielen opiskeluun. Koulussa hän on pärjännyt hyvin, mutta tämä kevätlukukausi on ollut yhtä tuskaa tässä yhdessä oppiaineessa. Hän itse halusi sen vuosi sitten ehdottomasti aloittaa, vaikka me vanhemmat olimme jo silloin epävarnoja ideasta.
Rehtorilta tuli jyrkkä ei lopettamiseen. Jos olette A2 kielen lopettaneet, niin millä perusteilla se on onnistunut?
Kommentit (35)
Saa lopettaa viimeistään kun siirtyy yläasteelle.
Tässä opetetaan lapselle myös sitoutumista. Hän on itse ollut valitsemassa A2 kieltä ja koulussa on aivan varmasti oppilaille kerrottu että valinta on sitova. Lapsi joutuu kumminkin käymään niillä tunneilla ainakin alakoulun ajan jollei tule jotain erikoista sairastumista tai diagnosoida yllätyksellistä lukihäiriötä tai vastaavaa. Kannattaa kannustaa lasta hoitamaan valintansa kunnolla.
Minä sain lopettaa kesken 6 luokan.
Vaihtelee kai kouluittain. Joissain kouluissa ei olla kovin tiukkapipoisia.
Meillä A2 kieli on pakollinen 9-luokalle asti, jos sen on valinnut.
Kielen on voinut lopettaa vain, jos se ko. aineen tai muiden aineiden numeroiden valossa olisi hyväksi opiskelun kannalta (huonoja numeroita ko. aineessa tai muiden aineiden selkeä numeroiden lasku).
Muita syitä on kai lähinnä fyysinen sairastuminen, jotta lapsi jaksaa lukea edes pakolliset aineet ja psyykkiset ongelmat.
Meillä tuli myös 7. luokalle siirtyvälle lapselle kielteinen ilmoitus rehtorilta. Myös hän haluaisi lopettaa, sillä rajoittaa jatkossa valinnaisia aineita. Aivan uskomatonta minusta ettei muka onnistu. Kyllähän 10v vanha voi tehda virheratkaisun, vaikka hänelle kerrottaisiin kielten opiskelusta ja sen vaativuudesta. Ei vuoden englannin opiskelu kerro heille koko totuutta. Lopettamisen vaikeus taitaa koskea vain kieliä, muita valinnaisia aineita saa vaihtaa hyvinkin helposti. Ap
[quote author="Vierailija" time="04.08.2015 klo 22:21"]
Saa lopettaa viimeistään kun siirtyy yläasteelle.
[/quote]
Paitsi jos A2 kieli on ruotsi.
A2 valinnat on sitovia koska jos ryhmä koko putoaa liian pieneksi tunneista ei saada valtionapua. Valtaosassa kunnista ei järjestetä mitään ylimääräistä mikä ei ole valtionapukelpoista.
Riippuu aivan koulusta, mutta kyllä koulun kannalta on tärkeää, ettei sitä saa lopettaa ilman erityisen painavaa syytä
Kyllä meillä ontuettu/kannustettu kielen opiskeluun, mutta jos innostus lopahtaa, tuntaa tämä turhauttavalta. Varmasti lapsille on mainittu sitovuudesta, muttei se noin nuorelle ole täysin selvä käsite ja kuten sanoin, väärinkin voi valita. Sitovuutta tuskin on erityisesti painotettu, jotta ryhmät saataisiin kokoon. Ap
Meidän koulussa oli pakko ottaa se lisäkieli aq-kielenä. Enkku tuli näillle valinneille sitten aina kakkoseksi.
Valinnan tekee viime kädessä huoltaja ja hänen tulee ymmärtää mitä sitoutuminen tarkoittaa, ei sen lapsen.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2015 klo 22:33"]Meillä tuli myös 7. luokalle siirtyvälle lapselle kielteinen ilmoitus rehtorilta. Myös hän haluaisi lopettaa, sillä rajoittaa jatkossa valinnaisia aineita. Aivan uskomatonta minusta ettei muka onnistu. Kyllähän 10v vanha voi tehda virheratkaisun, vaikka hänelle kerrottaisiin kielten opiskelusta ja sen vaativuudesta. Ei vuoden englannin opiskelu kerro heille koko totuutta. Lopettamisen vaikeus taitaa koskea vain kieliä, muita valinnaisia aineita saa vaihtaa hyvinkin helposti. Ap
[/quote]
Tämä on jo törkeää. Ymmärrän että ryhmäkoko pitää säilyä esim. ala-asteen ajan, mutta yläasteelle siirryttäessä pitäisi saada miettiä että jatkaako vielä jos innostus on poissa kokonaan. Ryhmääkin voi miettiä uudelleen koska yläaste koostuu suuremmasta määrästä skidejä kuin lähiala-aste. Meillä siis sai lopettaa yläasteelle siirryttäessä.
Itse en koe olevani vastuussa vanhempana siitä, onnistuuko kielenopettaja tekemään opiskelusta motivoivaa. Ehkä myös opettaja on ollut pettymys siinä suhteessa. Vanhemmalla lapsellamme kävi täysin päinvastoin englannin kanssa, uusi opettaja sai hänet todella innostumaan kielen opiskelusta. Tämä A2 kielen opiskelu on erityisesti nuoremman kohdalla ollut toisen lukukauden ajan kuin kivireen vetämistä... suuri stressi koko perheelle. Ei hänelle helpon A1 kielen englannin opiskelu ollut valmistanut häntä tähän. Ap
Mun mielestä tuo on jotenkin hämärää. Meillä tulee ensi keväänä valinta vastaan. Tokaluokkalaisen pitäisi osata sitoutua siihen, että pystyy/jaksaa kuudennella luokalla opiskella kolmea vierasta kieltä.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2015 klo 22:57"]
Mun mielestä tuo on jotenkin hämärää. Meillä tulee ensi keväänä valinta vastaan. Tokaluokkalaisen pitäisi osata sitoutua siihen, että pystyy/jaksaa kuudennella luokalla opiskella kolmea vierasta kieltä.
[/quote]
Ei tule, A2 kielivalinnat loppuu. 2016 tulee kaikille pakollinen ruotsi alakoulun puolelle. Eli jatkossa 'kaikki' lukevat kolmannelta alkavaa A1 kieltä (käytännössä englanti) ja kuudennelta alkavaa pakkoruotsia. Valinnaiset kielet tulevat jatkossa sitten yläkoulussa. Silloin ehkä osataan tehdä sitovampia ratkaisuja eikä muutenkaan sitouduta niin moneksi vuodeksi.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2015 klo 22:33"]Meillä A2 kieli on pakollinen 9-luokalle asti, jos sen on valinnut.
Kielen on voinut lopettaa vain, jos se ko. aineen tai muiden aineiden numeroiden valossa olisi hyväksi opiskelun kannalta (huonoja numeroita ko. aineessa tai muiden aineiden selkeä numeroiden lasku).
Muita syitä on kai lähinnä fyysinen sairastuminen, jotta lapsi jaksaa lukea edes pakolliset aineet ja psyykkiset ongelmat.
[/quote]
Laitonta. Ope

No ihan ilmoittamalla että lopettaa. Eihän se nyt mikään pakko ole!