Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masentuneita paikalla? Tai muista mt-ongelmista kärsiviä?
05.07.2015 |
Millaista tukea saatte läheisiltä vai saatteko mitään? Ovatko läheisenne kiinnostuneita voinnistanne?
Itsellä on masennus ja muita ongelmia ollut jo vuosia, mutta olen aika yksin sairauteni kanssa. Läheiset eivät koskaan kysy mitä kuuluu (sairauteen liittyen) tai miten voit eivätkä ota oikein vakavasti. Joskus olen yrittänyt sanoa että mulla on nyt vaikeaa tai että en just nyt jaksaisi tätä (esim jotain tilannetta omien vanhempieni kanssa) mutta ne menee aina kuuroille korville. Hoidoissani on tapahtunut muutoksia, mutta kukaan ei tiedä niistä, koska en viitsi enää kertoa koska kukaan ei koskaan kysy. Olen välillä jaksanut teeskennellyt pirteää ja sosiaalista ja sehän kelpaa muille, mutta viime aikoina en ole enää jaksanut teeskennellä eikä kukaan enää haluakaan ottaa yhteyttä. Kelpaan vain kun olen kiva ja vaivaton, muuten en. Surettaa.
Kommentit (8)
En ole sellainen, joka jakaa asioitaan kavereilleen. Osa lapsettomista kavereistani ei edes tiedä lasteni nimiä, koska puhun niin vähän lapsistani, eivätkä he niitä nimiä ole koskaan kysyneet. Kysyttäessä toki kerron.
Niinpä en ole sen enempää avannut olevani masentunut. Syön itsekseni lääkkeitä ja käyn terapiassa, ei siihen kavereita tarvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoastaan isäni ja äitipuoleni tietävät. He eivät kommentoi mitään, eivätkä kysy mitään. Joskus isä oli mukana jossain keskustelussa mutta hän koki sen ahdistavana ja syyttelevänä, joten se siitä.
Niin ja aviomies totta kai tietää, mutta kellään muulla ei ole työkyvyttömyyseläkkeestäni tietoa. Eikä tarvitsekaan olla.
En mitään. Eivät "usko" masennukseen vaan syy on minussa ja pitäisi ryhdistäytyä.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:02"]
En ole sellainen, joka jakaa asioitaan kavereilleen. Osa lapsettomista kavereistani ei edes tiedä lasteni nimiä, koska puhun niin vähän lapsistani, eivätkä he niitä nimiä ole koskaan kysyneet. Kysyttäessä toki kerron.
Niinpä en ole sen enempää avannut olevani masentunut. Syön itsekseni lääkkeitä ja käyn terapiassa, ei siihen kavereita tarvita.
[/quote]
Tarkoitin ihan perhettä, enkä kavereita. Lääkkeet voi tietenkin syödä itsekseen mutta on se minusta aika surullista että ihmisiä, joiden luulin olevan läheisiä, ei kiinnosta yhtään vointini, ne syyt miksi syön lääkkeitä. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ovat lakanneet pitämästä yhteyttä kokonaan sen myötä, kun kerroin jääväni mielenterveyssyistä eläkkeelle. Oli kova isku päin kasvoja, koska kuvittelin että aikuiset ihmiset kestäisivät totuuden, mutta loppupeleissä kävikin niin että vain muutama ihminen jäi elämääni.
Masennuksestani en viitsi oikein puhua enää, koska monet eivät siihen "usko", sitten taas muut häiriöni ovat niin vaikealla asteella ettei kukaan osaa siihen mitään kommentoida muutenkaan. Kerran satuin olemaan suljetulla hoidossa kun vointini tuli puheeksi ja muistan kyllä vieläkin, miten lähes kaikki sivuuttivat senaikaisen tilanteeni.
Joo eivät ymmärrä, onko ihmekään. Asiahan on hävettävä. Etenkin jos oma lapsi on masentunut, vaikka itse on kaikkensa tehnyt ja ollut niin niin hyvä vanhempia, ja toinen silti kehtaa olla masentunut.
Kun olen sairaalassakin tämän asenteeni takia ollut, niin nyt ymmärretään jo vähän enemmän kuin silloin kun vielä olin teini-ikäinen ja vittumaisuuttani angstasin.
En edes kaipaa mitään keskustelu apua heiltä. Lapsesta saakka on vähätelty, niin pitäkööt tunkkinsa.
Alue: Aihe vapaa
up