Mitä söisit jos ei tarvitsisi ajatella terveellisyyttä?
Mä söisin ison lautasellisen tulisia pikanuudeleita. Olen haaveillut siitä jo monta vuotta. Lapsien takia teen aina terveellistä ruokaa.
Kommentit (10)
Jäätelöä, pizzaa ja kanansiipiä eli rax buffet
Minulla on kova himo syödä nyt.
Söisin: Keitettyjä perunoita, perunasalaattia, perunamuussia, paistettuja perunoita, uuniperunoita, nakkeja, jauhelihaa, paistettuja kananmunia, keitettyjä kananmunia, munakkaita, lettuja hillolla ja kermavaahdolla, pullaa ja suklaata, karjalanpiirakoita munavoilla. En ikinä kalaa, en salaattia, ja vihanneksista - perunan lisäksi - vain lanttua ja sitäkin vain lanttukukossa.
Onneksi minulla on perhe jota on pakko ruokkia terveellisesti.
Kirjoitin rehellisesti.
😋
Minä olen muutenkin syönyt koko aikuisikäni juuri sitä, mitä olen halunnut. Olen kuitenkin pitänyt annoskoot maltillisina ja liikkunut niin paljon, ettei kiloja ole kertynyt.
Makean perään en aikuisena ole juuri ollut, mutta grillikylki, savustettu lohi, broilerinkoipi, pihvi jne. maistuu. Onneksi tykkään kreikkalaisesta salaatista, joten sitä on aina lisukkeena. Perunan, riisin ja pastan syönti on ollut minimissä aina.
En oikein mitään erikoista. Varmaan enempi tulisi syötyä makeita herkkuja.
Joisin skumppaa joka päivä. Jos ruoka ei myöskään lihottaisi, niin varmaan enemmän pizzaa ja suklaata. Mutta en usko, että tekisin mitään valtavan suuria muutoksia ruokavaliooni, en minä nytkään kieltäydy ruoista terveyssyistä. Salaattia söisin varmasti joka päivä, samoin ruisleipää (en vaaleaa leipää). Ehkä enemmän tosiaan pastaa ja pizzaa.
Juustoa.
Juustoa ja viiniä. Pastaa juustolla. Pizzaa extra juustolla. Patonkia ja juustoa. Ranskalaisia ja sulatettua juustoa.
Jep, juusto on ihan liian hyvää.
Söisin ehkä enemmän pizzaa. Ja pullaa aina kahvin kanssa. Viiniä joisin ruoan kanssa useammin. Ja suklaata söisin, tietty! Mutta en tiedä, olisi tako herkut enää niin hyviä, jos niitä söisi jatkuvasti. Kaikkeen kyllästyy.
Jäätelöä, sipsejä, suklaata, leivoksia, limsaa, shampanjaa, spagettia, irtokarkkeja, rauhoittavia…
Meillä tehdään paljon muiden maiden ruokia ja esimerkiksi tuliset intialaiset sekä thairuuat uppoavat lapsille. Mm. nuudelit.