Avioero, olisiko se ratkaisu, kun en pääse ahdistavista ajatuksista eroon.

Mikä siinä elämässä ilman puolisoa olisi niin kamalaa?

Mitä oikeasti pelkäät?

Ei varmasti mikään olisi kamalaa, tietysti sitä kaipaa toista ihmistä ja läheisyyttä toisinaan. 

Kaipaan ihmistä lähelle ja seuraksi. En ole puolisosta mitenkään muulla tavalla riippuvainen, pärjään rahallisestikin hyvin yksin. Eniten olen miettinyt eroa sen vuoksi, kun puoliso ei pysty minua tukemaan näissä omissa vaikeuksissani. Hän ei jaksa. Toivoisi vain, että kaikki ajatukset menisi ohi, sitä minäkin toki toivon. Mutta minun on vaikea toipua, kun osoittaessani heikkouteni, puolisoni hyökkää aina vastaan. Rakastan miestäni ja haluaisin kyllä elää hänen kanssaan. Mutta riittääkö se, jos oma olo on ahdistunut ja raskas. 

Oletko läheisriippuvainen ja pelkäät yksin oloa? Tärkeää parisuhteessa on, että voi heikkoutensa puolisolle näyttää ja että niihin suhtaudutaan myötätuntoisesti. Tuki parisuhteessa on tärkeintä. Ei ole ihme, jos voit huonosti, jos tukea et vaikeisiin ajatuksiisi saa puolisolta. Tietty ihmisryhmä (huono itsetunto) on sellaista, että eivät kykene käsittelemään toisten murheita ja ahdistuksia omien puutteidensa vuoksi. Mikä on tietysti apua tarvitsevalle puolisolle tosi huono asia. 

Entä jos hakeutuisit terapiaan ja korjaisit ajatusvinoumasi?

Mulla on samantyyppistä ajattelua, joka tulee esiin aina kun alan seurustella ja se muuttuu vakavaksi. Olen jo nelikymppinen, joten mistään nuoruuden epävarmuudesta ei ole kyse. Terapiahan tuohon taitaa olla ainoa ratkaisu. On raskasta kumppanillekin, jos toinen on vuodesta toiseen epäilevä.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos hakeutuisit terapiaan ja korjaisit ajatusvinoumasi?

Olen kokeillut terapiaakin. Siellä opin tuottamaan sanoiksi ongelmiani, niitä käsiteltiin ja se vaikutti kyllä järkevältä. Mutta ei se käytännön elämääni vaikuttanut. Tiedän ja ymmärrän kyllä järjellä ajatusvinoumani ja osaan niitä järkeistää. Mutta silti paha olo ei mene pois. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samantyyppistä ajattelua, joka tulee esiin aina kun alan seurustella ja se muuttuu vakavaksi. Olen jo nelikymppinen, joten mistään nuoruuden epävarmuudesta ei ole kyse. Terapiahan tuohon taitaa olla ainoa ratkaisu. On raskasta kumppanillekin, jos toinen on vuodesta toiseen epäilevä.

Minä en niinkään puolisoani epäile mistään, kysymys on enemmänkin pelosta,  mitä voisi tapahtua. 

Ja koen sen tunteen pahenevan, kun huomaan, ettei puolisoni tue minua silloin kun sitä tarvitsen. Eli kun näytän näitä tunteita, hän ei sitä kestä. Tämä on kierre, joka pahentaa minun oloani. 

Pariterapiaa olen ehdottanut, mutta ei kuulemma ainakaan tänä vuonna jaksa. Näin vastasi minulle. 

Mitä jos puhuisit puolisollesi näistä ajatuksista? Kuulostaa, että sinun pitäisi mennä jonnekin terapiaan, ei tuohon ero auta. Tarvisit puolisosi tukea.

Vierailija kirjoitti:

Oletko läheisriippuvainen ja pelkäät yksin oloa? Tärkeää parisuhteessa on, että voi heikkoutensa puolisolle näyttää ja että niihin suhtaudutaan myötätuntoisesti. Tuki parisuhteessa on tärkeintä. Ei ole ihme, jos voit huonosti, jos tukea et vaikeisiin ajatuksiisi saa puolisolta. Tietty ihmisryhmä (huono itsetunto) on sellaista, että eivät kykene käsittelemään toisten murheita ja ahdistuksia omien puutteidensa vuoksi. Mikä on tietysti apua tarvitsevalle puolisolle tosi huono asia. 

Käsitin että ap:n puoloso ei jaksa tukea ap:ta siinä että ap ei epäilisin jatkuvasti puolisonsa tunteita tai sitä.pettääkö toinen, rakastaako tarpeeksi jne.

Ei siinä ole kyse muusta kuin ap:n huonosta itsetunnosta.

Tuskin ap:n ongelmat ratkeaa eroamalla muuten kuin siten että puolisonsa ei tarvitse niitä asioita enää miettiä.

Onko sinulla ap mitään lääkitystä ahdistukseen?

Mikä estää sinua olemasta onnellinen? Noilla puheilla ja epäilyillä estät puolisoasikin olemasta onnellinen ja nuo sinun epäilyt vie teitä vaan kauemmas. Ei sellaista jaksa ja tiedät sen varmaan itsekin. Ne asiat ovat vaan ajatuksia, eivät totta. Se että ajattelet niitä tai olet ajattelematta ei estä asioita tapahtumasta tai olemaan tapahtumatta.

Tämä on auttanut itseäni paljon jos pelkään jotain älytöntä. Lisäksi olen jättänyt uutiset lukematta. Pelkään että lapsilleni sattuu jotain enkä siis enää lue mitään lapsiin liittyvää negatiivista. En sairastumisia enkä kuolemia.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos puhuisit puolisollesi näistä ajatuksista? Kuulostaa, että sinun pitäisi mennä jonnekin terapiaan, ei tuohon ero auta. Tarvisit puolisosi tukea.

Olen tästä puolisolle puhunut moneenkin kertaan, että häntä tässä eniten tarvitsen. Että hän olisi minun tukena ja sanomassa, että kaikki on hyvin. Olisi helpompi olla, jos olisi sellainen olo, että kaikki tunteeni olisi sallittuja. Mutta näin ei ole. Olen hyvä vaimo hyvinä päivinä. Syvissä vesissä minä olen sitten mitätön roska ja itse olen kaiken aiheuttanut. Hänellä on taito lytätä minut näinä minun huonoina päivinä tosi syvälle, jos erehdyn mainitsemaan jotain näihin ajatuksiin viittaavaa. Sitten kyllä jälkeenpäin silittelee, että kaikki on hyvin. Mutta sitä ennen on jo raastanut minut hajalle, silloin kun eniten sitä tukea olisin vailla. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Oletko läheisriippuvainen ja pelkäät yksin oloa? Tärkeää parisuhteessa on, että voi heikkoutensa puolisolle näyttää ja että niihin suhtaudutaan myötätuntoisesti. Tuki parisuhteessa on tärkeintä. Ei ole ihme, jos voit huonosti, jos tukea et vaikeisiin ajatuksiisi saa puolisolta. Tietty ihmisryhmä (huono itsetunto) on sellaista, että eivät kykene käsittelemään toisten murheita ja ahdistuksia omien puutteidensa vuoksi. Mikä on tietysti apua tarvitsevalle puolisolle tosi huono asia. 

Puolison ei pidä olla terapeutti toiselle. Murheista ja ahdistuksista voi puhua, mutta niitä ei saa kaataa toisen niskaan ja olettaa että toinen jaksaa päivästä toiseen tukea ja kuunnella puolison epävarmuuksia ja jättämisen pelkoa sekä muuttaa omaa käytöstään ja vakuutella jatkuvasti, että edelleen rakastaa eikä ole jättämässä. APn kuvailema käytös vaatii terapeutin apua. Edellisellä terapeutilla opettelit sanoittamaan tunteesi, seuraavalla opettele pois virheellisistä ajatuskuvioista.

Työterveyshuollon kautta psykiatrille ja psykiatrilta Kelan lausunto pariterapiaa varten.

Keskustele puolisosi kanssa ja jos siitä ei ole hyötyä, niin hae apua. Kyseessä on "menettämisen pelko". Googleta noilla sanoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko läheisriippuvainen ja pelkäät yksin oloa? Tärkeää parisuhteessa on, että voi heikkoutensa puolisolle näyttää ja että niihin suhtaudutaan myötätuntoisesti. Tuki parisuhteessa on tärkeintä. Ei ole ihme, jos voit huonosti, jos tukea et vaikeisiin ajatuksiisi saa puolisolta. Tietty ihmisryhmä (huono itsetunto) on sellaista, että eivät kykene käsittelemään toisten murheita ja ahdistuksia omien puutteidensa vuoksi. Mikä on tietysti apua tarvitsevalle puolisolle tosi huono asia. 

Puolison ei pidä olla terapeutti toiselle. Murheista ja ahdistuksista voi puhua, mutta niitä ei saa kaataa toisen niskaan ja olettaa että toinen jaksaa päivästä toiseen tukea ja kuunnella puolison epävarmuuksia ja jättämisen pelkoa sekä muuttaa omaa käytöstään ja vakuutella jatkuvasti, että edelleen rakastaa eikä ole jättämässä. APn kuvailema käytös vaatii terapeutin apua. Edellisellä terapeutilla opettelit sanoittamaan tunteesi, seuraavalla opettele pois virheellisistä ajatuskuvioista.

Tässä ei ole kyse päivittäin tai mitenkään jatkuvasti tapahtuvasta asiasta. Olen pääosin elämässä hyvällä tuulella ja voin hyvin. Näitä huonoja päiviä minulle tulee ehkä noin parin kuukauden välein, kun ajatuksia on kasaantunut päähän tai on tapahtunut jotain, mikä on laukaissut asian. Sitten kun siitä puhun tai puoliso huomaa, että voin huonosti. Vaikka kuinka nätisti ja rauhassa yritän asian ilmaista, siitä tulee aina miehen puolesta kauhea hässäkkä eikä hän näe minussa silloin mitään hyvää. Tästä kärsin ja yritän kaikin tavoin pitää huonoa oloa sisälläni ja päästä siitä omin avuin eroon. On kauhea huomata, että kun on huono päivä niin toiselle on silloin ihan ilmaa. Tulee tunne, että kelpaan vain hyvinä päivinä. En minä häneltä mitään keskusteluapua tarvitse, haluaisin vain että edes jotenkin koittaa ymmärtää ja tukea minua huonon olon yli. Silloin kaipaisin vain läheisyyttä ja turvaa, halia. Tästäkin olen monesti puolisolla sanonut, mutta jotenkin hänen on sitä vaikea tehdä. Uskoisin, että halimalla nämä asiat minulla menisi oikeasti ohi. Jostain syystä hän ei halua valita tällaista lähestymistapaa minun huonoon olooni. 

Kärsit ahdistuneisuudesta. Jos oman terapian päättymisestä on kulunut 5 vuotta, voit saada uuden terapiajakson. Jos vähemmän, niin pariterapia tosiaan on mahdollista. Tai kunnan mielenterveyspalvelut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos puhuisit puolisollesi näistä ajatuksista? Kuulostaa, että sinun pitäisi mennä jonnekin terapiaan, ei tuohon ero auta. Tarvisit puolisosi tukea.

Olen tästä puolisolle puhunut moneenkin kertaan, että häntä tässä eniten tarvitsen. Että hän olisi minun tukena ja sanomassa, että kaikki on hyvin. Olisi helpompi olla, jos olisi sellainen olo, että kaikki tunteeni olisi sallittuja. Mutta näin ei ole. Olen hyvä vaimo hyvinä päivinä. Syvissä vesissä minä olen sitten mitätön roska ja itse olen kaiken aiheuttanut. Hänellä on taito lytätä minut näinä minun huonoina päivinä tosi syvälle, jos erehdyn mainitsemaan jotain näihin ajatuksiin viittaavaa. Sitten kyllä jälkeenpäin silittelee, että kaikki on hyvin. Mutta sitä ennen on jo raastanut minut hajalle, silloin kun eniten sitä tukea olisin vailla. 

Ap

Ymmärsinkö oikein, että puolisosi käytös sinua kohtaan on ajoittain loukkaavaa, lannistavaa ja lyttäävää? Mietin, että johtuisiko tuo huono olosi ehkä kuitenkin puolisosi käytöksestä eli epävarmuus heijastuisi sieltä? Lyttää sinut, kun käyttäydyt ns.huonosti ja epävarmasti, mutta toisina päivinä taas hellittelee ja pitää hyvänä, niinä päivinä, kun olet sellainen, kun hän haluaa? Miksi mietit eroa ratkaisuna?

Tuijalle nimipäivä onnittelut ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos puhuisit puolisollesi näistä ajatuksista? Kuulostaa, että sinun pitäisi mennä jonnekin terapiaan, ei tuohon ero auta. Tarvisit puolisosi tukea.

Olen tästä puolisolle puhunut moneenkin kertaan, että häntä tässä eniten tarvitsen. Että hän olisi minun tukena ja sanomassa, että kaikki on hyvin. Olisi helpompi olla, jos olisi sellainen olo, että kaikki tunteeni olisi sallittuja. Mutta näin ei ole. Olen hyvä vaimo hyvinä päivinä. Syvissä vesissä minä olen sitten mitätön roska ja itse olen kaiken aiheuttanut. Hänellä on taito lytätä minut näinä minun huonoina päivinä tosi syvälle, jos erehdyn mainitsemaan jotain näihin ajatuksiin viittaavaa. Sitten kyllä jälkeenpäin silittelee, että kaikki on hyvin. Mutta sitä ennen on jo raastanut minut hajalle, silloin kun eniten sitä tukea olisin vailla. 

Ap

Ymmärsinkö oikein, että puolisosi käytös sinua kohtaan on ajoittain loukkaavaa, lannistavaa ja lyttäävää? Mietin, että johtuisiko tuo huono olosi ehkä kuitenkin puolisosi käytöksestä eli epävarmuus heijastuisi sieltä? Lyttää sinut, kun käyttäydyt ns.huonosti ja epävarmasti, mutta toisina päivinä taas hellittelee ja pitää hyvänä, niinä päivinä, kun olet sellainen, kun hän haluaa? Miksi mietit eroa ratkaisuna?

Tätä juuri. Olen itse tullut siihen päätelmään, että minua ahdistavat asiat olisi kyllä voitettavissa, jos niihin saisin oikeasti jonkinlaista myötätuntoa. Ja tavallaan jo etukäteen pelkään näitä tilanteita. Tiedän, että kun näytän huoleni niin en saa siitä muuta kuin lisää huolia. Hän osaa kyllä tukea, jos kyseessä on esim. työstä johtuva asia, lasten huolia tai sairautta. Mutta näitä ns. henkilökohtaiset ja tunneasiat on erittäin vaikeita, puoliso ottaa ne ehkä uhkaavana ja varmaan hänkin tavallaan pelkää mitä näistä seuraa, kun voin huonosti. Pelkää, että hän on tehnyt jotain tai ottaa muuten henkilökohtaisesti, vaikkei siihen ole aihetta. Siksi näistä en halua puhua ja nämä asiat minun päähäni kasaantuu. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko läheisriippuvainen ja pelkäät yksin oloa? Tärkeää parisuhteessa on, että voi heikkoutensa puolisolle näyttää ja että niihin suhtaudutaan myötätuntoisesti. Tuki parisuhteessa on tärkeintä. Ei ole ihme, jos voit huonosti, jos tukea et vaikeisiin ajatuksiisi saa puolisolta. Tietty ihmisryhmä (huono itsetunto) on sellaista, että eivät kykene käsittelemään toisten murheita ja ahdistuksia omien puutteidensa vuoksi. Mikä on tietysti apua tarvitsevalle puolisolle tosi huono asia. 

Puolison ei pidä olla terapeutti toiselle. Murheista ja ahdistuksista voi puhua, mutta niitä ei saa kaataa toisen niskaan ja olettaa että toinen jaksaa päivästä toiseen tukea ja kuunnella puolison epävarmuuksia ja jättämisen pelkoa sekä muuttaa omaa käytöstään ja vakuutella jatkuvasti, että edelleen rakastaa eikä ole jättämässä. APn kuvailema käytös vaatii terapeutin apua. Edellisellä terapeutilla opettelit sanoittamaan tunteesi, seuraavalla opettele pois virheellisistä ajatuskuvioista.

Tässä ei ole kyse päivittäin tai mitenkään jatkuvasti tapahtuvasta asiasta. Olen pääosin elämässä hyvällä tuulella ja voin hyvin. Näitä huonoja päiviä minulle tulee ehkä noin parin kuukauden välein, kun ajatuksia on kasaantunut päähän tai on tapahtunut jotain, mikä on laukaissut asian. Sitten kun siitä puhun tai puoliso huomaa, että voin huonosti. Vaikka kuinka nätisti ja rauhassa yritän asian ilmaista, siitä tulee aina miehen puolesta kauhea hässäkkä eikä hän näe minussa silloin mitään hyvää. Tästä kärsin ja yritän kaikin tavoin pitää huonoa oloa sisälläni ja päästä siitä omin avuin eroon. On kauhea huomata, että kun on huono päivä niin toiselle on silloin ihan ilmaa. Tulee tunne, että kelpaan vain hyvinä päivinä. En minä häneltä mitään keskusteluapua tarvitse, haluaisin vain että edes jotenkin koittaa ymmärtää ja tukea minua huonon olon yli. Silloin kaipaisin vain läheisyyttä ja turvaa, halia. Tästäkin olen monesti puolisolla sanonut, mutta jotenkin hänen on sitä vaikea tehdä. Uskoisin, että halimalla nämä asiat minulla menisi oikeasti ohi. Jostain syystä hän ei halua valita tällaista lähestymistapaa minun huonoon olooni. 

Ajattele asiaa toisin päin.

Vuodesta toiseen puolisosi epäilisi sinua.

Sitten kuukauden parin välein hän aloittaisi varovasti ja hienovaraisesti että häntä ahdistaa kun hänellä olo ettet rakasta tarpeeksi ja jätät hänen. Onko sinulla joku toinen? Mikset voi tukea minua kun minulla huono olo ja tunne ettet halua minua... Nuo on syytöksiä ja toinen menee yleensä puolustuskannalle. Ei ehkä jos näin käy kerran mutta säännöllisesti toistuvana tuollainen on tosi ahdistavaa. Kaikkein ärsyttävintä on juuri se "hienovarainen ja varovainen" aloitus näille keskusteluille.

Olen siis kokenut tuon syytetyn penkillä olemisen.

Ajattele vaikka että puolisosi syyttäisi sinua säännöllisesti jostain mitä et ole tehnyt. Vaikka siitä että varastat rahaa hänen vanhemmilta. Sitten joudut vakuuttelemaan syytömyyttäsi. Halimaan ja suukottelemaan että toinen uskoo syyttömyytesi. Vakuuttelet vakuuttelemistasi ja olet yliystävällinen. Kuukauden päästä sama toistuu ja taas kuukauden päästä ja taas.. Aina sinun pitää ottaa kainaloon se joka sinua jatkuvasti syyttelee ja epäilee.

Oikeasti ymmärrän puolisosi reaktion.

Mieheni kun aloitti sillä varovaisella, sovittelevalla äänellä että olet nyt käynyt kampaajalla turhan usein ja ostanut uudet alusvaatteet.... Saman tien nousi karvat pystyyn ja raivo alkoi kasvaa. Ei tuollaista jaksa vuodesta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko läheisriippuvainen ja pelkäät yksin oloa? Tärkeää parisuhteessa on, että voi heikkoutensa puolisolle näyttää ja että niihin suhtaudutaan myötätuntoisesti. Tuki parisuhteessa on tärkeintä. Ei ole ihme, jos voit huonosti, jos tukea et vaikeisiin ajatuksiisi saa puolisolta. Tietty ihmisryhmä (huono itsetunto) on sellaista, että eivät kykene käsittelemään toisten murheita ja ahdistuksia omien puutteidensa vuoksi. Mikä on tietysti apua tarvitsevalle puolisolle tosi huono asia. 

Puolison ei pidä olla terapeutti toiselle. Murheista ja ahdistuksista voi puhua, mutta niitä ei saa kaataa toisen niskaan ja olettaa että toinen jaksaa päivästä toiseen tukea ja kuunnella puolison epävarmuuksia ja jättämisen pelkoa sekä muuttaa omaa käytöstään ja vakuutella jatkuvasti, että edelleen rakastaa eikä ole jättämässä. APn kuvailema käytös vaatii terapeutin apua. Edellisellä terapeutilla opettelit sanoittamaan tunteesi, seuraavalla opettele pois virheellisistä ajatuskuvioista.

Tässä ei ole kyse päivittäin tai mitenkään jatkuvasti tapahtuvasta asiasta. Olen pääosin elämässä hyvällä tuulella ja voin hyvin. Näitä huonoja päiviä minulle tulee ehkä noin parin kuukauden välein, kun ajatuksia on kasaantunut päähän tai on tapahtunut jotain, mikä on laukaissut asian. Sitten kun siitä puhun tai puoliso huomaa, että voin huonosti. Vaikka kuinka nätisti ja rauhassa yritän asian ilmaista, siitä tulee aina miehen puolesta kauhea hässäkkä eikä hän näe minussa silloin mitään hyvää. Tästä kärsin ja yritän kaikin tavoin pitää huonoa oloa sisälläni ja päästä siitä omin avuin eroon. On kauhea huomata, että kun on huono päivä niin toiselle on silloin ihan ilmaa. Tulee tunne, että kelpaan vain hyvinä päivinä. En minä häneltä mitään keskusteluapua tarvitse, haluaisin vain että edes jotenkin koittaa ymmärtää ja tukea minua huonon olon yli. Silloin kaipaisin vain läheisyyttä ja turvaa, halia. Tästäkin olen monesti puolisolla sanonut, mutta jotenkin hänen on sitä vaikea tehdä. Uskoisin, että halimalla nämä asiat minulla menisi oikeasti ohi. Jostain syystä hän ei halua valita tällaista lähestymistapaa minun huonoon olooni. 

Ajattele asiaa toisin päin.

Vuodesta toiseen puolisosi epäilisi sinua.

Sitten kuukauden parin välein hän aloittaisi varovasti ja hienovaraisesti että häntä ahdistaa kun hänellä olo ettet rakasta tarpeeksi ja jätät hänen. Onko sinulla joku toinen? Mikset voi tukea minua kun minulla huono olo ja tunne ettet halua minua... Nuo on syytöksiä ja toinen menee yleensä puolustuskannalle. Ei ehkä jos näin käy kerran mutta säännöllisesti toistuvana tuollainen on tosi ahdistavaa. Kaikkein ärsyttävintä on juuri se "hienovarainen ja varovainen" aloitus näille keskusteluille.

Olen siis kokenut tuon syytetyn penkillä olemisen.

Ajattele vaikka että puolisosi syyttäisi sinua säännöllisesti jostain mitä et ole tehnyt. Vaikka siitä että varastat rahaa hänen vanhemmilta. Sitten joudut vakuuttelemaan syytömyyttäsi. Halimaan ja suukottelemaan että toinen uskoo syyttömyytesi. Vakuuttelet vakuuttelemistasi ja olet yliystävällinen. Kuukauden päästä sama toistuu ja taas kuukauden päästä ja taas.. Aina sinun pitää ottaa kainaloon se joka sinua jatkuvasti syyttelee ja epäilee.

Oikeasti ymmärrän puolisosi reaktion.

Mieheni kun aloitti sillä varovaisella, sovittelevalla äänellä että olet nyt käynyt kampaajalla turhan usein ja ostanut uudet alusvaatteet.... Saman tien nousi karvat pystyyn ja raivo alkoi kasvaa. Ei tuollaista jaksa vuodesta toiseen.

Näin se ei meillä mene. En koskaan sano, että epäilen että hänellä on toinen tai en koskaan laita häntä osoittamaan syyttömyyttään mistään. Kun en sitä oikeasti edes epäile. Sanon, että on paha olo, huono fiilis ja ihan paska päivä. Esimerkiksi näin. Tai että nyt on huono, kaipaan läheisyyttä. Saatan itkeskellä näinä huonoina päivinä helposti. Mutta se, että nämä huonot päivät on joskus aiemmin tullut esiin tuossa syyttelyn muodossa, hän olettaa että kaikki huonot päivät vuosien jälkeenkin ovat syytöksiä häntä kohtaan, vaikka en edes sano mitään sellaista. 

Terapeutti minulle sanoi, että olen vastuussa vain siitä mitä itse sanon. En ole vastuussa siitä miten toinen sanoihini reagoi. Tätä olen koittanut toitottaa itselleni. 

Ap