Äiti miksi lapsesi asuu isänsä luona ?
Olen mietinyt miksi jotkut lapset asuvat isällään eivätkä äitinsä luona ? Itse äitinä en voisi kuvitellakkaan että lapseni ei asuisi kanssani jos meille tulisi mieheni kanssa ero vaikka mieheni on upea isä lapsellemme.
Kommentit (39)
olen lentoemäntä ja teen nykyään erittäin pitkiä vuoroja. Siksi. Harvoin edes käyn Suomessa.
Koska halusimme, ettei lapsi joudu vaihtamaan koulua. Olen myös vuorotöissä toisin kuin isä joten ei tarvitse murehtia lastenhoitoa.
Vanhempi lapsi on 9v. ja nuorempi 5v.
Muista kysyä myös kaikilta miehiltä, joiden lapset asuvat äitinsä kanssa, miksi lapset asuvat äidillään eikä isällään.
Koska oikeus päätti näin. Ennaklotapauksena siihen aikaan. Isä väkivaltainen narsisti., eikä halunnut kun kostaa äidille. Oikeudessa näytteli täydellistä isää. Siksi.
Erossamme lasten isä pystyi lunastamaan ison rivitalomme itselleen ja minä pystyin ostamaan paljon pienemmän asunnon ihan naapurista. Minun palkkani alkaa 2:lla ja lasten isän palkka alkaa 6:lla. Asumme hyvin kalliilla alueella. Näen lapsia joka päivä ja he ovat myös minulla yötä, mutta pääkoti siis säilyi samana ja siellä monia mukavuuksia verrattuna minun asuntooni. Olemme väleissä, niin käyn myös siellä kodissa lähes päivittäin. Minä taas en pystyisi olemaan vuoroviikkoja erossa lapsistani, en mitenkään.
Meillä ainakin sisko muutti vanhempien erottu isän luokse, koska hän asu lähempänä siskoni koulua. Itse jäin samasta syystä äitin luokse asumaan. Ei näissä tapauksissa aina toinen vanhempi ole mielenvikainen ja jos vanhemmat ovat molemmat fiksuja, antavat he lasten päättää kumman luokse menevät.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:26"]Koska oikeus päätti näin. Ennaklotapauksena siihen aikaan. Isä väkivaltainen narsisti., eikä halunnut kun kostaa äidille. Oikeudessa näytteli täydellistä isää. Siksi.
[/quote]
Yeeahh right
Koska minä muutin pois kaupungista ja lapsi ei halunnut vaihtaa koulua.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:23"]
Muista kysyä myös kaikilta miehiltä, joiden lapset asuvat äitinsä kanssa, miksi lapset asuvat äidillään eikä isällään.
[/quote]
Ei se ihan noin mene. Totuus on, että äidillä ja lapsilla on lähes aina se vahvempi suhde. Suomessa isät pääsäänöisesti käyvät töissä ja tulevat lukemaan iltasadun lapsilleen, ja äiti hoita kaiken muun, ainakin kaikissa perheissä jotka tunnen. Oma lapseni sai hirveät traumat kun joutui isälleen ja eroon minusta viikonlopksi ollessaan 2v, kun olimme juuri eronneet. Isukilla ei ollut oikein lasten käsittely hanskassa, kun minähän olin lastamme pääasiassa hoitanut. Sen jälkeen 5v terapiaa. Pienen lapsen psyyke vaurioituu helposti. Valitettavasti harvat isät tajuaa oikeasti lapsen parasta ja osaa lukea lasta. Toki jotkut osaa, mutta niitä ei ole kovinkaan paljon, äidit kun pääasiassa hoitavat lapsensa. Tietenkin on eri asia jos äiti on narkkari tms.
Uskokaa vaan mua. Mä olen nähnyt paljon
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:34"][quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:23"]
Muista kysyä myös kaikilta miehiltä, joiden lapset asuvat äitinsä kanssa, miksi lapset asuvat äidillään eikä isällään.
[/quote]
Ei se ihan noin mene. Totuus on, että äidillä ja lapsilla on lähes aina se vahvempi suhde. Suomessa isät pääsäänöisesti käyvät töissä ja tulevat lukemaan iltasadun lapsilleen, ja äiti hoita kaiken muun, ainakin kaikissa perheissä jotka tunnen. Oma lapseni sai hirveät traumat kun joutui isälleen ja eroon minusta viikonlopksi ollessaan 2v, kun olimme juuri eronneet. Isukilla ei ollut oikein lasten käsittely hanskassa, kun minähän olin lastamme pääasiassa hoitanut. Sen jälkeen 5v terapiaa. Pienen lapsen psyyke vaurioituu helposti. Valitettavasti harvat isät tajuaa oikeasti lapsen parasta ja osaa lukea lasta. Toki jotkut osaa, mutta niitä ei ole kovinkaan paljon, äidit kun pääasiassa hoitavat lapsensa. Tietenkin on eri asia jos äiti on narkkari tms.
Uskokaa vaan mua. Mä olen nähnyt paljon
[/quote] Ite en tiä yhtää perhettä missä äiti olisi kotirouvana hoitamassa lapsia. Kyllä se on ihan tapauskohtaista kumpaan vanhempaan lapsella on voimakkaampi suhde. Tuo äiti+lapsi suhde saattaa äideistä tuntua jotenkin erikoiselta, mutta ei sitä lapsi huomaa, jos molemmat vanhemmat ovat läsnä kasvaessa.
No minä olen mielenvikainen, enkä aikoinaan jaksanut sitä ylimääräistä sossun "auttamista", palavereita siellä sun täällä, lapsen pakkotarhaa, perhetyöntekijän istuskelua jne. jne. vuodesta toiseen ja kaikkia niitä huolenaiheita.
Mitäpä sitä myöhemminkään muuttamaan, lapsilla on tutut piirit, kela maksaa elarit puolestani tk-eläkkeellä kun olen. Olisi lapsilta pois loppujen lopuksi kuitenkin jos tilanne muuttuisi ja isänkin taloudellinen tilanne kävisi ahtaaksi elareita maksellessa.
Onpahan heillä kohtalaiset olot taloudellisesti, turvaverkot ja sosiaalisia ympyröitä joita minulla ei ymmärrettävästikään tässä tilanteessa hylkiönä ole.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:39"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:34"][quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:23"] Muista kysyä myös kaikilta miehiltä, joiden lapset asuvat äitinsä kanssa, miksi lapset asuvat äidillään eikä isällään. [/quote] Ei se ihan noin mene. Totuus on, että äidillä ja lapsilla on lähes aina se vahvempi suhde. Suomessa isät pääsäänöisesti käyvät töissä ja tulevat lukemaan iltasadun lapsilleen, ja äiti hoita kaiken muun, ainakin kaikissa perheissä jotka tunnen. Oma lapseni sai hirveät traumat kun joutui isälleen ja eroon minusta viikonlopksi ollessaan 2v, kun olimme juuri eronneet. Isukilla ei ollut oikein lasten käsittely hanskassa, kun minähän olin lastamme pääasiassa hoitanut. Sen jälkeen 5v terapiaa. Pienen lapsen psyyke vaurioituu helposti. Valitettavasti harvat isät tajuaa oikeasti lapsen parasta ja osaa lukea lasta. Toki jotkut osaa, mutta niitä ei ole kovinkaan paljon, äidit kun pääasiassa hoitavat lapsensa. Tietenkin on eri asia jos äiti on narkkari tms. Uskokaa vaan mua. Mä olen nähnyt paljon [/quote] Ite en tiä yhtää perhettä missä äiti olisi kotirouvana hoitamassa lapsia. Kyllä se on ihan tapauskohtaista kumpaan vanhempaan lapsella on voimakkaampi suhde. Tuo äiti+lapsi suhde saattaa äideistä tuntua jotenkin erikoiselta, mutta ei sitä lapsi huomaa, jos molemmat vanhemmat ovat läsnä kasvaessa.
[/quote] Mä olen kotirouva mutta jos ero tulisi niin se olisi viikko-viikko tai sitten isä alkaisi yh.ksi.

Voi höpö höpö. Oikeus määrää lapset lähes aina äidille. Eiköhän siihen joku syy ole. Just tuli yksi tapaus jossa äiti oli ihan järkyttävä narsisti, osasi tietenkin esittää ihanaa ihmistä, mutta isän esittämistä viesteistä sun muista kävi ilmi, että nainen on täysi sekopää. Lapset jäi kuitenkin äidilleen koska lapsia ei haluttu erottaa äidistään=lapselle yleensä tärkein ihminen, vaikka isäkin oli kyllä osallistunut lasten elämään. Tuskinpa niistä lapsista täysin stabiileja kasvaa, mutta äidistä erottaminen olisi myös voinut aiheuttaa traumat.
20 vuotta olen lastepsykiatrina toiminut, ja ollut mukana monissa eroissa, jossa pitää tehdä päätökset lasten suhteen. Joten kyllä mä jotain tästä tajuan ;)
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:45"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:39"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:34"][quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:23"] Muista kysyä myös kaikilta miehiltä, joiden lapset asuvat äitinsä kanssa, miksi lapset asuvat äidillään eikä isällään. [/quote] Ei se ihan noin mene. Totuus on, että äidillä ja lapsilla on lähes aina se vahvempi suhde. Suomessa isät pääsäänöisesti käyvät töissä ja tulevat lukemaan iltasadun lapsilleen, ja äiti hoita kaiken muun, ainakin kaikissa perheissä jotka tunnen. Oma lapseni sai hirveät traumat kun joutui isälleen ja eroon minusta viikonlopksi ollessaan 2v, kun olimme juuri eronneet. Isukilla ei ollut oikein lasten käsittely hanskassa, kun minähän olin lastamme pääasiassa hoitanut. Sen jälkeen 5v terapiaa. Pienen lapsen psyyke vaurioituu helposti. Valitettavasti harvat isät tajuaa oikeasti lapsen parasta ja osaa lukea lasta. Toki jotkut osaa, mutta niitä ei ole kovinkaan paljon, äidit kun pääasiassa hoitavat lapsensa. Tietenkin on eri asia jos äiti on narkkari tms. Uskokaa vaan mua. Mä olen nähnyt paljon [/quote] Ite en tiä yhtää perhettä missä äiti olisi kotirouvana hoitamassa lapsia. Kyllä se on ihan tapauskohtaista kumpaan vanhempaan lapsella on voimakkaampi suhde. Tuo äiti+lapsi suhde saattaa äideistä tuntua jotenkin erikoiselta, mutta ei sitä lapsi huomaa, jos molemmat vanhemmat ovat läsnä kasvaessa.
[/quote] Mä olen kotirouva mutta jos ero tulisi niin se olisi viikko-viikko tai sitten isä alkaisi yh.ksi.
[/quote]
Viikko-viikko on lapsille se pahin vaihtoehto! Aattele nyt itse jos muuttaisit viikon välein
Useasta syystä.
1) minusta miehellä on yhtäläinen oikeus lapseensa kuin äidilläkin, enkä voi kuvitellakaan, että minä määräisin asiasta yksin ja omien mielihalujeni perusteella.
2) annoimme lapsen valita, koska hän on jo 15-vuotias. Minä muutin työn perässä toiseen kaupunkiin, ja poika halusi mieluummin jatkaa asumista kotiseudulla, pitää tutun koulun ja kaverit. Kunnioitin sitä päätöstä.
3) isänsä on myös hyvä vanhempi, vaikka meillä ei avioliitto pelittänytkään enää.
4) näen lasta joka toinen viikonloppu, etäisyyttä ei onneksi ole kuin 150 km. Lisäksi poika on luonani näin kesällä koko kesälomani ajan, otimme lomaa eri aikoihin eksän kanssa aivan tämän vuoksi.
Ikävähän poikaa on aina, kun hän on isällään, mutta olen iloinen siitä, että osasimme ratkoa tämän lapsen etu mielessä ja riidatta.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:54"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:45"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:39"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:34"][quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:23"] Muista kysyä myös kaikilta miehiltä, joiden lapset asuvat äitinsä kanssa, miksi lapset asuvat äidillään eikä isällään. [/quote] Ei se ihan noin mene. Totuus on, että äidillä ja lapsilla on lähes aina se vahvempi suhde. Suomessa isät pääsäänöisesti käyvät töissä ja tulevat lukemaan iltasadun lapsilleen, ja äiti hoita kaiken muun, ainakin kaikissa perheissä jotka tunnen. Oma lapseni sai hirveät traumat kun joutui isälleen ja eroon minusta viikonlopksi ollessaan 2v, kun olimme juuri eronneet. Isukilla ei ollut oikein lasten käsittely hanskassa, kun minähän olin lastamme pääasiassa hoitanut. Sen jälkeen 5v terapiaa. Pienen lapsen psyyke vaurioituu helposti. Valitettavasti harvat isät tajuaa oikeasti lapsen parasta ja osaa lukea lasta. Toki jotkut osaa, mutta niitä ei ole kovinkaan paljon, äidit kun pääasiassa hoitavat lapsensa. Tietenkin on eri asia jos äiti on narkkari tms. Uskokaa vaan mua. Mä olen nähnyt paljon [/quote] Ite en tiä yhtää perhettä missä äiti olisi kotirouvana hoitamassa lapsia. Kyllä se on ihan tapauskohtaista kumpaan vanhempaan lapsella on voimakkaampi suhde. Tuo äiti+lapsi suhde saattaa äideistä tuntua jotenkin erikoiselta, mutta ei sitä lapsi huomaa, jos molemmat vanhemmat ovat läsnä kasvaessa.
[/quote] Mä olen kotirouva mutta jos ero tulisi niin se olisi viikko-viikko tai sitten isä alkaisi yh.ksi.
[/quote]
Viikko-viikko on lapsille se pahin vaihtoehto! Aattele nyt itse jos muuttaisit viikon välein
[/quote] Voisi hän myös alkaa yh-isäksi.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:34"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 17:23"]
Muista kysyä myös kaikilta miehiltä, joiden lapset asuvat äitinsä kanssa, miksi lapset asuvat äidillään eikä isällään.
[/quote]
Ei se ihan noin mene. Totuus on, että äidillä ja lapsilla on lähes aina se vahvempi suhde. Suomessa isät pääsäänöisesti käyvät töissä ja tulevat lukemaan iltasadun lapsilleen, ja äiti hoita kaiken muun, ainakin kaikissa perheissä jotka tunnen. Oma lapseni sai hirveät traumat kun joutui isälleen ja eroon minusta viikonlopksi ollessaan 2v, kun olimme juuri eronneet. Isukilla ei ollut oikein lasten käsittely hanskassa, kun minähän olin lastamme pääasiassa hoitanut. Sen jälkeen 5v terapiaa. Pienen lapsen psyyke vaurioituu helposti. Valitettavasti harvat isät tajuaa oikeasti lapsen parasta ja osaa lukea lasta. Toki jotkut osaa, mutta niitä ei ole kovinkaan paljon, äidit kun pääasiassa hoitavat lapsensa. Tietenkin on eri asia jos äiti on narkkari tms.
Uskokaa vaan mua. Mä olen nähnyt paljon
[/quote]
Ihan lasten ekoja kuukausia lukuunottamatta, meillä vanhemmat hoitivat lapset aika lailla puoliksi. En minä ainakaan ole kokenut, että minulla ja lapsilla olisi ollut vahvempi suhde kuin isällä ja lapsilla. Noh, meillä kyllä isäkin oli lasten kanssa kotona näiden ollessa alle 3v. Varmasti suhde olisi erilainen jos minä olisin ollut yksin vastuussa lapsista ja isä vain se, jota nähtiin vilaukselta ennen nukkumaanmenoa.
-vitonen-
Tunnen eronneen parin, joiden lapset on isällä oikeastaan aina. Syy siihen, että äiti on hullu ja saa tavata lapsiaan vain pari tuntia kerrallaan valvotusti. Asiasta ei puhuta, joten en tiedä mm. tapaako lapsia viikoittain tai kuukausittain tai miten. Eihän siinä nyt yleensäkään ole väliä kummalla lapset asuu, ja yli 12 vuotiaat saa itse päättää kumpi on lähivanhempi. Eli äidissä ei todellakaan aina ole vikaa, jos lapset on isällä.