Epäillään varastaneen pullokaupalla olutta ja juoneen itsensä tajuttomaksi
Hesarin uutinen NAARASPUOLISESTA KÄNNIKALASTA
Puolalaiselta uimarannalta löydettiin olutpullojen ympäröimä mäyrä, jonka epäillään juopotelleen itsensä tainnoksiin.
Rewalin kaupungista Itämeren rannalta maanantaina tajuttomana löytyneen naarasmäyrän vieressä oli löydettäessä seitsemän tyhjää olutpulloa, ja läheisessä puskassa oli piilossa vielä kaksi lisää.
Mäyrän uskotaan varastaneen olutpullot rannalla olleilta juhlijoilta ja avanneen ne sitten hampaillaan.
Oluen makuun ilmeisen mieltynyt eläin vietiin hoidettavaksi paikalliseen eläinhoitolaan. Mäyrä oli kertomuksen mukaan kaksi päivää tajuton, mutta heräsi viimein keskiviikkona. Nyt eläimen kerrotaan olevan vähitellen toipumassa, mutta toistaiseksi se ei esimerkiksi pysty nousemaan istuma-asentoon.
Eläinhoitolan johtaja Marzena Bialowolska kertoo uutistoimisto AFP:lle, että Wandziaksi nimetty mäyrä on nyt keskittynyt nukkumaan, juomaan vettä ja syömään kananlihaa. Jos toipuminen etenee odotetusti, epäonninen eläin palautetaan luontoon vielä tämän viikon lopulla.
Eläinhoitolan Facebook-sivuilla voi seurata Wandzia-mäyrän toipumista.
Delirium Tremens