Alle 12 v ei saa jättää yksin
Että sekin vielä. Viimeistään nyt olen täydellisesti epäonnistunut äitinä ja kasvattajana. Ois varmaan sittenkin ollut parempi olla hullun, hakkaavan psykopaatin kanssa yhdessä niin ois lapset säästyneet tuoltakin. Ois se ukko sentään päivät ollut kotona nukkumassa.
t. yh
Kommentit (36)
on todellinen vaara, meillä Suomessa ei ainakaan vielä.
.70-luvulla mut on jätetty 4-vuotiaana yksin lukemaan kirjoja n.1,5 tunniksi .. ...Johtuen nykyisistä alko & muista addiktioistani en jätä alle kouluikäistä yksin kotiin.
7-10 vuotias saa olla yksin kotona aamut; luojan kiitos nykyisin ei ole senssipuhelinta:) . Lea Pulkkinen voi tulla meile kaitsemaan lapsia kun käymme töissä, yhteiskunta tällaisenaan ei paapomista mahdollista.
Kerro minulle mitkä eri vaarat ja kuinka todelliset.
Pedofilialla pelotellaan ihan tolkuttomasti jos otetaan huomioon kuinka paljon sitä oikeasti tapahtuu./i]
Asun Lontoossa, ja en tod. antaisi lapseni hengailla ilman valvontaa. Jengitappeluita on koko ajan traagisin seurauksin, ja hämmästyisitte jos tietäisitte, kuinka nuoria lapsia kuolee noihin typeryyksiin. Toisekseen, jo liikenne on vähän eri luokkaa... täällä on pienellä alueella yli 8 miljoonaa ihmistä, muutama milli enemmän kuin koko Suomessa. Myös lasten kidnappaus on todellinen vaara. Vaikka olisit itse lapsesi kanssa liikenteessä, silmäräpäyksessä lapsi voi olla kadonnut, ja et yhtään tiedä, mihin suuntaan. Ja koska täällä on niin paljon ihmisiä, monenlaista hullua mahtuu sekaan, kaikki vaarat ovat monenkertaiset Suomeen verrattuna.
Asun Lontoossa, ja en tod. antaisi lapseni hengailla ilman valvontaa. Jengitappeluita on koko ajan traagisin seurauksin, ja hämmästyisitte jos tietäisitte, kuinka nuoria lapsia kuolee noihin typeryyksiin. Toisekseen, jo liikenne on vähän eri luokkaa... täällä on pienellä alueella yli 8 miljoonaa ihmistä, muutama milli enemmän kuin koko Suomessa. Myös lasten kidnappaus on todellinen vaara. Vaikka olisit itse lapsesi kanssa liikenteessä, silmäräpäyksessä lapsi voi olla kadonnut, ja et yhtään tiedä, mihin suuntaan. Ja koska täällä on niin paljon ihmisiä, monenlaista hullua mahtuu sekaan, kaikki vaarat ovat monenkertaiset Suomeen verrattuna.
Todennäköisyydet.
Se on se mikä määrittelee eri asiat.
Kaikkea sattuu.
Belgiassa mm. kuoli yksi perhe, tai ainakin osa siitä, kun meteoriitti tulikaton läpi.
Vuonna 1987
Satuin muuten juuri tovi sitten käymään juuri Englannin tilastoja läpi.
Suomessa kyllä lapsetkin, aikuisista puhumattakaan pääsee hengestään todennäköisemmin.
Tämän materiaalin kahlasin läpi kun eräs britti äiti oli avannut silmänsä juuri pedofilia pelottelulle, vai oliko se kirjoittaja sittenkin mies. Ei sillä kai väliä ole.
Tabloid lehdistö on jo pitkään peloitellut ihmisiä kamalilla asioilla. Esim Maddyn tapaus on ollut ikuisuuden lööpeissä.
Kesäkuussa muuten Iltalehti veti pohjat. Se lööppäsi sellaisesta kun joku oli pitänyt alunalkaen nuorta tyttöä seksi orjanaan 12 vuotta. Ainut että tuo vankeus oli alkanut jo 70 luvulla.... Joten ei tuollakaan ollut muuta arvoa kuin shokearaavasuus.
Tekstini tarkoitus on osoittaa kuinka paljon meitä nykyään ohjataan vääristelemällä asioita; kertomalla puolittaisia totuuksia tai suoranaisia valheita.
Olo alkaa olla kuin minkäkin voimakkaan propaganda koneiston alla.
niin lapsen jättäminen yksin, niinkuin se Suomessa tehdään, olisi samanlainen synti kuin Suomessa varhainen hoitoonvienti, imettämättömyys jne jne
Tosiasiahan on, että Suomessa lapset pakotetaan itsenäistymaan "liian" aikaisin. Sitä monen vanhemman on vaikea itselleen myontää. Ei se tarkoita, että kun ne ekat kolme vuotta on ollut kotona, että sen jälkeen lapsen voi antaa mennä omia menojaan. Kyllä kasvatustehtävä on aikalailla kesken. Ei ihme, että suomalaislapset ovat huonokäytoksisiä ja aikuisia kunnioittamattomia. Aikuisen huomoita ja aikaa ne murkutkin tarvitsevat.
että "Amerikassa on synti jättää lapsi yksin kotiin" Huh huh, Yhdysvallat (oletan että Amerikalla viittaat siihen) on yli 300 miljoonan asukkaan maa, siellä on turvallisia ja vaarallisia asuinalueita. Ei kaikkialla ole samanlaista ja kyllä siellä myös lapset ovat paljon ilman vanhemman/aikuisen valvontaa. En tunne yhtäkään yhdysvaltalaista lasta joka ei koskaan ole yksin ja tunnen sentään sukuni takia kymmeniä lapsiperheitä sieltä.
Samoin Englannissa, outoa että jotkut olettavat että jos lapsi on yksin Englannissa niin heti pedofiili sieppaa ja raiskaa...
masennuksestapa sitten syyttämään vanhempiani kun jättivät minut yksin lapsena koulun jälkeen.
Tuntuupa vähän kaukaa haetulta.
kyllähän sinun pitäisi sitten ymmärtää, minkälaiseen tapakulttuuriin viittaan.
Kuten sanoitkin minä puhun nyt lähinnä valkoisen keskiluokan kohdalla asiasta, mutta tuttavapiirissä ei todellakaan lapsia jätetä yksin. Ongelmaperheitä nyt on kaikkialla. Esim. meidän koululainen (ekaluokkalainen) aamulla saatetaan bussille ja koulun jälkeen koulunjälkihoitoon. Ei lapsia täällä todellakaan jätetä yksin, eikä täällä puistossa ole lapsia ilman vanhempia. Useissa osavaltioissa on vähintäänkin suositus, että alle 10(12) -vuotiasta lasta ei saa jättää yksin.
-29-
vaikka oltu 7 veestä yksin joitakin tunteja.
itsellenne, että on ihan ok jättää eka-, toka-, kolmasluokkalainen jne yksin. Omasta mielestäni tuon ikäinen vaan on liian nuori olemaan yksin vastuusta itsestään, vastuu kuuluu aikuiselle. Tällä ei itsenäistymisen kanssa ole yhtään mitään tekemistä.
Kehen kohdistuu syyttävä sormi, jos esim. lapsen yksin ollessa kotona sattuu tulipalo?
Ja on ihan turha nyt lähteä vertaamaan suomen pikkukyliä (helsinki mukaanlukien) oikeasti isojen kaupunkien ja niissä olevien vaarojen suhteen. Kumma juttu, kun täällä aina haukutaan ulkomaita vaarallisiksi paikoiksi... paitsi tietysti silloin, kun lapsen täytyy itsenäistyä.
Ja on ihan turha nyt lähteä vertaamaan suomen pikkukyliä (helsinki mukaanlukien) oikeasti isojen kaupunkien ja niissä olevien vaarojen suhteen. Kumma juttu, kun täällä aina haukutaan ulkomaita vaarallisiksi paikoiksi... paitsi tietysti silloin, kun lapsen täytyy itsenäistyä.
Netistä tai lehdistä lukemalla ei tulla jonkun asian asiantuntijaksi.
Minä asuin Englannissa -80-luvun alussa. Silloin jo lapsia suojattiin ja suojeltiin, koska uhat olivat ihan oikeasti todelliset + että laki määräsi. Ja sitä lakia kyllä valvotaan ja lapset otetaan hyvin nopeasti huostaan, jos vanhemmat eivät ota vastuuta lapsistaan.
Mutta myös todella isoja paikkoja. Eikä siitä nyt tulisi mitään, että joka kaupungille aletaan säätämään eri lakeja.
MLL perustaa suosituksensa Lea Pulkkisen työryhmän erittäin pitkäaikaiseen seurantatutkimukseen. Tietenkään kaikille niille, jotka ovat olleet yksin (tai ikätoverien, sisarusten kanssa) tuntikausia päivittäin, ei ole tullut alkoholiongelmaa/masennusta aikuisena, mutta riski on merkittävästi suurempi.
Vaikka itse olenkin aikoinaan ollut yksin tai siskon kanssa kotona aamuisin ennen kouluunlähtöä, niin olen tyytyväinen siihen ettei omien lasteni ole tarvinnut olla. Kysymys ei ole siitä etteivät lapsemme olisi pärjänneet, vaan esim.siitä että lapsella on paljon asiaa, joita hän haluaa jakaa aikuisen kanssa heti koulusta tultuaan tai jokin epäselvä asia ennen koulun alkua. Lapsista vanhimmat ovat jo aikuisia ja nuorin ekaluokkalainen.
Naapurimaassamme Ruotsissa on esimerkiksi järjestetty niin, että kunnat tarjoavat kaikille lapsille mahdollisuuden viettää aikaa sekä ennen koulun alkua että koulupäivän päättymisen jälkeen valvotuissa tiloissa, joissa on aikuisia työntekijöitä paikalla. Meillä on vallitsee sellainen ajatusmalli, että lasten hoito on vanhempien vastuulla viimeistään kolmannen luokan alusta lähtien ja tämä aamu- ja/ tai iltapäivähoito 1-2 luokkalaisillekin on aika tuore juttu + monin eri tavoin järjestetty, kunnasta riippuen.
Kannatan Lea Pulkkisen kokonaiskoulupäivä ajatusta, siinähän ajatus on, että lapsen harrastuksetkin pyrittäisiin sisällyttämään siihen aikaan, jolloin vanhemmat ovat työssä, jolloin ne muutamat arkipäivien iltatunnit voitaisiin viettää yhdessä perheen kanssa ja/tai kyläillen jne.
aina koulun jälkeen iltapäiväkerhoon pariksi tunniksi, ala-asteella, en muista mihin ikään saakka oli mahdollisuus käydä.
Itse kyllä hoidin alle kouluikäisen sisarukseni jo pienestä pitäen, kun äidin piti käydä ilta- ja yötöissä. Vaihtelin paskavaippoja ja liottelin harsoja, olen ollut varmaan 8 tai 9-vuotias.
25-vuotta sitten veljeni kanssa 9 vuotiaasta alkaen pari-kolme tuntia keskenään kotona koulun jälkeen kunnes isommat sisarukset tulivat koulusta tai vanhemmat töistä. Naapurin vanhoille jotka asuivat n. kilometrin päässä ei huvittanut mennä kun siellä oli niin tylsää. Pienempänä siellä toki oltiin päivähoidossa.
lähtee itse yöksi töihin