Tätäkö liki oireetonkin koronatartunta aiheuttaa?
Sain tartunnan noin kk sitten ja oikeastaan ainoat oireet oli aivan järkky päänsärky ja väsymys joka kesti kaksi päivää. Ei nuhaa, ei kuumetta, ei yskää.
Nyt sitten eilen ekana huomasin etten maista oikeastaan mitään ja sitten huomasin että jännästi haistan kyllä jopa normiakin paremmin. Haistoin nimittäin piparkakun, kun tulin suihkusta ja koko talossa ei ole ainuttakaan piparkakkua. Tai niin mä luulin, nimittäin kuin mainitsin tuosta "hajuhäiriöstä" miehelle niin hän sanoi syöneensä kaapista löytyneet piparit jo päivällä eli silloin kun olin vielä töissä ja vieneensä roskatkin jo pois (niissä siis oli ollut tuo piparipaketin kääre). En siis haistanut pipareita kun tulin kotiin vaan vasta suihkun jälkeen. Outoa.
Ja tänään mun piti imuroida mutta yhden huoneen jälkeen olin jo ihan hiessä ja päätä alkoi särkeä ihan samoin kuin tartunnan jälkeen. Piti sitten mennä pitkäkseen ja olo on vieläkin ihan outo, päätä juimii ja naamaa kuumottaa. Kuumeenkin mittasin, sitä ei ole vaikka olo vähän siltä tuntuukin.
Kommentit (11)
Voi hyvinkin liittyä sairastamaasi koronaan. Itselläni on lähes 8 viikkoa tartunnan saamisesta, ja viimeksi tällä viikolla olen kärsinyt väysymyksestä, lievästä lämmönnoususta sekä hermosärystä.
Teillä on vedessä klooria.
Uimahallireissun jälkeenkin kaikki hajut haistaa selvemmin.
Minulla on korona ja oudointa on kitalaen puutuminen.
Ap kyllä ja ootapa niitä jälkitauteja: veritulppariski, Lewyn kappaleet aivoissa jne, älykkyysosamäärän lasku.Ei, en trollaa.
Olen pahoillani. Ffp-maskia kannattaa käyttää aina ja joka paikassa. Ei ole olemassa vaaratonta koronaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap kyllä ja ootapa niitä jälkitauteja: veritulppariski, Lewyn kappaleet aivoissa jne, älykkyysosamäärän lasku.Ei, en trollaa.
Olen pahoillani. Ffp-maskia kannattaa käyttää aina ja joka paikassa. Ei ole olemassa vaaratonta koronaa.
Ja sitten säheräsit ja päästit kissan ulos.
Perehdy niihin harvinaisiin rokotehaittoihin joita ihmiset on saanu. Tärinä joka ei lopu, kuolioituva iho joka ei parane, koronavarpaat, verisuonitukokset, sydänlihastulehdus, filleriaineet jotka reagoivat rokotteeseen jne jne
Kyllä tuo on ihan korona eikä lähes oireeton.
Onkohan mullakin melkein oireeton korona, kun mä en haista pieruja, vaikka mun takapuoli pärisee koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan mullakin melkein oireeton korona, kun mä en haista pieruja, vaikka mun takapuoli pärisee koko ajan.
Kysy muilta, että haistaako ne. Jos ne ei haista, niin sun pierut on varmaan vaan hajuttomia. Ehkä sekin voi olla pitkän koronan oire?
Tuo on tyypillistä, jos on sairastunut koronan.
Naapurin 25v mies sairasti joskus kesällä koronan ja edelleen tuottaa vaikeuksia käydä postilaatikolla tai mennä parkkipaikalle, vaikka matkaa 50m. Kertoi olevan hiestä märkänä, eikä voimia ole. Oli lähes oireeton korona.
Se on oireeton mut oireet on sairas väsymys, lihasheikkous, päänsäryt, toistubat nuhat ja kuumeilutuntemukset. Kestäny mulla yli kk jo.
Juu. Ja tuota voi kestää kuukausia.