Sijaisperheenä toimiminen
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Olisipa Suomessakin se malli, että sijaisvanhempi voi hakea huoltajuutta ja adoptiota sijoituksen ollessa pitkäaikainen ja kestettyä tietyn aikaa. Jos lapsi asuu perheessä 6kk - 18v, niin onhan se aika julmaa, että lapselle pidetään yllä ajatusta, että ne biologiset on oikeat vanhemmat.
Lapsella voi olla biologiset ja sijais vanhemmat, molemmat ovat yhtä oikeita. Lastensuojelu tukee juuri tuota teoriaa mitä tää aiempi kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Sossujen myötävaikutuksella biovanhemmat jatkuvasti pahoinpitelevät näitä lapsia.
Lasten ja sijaisvanhempien elämä on tuurilla ihan virtsapäisten biovanhempien myötä yhtä kärsimystä ja nämä itsekkäät ihmispersikat eli biovanhemmat määräävåt kaikesta.
Sydän särkyy lasten kohtelun ja omankin vuoksi. Mikään ei ole pyhää. Lasten turvallisuus ja mielenterveys vedetään vessasta jotta nämä ihmispersimonit saavat kaikki liialliset oikeutensa maksimilla.
Käytännössähän näiden moniongelmaisten ja erittäin vajaiden kriminaalien motiivi lapsiinsa on näiden kotiinsaamisen kautta kypsää rahaa ja etuuksia.
Älkää ikinä lähtekö sijaisperheeksi. Älkää uskoko kauniisiin puheisiin. Älkää pilatko elämäänne. Älkää lähtekö älkääkä antako kenenkään tuttavanne lähteä.
Sijoitus on sen verran iso päätös että biovanhemmilla ei juuri oikeuksia ole, vaan ne mitä laki sanoo on monelle ne ainoat oikeudet, mikä voi tarkoittaa esim valvottuja tapaamisia. Kotiuttaminen ei todellakaan ole tässä maassa ykkös tavoitteena.
Nimimerkki sijoitetun lapsen äiti.
Biovanhemmilla niitä oikeuksia juuri on. Biovanhempi katsotaan aina lapsen oikeuksia omaavaksi vanhemmaksi, vaikka tämä olisi ollut pitkiä aikoja ihan missä lie. Lisäksi se uusien mahdollisuuksien määrä on ihan mieletön, mitä biovanhemmille annetaan. Jos biovanhempi vaan vähänkään vastaa sinne suuntaan että joo, tällä kertaa hän lupaa yrittää paremmin, niin kyllä sosiaalityöntekijöiltä tulee kädentaputukset ja suosionosoitukset että jipii, hyvä yrittävä vanhempi. Tämä siis, vaikka ne lapsetkin olisi jo ihan tottuneet tilanteeseen, että vanhempi ensin lupaa, mutta sitten sössii taas. Lapselle se on aina kuitenkin uusi pettymys, biovanhemmalle taas yksi mahdollisuus ennen seuraavaa ja sitä seuraavaa yritystä saada elämänsä kuntoon.
Joskus biovanhemmat haluaa myös kaikin keinoin hankaloittaa lapsen sijaisperheen elämää esimerkiksi sanelemalla ehtoja, miten lapsen kanssa toimitaan. Vaikkei nämä ikinä toteutuisikaan tai hänellä ei näitä olisi oikeutta vaatia, pitää kuitenkin aina kuulla sitä biovanhempaa ja pohtia näiden vaatimusten toteuttamismahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa Suomessakin se malli, että sijaisvanhempi voi hakea huoltajuutta ja adoptiota sijoituksen ollessa pitkäaikainen ja kestettyä tietyn aikaa. Jos lapsi asuu perheessä 6kk - 18v, niin onhan se aika julmaa, että lapselle pidetään yllä ajatusta, että ne biologiset on oikeat vanhemmat.
Lapsella voi olla biologiset ja sijais vanhemmat, molemmat ovat yhtä oikeita. Lastensuojelu tukee juuri tuota teoriaa mitä tää aiempi kommentti.
Riippuu tilanteesta, ja lapsi vähän itsekin sen päättää.
Mutta jos lapsi tosiaan vauvasta lähtien asuu samassa perheessä, eikä biologiset vanhemmat ole lainkaan kuvioissa eikä lapsi tiedä heistä muuta kuin nimen, niin varmaan aika harva lapsi pitää näitä kuitenkaan minään oikeina vanhempinaan pelkän biologian puolesta. Juuri siksi tämä voikin olla taakka myös lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Sossujen myötävaikutuksella biovanhemmat jatkuvasti pahoinpitelevät näitä lapsia.
Lasten ja sijaisvanhempien elämä on tuurilla ihan virtsapäisten biovanhempien myötä yhtä kärsimystä ja nämä itsekkäät ihmispersikat eli biovanhemmat määräävåt kaikesta.
Sydän särkyy lasten kohtelun ja omankin vuoksi. Mikään ei ole pyhää. Lasten turvallisuus ja mielenterveys vedetään vessasta jotta nämä ihmispersimonit saavat kaikki liialliset oikeutensa maksimilla.
Käytännössähän näiden moniongelmaisten ja erittäin vajaiden kriminaalien motiivi lapsiinsa on näiden kotiinsaamisen kautta kypsää rahaa ja etuuksia.
Älkää ikinä lähtekö sijaisperheeksi. Älkää uskoko kauniisiin puheisiin. Älkää pilatko elämäänne. Älkää lähtekö älkääkä antako kenenkään tuttavanne lähteä.
Olen vaikeasti traumatisoituneen lapsen sijaisvanhempi. Lapsi tuli meille pienenä siitä huolimatta hyvin kaltoinkohdeltuna. Nämä vuodet mitä olemme töitä lapsen eteen tehneet, näyttää valoa tunnelin päässä. Lapsi luottaa meihin ja kokee olevansa turvassa meillä. Olen melkein neljä vuotta ollut kotona ja en voi lähteä töihin, koska lapsen kehitys voisi taantua. En mistään hinnasta vaihtaisi päivääkään ja teen kaikkeni, jotta lapsi eheytyy.
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla ei ole kellään sellaisesta kokemusta. Mannerheimin Lastensuojeluliitoon yhteyttä heillä on koulutuksia, aluksi voisi toimia esim tukiperheenä tai tukihenkilönä ja vähän tutustua mitä tuo työ on ja oisko siitä elämäntavaksi, koska sijoitettu lapsi on kanssasi jopa 24/7, iästä riippuen..
Mutta ehdottomasti erittäin tärkeää työtä, ja näistä paikoista on kova pula.
Minulla on, mutta ei Mannerheimin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Sossujen myötävaikutuksella biovanhemmat jatkuvasti pahoinpitelevät näitä lapsia.
Lasten ja sijaisvanhempien elämä on tuurilla ihan virtsapäisten biovanhempien myötä yhtä kärsimystä ja nämä itsekkäät ihmispersikat eli biovanhemmat määräävåt kaikesta.
Sydän särkyy lasten kohtelun ja omankin vuoksi. Mikään ei ole pyhää. Lasten turvallisuus ja mielenterveys vedetään vessasta jotta nämä ihmispersimonit saavat kaikki liialliset oikeutensa maksimilla.
Käytännössähän näiden moniongelmaisten ja erittäin vajaiden kriminaalien motiivi lapsiinsa on näiden kotiinsaamisen kautta kypsää rahaa ja etuuksia.
Älkää ikinä lähtekö sijaisperheeksi. Älkää uskoko kauniisiin puheisiin. Älkää pilatko elämäänne. Älkää lähtekö älkääkä antako kenenkään tuttavanne lähteä.
Sijoitus on sen verran iso päätös että biovanhemmilla ei juuri oikeuksia ole, vaan ne mitä laki sanoo on monelle ne ainoat oikeudet, mikä voi tarkoittaa esim valvottuja tapaamisia. Kotiuttaminen ei todellakaan ole tässä maassa ykkös tavoitteena.
Nimimerkki sijoitetun lapsen äiti.Biovanhemmilla niitä oikeuksia juuri on. Biovanhempi katsotaan aina lapsen oikeuksia omaavaksi vanhemmaksi, vaikka tämä olisi ollut pitkiä aikoja ihan missä lie. Lisäksi se uusien mahdollisuuksien määrä on ihan mieletön, mitä biovanhemmille annetaan. Jos biovanhempi vaan vähänkään vastaa sinne suuntaan että joo, tällä kertaa hän lupaa yrittää paremmin, niin kyllä sosiaalityöntekijöiltä tulee kädentaputukset ja suosionosoitukset että jipii, hyvä yrittävä vanhempi. Tämä siis, vaikka ne lapsetkin olisi jo ihan tottuneet tilanteeseen, että vanhempi ensin lupaa, mutta sitten sössii taas. Lapselle se on aina kuitenkin uusi pettymys, biovanhemmalle taas yksi mahdollisuus ennen seuraavaa ja sitä seuraavaa yritystä saada elämänsä kuntoon.
Joskus biovanhemmat haluaa myös kaikin keinoin hankaloittaa lapsen sijaisperheen elämää esimerkiksi sanelemalla ehtoja, miten lapsen kanssa toimitaan. Vaikkei nämä ikinä toteutuisikaan tai hänellä ei näitä olisi oikeutta vaatia, pitää kuitenkin aina kuulla sitä biovanhempaa ja pohtia näiden vaatimusten toteuttamismahdollisuuksia.
Kerro mullekin mistä sellaisen sossu löytyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Sossujen myötävaikutuksella biovanhemmat jatkuvasti pahoinpitelevät näitä lapsia.
Lasten ja sijaisvanhempien elämä on tuurilla ihan virtsapäisten biovanhempien myötä yhtä kärsimystä ja nämä itsekkäät ihmispersikat eli biovanhemmat määräävåt kaikesta.
Sydän särkyy lasten kohtelun ja omankin vuoksi. Mikään ei ole pyhää. Lasten turvallisuus ja mielenterveys vedetään vessasta jotta nämä ihmispersimonit saavat kaikki liialliset oikeutensa maksimilla.
Käytännössähän näiden moniongelmaisten ja erittäin vajaiden kriminaalien motiivi lapsiinsa on näiden kotiinsaamisen kautta kypsää rahaa ja etuuksia.
Älkää ikinä lähtekö sijaisperheeksi. Älkää uskoko kauniisiin puheisiin. Älkää pilatko elämäänne. Älkää lähtekö älkääkä antako kenenkään tuttavanne lähteä.
Sijoitus on sen verran iso päätös että biovanhemmilla ei juuri oikeuksia ole, vaan ne mitä laki sanoo on monelle ne ainoat oikeudet, mikä voi tarkoittaa esim valvottuja tapaamisia. Kotiuttaminen ei todellakaan ole tässä maassa ykkös tavoitteena.
Nimimerkki sijoitetun lapsen äiti.
Lastensuojelu valvoo lapsen etua, ei äidin.
Minulla ei ole kokemusta sijaisvanhemmuudesta, mutta sijoitettuna olemisesta koko lapsuuteni.
Olen asunut ensimmäiset pari kuukautta biologisten vanhempieni luona päihdeongelmaisten keskellä, mutta muuten asuin koko lapsuuden sijoitettuna perheeseeseen, mihin minut teininä adoptoitiin.
Lapsuuteni oli ihan tavallinen, mihin kuului koulu, kaverit ja harrastukset. Se mikä oli erilaista kuin muilla, koko lapsuuden ajan oli tapaamisia sosiaalityöntekijöiden kanssa, joiden kanssa käytiin läpi kuulumiset.
Tapaamiset oli ok siihen asti kun ymmärsin, että mikä niiden tarkoitus oli. Siis minun tulevaisuudestani ja asumisesta päättäminen. Biologisista vanhemmista ei ollut ensimmäisinä vuosina mitään riesaa, olivat varmaan niin kamapäissään koko ajan. Biologinen isä kuoli kun olin jotain 3-4, ilmeisesti yliannostukseen. Häntä en ikinä tavannut vauva-ajan jälkeen. Biologisen äidin tapasin ensimmäistä kertaa 8-vuotiaana ja vaikka minulle oli kerrottu tästä etukäteen, muistan miten oudolta se tuntui. Näihin aikoihin tämä alkoi vaatia minua itselleen, kun oli kai havahtunut vanhemmuuteen, tai johonkin.
Biologinen äiti suostui vapaaehtoisesti päihdehoitoihin ja myötäili sosiaalityöntekijöille kaikkea, vaati tapaamisia ja vaikka minä en olisi halunnut, niin minut painostettiin niihin. Vanhempani ei olisi painostaneet, ja olivat ainoita jotka ymmärsivät minua, mutta meitä ei kuunneltu. Puhuttiin vanhemman oikeudesta lapseen ja lapsen oikeudesta vanhempaan. Minulle se oli pakkopullaa.
Näitä tapaamisia ja sijoituksen jatkon pohtimisia oli aina biologisen äidin hyvillä kausilla, mitä jatkui satunnaisesti muutaman vuoden. Loppuivat sitten kun hän kuoli myös yliannostukseen. Kolmannella ja neljännellä luokalla suurin pelkoni oli, että minut viedään pois kotoa, vanhempien luota, johonkin toiseen kaupunginosaan tai kaupunkiin vieraan ihmisen luo. Pelkäsin sosiaalityöntekijöiden ja biologisen äidin tapaamisia niin, että oksensin jännityksestä. Se oli erittäin ahdistavaa lapselle. Tietysti vanhempani yrittivät helpottaa oloa ja puhua, mutta eivät he tietenkään pystyneet lupaamaan, että saan olla kotona.
Olen edelleen sitä mieltä, että lasta ei pitäisi jättää sellaiseen tilanteeseen, missä koko sysyeemi menee biologisen vanhemman ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kokemusta sijaisvanhemmuudesta, mutta sijoitettuna olemisesta koko lapsuuteni.
Olen asunut ensimmäiset pari kuukautta biologisten vanhempieni luona päihdeongelmaisten keskellä, mutta muuten asuin koko lapsuuden sijoitettuna perheeseeseen, mihin minut teininä adoptoitiin.
Lapsuuteni oli ihan tavallinen, mihin kuului koulu, kaverit ja harrastukset. Se mikä oli erilaista kuin muilla, koko lapsuuden ajan oli tapaamisia sosiaalityöntekijöiden kanssa, joiden kanssa käytiin läpi kuulumiset.
Tapaamiset oli ok siihen asti kun ymmärsin, että mikä niiden tarkoitus oli. Siis minun tulevaisuudestani ja asumisesta päättäminen. Biologisista vanhemmista ei ollut ensimmäisinä vuosina mitään riesaa, olivat varmaan niin kamapäissään koko ajan. Biologinen isä kuoli kun olin jotain 3-4, ilmeisesti yliannostukseen. Häntä en ikinä tavannut vauva-ajan jälkeen. Biologisen äidin tapasin ensimmäistä kertaa 8-vuotiaana ja vaikka minulle oli kerrottu tästä etukäteen, muistan miten oudolta se tuntui. Näihin aikoihin tämä alkoi vaatia minua itselleen, kun oli kai havahtunut vanhemmuuteen, tai johonkin.
Biologinen äiti suostui vapaaehtoisesti päihdehoitoihin ja myötäili sosiaalityöntekijöille kaikkea, vaati tapaamisia ja vaikka minä en olisi halunnut, niin minut painostettiin niihin. Vanhempani ei olisi painostaneet, ja olivat ainoita jotka ymmärsivät minua, mutta meitä ei kuunneltu. Puhuttiin vanhemman oikeudesta lapseen ja lapsen oikeudesta vanhempaan. Minulle se oli pakkopullaa.
Näitä tapaamisia ja sijoituksen jatkon pohtimisia oli aina biologisen äidin hyvillä kausilla, mitä jatkui satunnaisesti muutaman vuoden. Loppuivat sitten kun hän kuoli myös yliannostukseen. Kolmannella ja neljännellä luokalla suurin pelkoni oli, että minut viedään pois kotoa, vanhempien luota, johonkin toiseen kaupunginosaan tai kaupunkiin vieraan ihmisen luo. Pelkäsin sosiaalityöntekijöiden ja biologisen äidin tapaamisia niin, että oksensin jännityksestä. Se oli erittäin ahdistavaa lapselle. Tietysti vanhempani yrittivät helpottaa oloa ja puhua, mutta eivät he tietenkään pystyneet lupaamaan, että saan olla kotona.
Olen edelleen sitä mieltä, että lasta ei pitäisi jättää sellaiseen tilanteeseen, missä koko sysyeemi menee biologisen vanhemman ehdoilla.
se on kuitenkin oikea äitisi, miksi et halunnut asua hänen kanssaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kokemusta sijaisvanhemmuudesta, mutta sijoitettuna olemisesta koko lapsuuteni.
Olen asunut ensimmäiset pari kuukautta biologisten vanhempieni luona päihdeongelmaisten keskellä, mutta muuten asuin koko lapsuuden sijoitettuna perheeseeseen, mihin minut teininä adoptoitiin.
Lapsuuteni oli ihan tavallinen, mihin kuului koulu, kaverit ja harrastukset. Se mikä oli erilaista kuin muilla, koko lapsuuden ajan oli tapaamisia sosiaalityöntekijöiden kanssa, joiden kanssa käytiin läpi kuulumiset.
Tapaamiset oli ok siihen asti kun ymmärsin, että mikä niiden tarkoitus oli. Siis minun tulevaisuudestani ja asumisesta päättäminen. Biologisista vanhemmista ei ollut ensimmäisinä vuosina mitään riesaa, olivat varmaan niin kamapäissään koko ajan. Biologinen isä kuoli kun olin jotain 3-4, ilmeisesti yliannostukseen. Häntä en ikinä tavannut vauva-ajan jälkeen. Biologisen äidin tapasin ensimmäistä kertaa 8-vuotiaana ja vaikka minulle oli kerrottu tästä etukäteen, muistan miten oudolta se tuntui. Näihin aikoihin tämä alkoi vaatia minua itselleen, kun oli kai havahtunut vanhemmuuteen, tai johonkin.
Biologinen äiti suostui vapaaehtoisesti päihdehoitoihin ja myötäili sosiaalityöntekijöille kaikkea, vaati tapaamisia ja vaikka minä en olisi halunnut, niin minut painostettiin niihin. Vanhempani ei olisi painostaneet, ja olivat ainoita jotka ymmärsivät minua, mutta meitä ei kuunneltu. Puhuttiin vanhemman oikeudesta lapseen ja lapsen oikeudesta vanhempaan. Minulle se oli pakkopullaa.
Näitä tapaamisia ja sijoituksen jatkon pohtimisia oli aina biologisen äidin hyvillä kausilla, mitä jatkui satunnaisesti muutaman vuoden. Loppuivat sitten kun hän kuoli myös yliannostukseen. Kolmannella ja neljännellä luokalla suurin pelkoni oli, että minut viedään pois kotoa, vanhempien luota, johonkin toiseen kaupunginosaan tai kaupunkiin vieraan ihmisen luo. Pelkäsin sosiaalityöntekijöiden ja biologisen äidin tapaamisia niin, että oksensin jännityksestä. Se oli erittäin ahdistavaa lapselle. Tietysti vanhempani yrittivät helpottaa oloa ja puhua, mutta eivät he tietenkään pystyneet lupaamaan, että saan olla kotona.
Olen edelleen sitä mieltä, että lasta ei pitäisi jättää sellaiseen tilanteeseen, missä koko sysyeemi menee biologisen vanhemman ehdoilla.
se on kuitenkin oikea äitisi, miksi et halunnut asua hänen kanssaan?
Biologinen äiti ei tarkoita samaa kuin oikea äiti.
Sijoitus on sen verran iso päätös että biovanhemmilla ei juuri oikeuksia ole, vaan ne mitä laki sanoo on monelle ne ainoat oikeudet, mikä voi tarkoittaa esim valvottuja tapaamisia. Kotiuttaminen ei todellakaan ole tässä maassa ykkös tavoitteena.
Nimimerkki sijoitetun lapsen äiti.