Koska olette viimeksi käyneet terveyskeskuksessa omaan terveyteen liittyen?
Tuli itselleni tuo kysymys eteen ja tajusin, että varmaan noin 12 vuotta sitten. Enkä työterveydessäkään ole käynyt kuin pari kertaa normi terveystarkastusten lisäksi tuon jälkeen. Ja siitä tajusin, että en edes tiedä missä mun oma terveyskeskus on. Ehkä pitäisi ottaa selvää...
Kommentit (16)
Piti oikein alkaa miettimään. Olisikohan ollut 2006, kun sain työmatkalla jalkaani jonku ihmeellisen tulehduksen ja tulin matkalta kotiin perjantai-iltana, eikä meillä ollut silloin työterveyshuoltoa kuin ma-pe 8-18.
Ennen joulua viime vuonna. Kuulun itseasiassa YTHS:n terveydenhoidon piiriin, mutta se on niin kaukana, että raahaudun pienempien asioiden vuoksi tuohon tien toiselle puolelle terkkariin.
yli 10vuotta sitten ja silloinkin ajokortin vaatiman terveystarkastuksen vuoksi. Sitä ennen n. 9-vuotiaana.
Vuonna 2008 kävin hammaslääkärissä ja sen jälkeen olen käynyt pari kertaa rokotettavana ja hakemassa malarialääkereseptin. Työterveydessä olen käynyt pakollisessa terveystarkastuksessa vajaa viisi vuotta sitten.
Pari vuotta sitten oli sormien kanssa viikkokausia ongelmaa ja piti lopulta hakea terveyskeskuksesta lähete röntgeniin, murtuneethan ne oli. Toisaalta vähän turha reissu kun ei siinä vaiheessa asialle voitu mitään tehdä mutta ainakin voitiin sulkea jännevammat pois.
Kävin ehkä kaksi kuukautta sitten ylävatsan ultrassa. Oon kärsinyt aika pahasta refluksista tässä jo jonkin aikaa, mutta nyt alkaa helpottaa! Ultra liittyi siis tähän.
N. 15 vuotta sitten. Enkä sen koommin ole käynyt yksityiselläkään. Olen kuitenkin jo 52-vuotias, joten veronmaksajat kiittävät... ainakin toistaiseksi.
Ties mikä sitkeä dementikko minusta tulee, laitoshoidossa vaikkapa 20 vuotta 300 euron päiväkustannuksilla.
Alzheimeria nimittäin on paljon suvussa. Fyysinen terveys huippuluokkaa, ei mikään hyvä yhdestelmä tämä.
Vuosi sitten näyttämässä jalkasyyliä, jotka olivat vaivanneet jo vuosia. Sitä edellisen kerran 2 vuotta sitten hakemassa antibiootit angiinaan päivystyksestä. Sitä edellistä kertaa en enää sitten muistakaan, siitä täytyy olla monta vuotta aikaa. Olen aina ollut hyvin terve ja olen onnellinen siitä :)
Yhden kerran elämässäni: hain terveystodistuksen ajokorttia varten 18-vuotiaana. Nyt ikää jo 38 v.
Monta kertaa vuodessa pitää käydä kun on kaikkea. Viimeksi kuukausi sitten ja pian taas pitää mennä.
2009 hammaslääkärissä. Just nyt aion tilata taas ajan hammaslääkäriin.
Liki 29 v sitten. Käytän yksityistä. Kiitos mm.hyvän vakuutuksen. Ei omavastuutakaan. Moista vakuutusta ei ole aikoihin enää saanut
3 vuotta sitten kävin, kun en viitsinyt maksaa itse yhtä kuvausta. Terveyskeskuksesta sen sai ilmaiseksi. Sitä ennen olen käynyt tässä terveyskeskuksessa lääkärin vastaanotolla kerran. Olen asunut saman keskuksen alueella kohta 20v, joten en ole mielestäni ihan kohtuuttomasti rasittanut julkista terveydenhoitoa.