Poliisikansanedustajalta tiukka ”avoin kirje” Olli Immoselle
Perussuomalaisten kansanedustajan Tom Packalénin (vas.) mielestä Olli Immosen Facebook-kirjoitus on vahingoittanut perussuomalaisia.
Julkaistu: 27.7. 8:47
Perussuomalaisten poliisikansanedustaja Tom Packalén on kirjoittanut Uuden Suomen blogissaan ”avoimen kirjeen” puoluetoverilleen Olli Immoselle.
– En tiedä, mitä olet ajatellut, kun viestisi kirjoitit, mutta lopputulos on kammottava. Tunnen sinut vuosien ajalta ja haluan uskoa, että tähän on jokin selitys ja että kyseessä on edes osittainen väärinkäsitys ja yhteensattumien summa, Packalén kirjoittaa.
Immonen (ps) kirjoitti perjantai-iltana Facebook-sivuilleen julistuksen, joka on sen herättämässä keskustelussa tulkittu rasistiseksi.
Julistuksessa Immonen kirjoittaa muun muassa unelmoivansa "vahvasta ja urheasta kansakunnasta, joka kukistaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus".
Packalénin mukaan Immosen kirjoitus vaikuttaa ääriajattelulta, ”eikä tarvitse olla vainoharhainen, jos mielessä käyvät neljän vuoden takaiset tapahtumat Norjassa”.
– Pelottavinta asiassa on se, että julkaisit viestisi samoihin aikoihin kun Norjassa muistellaan hullun terroristin murhaamia kymmeniä viattomia nuoria. Onhan tämä sattumaa? Jos näin ei ole, olen syvästi järkyttynyt ja tuomitsen kirjoituksesi koko sydämestäni.
– Toivon, että kokonaisuuteen liittyy lieventäviä seikkoja. Sinun on joka tapauksessa otettava vastuu asian selvittämisestä ja pikaisesti. Oli niin tai näin, olet toiminnallasi vahingoittanut perussuomalaisten ja Suomen mainetta, Packalén päättää.
Lännen Media: Enemmistö perussuomalaisten piiripomoista lyttää Immosen tekstin
Lännen Median tekemän selvityksen mukaan enemmistö perussuomalaisten piirien johtajista tyrmää puolueen Immosen kirjoituksen.
Turun Sanomien mukaan Lännen Media kysyi, yhtyvätkö he eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon näkemykseen, jonka mukaan Immosen teksti oli ylilyönti.
Terhon kanssa samaa mieltä on yhdeksän piirijohtajaa 15:sta.
Kolme piirijohtajaa ei pitänyt kirjoitusta ylilyöntinä, ja kolme ei halunnut ottaa kantaa.
Valtteri Varpela
Kommentit (7)
Ketä kiinnostaa.
Ps. Hyvin sanottu immoselta, en perääntyis minäkään.
Packalenin havainto yhtyedestä Breivikiin ja asian tuomitseminen on toki iso plussa, mutta mies joka haluaa pisteyttää ihmiset ja pakko sijoittaa huonon aineksen slummeihin ei voi ajatuksiltaan kuitenkaan ihan hirveän kaukana olevan Immosesta.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 09:29"]Ketä kiinnostaa.
Ps. Hyvin sanottu immoselta, en perääntyis minäkään.
[/quote]
Aika monia kiinnostaa. Kertoo paljpn sinusta jos sinua ei kiinnosta.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 10:07"][quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 09:29"]Ketä kiinnostaa.
Ps. Hyvin sanottu immoselta, en perääntyis minäkään.
[/quote]
Aika monia kiinnostaa. Kertoo paljon sinusta jos sinua ei kiinnosta.
[/quote]
Edit typo
Up