Miksen saa töitä, apua?
Eli tilanne on tällainen:
Valmistuin toukokuussa unelma-ammattiini. Olen nyt kesän ajan etsinyt aktiivisesti töitä, tuloksetta. En ole päässyt edes haastatteluihin. Nyt olen alkanut hakea myös paikkoihin, jotka eivät vastaa koulutustani (mm. sihteerin paikkoja, pikaruokapaikkojen myyjäksi, yms.) eikä tulosta ole tullut vieläkään. Nyt haluaisin oikeasti apua, mikä minussa on vikana??
Kannattaako hakemuksessa mainita olevansa "vastavalmistunut"? Valokuva on ainakin huono... sellainen kännykällä otettu kuva (en ottanut itse vaan kaveri otti valkosta seinää vasten). Onko kukaan ollut hakijoita valitsevana osapuolena? Vaikuttaako valintaan se, jos hakijalla on pitkä ja vaikea nimi? (Eli palkataanko mieluummin Minna Markkasia kuin Hillevi-Katariina Ängesleviä?) Entä kannattaako ihan kaikki työkokemus laittaa CV:een? Koska olen opintojen ohessa tehnyt ties millaista "rupuhommaa" kuten siivousta, puhelinmyyntiä, grilli-kioskityötä yms, olenko nyt näillä työkokemuksillani tehnyt itsestäni ns. rupusakkia?
Hakemuksissa minulla on aina ollut viralliseen asiakirjamuotoon kirjoitettu yhden sivun mittainen hakemus, liitteenä CV ja oman alan töitä hakiessa myös työharjoittelusta saamani suosituskirje.
Mikä tässä mättää? Vaikuttaako kuva todella näin paljon? (Uuden kuvan aion ottaa kyllä hetimiten!) Nyt vinkkejä kehiin, haluan TÖIHIN.
Kommentit (33)
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:05"]
Et kerro koulutuksen tasoa. Jos haet asiantuntija- tai päällikkötason töitä, ei kannata tosiaan ilmoittaa kuin relevantti työkokemus ja koulutus.
[/quote]
Ammattikoulusta valmistuin. Eli kannattaako tässä tapauksessa listata kaikki työkokemus?
Ongelmasi johtuu pääosin siitä että töitä on nykyisin vähän tarjolla. Tuskin sinussa mitään suoranaista vikaa on.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:10"]
Ongelmasi johtuu pääosin siitä että töitä on nykyisin vähän tarjolla. Tuskin sinussa mitään suoranaista vikaa on.
[/quote]
Kiitos. Olen kyllä huomannut, ettei alan paikkoja ole kuin kourallinen vapaana koko Suomessa. Olen siis hakenut muillekin paikkakunnille kuin omaani, vaikuttaako hakuprosessissa se, jos hakija on muualta kuin paikkakunnalta, jossa työpaikka sijaitsee?
harva palkkaa kesällä ketään tai ylipäätään luke CV:tä.
jos valokuva on huono niin kannattaa jättää kokonaan pois.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:05"]
Et kerro koulutuksen tasoa. Jos haet asiantuntija- tai päällikkötason töitä, ei kannata tosiaan ilmoittaa kuin relevantti työkokemus ja koulutus.
[/quote]
Ammattikoulusta valmistuin. Eli kannattaako tässä tapauksessa listata kaikki työkokemus?
[/quote]
Suorittavan tason tekijöitä on runsaasti monilla aloilla, suosittelen erikoistumaan / lisäkouluttautumaan. Valitse ala tarkkaan, että et tule katumaan.
Työnantaja ei pääsääntöisesti usko että joku joka asuu vaikkapa Tampereella muuttaisi kovin normi työpaikan perässä vaikkapa Turkuun.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:17"]
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:05"]
Et kerro koulutuksen tasoa. Jos haet asiantuntija- tai päällikkötason töitä, ei kannata tosiaan ilmoittaa kuin relevantti työkokemus ja koulutus.
[/quote]
Ammattikoulusta valmistuin. Eli kannattaako tässä tapauksessa listata kaikki työkokemus?
[/quote]
Suorittavan tason tekijöitä on runsaasti monilla aloilla, suosittelen erikoistumaan / lisäkouluttautumaan. Valitse ala tarkkaan, että et tule katumaan.
[/quote]
Hain yliopistoon, en päässyt sinnekään. Alan olla oikeasti epätoivoinen.
Hakemuskirjeellä on myös väliä. Tylsä ja persoonaton hakemus ei erotu muiden joukosta. Hakemuksen aloitussanat ratkaisevat myös paljon. Sinun täytyy herättää lukijan huomio, jotta hän ylipäätänsä jaksaa lukea edes koko hakemuksen läpi. Sitten perustella vakuuttavasti mutta totuudenmukaisesti miksi juuri SINÄ olet paras henkilö siihen työhön ja mitä voit antaa kyseiselle yritykselle.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:15"]
harva palkkaa kesällä ketään tai ylipäätään luke CV:tä.
jos valokuva on huono niin kannattaa jättää kokonaan pois.
[/quote]
Ai jos on kesällä, esim. eilen jätetty työpaikkailmoitus, he eivät oikeasti palkkaakaan?
Entä valokuva, jos se on ns. hyvä kuva, mutta naama on ruma, vaikuttaako työpaikan saantiin?
Voit listata työhön kuulumattoman työkokemuksen nippuun CV:ssäsi, esim. "vuosina 2010-2014 yhteensä X kk sekalaista työtä, kuten..."
Kaikesta työstä voit löytää jotain, mitä olet oppinut. Kannattaa mainita esimerkiksi työelämätaidot, vastuun ottaminen omasta työstä, asenne työntekoa kohtaan ym.
Joka tapauksessa ajat on huonot, kesä erityisesti. Kannattaa odottaa syksyä, kun kesätyöntekijät palaavat koulunpenkille. Silloin tulee usein taas enemmän paikkoja vapaaksi.
Kun haet alalle, jolle et ole kouluttautunut, työnantaja voi ajatella, että olet liian koulutettu tai lähdet heti kun löydät oman alan työtä. Siksi näissä hakemuksissa kannattaa erityisesti perustella, miksi haet kyseistä paikkaa.
Mä valmistuin alkukeväällä kun opiskelin uuden ammatin kun edellinen ammatti ei työllistänyt. Olen hakenut töitä eri puolilta Suomea, sillä olen valmis muuttamaan. Alan työkokemusta mulla ei ole koska näin vanhoja ei rahatukien ansiosta kesätöihin oteta vaikka hain opiskelujen aikana kymmeniin kesätyöpaikkoihin eri puolille Suomea. Valmistumisen jälkeen yhteenkään työhaastatteluun en ole päässyt, yksikään vuokratyöfirma ei ole ottanut yhteyttä, puhelinsoitot yrityksiin ovat yhtä tyhjän kanssa kun sanotaan vaan että laita netin kautta hakemus!
Koulussa tein kaikki hommat hyvin ja sain kiitosta, mutta sillä ei ole näemmä mitään väliä! Miten voin näyttää osaamiseni kun mihinkään ei pääse ilman työkokemusta enkä sitä työkokemusta saa kun en saa töitä? CV on kunnossa, mutta miten voin tuoda esille mitään millä erottua, sillä se millä käytännössä erotutaan on se työkokemus!?
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:19"]
Hakemuskirjeellä on myös väliä. Tylsä ja persoonaton hakemus ei erotu muiden joukosta. Hakemuksen aloitussanat ratkaisevat myös paljon. Sinun täytyy herättää lukijan huomio, jotta hän ylipäätänsä jaksaa lukea edes koko hakemuksen läpi. Sitten perustella vakuuttavasti mutta totuudenmukaisesti miksi juuri SINÄ olet paras henkilö siihen työhön ja mitä voit antaa kyseiselle yritykselle.
[/quote]
Ei ole kummoiset vaatimukset rekrytoijien ammattitaidolle sitten.. "enpä nyt jaksa lukea näitä hakemuksia vaikka se nimenomaan on minun työtä."
Kannattaa soittaa työhakemuksen lisäksi. VIimeksi kun hain töitä, pääsin haastatteluun kaikkiin niihin paikkoihin, joihin olin soittanut ja sen jälkeen lähettänyt hakemuksen.
Mä hain kolme vuotta sitten kuutta paikkaa ja pääsin viiteen haastatteluun.
Nyt on yhteen hakemukseen reagoitu henkilökohtaisella torjunnalla (se on ihan suunnattoman paljon tänä aikana!) ja lopuista ei mitään.
Että papereissa tuskin on vikaa, kun aiemmin samanlaiset paperit toimivat noin hyvin. Ajat vaan ovat toiset ja aina vaan huonommaksi menee.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:40"]
Ei ole kummoiset vaatimukset rekrytoijien ammattitaidolle sitten.. "enpä nyt jaksa lukea näitä hakemuksia vaikka se nimenomaan on minun työtä."
[/quote]
Tää on tätä nykyaikaa, näkeehän sen keskustelupalstoillakin. Luetaan otsikko, arvataan sisältö ja sitten on hirveä kiire meuhkaamaan, vaikka koko jutussa ei olisi puhuttu sanaakaan meuhkaamisen aiheesta.
Samaa työnantajat tekevät. Lukevat pari hakemusta ja sitten Ilta-Sanomat ottaa ne itkemään miten kaikki hakijat ovat surkeita paskoja jotka ansaitsevat kohtalonsa.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:18"]
Työnantaja ei pääsääntöisesti usko että joku joka asuu vaikkapa Tampereella muuttaisi kovin normi työpaikan perässä vaikkapa Turkuun.
[/quote]
Eli esimerkiksi muutto Rovaniemeltä Helsinkiin tuntuu työnantajasta epätodennäköiseltä? Tai muutto Oulusta Tampereelle?
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:45"]
Kannattaa soittaa työhakemuksen lisäksi. VIimeksi kun hain töitä, pääsin haastatteluun kaikkiin niihin paikkoihin, joihin olin soittanut ja sen jälkeen lähettänyt hakemuksen.
[/quote]
Ahaa, eli ns. kyselytunti kannattaa käyttää hyväksi?
Entä se nimi ja naama? Vaikuttaako ne kuinka paljon (aloitusviestin esimerkki Minna Markkanen vs. Hillevi-Katariina Ängeslevä)? Tai jos hakija on ruma?
Olen valmis jopa muuttamaan nimeni että pääsisin töihin.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 15:19"]
Hakemuskirjeellä on myös väliä. Tylsä ja persoonaton hakemus ei erotu muiden joukosta. Hakemuksen aloitussanat ratkaisevat myös paljon. Sinun täytyy herättää lukijan huomio, jotta hän ylipäätänsä jaksaa lukea edes koko hakemuksen läpi. Sitten perustella vakuuttavasti mutta totuudenmukaisesti miksi juuri SINÄ olet paras henkilö siihen työhön ja mitä voit antaa kyseiselle yritykselle.
[/quote]
Tässä minulla on varmaan yksi kompastuskivi... olen vähän tylsä ja persoonaton ja se näkyy hakemuksistani. Haluan, että hakemuksesta välittyy ammattitaito ja tietynlainen vakavuus, olen tosi huono leikittelemään kirjoitusasuilla yms.
Millainen on hyvä aloitus työhakemukseen? Millaisia keinoja kannattaa käyttää työnantajan puhutteluun?
Et kerro koulutuksen tasoa. Jos haet asiantuntija- tai päällikkötason töitä, ei kannata tosiaan ilmoittaa kuin relevantti työkokemus ja koulutus.