Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Rytmihäiriöt ja hengästyminen

Vierailija
20.06.2015 |

Minulla on ollut nyt noin neljän vuoden ajan ajoittaisia rytmihäiriöitä ja olen ihmetellyt syytä, sillä ainakaan sydänkäyrässä, kuunneltaessa tai esim. veriarvoissa (sokeri, kilpirauhanen, rasva-arvot, perusverenkuva) ei ole ollut mitään poikkeamaa. Olen siis 37-vuotias. Ongelmat alkoivat samoihin aikoihin, kun muutin mieheni kanssa yhteen asumaan ja aluksi niitä ilmeni lähinnä öisin (heräsin niihin öisin, samalla kroppa oli hikinen ja pulssi erittäin nopea, vaikka en herännyt mihinkään painajaiseen).

Mieheni on erittäin äkkipikainen ja ajoittain aggressiivinen (huutaa, uhkailee ja tarvittaessa myös lyö tai heittelee tavaroilla minua), joten aloin tässä miettiä, että voisiko olla niin, että olen vain niin ahdistunut alitajuisesti hänen raivokohtauksistaan ja uhkailuistaan. Nimittäin hän oli noin viikko sitten pois kotoa noin neljän päivän ajan, jolloin pääsin rentoutumaan kunnolla ja heti, kun hän palasi, minulle tuli taas pitkästä aikaa voimakkaita rytmihäiriöitä yöllä. Sen jälkeen niitä on ollut päivisinkin, erityisesti, jos hän on alkanut raivota tai huutaa. Mikä voisi olla syynä tilanteeseeni?

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
20.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai niin! Ja olen siis normaalipainoinen ja aikaisemmin ainakin peruskuntonikin oli ihan kohtalainen. Lisäksi syön ihan normaalia ravintoa, en polta tupakkaa, enkä käytä alkoholia lainkaan. Multa on otettu sydänfilmi nyt kaksi kertaa, mutta tuolloin pulssini tuntui muutenkin normaalilta, eikä poikkeamia löytynyt. Rytmihäiriöni alkavat lähes aina öisin, mutta välillä päivisinkin, etenkin jos säikähdän mieheni huutoa tai uhkailua. Ennen mieheni kanssa yhteen muuttamista itselläni ei ollut moisia vaivoja käytännössä ikinä.

Vierailija
2/8 |
20.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi jatkat eloa moisen miehen kanssa? Lääkäriin. Holter ym.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
20.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi pyhä jysäys.
Miksi olet tuollaisen miehen kanssa yhdessä?
Rytmihäiriösi poistuvat kun eroat tommosesta mulkusta!
Ei siis tarvitse edes lääkäriin mennä, nyt vaan lusikat jakoon ja eroat tommosesta miehestä!

Vierailija
4/8 |
20.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Stressi aiheuttaa ongelmasi, sinun ei ole hyvä olla miehesi kanssa, kehosi yrittää kertoa sen.

Vierailija
5/8 |
20.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 16:00"]

Stressi aiheuttaa ongelmasi, sinun ei ole hyvä olla miehesi kanssa, kehosi yrittää kertoa sen.

[/quote]

Epäilen tätä itsekin, sillä tosiaan rytmihäiriöt tulivat heti takaisin seuraavana yönä (heräsin niihin keskellä yötä), kun mieheni oli palannut takaisin. Ja siis nukumme eri huoneissakin, joten ei ollut kyse siitä, että mies olisi nukkunut vieressäni ja olisin herännyt siihen tai säikähtänyt kesken unien. Muutenkin huomaan, että miehen huutaminen saa mut jotenkin melkein paniikkiin nykyään - olen jotenkin stressaantunut ja ahdistunut siitä huutamisesta, uhkailusta ja raivokohtauksista. Muutenkin nykyään reagoin tosi voimakkaasti, jos joltain muultakin taholta kuulen samantyyppistä käytöstä tai jotain joka muistuttaa mieheni raivareista.

Vierailija
6/8 |
20.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 16:00"]

Voi pyhä jysäys. Miksi olet tuollaisen miehen kanssa yhdessä? Rytmihäiriösi poistuvat kun eroat tommosesta mulkusta! Ei siis tarvitse edes lääkäriin mennä, nyt vaan lusikat jakoon ja eroat tommosesta miehestä!

[/quote]

Kunhan hakee täältä huomiota, marttyyrit tarvitsevat sitä aina välillä. Muutosta on kykenemätön tekemään, normaali ihminen olisi jo tehnyt. Nauttii elämästään miehensä kanssa. Lääkityksellä asia hoituu kuntoon, tsemppiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
20.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 17:22"]

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 16:00"]

Voi pyhä jysäys. Miksi olet tuollaisen miehen kanssa yhdessä? Rytmihäiriösi poistuvat kun eroat tommosesta mulkusta! Ei siis tarvitse edes lääkäriin mennä, nyt vaan lusikat jakoon ja eroat tommosesta miehestä!

[/quote]

Kunhan hakee täältä huomiota, marttyyrit tarvitsevat sitä aina välillä. Muutosta on kykenemätön tekemään, normaali ihminen olisi jo tehnyt. Nauttii elämästään miehensä kanssa. Lääkityksellä asia hoituu kuntoon, tsemppiä.

[/quote]

En sinänsä hae huomiota, vaan tämä on keino "avautua" asioista muille, sillä tosielämässä en kehtaa kertoa näistä kenellekään läheiselle, sillä he käytännössä pakottaisivat minut muuttamaan ja ottamaan eron välittömästi. En halua draamaa elämään, vaan haluaisin rauhassa etsiä uuden asunnon ja laittaa sen kuntoon muuttoa varten. Jos lähtisin nyt välittömästi, niin joutuisin asumaan sukulaisen tai kaverin luona kuukauden tai parikin ennen kuin löytäisin itselleni asunnon.

Vierailija
8/8 |
20.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä oon kyllä ihan hermoheikko kohta, sillä äsken oli taas erimielisyyttä jostain arkisesta asiasta, jolloin mies alkoi solvata isääni, jolloin kommentoin, että mun isäni ei sentään ollut väkivaltainen toisin kuin hänen isänsä (hakannut mieheni äidin monta kertaa miehen lapsuudessa), johon mies "kommentoi" heittämällä mua painavalla esineellä (tosin ehdin sitä pakoon pöydän taakse). Sen jälkeen mies ottikin mua käsivarresta ja ohjasi mut toiseen huoneeseen ja tönäisi mut ovesta sisälle ja pisti oven perässäni kiinni. Ja sitten en uskalla jutella kenellekään näistä, sillä pelkään ihmisten reaktioita sekä häpeän tilannettani. Lääkärillekään en uskaltanut sanoa parisuhdetilanteestani, vaan kuvailin muuten oireitani vain.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän kahdeksan