Lue keskustelun säännöt.
2020 luvulla vanhemmiksi tulleet
01.03.2022 |
Miltä teistä muista lähiaikoina vanhemmiksi tulleista tuntuu? Ensin kuritti korona, nyt on sota Suomessakin lähempänä kuin aikoihin ja IPCC raportti muistutti taustalla etenevästä vielä pahemmasta katastrofista.
Meitä on alkanut kaduttaa ja lujaa. 😑
Kommentit (23)
Sotaa voi päästä pakoon mutta ilmastonmuutosta ei niin mihinkään..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi saa pidettyä kiinni tavallisessa arjessa ja toivossa. Leikitään kohta taaperoikäisen vauvan kanssa ja lapsen kehitystä on ihana seurata.
Lapsissa on tulevaisuus ja en halua olla epätoivoinen. Maailmassa tapahtuville asioille en voi mitään, mutta voin vaikuttaa siihen, mihin keskityn. Tärkeintä on perhe ja yhteinen arki.
Ei lapsia tähän maailmaan, elämä täällä on K18
Tarkoitus oli alkaa suunnittelemaan esikoista, matto on kuitenkin nyt lopullisesti vedetty jalkojen alta. Ei ole mitään järkeä perustaa perhettä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaista se on. Elämä on aina riski. Mutta ei tässä nyt vielä mitenkään mahdoton tilanne ole ja etukäteen on aivan turha asioita stressata. Ei kaduta.
Ihan pienet lapset eivät kuitenkaan vielä ymmärrä. Itseäni mietityttää erityisesti 2000- ja 2010-luvuilla syntyneiden nuorten ja lasten tilanne. Heidän varhaisnuoruuttaan on määritellyt jo pidempään ilmastonmuutoksen uhka, korona ja nyt sota. Toki jos tilanteet pitkittyy, niin vaikuttavathan nämä myös 2020-luvulla syntyneisiin.
Itse olen synnyttänyt lapseni 2010-luvun taitteeseen, ja usein mietin, että synnytin heidät hyvin erilaiseen maailmaan kuin mitä se on nyt. Trump, uusnatsismi, vauvakato, some ja nyt nämä 2020-luvun isot uhat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi on energiajuomia, joita voi juoda samaan aikaan, kun imettää lastaan julkisesti kauppakeskuksen kahvilassa.
'
Lapseni on nyt 3v ja 1v. Eivät he ymmärrä yhtään mitä maailmalla tapahtuu. En enää pysty lapsia lisää tekemään tämän kauhean ja surullisen maailman takia. Nämä kaksi ihanaa lasta riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kaksi 2000-luvun alussa syntyneet pojat. On kyllä ahdistunut olo, millaisessa maailmassa ovat astuneet aikuisuuden kynnyksen yli. Huoleton itsensä ja elämän suunnan etsiminen on historiaa.
Ihan samalta tuntuu kuin 2010 luvullakin.
Korona ei oikeastaan ole vaikuttanut elämäämme juurikaan, noh etelänmatkat ovat jääneet pois ja on enemmän aikaa olla kotona perheen kanssa koska etätyöt.
Sota jos tulee suomeen, siirrymme hyvissä ajoin asumaan kakkosasuntoomme euroopan ulkopuolella.
Muutenkaan ei olla jaksettu ahdistua ja öyhöttää jokaisesta rasahduksesta maailmassa.
Kaikkea sattuu ja tapahtuu, tilanteisiin on sopeuduttava ja asennoiduttava oikealla tavalla eikä jäädä tuleen makaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla kaksi 2000-luvun alussa syntyneet pojat. On kyllä ahdistunut olo, millaisessa maailmassa ovat astuneet aikuisuuden kynnyksen yli. Huoleton itsensä ja elämän suunnan etsiminen on historiaa.
Nyt kysyttiin 2020 luvulla lapset saaneista.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi saa pidettyä kiinni tavallisessa arjessa ja toivossa. Leikitään kohta taaperoikäisen vauvan kanssa ja lapsen kehitystä on ihana seurata.
Lapsissa on tulevaisuus ja en halua olla epätoivoinen. Maailmassa tapahtuville asioille en voi mitään, mutta voin vaikuttaa siihen, mihin keskityn. Tärkeintä on perhe ja yhteinen arki.
Niin....lapsi saa SINUT pidettyä kiinni arjessa (ja toivossa?), mietitkö lainkaan millaiseen maailmaan sinä HÄNET olet tuonut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä käsittämätöntä lukea noiden vanhempien kommentteja, jotka eivät näe mitään epäkohtia tässä maailmassa. Että ei ole vaikuttanut mitenkään. Hyvänen aika miten voikaan sulkea silmänsä todellisuudelta. Ajattelee vaikkapa omaa nuoruutta 2000 luvun alussa. Miten huoletonta! Kaikki oli hyvin, kaikki meni koko ajan parempaan suuntaan. Jos joku ei suostu näkemään eroa tähän hetkeen, niin elää kyllä jossain kuplassa ja todellisuudesta irtaantuneessa illuusiossa.
Ukko39 kirjoitti:
Sota jos tulee suomeen, siirrymme hyvissä ajoin asumaan kakkosasuntoomme euroopan ulkopuolella.
Se hyvissä ajoin on nyt. Jos sota alkaa niin miehesi ja mahdolliset poikasi eivät lähde enää yhtään mihinkään, 18 - 60 vuotiailta miehiltä kun evätään tuolloin maasta poistuminen.
Synnytin esikoisen loppuvuodesta 2020, ja vaikka oli ja on ollut korona-aika, niin ei ole ihan hirveästi elämään vaikuttanut, kun joka tapauksessa on lapsen kanssa kotona, eikä missään oikein käydä, joten en ole osannut stressata asiasta vaan (lapselle) elämä on ollut joka tapauksessa normaalia.
Nyt alkuvuodesta 2022 rs-viruksen ja koronan leviämisen takia lopetettiin perheen yhteiset kauppareissut (ainakin isoimmissa kaupoissa), ettei altisteta lasta sairastumiselle viemällä kauppaan. Hyvin meni tämäkin järjestely, eikä haitannut arkea kun saatiin kauppareissun yhteydessä vähän omaakin aikaa miehen kanssa.
Kotihiirenä, joka hoitaa lapsia kotona vielä ainakin puolitoista vuotta, ajattelin aina, että korona-aika ehtii hurahtaa ohi niin, että kun palaan työelämään ja lapset menee hoitoon, ollaan jo "normaalissa elämässä", mutta nyt Ukrainen sodan takia on alkanut pelottaa, missä ollaan parin vuoden päästä. Ollaanko ylipäänsä elossa? Onko töitä, onko kotia?
Jos olisikin kyse vain minusta itsestäni, niin se olisi se ja sama vaikka ydinsota posauttaisi puolet maailmasta tiehensä, mutta lasten turvallisuuden vuoksi alkanut pelottaa. Venäjä tuskin Itä-Suomeen ydinaseita posauttaisi, kun ollaan sen verran lähellä naapuria, mutta nämä muut tuskin ovat niin tarkkoja maan rajoista...
Kaduttaa päivä päivältä enemmän.. 🥺
Kouluikäisten lasten ja opiskelevien nuorten tilanne huolettaa eniten. He jo ymmärtävät asioita ja seuraavat uutisia. Pitkä elämä pitäisi olla vielä edessä, mutta paljon sellaisia uhkakuvia, joille ei itse hirveästi voi mitään. Olen päättänyt, että yritän omilla toimillani auttaa näitä nuoria ja valaa heihin toivoa.
Itse olen tullut vanhemmaksi 2010-luvulla eikä raskaus ollut suunniteltu, joten vähän eri juttu, mutta tietysti tuollaisia asioita on tullut äitinä mietittyä jo olemassa olevan lapseni kannalta kuin myös sitä, että haluaisinko joskus lisää jos mahdollisuus olisi.
Oma asenteeni on se, että maailma on aina ollut arvaamaton ja jatkuvasti sotaa, kulkutauteja ja luonnonkatastrofeja ihmiskunnan historia _täynnä_, eli se, että oman lapseni elinaikana on myös kaikenlaisia näihin teemoihin liittyviä haasteita ja kriisejä, ei ole ihmeellistä tai yllättävää.
Lapseni on joka tapauksessa todella hyväosainen lapsi ja ihminen, eli jos jotkut lapset säälittää niin huono-osaiset, karuihin oloihin syntyneet lapset (lapsityövoimaksi joutuvat, lapsibordellleihin joutuvat, lapsimörsiamet jne.).
Jos tulee joku suurempi luonnonmullistus, niin joko jälkeläiseni selviävät jossain luolissa kökkimällä, tai sitten ku o l e v a t.
Tietysti toivon, että mahdolliset k u o l e m a t on sitten nopeita ja kivuttomia.
Se oin ainakin vissi, että ei pidä kiintyä liikaa mihinkään yhteen maailmankolkkaan. Sotia siellä, ilmastonmuutoksen kurimusta täällä. Tätä vuosikymmentä leimaa alkavat konfliktit maailmalla ja meno näyttää olevan päivä päivältä hullumpaa.
Voisinhan minäkin käydä katumassa rintamalla, jos meno sellaiseksi menee. Mutta mitä lapseni siitä hyötyisi? Sotaorpo, jolle yhteiskunta ei korvaansa lotkauta. Muistissa on, miten sotiemme veteraaneja on hyväksikäytetty erilaisissa rahankeruukampanjoissa - itse asianomaiset eivät ole näistä nähneet kuin senttejä.