Mies 29v + 1v miettii; syyllisyydentunto menevyydestä ja suosiosta
Joskus kun minulla on ollut itseluottamus vähän keskivertopäivää korkeammalla ja olen tuntenut saavani enemmän huomiota ja arvostusta naisilta, olen tuntenut itseni vähän 'pleieriksi' ja jopa vähän lieroksi aika vähäpätöisistä syistä. Esim.viime talvena minulla oli samana päivänä 'treffit' kahden eri naisen kanssa, joista toiset olivat ihan viralliset perustreffit ja toinen tapaaminen oli ikään kuin naamioitu muun yleishyödyllisen toiminnan muotoon, mutta sekin oli sellainen tekemällä tehty tapaaminen naisen kanssa kahdestaan, josta olin kiinnostunut. Kumpikin näistä naisista meni sitten menojaan melko pian.
Joskus tuollaisissa tilanteissa saattaa tuntea itsensä ikään kuin 'uskottomaksi' ja tuntee jonkinlaista syyllisyyttä siitä, että saattaisi olla kiinnostunut ja tavata useampaa samaan aikaan, vaikka oikeasti se kiinnostus tai yhteydenpito on vähäistä ja mitään suurempaa toivoa asioiden kehittymisestä mihinkään kenenkään kanssa ei ole. Joskus siinä saattaa sitten jopa huomata tulleensa jotenkin hyväksikäytetyksi tai saaneensa valheellista toivoa, kun yksi niistä kiinnostuneilta vaikuttaneista naisista paljastuukin varatuksi.
Mietin että tuleekohan naisille koskaan tällaisia tunteita vai onko se kiinnostuksen kohteena oleminen niin arkista ja itsestäänselvää sarjadeittailuineen, että ainoastaan seksi tai muu pitemmälle menevä toiminta samalla viikolla tai jopa samana päivänä kahden tai useamman ihmisen kanssa saa aikaan likaisen tai mietteliään olotilan?
Liittyykö miesten ritarillisuuskasvatukseen jotakin sellaista, että miesten pitää tuntea omistautuvansa ensimmäiselle naiselle, joka korvaa lotkauttaa tai muuten he tuntevat itsensä pahaksi ihmiseksi vai onko se jotenkin luontaista joillekin miehille?
-Mies 29v + 1v-
Kommentit (13)
[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 18:19"]
Onko sulla kaikki hyvin?
[/quote]Ei. Olen ahdistunut monesta asiasta.
-Mies 29v + 1v-
[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 18:23"]
[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 18:19"]
Onko sulla kaikki hyvin?
[/quote]Ei. Olen ahdistunut monesta asiasta.
-Mies 29v + 1v-
[/quote]
Pitäiskö sun hetkeksi jättää miettiminen ja tehdä jotain kivaa? Leiki hamsterin kanssa? Mene ulos kävelylle?
Hei, sä olet neitsyt, et voi olla millään mittapuulla pleieri. Pleierit harrastaa oikeasti seksiä naisten kanssa.
Anna naisten jo viimeinkin olla. Ihan totta. Älä edes mieti heitä. Taakka lähtee harteiltasi ja naisetkin saavat olla rauhassa. Hakeudu vaikka johonkin aspergerihomojen tapaamiseen, siellä joku karvapeppu levittää sulle pakaransa. Sulle sopii paljon paremmin se kullien ja pallien miettiminen.
Mun mielestä sä et oo petollinen pleieri-mielessä eli kiinnostut naisista vaan seksin takia ja yrität kaataa sänkyyn mahdollisimman monta, vaan enemmänkin perinaisellisessa "antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa" -mielessä.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 18:31"]Anna naisten jo viimeinkin olla. Ihan totta. Älä edes mieti heitä. Taakka lähtee harteiltasi ja naisetkin saavat olla rauhassa. Hakeudu vaikka johonkin aspergerihomojen tapaamiseen, siellä joku karvapeppu levittää sulle pakaransa. Sulle sopii paljon paremmin se kullien ja pallien miettiminen.
[/quote]
Brutaalisti muotoiltu mutta asiaa. Aikaisemmista kirjoituksistas on huomannut että olet ihan liekeissä miesten kropista ja sukuelimistä, mieti niitä.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 18:31"]
Anna naisten jo viimeinkin olla. Ihan totta. Älä edes mieti heitä. Taakka lähtee harteiltasi ja naisetkin saavat olla rauhassa. Hakeudu vaikka johonkin aspergerihomojen tapaamiseen, siellä joku karvapeppu levittää sulle pakaransa. Sulle sopii paljon paremmin se kullien ja pallien miettiminen.
[/quote]Ja kukaan tämän kirjoitti? Joku tasa-arvoisen avioliiton kannattaja varmaan. Jos joskus harrastaisin seksiä miehen kanssa, niin siihen ei varmasti liittyisi mitään karvapakaroiden levittämistä (mieskin voi toki ajella karvat, mutta se on sivuseikka, varsinkin kun naisenkaan takapuoli ei kiinnosta siinä mielessä). Mielenkiintoista että tällä palstalla haukutaan homoseksuaalisen elämäntavan kriitikkoja sillä perusteella, että he jankuttavat anaaliseksistä, mutta heti kun joku mies ottaa päähän, ruvetaan mässäilemään näillä rumimmilla perseseksivitseillä, ikään kuin seksi miehen kanssa sitten olisikin vain sitä itseään.
Muuten tällä ketjulla ei ole mitään tekemistä seksin kanssa, joten ne jutut voi jättää eri paikkaan.
-Mies 29v + 1v-
[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 18:44"][quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 18:31"]
Muuten tällä ketjulla ei ole mitään tekemistä seksin kanssa, joten ne jutut voi jättää eri paikkaan.
-Mies 29v + 1v-
[/quote]
Jos aloituksen olisi kirjoittanut kuka tahansa muu, sillä olisi paljonkin tekemistä seksin kanssa. Tule pliis jo kaapista, elämäsi helpottuu. Et selvästikään halua seksiä naisten kanssa, miksi siis kiusaat itseäsi?
On myös mahdollista, että olet aseksuaali. Seksi ei vaan nappaa, mutta haluat silti parisuhdetta naisen kanssa. Se on ihan ok ja on olemassa naisia, jotka eivät myöskään halua seksiä. Kannattaisi netin kautta etsiä muita kaltaisiasi. Tai ehkä ensin pohtia itseksesi seksuaali-identiteettiäsi, jos ja kun olet siitä epävarma.
Miksi et voi olla mies 30v?