Mistä sisältöä elämään introvertille?

Eipä kiinnosta metromatkailukaan. Yök, en tykkää olla ihmisvilinässä.

Ja joo, voin olla masentunutkin kun aina vaan ahdistaa ja pelottaa ja tunnen huonoa omaatuntoa ihan joka päivä melkein kaikista valinnoistani. Valokuvausta tykkään harrastaa mutta omaksi iloksi sitä vain teen ja se tuntuu välillä myös turhalta. Kun siis kukaan ei kuviani näe. Tunnen olevani aivan näkymätön välillä. Ainut, joka minusta oikeasti välittää on mieheni. Koskaan eivät sukulaiset soita ja kysy kuulumisia. Ketään ei kiinnosta.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 14:40"]

Unohtui ihan se, mikä mua oikeasti kiinnostaa eli muoti ja ulkonäkö mutta se taas tuntuu väärältä, vailla aina ne ovat kiinnostaneet. Kaapit ovat täynnä ihania vaatteita mutten koskaan käy missään, joten tyydyn ihailemaan niitä vain siellä kaapissa. Shoppailen usein mutta eihän siinä järkeä ole. Olenko aivan toivoton?

[/quote]Kai kotona ja ehkä töissä pukeudut niihin ihaniin vaatteisiisi? Ja kun tapaat niitä harvoja ystäviäsi. Muuten, itse tapaan ystäviä 4-6 kertaa vuodessa :) en ole somessa enkä puhu edes puhelimessa ihmisten kanssa, viihdyn erinomaisen hyvin itsekseni. No koiria minulla on kaksi ja metsälenkille niiden kanssa mennessäni puen kauniit vaatteet ja laitan hajuvettä ja huulipunaa ja olen niin onnellinen :)

Asun siis melko korvessa eli en tapaa ihmisiä kuin kerran parissa viikossa/kuussa kun käyn kylillä kaupassa ja kirjastossa.

Luen paljon, joskus maalaan/piirrän, yleensä aika menee ihan haaveillessa.. ja tietty täällä maalla puiden kannossa, uunin lämmityksessä jne.

Mä en kauheasti ota kontaktia kehenkään edes niihin sukulaisiin tai ystäviin, kun kaikilla tuntuu olevan niin paljon elämässään enkä halua häiritä. Se on eskaloitunut siihen, etten ole nähnyt vuoteen esim. veljeäni, joka asuu kilsan päässä. Eikä meillä ole puhuttavaa kuitenkaan. Minussa ei ole mitään mielenkiintoista eikä minulle tapahdu koskaan mitään. Kuulumisten vaihtaminen on siis todella nopeaa. En muutenkaan ole mikään smalltalkin taitaja ja tuollaiset tilanteet uuvuttavat todella nopeasti, siksi niitä välttelen.

6 jatkaa: nuorempana (nyt olen nelikymppinen) kaupungissa asuessani rakastin kierrellä museoissa ja taidenäyttelyissä, käydä teattereissa ja elokuvissa ja klassisen musiikin konserteissa -yksin.

Nykyään ei kiinnosta edes ne.

Työväenopiston kurssit joille aikoinaan menin lopahtivat suht alkuunsa, parhaiten minulle sopi 2-4 kerran urssit ja nekin olivat joskus ylivoimaisia - liikaa ihmisiä ja ärsykkeitä ja säännöllisiä menoja/aikatauluja

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 14:48"]

Mä en kauheasti ota kontaktia kehenkään edes niihin sukulaisiin tai ystäviin, kun kaikilla tuntuu olevan niin paljon elämässään enkä halua häiritä. Se on eskaloitunut siihen, etten ole nähnyt vuoteen esim. veljeäni, joka asuu kilsan päässä. Eikä meillä ole puhuttavaa kuitenkaan. Minussa ei ole mitään mielenkiintoista eikä minulle tapahdu koskaan mitään. Kuulumisten vaihtaminen on siis todella nopeaa. En muutenkaan ole mikään smalltalkin taitaja ja tuollaiset tilanteet uuvuttavat todella nopeasti, siksi niitä välttelen.

[/quote]En usko tuota että sinussa ei olisi mitään mielenkiintoista vaikka sinulle ei (ulkoisesti) tapahtuisi mitään. Kuulumisten vaihto on tietty vaikeaa jos eletään täysin eri maailmoissa, toinen enemmän sisäisessä joka voi olla valtavan rikas ja täyteinen ja toinen lähes puhtaasti fyysisessä.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 14:46"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 14:40"]

Unohtui ihan se, mikä mua oikeasti kiinnostaa eli muoti ja ulkonäkö mutta se taas tuntuu väärältä, vailla aina ne ovat kiinnostaneet. Kaapit ovat täynnä ihania vaatteita mutten koskaan käy missään, joten tyydyn ihailemaan niitä vain siellä kaapissa. Shoppailen usein mutta eihän siinä järkeä ole. Olenko aivan toivoton?

[/quote]Kai kotona ja ehkä töissä pukeudut niihin ihaniin vaatteisiisi? Ja kun tapaat niitä harvoja ystäviäsi. Muuten, itse tapaan ystäviä 4-6 kertaa vuodessa :) en ole somessa enkä puhu edes puhelimessa ihmisten kanssa, viihdyn erinomaisen hyvin itsekseni. No koiria minulla on kaksi ja metsälenkille niiden kanssa mennessäni puen kauniit vaatteet ja laitan hajuvettä ja huulipunaa ja olen niin onnellinen :)

Asun siis melko korvessa eli en tapaa ihmisiä kuin kerran parissa viikossa/kuussa kun käyn kylillä kaupassa ja kirjastossa.

Luen paljon, joskus maalaan/piirrän, yleensä aika menee ihan haaveillessa.. ja tietty täällä maalla puiden kannossa, uunin lämmityksessä jne.
[/quote]

Kuulostaa ihanalta! Töissä kukaan ei kiinnitä huomiota minuun olin sitten perunasäkissä tai iltapuvussa, joten pukeutuminen sinne tuntuu yhdentekevältä. En ole koskaan tyytyväinen siihen miltä näytän, olen aina viallinen omissa silmissäni. Haluan nyt sanoa tässä valituksen tiimellyksessä, etten ikinä valita ja vello itsesäälissä kenenkään seurassa eli siitä ei ole kyse miksei perhettäkään kiinnosta mun elämäni. Koira olisi ehkä juuri sopiva tekijä elämääni, vaikka suoraan sanottuna kaipaan lasta. Uskallus ei vain riitä, vaikka kiire alkaa olla sen suhteen. Olen aivan umpisolmussa ja näin kesälomalla onkin hauskaa maata sängyssä peiton alla ahdistumassa entisestään. Ap

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 14:43"]

Valokuvausta tykkään harrastaa mutta omaksi iloksi sitä vain teen ja se tuntuu välillä myös turhalta. Kun siis kukaan ei kuviani näe. Tunnen olevani aivan näkymätön välillä.

[/quote]

Mitä jos avaisit vaikka anonyymin Instagram-tilin kuvillesi? Saisit kuviasi esille, kommenttejakin, ja yhteyden toisiin ihmisiin. Kukaties innostuisit kuvaamaan vielä enemmän ja tekemään vaikka kotisivut tai blogin kuvistasi.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 14:49"]6 jatkaa: nuorempana (nyt olen nelikymppinen) kaupungissa asuessani rakastin kierrellä museoissa ja taidenäyttelyissä, käydä teattereissa ja elokuvissa ja klassisen musiikin konserteissa -yksin.

Nykyään ei kiinnosta edes ne.

Työväenopiston kurssit joille aikoinaan menin lopahtivat suht alkuunsa, parhaiten minulle sopi 2-4 kerran urssit ja nekin olivat joskus ylivoimaisia - liikaa ihmisiä ja ärsykkeitä ja säännöllisiä menoja/aikatauluja
[/quote]

Kuulostaa todella tutulta. Melkein joka syksy ja kevät ilmoittaudun kursseille joilla sitten käyn pari kertaa ja loppukauden maksan tyhjästä. Naurettavaa touhua. Se vaan vaikuttaa niin toivoa antavalta, että jos tekisin paljon kaikkea kaikkien kanssa, olisin enemmän olemassa. Kuitenkin kanssakäyminen ihmisten kanssa on mukavaa mutta jos tapaaminen venyy niin mut valtaa pakokauhu ja on melkein pakottava tarve vain päästä kotiin rauhaan. Ap

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 14:55"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 14:43"]

Valokuvausta tykkään harrastaa mutta omaksi iloksi sitä vain teen ja se tuntuu välillä myös turhalta. Kun siis kukaan ei kuviani näe. Tunnen olevani aivan näkymätön välillä.

[/quote]

Mitä jos avaisit vaikka anonyymin Instagram-tilin kuvillesi? Saisit kuviasi esille, kommenttejakin, ja yhteyden toisiin ihmisiin. Kukaties innostuisit kuvaamaan vielä enemmän ja tekemään vaikka kotisivut tai blogin kuvistasi.
[/quote]

Itse asiassa minulla on pieni blogi jota pidän kuin pakon edessä, sillä sen avulla tunnen olevani elossa edes vähän. Siitä on kuitenkin tullut taakka mutten osaa lopettaakaan. Se on yksi ainoista sosiaalisista kanssakäymisistä mitä mulla on. Ap

Hei ap!! Täällä yksi sielunsisko moi!
Olen taas tänäänkin vain valunut peiton alta sohvalle jne. saamatta mitään aikaiseksi.
Koska mieheni tulee töistä kotiin kohtapuolin, kävin suihkussa, kiharran hiukset, meikkaan ja herään eloon.
Ystäviä on kaksi, heitä tapaan muutaman kerran vuodessa.
Sukulaisiin ei mitään yhteyttä.
Olenko elossa ihan oikeasti?
Olenko onnellinen?

Ihan uskomatonta, että jollain muullakin on sama näkymättömyyden tunne! Se on kyllä raastavaa ja samalla se tuntuu merkityksettömältä. Haluaisin tehdä ja näkyä samaan aikaan kun haluan olla aivan omissa oloissa ja rauhassa kaikelta hälyltä. Ap

Nythän introverttiys ei ole syy siihen, että et tunne kiinnostusta moniinkaan asioihin. Koko ajan ei tietenkään tarvitse olla harrastamassa, mutta sinua tuntuu vaivaavan se, ettei sinulla ole kiinnostuksenkohteita. Ja hyvä olisi, että olisi jokin asia työn ulkopuolella, joka kiinnostaisi ja johon haluaisi perehtyä enemmän. 

Pidän itseäni introverttinä. Olen kerännyt itselleni sellaista tekemistä, jossa minun ei tarvitse olla koko ajan vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Opiskelen netin avulla kaikenlaista, luen paljon, liikun luonnossa ja opettelen sieltä erilaisia asioita jne. 

Täällä myös joukkoon ilmoittautuu introvertti. Tykkään ap:n tavoin muodista ja valokuvauksesta. Olen sellaisella alalla, jossa olisi melkein pakko olla koko ajan esillä ja minulle se on hyvin kuluttavaa. Ne hetket, kun en ole töissä, käytän mieluiten lepoon. Kuitenkin nykyaika on sellaista, että jokaisella pitäisi olla joku trendikäs harrastus. Minulla ei sellaisia ole, kun en jaksa. Pari kertaa vuodessa saatan innostua jostain, mutta yleensä ne innostukset lopahtaa.

Niin. En ole missään hyvä joten mikään harrastus ei tunnu mielekkäältä. Joku piirtäminen voisi kiinnostaa mutten osaa ollenkaan enkä kehtaa mennä nolaamaan itseäni taidottomuuteni kanssa muiden eteen. Liikunta ei kiinnosta ja olen niin rapakunnossa. Juu, siinä syy miksi pitäisi liikkua mutta ei vaan kiinnosta. Pelkään myös terveyteni puolesta, kun en liiku. Olen niin umpikujassa että itkettää. Ap

Lapsen saaminen toisi sisältöä elämääsi ja olisit varmaankin omistautunut äiti. Älä pelkää vaan tee rohkea, luonnollinen ratkaisu ja yritä saada lapsi jos sitä kaipaat.

Mun sisältöni on kirjat. Kuulostaa tietenkin monen korvaan uskomattoman tylsältä, mutta plussat ovat kiistattomat: juuri silloin kun haluan, ilman aikatauluja ja pakkoja, tutustun uusiin maailmoihin ja uusien ihmisten elämään. Sanotteko, etteivät kirjojen henkilöt ole mitään "uusia ihmisiä"? En tarkoittanutkaan heitä (vaikka ovatkin mielenkiintoisia). Kirjojen paras anti on tutustua kirjailijan aivoihin, miten ne ovat luoneet senkertaisen maailman. Oppii paljon (kun lukee monipuolisesti) eikä vähiten itsestään.

Mulla kans pari ystävää, joita tapaan joskus, ja aviomies, jonka seurassa viihdyn. Niin, ja lapsi 12v on myös, joten jos ap:n kaikki on lapsesta kiinni, niin tietenkin kannattaa sellaista yrittää, miksi ei?

Mä olen samanlainen. 3 viikon kesälomallani en ole tehnyt mitään. Ollut vaan kotona netissä ja käynyt pari kertaa kaupassa. Jos sää olisi ollut parempi, olisin lähtenyt rannalle, mutta kun ei niin ei. Kaupungillakaan en keksi muuta tekemistä kuin shoppailun, mutta kun sitä on tehty ihan tarpeeksi niin en viitsi sinnekään lähteä aikaa ja rahaa kuluttamaan. Kavereita on tässä kaupungissa nykyään nolla, kaikki ovat muutaneet pois, menneet naimisiin ja tehneet lapsia. Emme tapaa kuin pari kertaa vuodessa. Heidän elämänsä kuulostaa niin kiireiseltä ja täydelliseltä. On se iso okt, joka laitettu viimeisen päälle, pari lasta, vaativa työ, matkoja, lisäkouluttautumista, oopperajuhlia ja PoriJazzeja, lomat täynnä sukulaisviereiluja, mökkireissuja, purjehtimista jne...Ja vaikka en edes vertaisi itseäni heihin, niin tuntuu etten vaan ole elossa. Ja itseasiassa jo lapsena vietin ne 10vko kesälomat yksin ja sisätiloissa. Nyt aikuisena en tiedä tekevätkö muut sitten vaikka sellaista, että vetävät juhlatamineet päälle ja meikit naamaan, menevät yksin syömään illallista pitkän kaavan mukaan ja yksin baariin..Mä en ainakaan "osaa", tuntisin oloni epämukavaksi ja ahdistuneeksi.

Monia juttuja olen myös kokeillut. Olen matkustanut yksin, opiskellut avoimessa yliopistossa, käynyt kahvakuulatunneilla ja joogakursseilla, ostanut leffalippuja, käynyt teatterissa jne. Mutta eivät ne vaan riitä, eivätkä kiinnosta. Monet leffalippusetit ovat jääneet käyttämättä, samoin muut tapahtumaliput, sellaista harrastusta, johon mulla olisi palava intohimo, ei ole löytynyt, lisäkouluttautuminen ei kiinnosta. Lähinnä "aikaa tappaakseni" teen ylimääräisiä työvuoroja ja minä meillä duunissa se, joka tekee vapaaehtoisesti joulut ja uudet vuodet ja vaput ja juhannukset. Ilottomalta puurtamiselta tämä tuntuu, ja ainoa henkireikä ovat ne harvat kaveritapaamiset. Silloin ikäänkuin sytyn liekkiin, olen iloinen ja positiivinen ja menevä. Tuskin tietävät, että himassa vaan surffaan netissä ja välillä saattaa mennä monta päivää etten poistu kotoa muualle kuin työhön.

Kokeile vapaaehtoistyötä ja muiden auttamista. Kun tulet tietoiseksi siitä millaista huono-osaisten elämä on, ymmärrät olla iloinen niistä asioista mitkä ovat omassa elämässäsi hyvin. Vapaaehtoistyötä voi tehdä myös ilman että olet suorassa kontaktissa muihin ihmisiin, jos haluat välttää sitä. On toimistohommia, järjestelyjä, siivoamista yms.

Introvertit ovat yleensä hyviä keskittymään ja perehtymään. Kun pääset todella sisälle johonkin asiaan, se alkaa viedä sinua ja muuttuu yhä kiinnostavammaksi. Olipa se mitä tahansa.

Harva asia tapahtuu itsestään ja vailla vaivannäköä. Ala arvostamaan asioita joita teet, pieniäkin sellaisia. Ei niiden tarvitse olla huikeita ja maatamullistavia. Älä vertaa omaa elämääsi muiden elämiin. Ota vastuu omasta elämästäsi ja hyvinvoinnistasi.

Täällä yksi samanlainen, sillä erolla, että erosin miehestäni, joten olen todella yksin. Mulla on sama kaipuu olla aktiivinen ja sosiaalinen. Ikään kuin elämä olisi silloin hyväksyttävämpää.
Mulla on hektinen työ, jossa pitää olla sosiaalinen, ja se imee mehut täysin. Joten silloin harvoin kun ei ole masennuskausi, eikä mikään onneton miessuhde vie energiaa, olen aika tyytyväinen. Nyt en. Illalla on kiva mennä nukkumaan kun pääsee pois tästä maailmasta. Kirjoihin ei nyt keskittymiskyky riitä, vaikka niitä rakastan. Ei edes televisioon. Siitä tiedän olevani ahdistunut.
Meitä on monenlaisia. Minä olisin aikanaan halunnut saada lapsen, nyt se on myöhäistä. Tuntuu tyhjältä ja arvottomalta.

Mies vastaa.

Olet onnellinen miehesi kanssa ja kaipaat lasta. Kerro tämä miehellesi. Puhu miehellesi toivovasi, että teistä tulisi isä ja äiti. Rohkaise miestäsi isyyteen ja itseäsi äitiyteen. Vanhemmuus tuo taatusti sisältöä elämääsi, koko perheenne elämään.