En pidä ihmisistä :-( Mikä minua vaivaa?

Ihmisiä (ja niiden paskuutta) ymmärtää parhaiten kun käsittää, että jokainen hakee vain omaa etuaan kaikessa. Jos sitä peliä osaa itsekin pelata ei jaksa enää ahdistua muista kun tietää, että itse kerää myös omat voittonsa oikeissa käänteissä.

Et ole ainoa, minulla on samanlaisia ajatuksia.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 09:57"]

Ihmisiä (ja niiden paskuutta) ymmärtää parhaiten kun käsittää, että jokainen hakee vain omaa etuaan kaikessa. Jos sitä peliä osaa itsekin pelata ei jaksa enää ahdistua muista kun tietää, että itse kerää myös omat voittonsa oikeissa käänteissä.

[/quote]

Ja olin nuorena naiivi ja yritin etten esim. loukkaisi ketään. Samanaikaisesti tulin petetyksi tai asioita valehdeltiin.

Nykyisin olen aika kusipäinen ja teen samaa mitä mulle on tehty. Kaikista hämmästyttävintä on, että se ei olekaan maailmanloppu muille tulla kohdelluksi huonosti vaan useimmiten saan tätä kautta itselleni parhaimman lopputuloksen.

Sama.Olen lapsesta lähtien ollut sen tyylinen,että en osaa olla ilkeä automaattisesti vaan olin ujo ja en osannut välittää tuommoisista ihmisten "peleistä".Siinä sitä sitten joutui tallatuksi kun ei tajunnut miksi ihmiset kiusaa ja on ilkeitä.Nyt aikuisena olen yrittänyt opetella sosiaalisia taitoja ja olla hyvä ystävä mutta silti pitäisi pelata joidenkin kanssa noita pelejä ja ei ystävyydellä ole loppujen lopuksi mitään merkitystä.Tykkään olla yksin kun ei tarvitse huolehtia siitä jaksaako muut seuraani,mutta samalla kaipaan että olis kaveriporukka jonka kanssa juhlia yms.että enpä tiiä mikä ois Se kultainen keskitie.

Itsellä samaa ongelmaa. Ihmisten vittumaisuus ei enää jaksa yllättää, on tullut nähdyksi kaikenlaista. Kun selkänsä kääntää, alkaa juoruaminen mutta so what. Kerran tässä vaan eletään ja kannattaa elää niin, että iljeät katsoa itseäsi joka päivä peiliin. Älä myy sieluasi saatanalle, jos olet pohjimmiltasi kiltti! Teet vaan itsellesi hallaa, et kenellekään muulle.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 09:57"]Ihmisiä (ja niiden paskuutta) ymmärtää parhaiten kun käsittää, että jokainen hakee vain omaa etuaan kaikessa. Jos sitä peliä osaa itsekin pelata ei jaksa enää ahdistua muista kun tietää, että itse kerää myös omat voittonsa oikeissa käänteissä.
[/quote]

Voi järkytys!

Jep tuttu tunne. Mun on hankala ystävystyä kenenkään kanssa. Muutama ihminen on jotka eivät ärsytä ja joiden seurassa jaksaa olla. Mieluusti olen yksin mutta yritän olla sosiaalinen lasten vuoksi.

Niin, muut eivät koe normaalihuonoa kohtelua maailmanloppuna, koska muut eivät ole yhtä huonosti perillä touhun tarkoituksesta, vaan jatkavat samaa nahistelua kuin pentuina ja ehkä jopa lujittavat suhteitaan opettamalla toisensa sietämään pientä aggressiota ja epätäydellisyyttä.  Jonkinverran pettämistä ja valehtelua pitää ihmisen osata kestää ikäisiltään, koska et ole heidän lapsensa. Itse asiassa, hyvän vanhemmankin pitää jonkin verran olla valmis jallittamaan lasta. Liian vakava suhtautuminen puolin ja toisin riistää itseluottamusta entisestään. Ihmisen ei pitäisi olla herkkä lasitaideteos, vaan laumataitoinen eläin.

Jos perusturvallisuus on jäänyt hataraksi, sitä paikkaa tuollaisella hartaalla ihmisrakkaudella, joka perustuu hartaaseen uskoon, että kun olen itse oikein oikein kiltti, kaikki ovat minulle kilttejä. Mutta miksi toiset haluaisivat kantaa vastuuta herkän sielusi turvallisuudentunteesta, kun heillä on riittävästi työtä omassaan? He haluaisivat itse voida nojata takaisinkinpäin, ja jos hengit haurautta, kukaan ei voi sitä tehdä. Silloin imet laumasta energiaa, mutta annat siihen takaisin jännitystä. Jos mietitään ihmistä apinana, niin olet kovia kokenut poikanen, joka etsii turvaa toisista poikasista ja säikähtää monta kertaa päivässä kun ne eivät käyttäydy niinkuin emo tekisi. Sama meno pahenee aikuistuessa, kun tarpeetkin kasvaisivat, ja elämästä tulee lasten myötä aina vain vaativampaa.

Lisääntymisikäisten toimenkuvaan kuuluu jonkinasteinen omien asemien parantelu, se on perusbiologiaa. Turha sitä vastaan on liikaa rimpuilla. Useimmilla meistä moraali ja luonteenlaatu kuitenkin säätelee vahvasti sitä, minkä verran sitä tehdään. Kun pääset siitä iästä ohi, meno leppoistuu paljon. Jos olet pystynyt taltuttamaan ihmisinhosi, edessä on se aika elämästäsi, kun se on nautittavinta. Et ole kenenkään pelle, ja kykenet antoisaan ystävyyteen ja keskittymään laumaa ylläpitävään työhön. Jos ystävyystaidot ovat jääneet kehittymättä ja sielussa asuu edelleen syvä pelko muita lajitovereita kohtaan, tuo vaihe on yhtä tuskallinen kuin edellisetkin: vastuu omasta perheestä ja vanhemmista painaa, ja pitkän vuorovaikutushistorian tuoma viisaus ja auttajaverkosto jäävät huonoiksi.

Vanhana taas sitten olet riippakivi lapsillesi, koska pelokkaana sinusta tulee taakka tosi aikaisin.

Miettikää asiaa sen kautta, että haavoittuneen lapsen maailmankuvasta voi hankkiutua eroon ajan kanssa, ja alkaa ajatella myönteisemmin ihmislajin ominaisuuksista. Lauma tuo paljon hyviä asioita elämäämme. Ikävä kyllä kulttuurimme yrittää kaikin tavoin kieltää tämän, koska siihen kertyy ajan kanssa valtavasti hauraiden yksilöiden kehittämiä selviytymisstrategioita, jotka ajan saatossa kehittyvät taiteeksi. Valitettavasti niiden yhteinen piirre on oman tilan normalisoiminen ja kaiken sitä potentiaalisestikaan järkyttävän demonisoiminen.

Sulla on elämässäsi vääriä ihmisiä, siksi luulet inhoavasi kaikkia.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 11:45"]

Sulla on elämässäsi vääriä ihmisiä, siksi luulet inhoavasi kaikkia.

[/quote]

Näin minäkin ajattelisin. On ihan normaalia ettei tykkää ihmisistä, jotka puukottaa selkään, juoruavat selän takana ja ovat kaksinaamaisia.

Ei sinussa mitään vikaa ole, olet normaali.

En minäkään pidä pinnallisista, itsekkäistä, uhoovista ja paskan tärkeistä toisten hyväksikäyttäjistä ihmisistä joita suurin osa on.

Harvoja poikkeuksiakin on.

En minäkään mikään ihmisrakas ole. Pakkososiaalisuus uuvuttaisi joten olen karsinut sen minimiin.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 09:55"]Vain tosi harvat ovat sellaisia joista pidän. Inhoan selkäänpuukotusta, takanapäin juoruamista, sitä että edessäpäin ollaan niin maireita mutta kun selän kääntää niin jo tulee puukkoa selkään. Erakkona viihtyisin mutta ei onnistu kun lasten takia tarvitsee edes vähän yrittää olla sosiaalinen. Onko muita tällaisia?
[/quote]
Puolet av-mammoista. Ellei 75%. Aina valmiina löytämään paha toisesta.

Mikähän vika mussa on, kun tapaan lähinnä kivoja ihmisiä?

Nämä ihme pelejä pelaavat ihmiset on hyvin hauskoja tapauksia. Kun oikeasti löytää ja tutustuu aitoihin ihaniin ihmisiin ja saa heistä ystäviä, niin s e on sitä jotain. Nää reppanat jotka "pelaa peliä" on melkoisen outoja ja säälittäviä tapauksia. Aidoissa, oikeissa ihmissuhteissa ei pelata peliä..

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 12:08"]

Mikähän vika mussa on, kun tapaan lähinnä kivoja ihmisiä?

[/quote]

Karma.

No oottepas te taas synkkiä :\ huooh

9:n kirjoittaja, höpö höpö

Sitä kai sanotaan, että ihminen näkee muissa omat vikansa. Jos itse on nihilisti, kyynikko ja pelejä pelaava, näkee niitä samoja ominaisuuksia muissakin. Herää kysymys, eikö ap huomaa ollenkaan niitä ihmisiä, jotka eivät pelaa? Vai tulkitseeko hän vain saman "pelin" kautta kaikki muut? Ei anna edes mahdollisuutta.

[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 12:26"]

Sitä kai sanotaan, että ihminen näkee muissa omat vikansa. Jos itse on nihilisti, kyynikko ja pelejä pelaava, näkee niitä samoja ominaisuuksia muissakin. Herää kysymys, eikö ap huomaa ollenkaan niitä ihmisiä, jotka eivät pelaa? Vai tulkitseeko hän vain saman "pelin" kautta kaikki muut? Ei anna edes mahdollisuutta.

[/quote]

Projisointi nyt toimii vain tiettyyn pisteeseen saakka. Useimmiten ne, jotka kuvittelevat olevansa ihania ja mahtavia ovatkin juuri niitä pahimpia.

Mulle ei ole koskaan ollut ongelma myöntää itseni ja muiden paskuutta samoissa määrin.