Mitä suomalaiset tekevät väärin, kun he velkaantuvat ja valtio velkaantuu?
Kertokaa te, joilla on erityisesti iso ja toimiva otsalohko.
Kommentit (43)
Ottavat velkaa jota eivät voi maksaa takaisin.
Eivät uskalla perustaa työpaikkoja itselleen ja toisilleen.
Eivät riehu kaduilla, riko näyteikkunoita ja polta autoja.
Liian suuri prosentti on laiskoja keppanankurojia ja muita kattoon syljeskelijöitä ja mulle-kuuluu-vähintään-pressan-virka-idiootteja. Et siinä mielesäs meni kyllä ihan oikein että vähätuloisimmilta eli näiltä sossutapauksilta leikataan.
Töihin sieltä kaljaa kiskomasta!
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 16:52"]Eivät uskalla perustaa työpaikkoja itselleen ja toisilleen.
[/quote]
No miksiköhän ei? Johtuisikohan verotuksesta? Ei yritysten perustaminen ole mitään hyväntekeväisyyttä.
Väärin tehdään tämä:
Suomessa verotetaan rikkaita kevyemmin kuin muualla Euroopassa. Uusimmat EU-tiedot ovat vuodelta 2012 ja pääomaverojen osuus kaikista veroista oli Suomessa 14,3 prosenttia ja muissa EU-maissa keskimääein 20,8 prosenttia. Vuonna 2000 Suomi oli pääomaverotuksessa juuri EU:n keskitasolla ja sen jälkeen on tultu alas minkä vuoksi valtion verotuloihin on tullut useiden miljardien lovi.
Hyysätään sossupummeja, mamuja ja rikollisia.
Ostavat halvalla huonoa aivan liikaa. Kaikki halutaan heti eikä viiden vuoden päästä ja silloinhan ei voi olla varaa hinta-laatusuhteeltaan parempaan.
Esim. naapurin pyykinpesukone hajosi lopullisesti juuri kun takuuaika meni umpeen ja se oli ollut ärsyttävä rämisevä rimpula koko toimivan aikansa. Minulla on jo 10 vuotta toiminut hiljainen ja hyvin pesevä kone. Hänen maksoi 199 € minun 799 €. Naapurilla on tosin olikohan se 52 tuumainen, ainakin tosi iso, TV...
Sitä se teettää kun käteistä ei ole sidottu mihinkään, kuten ennen käteinen oli kuitti kultaa vastaan. Nyt kun pystyy luomaan tyhjästä rahaa millaisia summia tahansa, niin loppuen lopuks velkaa on enemmän kuin rahaa.
On aivan turha odottaa isoilta firmoilta markkinoiden kasvattamista ne mammutit eivät siihen pysty eikä niillä ole monopoliasemassaan tarvettakaan. Siinä ensimmäinen syy. Toinen on ettei pieniä firmoja kannusteta kasvattamaan kilpailua ja markkinoita ja luomaan uusia ideoita jo samoille markkinoille. Kolmas on äänestyskäyttäytyminen joka nämä kaksi ensimmäistä mahdollistaa. Koulutus-uskovaisuus on haitta ammattilaiselle joka haluaisi ja osaisi luoda uutta markkinoille mutta sen estää vaatimukset korkeammasta koulutuksesta tai pätevyyden todistamisesta koulupaperein eikä työ-näytöillä! Liika laiskuus päättäjä puolella ja korruptio joka mahdollistaa hyvävelikerhojen olemassa olon. Veroparatiisien ja talousrikosten tutkimattomuus.. voin jatkaa lisääkin.. Tässä alkua
Ovat ahneita sikoja kun ei työharjoittelu/kokeilupaikka kelpaa ihan hyvällä palkalla, 9€!
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 17:02"]
Väärin tehdään tämä: Suomessa verotetaan rikkaita kevyemmin kuin muualla Euroopassa. Uusimmat EU-tiedot ovat vuodelta 2012 ja pääomaverojen osuus kaikista veroista oli Suomessa 14,3 prosenttia ja muissa EU-maissa keskimääein 20,8 prosenttia. Vuonna 2000 Suomi oli pääomaverotuksessa juuri EU:n keskitasolla ja sen jälkeen on tultu alas minkä vuoksi valtion verotuloihin on tullut useiden miljardien lovi.
[/quote]
Jos kyseessä on €-määrinen osuus kaikista kerätyistä veroista olet väärässä. Suomi on pääomaköyhä maa jopa Ruotsiin verrattuna. Suomessa huomattava osa pääomista on kiinni asunto-osakeyhtiöiden osakkeissa sekä kiinteistöissä.
Maailmassa on enemmän velkaa kun rahaa. Kaikki raha on velkaa ja pankki on pyramidihuijaus.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 17:02"]Väärin tehdään tämä:
Suomessa verotetaan rikkaita kevyemmin kuin muualla Euroopassa. Uusimmat EU-tiedot ovat vuodelta 2012 ja pääomaverojen osuus kaikista veroista oli Suomessa 14,3 prosenttia ja muissa EU-maissa keskimääein 20,8 prosenttia. Vuonna 2000 Suomi oli pääomaverotuksessa juuri EU:n keskitasolla ja sen jälkeen on tultu alas minkä vuoksi valtion verotuloihin on tullut useiden miljardien lovi.
[/quote]
Pääomaveron absoluuttinen määrä on silti isompi kuin muissa eu maissa. (Pl. Ranska ja Tanska) Eli täällä kyllä verotetaan rikkaita enemmän kuin muualla.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 17:09"]
Ovat ahneita sikoja kun ei työharjoittelu/kokeilupaikka kelpaa ihan hyvällä palkalla, 9€!
[/quote]
Joutuvat keksimään tuollaisia "harjoitteluja," kun työnantajien ei enää kannata ottaa kuin minimimäärä väkeä oikeisiin töihin.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 17:11"]Maailmassa on enemmän velkaa kun rahaa. Kaikki raha on velkaa ja pankki on pyramidihuijaus.
[/quote]
Ja mielestänne kuitenkin kreikkalaisten tulisi elää kurjuudessa koska ovat ahneita pröystäilijöitä?
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 17:11"]
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 17:02"]
Väärin tehdään tämä: Suomessa verotetaan rikkaita kevyemmin kuin muualla Euroopassa. Uusimmat EU-tiedot ovat vuodelta 2012 ja pääomaverojen osuus kaikista veroista oli Suomessa 14,3 prosenttia ja muissa EU-maissa keskimääein 20,8 prosenttia. Vuonna 2000 Suomi oli pääomaverotuksessa juuri EU:n keskitasolla ja sen jälkeen on tultu alas minkä vuoksi valtion verotuloihin on tullut useiden miljardien lovi.
[/quote]
Jos kyseessä on €-määrinen osuus kaikista kerätyistä veroista olet väärässä. Suomi on pääomaköyhä maa jopa Ruotsiin verrattuna. Suomessa huomattava osa pääomista on kiinni asunto-osakeyhtiöiden osakkeissa sekä kiinteistöissä.
[/quote]
Kyse on kaikista veroista ALVit mukaan luettuna.
Ei pääomaveroista vaan kaikista veroista.
Eivät muuta töiden perässä.