Millasta aikaa lukio oli teille

Ihan kivaa oli lukiossa 80-luvulla. Vuuosikertani oli aiemmin lajiteltu oppikouluun ja kansalaiskouluun menijöihin, joten lukiossa oli pääasiassa melko hyvin motivoituneita ihmisiä, ja opettajatkin vanhaa kunnon porukkaa, jonka tehtävä oli opettaa ja joka ei katsonut vetelehtimistä hyvällä. Menetelmät ja keinot olivat sen mukaiset ja sopivat minulle loistavasti.

Minulla oli vain yksi kaveri ja pari tuttua, vaikka koko lukiossa oli kolmisensataa oppilasta. Muutenkaan ei ollut olemassa sellaisia suuria klikkejä, joita peruskoulussa oli ollut, joten tyhmyys ei päässyt tiivistymään kovin usein. Olin tuttuineni edelleen juuri sellainen nörtti, johon ei kiinnitetty huomiota hyvässä eikä pahassa.

Opiskelu oli kivaa, ja aika paljon oppiakin on jäljellä muistissa. Mitään muuta en sitten muista enkä kaipaile.

Hyvää aikaa. Tykkäsin opiskella. Menestyin aika hyvin.

Yksinäistä, kavereita ei ollut yhtään ja masennuin tosi pahasti.

Se oli mulle aika sumuista, äitini kuoli kun aloitin lukion. Suoritin kuitenkin sen kunnialla loppuun, koska tiesin unelma-ammattini vaativan sitä.

Lukio oli paljon parempi kuin yläaste. Meillä oli tosi hyvä luokkahenki ja opettajat olivat mahtavia. Vaikka koululla olikin ongelmia, ei sen annettu vaikuttaa oppimisympäristöön mitenkään.

Ihan kivaa aikaa. Pääosin se oli opiskelemista ja sitten lopussa ylioppilaskirjoitusten suorittamista. Mielessä siinti koko lukioajan se oma jatko-opintopaikka, motivaatio sitä kohtaan. Siksi se näkyi itselläni niin hyvässä kuin pahassa myös siinä, että miten tuli opiskeltua ja suhtauduttua erilaisia aineita kohtaan lukiossa. Meilläkin oli lukiossa ihan hyvä yhteishenki, mutta pääosin opiskelijat pyörivät lukioaikana kuitenkin omissa pienissä porukoissaan, isompia yhteisiä juttuja tehtiin harvoin. Paskamaista oli se, kun meillä oli lukiossa koko lukioajan oppitunneilla enemmän tai vähemmän ns. häirikköjä, jotka puhua pälpättivät oppitunneilla keskenään ja sen vuoksi opetus häiriintyi. Useita kertoja joutui opettaja poistamaan näitä häirikköjä tunneilta ja loputahan se meni sitten siihen, että kaikille tunneille tekivät opettajat istumajärjestyksen, että kuka istuu missäkin. Pahimmat häiriköt eroteltiin kokonaan eri opetusryhmiin toisistaan.

Positiiviset fiilikset jäivät kuitenkin lukioajoista.

Näin jälkikäteen ajateltuna ihan perseestä. En yhtään tiennyt mihin tahtoisin jatko-opintoihin. Opo ei auttanut. Haahuilin vailla päämäärää. Elin vain viikonloppuisin, vai elinkö? Olin paskassa suhteessa,tai ei sitä voi edes suhteeksi sanoa.

Voi, ihanaa ja huoletonta aikaa:). Meillä oli tosi hyvä luokkahenki ja tehtiin paljon yhdessä, myös vapaa-aikana. Urheilupainoitteinen lukio, joten sellasia muistoja myös paljon. Käytiin kannustamassa luokkakavereita ja reissattiin. Luokkaretki tehtiin tokalla Lontooseen, ihan huippumatka!

Luottamusta oli myös opettajien osalta (heistäkin suurin osa mahtavia), saimme esim. koulun avaimet perjantai-illaksi, kun abivuonna maalattiin luokan takaseinään freskoa. Kyllä siellä pohjia vähän otettiin, muttei mitään häiriötä.

Vieläkin pidetään yhteyttä ison porukan kanssa ja kokonnutaan viiden vuoden välein. Tämä 90-luvun alussa Helsingissä.

Ja toki kouluakin käytiin, eihän ne kaikki aineet kolahtanut, mutta nyt jälkeen päin mietittynä, ei tietoa koskaan ole liikaa:).