Lue keskustelun säännöt.
Mieheni ajattelee aina vain itseään ja olen kyllästynyt tähän
20.02.2022 |
Aina joku voi sanoa, että eroa miehestäsi, jos ei kerran homma toimi, mutta naimisissa olevat tietävät, että eroaminenkin vaatii kuitenkin painavia syitä.
Tulen aina siihen tilanteeseen mieheni kanssa, että huomaan kaiken, mitä hän tekee, perustuvan hänen itsensä hyvinvointiin. Ei koskaan kenenkään muun. En ole marttyyri, mutta olen äiti ja äideillä on tapana ajatella lapsiaan, miestään ja muita läheisiä ennenkuin suunnittelevat tai päättävät jotain. Näin ainakin itse teen. Sitten huomaan sen, että mieheni on taas huolehtinut vain ja ainoastaan itsestään.
Miten tämä ei toimi toisin päin? Koskaan.
Kommentit (78)
Toisesta ketjusta lainattu:
"
Miehet tekee vain sellaisia asioita jotka tuo heille lisäarvoa. Onnekas nainen löytää miehen jolle lapset koti ja yhteinen nauru on lisäarvoa.
Nainen vääntyy kääntyy ja suorittaa muiden ihmisten puolesta vuosikymmeniä, muiden puolesta. Muita ajatellen. Jos nainen ottaa itseään ajattelevan miehen niin suhteessa on 2 miestä ajattelevaa ja 0 naista ajattelevaa.
Siksi."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Akat nyt kokee joka asiasta, että mies ajattelee vain iseään. Voi voi, mikä sika kun jätti kengät keskelle eteisen lattiaa. Samalla unohdetaan, että on ollut päivän töissä ja tehnyt sen jälkeen lumityöt.
Miksi ne kengät on pakko potkia keskelle lattiaa, kun ihan yhtä paljon tai vähän vaivaa on ottaa ne pois jaloista siististi? Mikä siinä on niin vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikien kasvatuksessa on jotain perustavaa laatua pielessä. Ei kaikki voi olla vaan luonteesta kiinni. Olisi mukavaa kuulla poikien äitien mielipiteitä, jotka kasvattavat seuraavaa mieslapsi-sukupolvea. Itselläni on neljä tyttöä, jotka todennäköisesti päätyvät juuri tällaisten miesten kanssa yhteen.
Mä olen mummo useammalle pojalle. Joka kerran kun ovat meillä mummolassa käymässä, ihmettelen kun mitään ei voi tehdä, siis korjata jälkiään. Ja en tosiaan miltään kaksivuotiaalta vaadi mitään, kun taas kymmenvuotias jo ymmärtää.
Kun omat lapseni olivat pieniä, tuotiin lautanen tiskiin ja vietiin maitopurkki jääkaappiin. Karkkipaperit roskikseen ja vaatteet naulakkoon. Ihan pienistä lähdetään. Mihin nämä opit ovat unohtuneet?
Kammottavaa kun voileivätkin pitää viedä sohvalle ja niiden kanssa taiteillaan, putoaako vai ei. Limut lainehtivat laminaatilla. Omassa kodissa on heillä järkyttävä sotku. Sitä saa mitä tilaa. Joillekin miehet näistäkin. Rakkaita silti, kaikesta huolimatta.
Mitä teit väärin että kasvatit jälkeläisiä jotka ei huolehdi omistaan?
Tuota pohtimalla pääset todennäköisesti juurisyiden äärille ja voit alkaa purkaa ihmettelyidesi vyyhtiä.
Monenteenko polveen täytyy yhden mummon jälkeläisiään kasvattaa? Ja kyllähän jälkeläiseni huolehtivat omistaan. Vanhemmat kävivät koulunsa ja ovat töissä, lapsillakin menee koulut tosi hyvin. Kilttejä ovat, eivät koulukiusaajia, eli omasta mielestäni olen panokseni antanut.
Tässä nyt oli kyseessä miksi poikalapset saavat mammoilta liian lepsua kohtelua ja heistä kasvaa samanlaisia kuin isistään, kenties.
Meinaatko, että jos lapseni ja lapsenlapseni olisivat rikollisia, olisi syy minun?
Olen täältä saanut lukea ihan vastaavia juttuja; äidit miettivät mitä tehdä murrosikäistensä suhteen. Tämä on nykyajan ilmiö.
Ihmettelen vaan, kun olen nimenomaan niistä omistani huolehtinut ja kasvatusta antanut, että minne ne opit jäivät. Liikaa en ole koskaan vaatinut, enkä painostanut. Palkinnutkin olen ja kiitosta antanut. Hyvät välit meillä on ja mitään "tosi" ongelmia ei, luojan kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Poikien kasvatuksessa on jotain perustavaa laatua pielessä. Ei kaikki voi olla vaan luonteesta kiinni. Olisi mukavaa kuulla poikien äitien mielipiteitä, jotka kasvattavat seuraavaa mieslapsi-sukupolvea. Itselläni on neljä tyttöä, jotka todennäköisesti päätyvät juuri tällaisten miesten kanssa yhteen.
Minulla on kaksi aikuista poikaa, jotka asuvat jo omillaan. He osaavat käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja leipoa, siivota, pyykätä, huolehtia laskuista ja muista asioistaan ihan hyvin. He muistavat kumppaniensa synttärit ja muut merkkipäivät, ostavat välillä kukkia ja pitävät huolta, jos toinen sairastaa. Hoin lähes parikymmentä vuotta "koti ei ole kenenkään hotelli" ja se onneksi kantoi hedelmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On eri asia, että me kaikki kasvamme ihmissuhteissa. Saamme palautetta, pyydämme anteeksi, opettelemme toimimaan toisin.
Ja eri asia, että kenenkään pitäisi aikuista ihmistä ja omaa kumppaniaan lähteä kasvattamaan ja kouluttamaan.
Oletan, että ap on moneen kertaan antanut palautetta, mutta siitä ei ole välitetty.No on varmaan antanut, mutta mitä se miehen haukkuminen auttaa? Jos ei osaa naisena auttaa miestä kasvattamaan selkärankaa, nainen on osa ongelmaa. Koska tuollainen ongelmahan on YHTEINEN. Itsekäs puoliso näkee sen VAIN miehen ongelmana.
Mies on varmaan keskenkasvuinen ja vaillinainen. Mutta eiköjuuri rakkaudesta menty naimisiin? Auta sitten miestä kasvattamaan se selkäranka. Ai niin, et osaa? Osaat vain itkeä, vaatia ja valittaa. Ja syytellä.
Naiset, tämä on oppikirjaesimerkki narsistien kommunikoinnista. "Jos tein väärin, ja en siis tehnyt vaan siinä loukkaannut aina turhista, mutta se on sinun syysi, koska olet niin huono. Sinun pitää tämä korjata".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kolme poikaa. Kohteliaisuus ja toisten huomioiminen on ihan arkipäivää heiltä. Poikieni isästä olen eronnut. Itsekkäämpää ihmistä saa hakea. Aluksi se ei haitannut, kun olin niin rakastunut. Joskus 10 parisuhdevuoden kohdalla asia alkoi jo haittaamaan ja siitä se sitten vain paheni. Erosimme 20 vuoden jälkeen
Taustaa sen verran, että ex on perheestä, jossa ei toisia arvostettu. Miehen äiti haukkui ja arvosteli lapsiaan jopa minun kuullen. Miehen isä oli itsekäs eikä koskaan huolehtinut lapsistaan. Tämän ex oppi isältään.
Itse taas olen perheestä, joka oli ihan toisenlainen. Vanhempani olivat auttavaisia ja ystävällisiä kaikille. Itse pyrin oleen myös samanlainen. Lapseni ovat omaksuneet nämä tavat. Minä heidät ole oikeasti kasvattanut.
Jaaha, kunka mones miesten haukkumis ja syyllistämisketju jo tänään? Kyllä te olette uskomattomia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akat nyt kokee joka asiasta, että mies ajattelee vain iseään. Voi voi, mikä sika kun jätti kengät keskelle eteisen lattiaa. Samalla unohdetaan, että on ollut päivän töissä ja tehnyt sen jälkeen lumityöt.
Miksi ne kengät on pakko potkia keskelle lattiaa, kun ihan yhtä paljon tai vähän vaivaa on ottaa ne pois jaloista siististi? Mikä siinä on niin vaikeaa?
Normaalijärkinen mies ei jätä kenkiään keskelle lattiaa. Jos jättää, täytyy olla vähän vajaa.
M48
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme poikaa. Kohteliaisuus ja toisten huomioiminen on ihan arkipäivää heiltä. Poikieni isästä olen eronnut. Itsekkäämpää ihmistä saa hakea. Aluksi se ei haitannut, kun olin niin rakastunut. Joskus 10 parisuhdevuoden kohdalla asia alkoi jo haittaamaan ja siitä se sitten vain paheni. Erosimme 20 vuoden jälkeen
Taustaa sen verran, että ex on perheestä, jossa ei toisia arvostettu. Miehen äiti haukkui ja arvosteli lapsiaan jopa minun kuullen. Miehen isä oli itsekäs eikä koskaan huolehtinut lapsistaan. Tämän ex oppi isältään.
Itse taas olen perheestä, joka oli ihan toisenlainen. Vanhempani olivat auttavaisia ja ystävällisiä kaikille. Itse pyrin oleen myös samanlainen. Lapseni ovat omaksuneet nämä tavat. Minä heidät ole oikeasti kasvattanut.
Sama tilanne täällä, paitsi tyttöjä. Olen salaa ollut tyytyväinen, että meillä on tyttöjä, koska isänsä malli olisi ollut aivan kamala. Ex:n perhe asui kaukana, joten emme montaa kertaa vuodessa tavanneet. Tästä syystä vieraskoreuden karisemisessa meni vuosia ja lapsetkin ehtivät syntyä. Tuli hyvin selväksi mistä ex oli parisuhde- ja perhemallinsa saanut. Äitinsä oli (varsinkin lievässä humalassa) todella rasittava räpättäjä. Isänsä sivuutti vaimonsa sanomiset toteamalla passiivis-aggressiivisesti "jaaha, vai niin". Ex:n isä myös saattoi yhtäkkiä kadota omiin puuhiinsa ja jättää ex:n äidin yksin tekemään yhdessä aloitettua asiaa. Vasta vuosien myötä minulle selvisi, että ex:n äidin puolelta oli jo monessa sukupolvessa alkoholiongelmaa eli jatkuvaa tissuttelua ja humaltumista pidettiin aivan normaalina. Jälkiviisaana opin, että olisi pitänyt useammin tavata ex:n vanhempia, jotta heidän kiero perhedynamiikkaansa olisi tullut esiin. Toisaalta meidän lapseton elämä ei juuri kiinnostanut heitä, vaan aktiivisempi yhteydenpito alkoi vasta lasten synnyttyä.
Erosta on jo pari vuotta aikaa ja koko tämän ajan olen saanut kuulla olevani itsekäs paska, kun ilman mitään syytä erosin niin hyvästä miehestä. Kävihän ex töissä, mutta siihen se jäi. Nyt eron jälkeen hän on soveltanut oppimaansa tapaa myös omiin tyttäriinsä. Eli ei edes yritä luoda heihin mitään suhdetta, vaan töksäyttelee mitä sattuu eikä edes yritä keskustella heidän kanssaan tai etsiä yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Kaikki mitä he tekevät on lähtöisin isänsä mielenkiinnon kohteista. Vähitellen olemme ajautumassa tilanteeseen, että lapset isäviikonloppujen valittavat minulle miten on ollut tylsää, miten isä ei ole kuunnellut mitä he ovat yrittäneet kertoa jne... Näyttää siltä, että paska isäsuhde tekee lapsistamme ikisinkkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme poikaa. Kohteliaisuus ja toisten huomioiminen on ihan arkipäivää heiltä. Poikieni isästä olen eronnut. Itsekkäämpää ihmistä saa hakea. Aluksi se ei haitannut, kun olin niin rakastunut. Joskus 10 parisuhdevuoden kohdalla asia alkoi jo haittaamaan ja siitä se sitten vain paheni. Erosimme 20 vuoden jälkeen
Taustaa sen verran, että ex on perheestä, jossa ei toisia arvostettu. Miehen äiti haukkui ja arvosteli lapsiaan jopa minun kuullen. Miehen isä oli itsekäs eikä koskaan huolehtinut lapsistaan. Tämän ex oppi isältään.
Itse taas olen perheestä, joka oli ihan toisenlainen. Vanhempani olivat auttavaisia ja ystävällisiä kaikille. Itse pyrin oleen myös samanlainen. Lapseni ovat omaksuneet nämä tavat. Minä heidät ole oikeasti kasvattanut.
Sama tilanne täällä, paitsi tyttöjä. Olen salaa ollut tyytyväinen, että meillä on tyttöjä, koska isänsä malli olisi ollut aivan kamala. Ex:n perhe asui kaukana, joten emme montaa kertaa vuodessa tavanneet. Tästä syystä vieraskoreuden karisemisessa meni vuosia ja lapsetkin ehtivät syntyä. Tuli hyvin selväksi mistä ex oli parisuhde- ja perhemallinsa saanut. Äitinsä oli (varsinkin lievässä humalassa) todella rasittava räpättäjä. Isänsä sivuutti vaimonsa sanomiset toteamalla passiivis-aggressiivisesti "jaaha, vai niin". Ex:n isä myös saattoi yhtäkkiä kadota omiin puuhiinsa ja jättää ex:n äidin yksin tekemään yhdessä aloitettua asiaa. Vasta vuosien myötä minulle selvisi, että ex:n äidin puolelta oli jo monessa sukupolvessa alkoholiongelmaa eli jatkuvaa tissuttelua ja humaltumista pidettiin aivan normaalina. Jälkiviisaana opin, että olisi pitänyt useammin tavata ex:n vanhempia, jotta heidän kiero perhedynamiikkaansa olisi tullut esiin. Toisaalta meidän lapseton elämä ei juuri kiinnostanut heitä, vaan aktiivisempi yhteydenpito alkoi vasta lasten synnyttyä.
Erosta on jo pari vuotta aikaa ja koko tämän ajan olen saanut kuulla olevani itsekäs paska, kun ilman mitään syytä erosin niin hyvästä miehestä. Kävihän ex töissä, mutta siihen se jäi. Nyt eron jälkeen hän on soveltanut oppimaansa tapaa myös omiin tyttäriinsä. Eli ei edes yritä luoda heihin mitään suhdetta, vaan töksäyttelee mitä sattuu eikä edes yritä keskustella heidän kanssaan tai etsiä yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Kaikki mitä he tekevät on lähtöisin isänsä mielenkiinnon kohteista. Vähitellen olemme ajautumassa tilanteeseen, että lapset isäviikonloppujen valittavat minulle miten on ollut tylsää, miten isä ei ole kuunnellut mitä he ovat yrittäneet kertoa jne... Näyttää siltä, että paska isäsuhde tekee lapsistamme ikisinkkuja.
Jos ei teininä pakota isälleen, niin saattavat täysi-ikäisenä taas mennä tapaamaan ihan ok itsenäisesti omalla autolla. Meillä kävi näin. Tykkäsivät enemmän, että saa mennä kun haluaa, ja lähteä kun itse haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
puhu miehesi kanssa ja patista vaikka terapiaan, jos muu ei auta.
olen sama ja ajattelin täs kysyä, että miksei eroaminen ole vaihtoehto? ja mitkä sitten olisi painavia syitä eroamiselle? miksi toisen itsekkyys ei riitä eroamiselle? sehän käy pitkällä tähtäimellä aika raskaaksi, kun toinen ajattelee vain itseään ja omaa kuitenkin perheen. kai te oikeasti tiedätte, että tuosta syystä _saa_ erota?
Varmaan näitä ikuisia kotiäiteijä, joilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia huolehtia itsestään taloudellisesti. Ovat itse luoneet itselleen taloudellisen vankilan, ja siellä pysytään sama minkälaiseksi m*lkuksi mies paljastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni ei vuosia sitten huomannut, että minulla oli pää paketissa. Olin kahdeksanvuotias ja loukannut itseni pahasti uimahallissa.
Yksi niistä syistä siihen, että äiti otti hänestä eron.
Kun mikään puhuminen ei auta. Mies ei tiskaa eikä tee ruokaa edes viikoloppuisin tai lomilla. Ei ole halua ilahduttaa tai huomioida puolisoaan. Kaikissa asioissa menee oma itse edellä. Valehtelee jopa. Käyttää valta-asemaa.
Möllöttää tyytyväisenä, ja jos vähänkin näytän surulliselta (=hänen mielestä vit tuuntuneelta), alkaa paastaa: ainahan sinä olet tyytymätön johonkin tms!
Ei kykene halaamaan tai osoittamaan mitään myötätuntoa, ei ole kiinnostunut hyvinvoinistani. Olen aivan loppu!
Itkettää.
t, yksin suhteessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin pari vuotta sitten ja siinä yhteydessä kuulin monen naisen suusta juurikin tuon että "ero ei ole vaihtoehto". Sitten kun kysyin vähän tarkemmin, ehdin jo miettiä että pelkäävätkö puolison kostoa tms todella vakavaa. Ei, syy oli suurinpiirtein että "just saatiin asuntolaina hyvään malliin ja ollaan hankkimassa mökkiä niin en todella aio erota".
Ikää alle 50, kymmeniä vuosia vielä elämää edessä.
Ero ei ole helppo juttu, mutta tuskin sekään et jakaa elämänsä jonkun kanssa puhtaasti rahan ja statuksen takia.
N49
Ala sinäkin ajattelee vaa itseä. Ja jauhat samaa mitä puolisosi
Teet asioita vaan itsellesi. Meet ite elokuviin. Ostat uuden mekon kysymättä keltään. Varaat matkan johonkin. Ihan siis yksin että saat olla rauhassa ja pääset pois hetkeksi siitä normi arjesta. Vaikka Suomeen. Etäältä näät asiat paremmi.
Minulla oli sama. Erosin. Oma elämä muuttui paljon laadukkaammaksi. Mies jopa myönsi 2 vuotta eron jälkeen, että hänen olisi tullut toimia enemmän perheen yhteistä hyvinvointia ja parisuhteen hyvinvointia ajatellen, että sitä katuu eniten elämässään. Sit sanoi, että mikset koskaan sanonut mitään. Räjähdin nauramaan. Sanoin aiheesta 15 vuoden ajan. On sentään muuttunut paremmaksi isäksi eron jälkeen, siitä kiitokset hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Täällä minulla samanlainen mies. Ärsyttää katsella itsekeskeisyyttä vuodesta toiseen. Eroaminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto.
Miksei eroaminen ole vaihtoehto? Miksi menitte naimisiin?
Tyttöjen isä on onneksi kyllä empaattinen ja huomioonottava. Tekee myös kotitöitä oma-aloitteisesti, eikä kitise siitä enemmän kuin muutkaan perheenjäsenet. Isossa perheessä homma ei oikein toimisikaan, jos yksi olisi vapaamatkustaja. Tätä siis olen teroittanut tytöillekin, että jokainen osallistuu.
Todennäköisyys, että heidän tulevat miehensä osoittautuisivat itsekkäiksi ovat siitä syystä ehkä suuret, sillä koko väestössä näitä mieslapsia vaikuttaa olevan määrällisesti yllättävän paljon.
Kuten moni jo vastailikin, niin monesti miesten käytös muuttuu viimeistään siinä vaiheessa kun tulee lapsia. Sitten ollaan ap:n tilanteessa.
Kiitos myös kaikille poikien äideille ja mummoille vastauksista!