En jaksa töissä.... Olenko ihmisenä viallinen?

Työelämä on rikki. Ihmisen pitäisi vain sopeutua ja joustaa. Samalla todetaan että vika on aina ihmisessä kun ei jaksa mahdottomuuksia.

Et ole viallinen. On tervettä jos ei pysty toimimaan sairaassa yhteiskunnassa

Emmäkään jaksa. Mietin taas keinoja pitää breikkiä työelämästä...

Vierailija kirjoitti:

Työelämä on rikki. Ihmisen pitäisi vain sopeutua ja joustaa. Samalla todetaan että vika on aina ihmisessä kun ei jaksa mahdottomuuksia.

Olen samaa mieltä. Työelämässä pitäisi vain jaksaa vielä kymmeniä vuosia. En tiedä miten se onnistuu.

Superihminen pitäisi olla, muu ei kelpaa. Välillä mietin, heittäytyisikö yhteiskunnan elätiksi, vielä kun se onnistuu.

Pidin taukoa, mutta se ei ratkaissut ongelmia. Enkä edelleenkään tiedä mikä vaihtoehto olisi nykyistä parempi.

Kokeile muuttaa asennettasi työhön ja sen tekemiseen. Yritä myös miettiä mikä olisi sellainen työ missä viihtyisit.

Joo asenteen muutos on yksi sellainen mitä aina pyydetään tekemään. Mutta liika on liikaa vaikka sen yrittäis kukilla kuorruttaa.

En usko, että olet viallinen.

On vaikea löytää työtä, joka olisi niin sopiva, että sitä jaksaisi pitkään.

Mulla itsellä oli sellainen, tyhmyyksissäni vaihdoin muutosten takia toiseen. Nykyinen työkin on hyvä, mutta en sopeudu mukavaksi kehuttuun työyhteisöön.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile muuttaa asennettasi työhön ja sen tekemiseen. Yritä myös miettiä mikä olisi sellainen työ missä viihtyisit.

Olen yrittänyt kumpaakin. Nykyinen työ on eniten se mitä haluan tehdä. En vain siltikään jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Joo asenteen muutos on yksi sellainen mitä aina pyydetään tekemään. Mutta liika on liikaa vaikka sen yrittäis kukilla kuorruttaa.

Ajattelen samoin. Minua kuormittaa, kun työtä ei pysty tekemään kunnolla. Tänään halutaan tätä, huomenna sitä. Mikään ei etene kunnolla, kun ei ole työrauhaa.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että olet viallinen.

On vaikea löytää työtä, joka olisi niin sopiva, että sitä jaksaisi pitkään.

Mulla itsellä oli sellainen, tyhmyyksissäni vaihdoin muutosten takia toiseen. Nykyinen työkin on hyvä, mutta en sopeudu mukavaksi kehuttuun työyhteisöön.

Ikävä kuulla. Oletko kysynyt voisitko saada aiemman työsi takaisin?

Itse olen nyt omaehtoisella (ja -kustanteisella) vapaalla työelämästä. Taustalla 10v jaksamisongelmia. Työpsykologia, mielialalääkitys, erilaisia lyhennettyjä työaikoja. Terveellistä ruokaa, unta, liikuntaa. Olen kyllä yrittänyt!

Saan "asennoitumalla" puhallettua ilmapalloon sen verran täytettä, että pystyn aamuisin vääntäytymään läppärin ääreen.

Jo ennen ensimmäistäkään päivän työtehtävää ne vähätkin ilmat on kuitenkin pihalla. Valun tuolissani, nukahdan, säpsähdän hereille, nukahdan... Saan jotain epämääräistä aikaiseksi vasta juuri ennen deadlinea.

Henkistä energiaa tuhlaantuu siihen, että yritän saada tekemiseni raportoitua niin, että näytän ahkeralta.

Eihän tässä hyvin tule käymään. Olen äärimmäisen ahdistunut. Ja stressaantunut. Stressaantunut vaikka en käytännössä tee oikein mitään. Lisäksi tietysti häpeän, koska olen tiimin riippakivi. Työyerveyteen en uskalla mennä, koska pomolle olen aina paljastumisen pelossa esittänyt, että kaikki on hyvin. Koeaikana en kokenut, että olisi muuta vaihtoehtoa ollutkaan, koska väkeä irtisanottiin koeajalla surutta.

up

Vierailija kirjoitti:

Saan "asennoitumalla" puhallettua ilmapalloon sen verran täytettä, että pystyn aamuisin vääntäytymään läppärin ääreen.

Jo ennen ensimmäistäkään päivän työtehtävää ne vähätkin ilmat on kuitenkin pihalla. Valun tuolissani, nukahdan, säpsähdän hereille, nukahdan... Saan jotain epämääräistä aikaiseksi vasta juuri ennen deadlinea.

Henkistä energiaa tuhlaantuu siihen, että yritän saada tekemiseni raportoitua niin, että näytän ahkeralta.

Eihän tässä hyvin tule käymään. Olen äärimmäisen ahdistunut. Ja stressaantunut. Stressaantunut vaikka en käytännössä tee oikein mitään. Lisäksi tietysti häpeän, koska olen tiimin riippakivi. Työyerveyteen en uskalla mennä, koska pomolle olen aina paljastumisen pelossa esittänyt, että kaikki on hyvin. Koeaikana en kokenut, että olisi muuta vaihtoehtoa ollutkaan, koska väkeä irtisanottiin koeajalla surutta.

Kuulostaa niin tutulta! Jokainen työpäivä alkaa yleensä sillä, että mietin mitä pitäisi päivän aikana oikein tehdä. Yrittäjänä työskennelleen kollegan mielestä itsenäinen työnkuva on kiva. Minä taas olen ihan uupunut siihen, ettei työhön saa mistään mitään opastusta.

Vierailija kirjoitti:

Saan "asennoitumalla" puhallettua ilmapalloon sen verran täytettä, että pystyn aamuisin vääntäytymään läppärin ääreen.

Jo ennen ensimmäistäkään päivän työtehtävää ne vähätkin ilmat on kuitenkin pihalla. Valun tuolissani, nukahdan, säpsähdän hereille, nukahdan... Saan jotain epämääräistä aikaiseksi vasta juuri ennen deadlinea.

Henkistä energiaa tuhlaantuu siihen, että yritän saada tekemiseni raportoitua niin, että näytän ahkeralta.

Eihän tässä hyvin tule käymään. Olen äärimmäisen ahdistunut. Ja stressaantunut. Stressaantunut vaikka en käytännössä tee oikein mitään. Lisäksi tietysti häpeän, koska olen tiimin riippakivi. Työyerveyteen en uskalla mennä, koska pomolle olen aina paljastumisen pelossa esittänyt, että kaikki on hyvin. Koeaikana en kokenut, että olisi muuta vaihtoehtoa ollutkaan, koska väkeä irtisanottiin koeajalla surutta.

Tämä on niin tavallista. Valitettavasti. Työstä on kadonnut mielekkyys, ja koko maailma tuntuu olevan jotenkin seko.

Itse tehdastyössä, vaihdoin yökorvauslisät vapaiksi.

Vähemmän palkkaa mutta ihanaa pitää parin ylimääräisiä lomiaputkia kesken vuotta. Jaksaa 100% paremmin.

Kevät on erittäin väsyttävää aikaa työelämässä, kesälomat on vielä kaukana edessä ja pitäisi jaksaa painaa ja vielä uudistua valon lisääntyessä. Joka kevät sama väsymys

Vierailija kirjoitti:

Saan "asennoitumalla" puhallettua ilmapalloon sen verran täytettä, että pystyn aamuisin vääntäytymään läppärin ääreen.

Jo ennen ensimmäistäkään päivän työtehtävää ne vähätkin ilmat on kuitenkin pihalla. Valun tuolissani, nukahdan, säpsähdän hereille, nukahdan... Saan jotain epämääräistä aikaiseksi vasta juuri ennen deadlinea.

Henkistä energiaa tuhlaantuu siihen, että yritän saada tekemiseni raportoitua niin, että näytän ahkeralta.

Eihän tässä hyvin tule käymään. Olen äärimmäisen ahdistunut. Ja stressaantunut. Stressaantunut vaikka en käytännössä tee oikein mitään. Lisäksi tietysti häpeän, koska olen tiimin riippakivi. Työyerveyteen en uskalla mennä, koska pomolle olen aina paljastumisen pelossa esittänyt, että kaikki on hyvin. Koeaikana en kokenut, että olisi muuta vaihtoehtoa ollutkaan, koska väkeä irtisanottiin koeajalla surutta.

Koeaikana stressasin itsekin työsuhteen päättymisestä, kun edeltäjällä olivat silloin hommat menneet viikseen. En ehtinyt miettiä onko työ minulle sopiva vai ei. Koeajan jälkeen todellisuus on paljastunut: ei ole sopiva työ, vaikka työnantaja toisin kokeekin. Olen koko ajan loppuunpalamisen kynnyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan "asennoitumalla" puhallettua ilmapalloon sen verran täytettä, että pystyn aamuisin vääntäytymään läppärin ääreen.

Jo ennen ensimmäistäkään päivän työtehtävää ne vähätkin ilmat on kuitenkin pihalla. Valun tuolissani, nukahdan, säpsähdän hereille, nukahdan... Saan jotain epämääräistä aikaiseksi vasta juuri ennen deadlinea.

Henkistä energiaa tuhlaantuu siihen, että yritän saada tekemiseni raportoitua niin, että näytän ahkeralta.

Eihän tässä hyvin tule käymään. Olen äärimmäisen ahdistunut. Ja stressaantunut. Stressaantunut vaikka en käytännössä tee oikein mitään. Lisäksi tietysti häpeän, koska olen tiimin riippakivi. Työyerveyteen en uskalla mennä, koska pomolle olen aina paljastumisen pelossa esittänyt, että kaikki on hyvin. Koeaikana en kokenut, että olisi muuta vaihtoehtoa ollutkaan, koska väkeä irtisanottiin koeajalla surutta.

Koeaikana stressasin itsekin työsuhteen päättymisestä, kun edeltäjällä olivat silloin hommat menneet viikseen. En ehtinyt miettiä onko työ minulle sopiva vai ei. Koeajan jälkeen todellisuus on paljastunut: ei ole sopiva työ, vaikka työnantaja toisin kokeekin. Olen koko ajan loppuunpalamisen kynnyksellä.

Huoli toimeentulon äkillisestä päättymisestä saa työntekijän ponnistelemaan tosissaan. En usko, että moni silloin paineen alla kykenee miettimään onko työ sopiva vai ei.