Donald Trump kutsui meksikolaisia raiskaajiksi – tv-kanavat
Yhdysvaltojen republikaanipuolueen presidenttiehdokkaan rasistiset kommentit haittaavat jo hänen liiketoimintaansa. Donald Trumpilla tosin on tähän varaa, arvioitiinhan hänen omaisuutensa noin 3,5 miljardin dollarin arvoiseksi jo pari vuotta sitten.
Nyt hänen osittain omistamiltaan missikisoilta ovat katoamassa tv-lähetykset, kertoo muiden muassa uutistoimisto Associated Press.
Syynä on State Of The Union -ohjelma, jossa Trump luonnehti Meksikon rajan yli saapuvia siirtolaisia ongelmaksi. Trumpin siirtolaiset "tuovat huumeita, tuovat rikoksia, ovat raiskareita".
Lausunnon jälkeen Yhdysvaltojen suurin espanjankielinen tv-kanava Univision ilmoiti, ettei se aio esittää Miss Universum ja Miss USA -kisoja, jotka omistaa Trumpin ja Comcast-korporaation NBCUniversalin yhteisyritys.
Trump pehmensi ensin lausuntoaan ja korost,i että tarkoitti tietenkin kaikkialta rajan yli tulevia rikollisia, ei vain meksikolaisia. Samalla hän perui esittämänsä idean muurin rakentamisesta Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle, kertoo CNN.
Samalla hän kuitenkin uhkasi haastaa Univisionin oikeuteen ja kielsi yhtiön työntekijöitä käyttämästä golf-kenttiänsä, kertoo New York Post.
Pehmittely ei riittänyt, sillä maanantaina Trumpia vastaaan kääntyi jo yhteistyökumppani NBC, joka ilmoitti lopettavansa Miss USA ja Miss Universum -kilpailujen lähettämisen.
"NBC:lla kaikkien ihmisten arvokas kohtelu ja heidän kunnioittamisensa on arvojemme kulmakivi. Donald Trumpin siirtolaisia loukkaavien kommenttien johdosta NBCUniversal lopettaa yhteistyönsä Trumpin kanssa", yhtiö lausui tiedotteessaan.
Myöhään maanantai-iltana uutistoimisto Reuters kertoi, että Trump vahvistaa yhteistyön päättymisen NBC:n kanssa ja seisoo siirtolaiskommenttiensa takana.