Sosiaalityö 2022

Ihmetyttää kyllä miksi kukaan haluaa mennä kumileimasimeksi huonolla palkalla. Parhaimmillaan saa syytteen virkarikoksesta kun ei pystykään hoitamaan 500 asiakastaan täydellisesti

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee tuosta kokemusasiakkuudesta mieleen asiakaskohtaamisissa, että sosiaalityöntekijän ei välttämättä kannata kertoa omista tai läheistensä kokemuksista asiakkaille, vaikka heillä olisikin samanlaisia kokemuksia taustalla, esimerkiksi lapsuudesta. Sosiaalityöntekijän pitää olla se tukimuuri, joka tukee asiakasta vaikeassa tilanteessa ja silloin oman elämän kokemukset ovat toissijaisia ja voivat jopa häiritä sitä työskentelyä. En kertoisi tuollaisessa tilanteessa koskaan asioita tyyliin, että "ollaan (oltu) samassa veneessä", vaikka se voisi joskus olla toimiva menetelmä avaamaan lukkiintunutta tilannetta. Kolikon kääntöpuolena on se riski, että se voi myös olla haitallinen, eikä sitä voi etukäteen tietää, miten asiakas reagoi. 

Omia kokemuksia on hyvä käsitellä ja pohtia, ettei ne tule yllätyksinä vastaan asiakaskohtaamisissa, vaan sosiaalityöntekijä pystyy säilyttämään ammatillisen asemansa. Opinnoissa voidaan jopa käydä läpi omia kokemuksia. Ei kokemusasiantuntijuudesta ja omista kokemuksista ole haittaa, kunhan ne ei ala hallita päätöksenteossa ja toiminnassa liikaa. Muuten kokemusasiantuntijuus on arvokas asia ja on hyvä, että vaikeisiin tilanteisiin löytyy vertaistukea. Sosiaalityöntekijä ei vain yksinkertaisesti ole vertaistukihenkilöksi sopiva virkatehtävässsään muuta kuin ehkä toiselle sosiaalityöntekijälle. 

Sosiaalityöntekijän omat vaikeat lapsuudenkokemukset ja kokemusasiantuntijuushan ei tarkoita sitä, että näitä kokemuksia tuotaisiin asiakkaalle esiin tai toimittaisiin vertaistukena. Kokemustieto ennemmin palvelee siten, että se tuo ymmärrystä asiakkaiden elämäntilanteille ja vaikeuksille, se antaa perspektiiviä ja syventää muuta opittua tietoa. Se tarkoittaa, että sosiaalityöntekijällä on realistinen kuva asiakkaan vaikeuksista ja myös empatiaa tätä kohtaan. Kenties tällainen sossu osaa myös luontevammin suhtautua asiakkaisiin ja näiden ongelmiin. Tietysti omat vaikeat kokemukset tulee käsitellä etteivät ne ala kummittelemaan ja työnohjaus ja työkavereiden tuki on tarpeen joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva, kun tämä keskustelu on nyt herännyt :) vaikkakin toivon nyt kuitenkin pääsykoekeskustelua enkä sossuista kokemuksia. Itse haen ensisijaisesti Lapin yliopistoon. Vähän kyllä jännittää, kun ensikertalaisuus meni jo sosionomiopintoihin

-ap

Kyllä alaa opiskelemaan haluavan ja tulevaisuuden sosiaalityöntekijän pitää tätäkin kestää ja olla tietoisia tästä. Tällaisen kuitenkin aika asiallisen kritiikin esittämiselle on yllättävän vähän paikkoja ja on tärkeää voida puhua tästä, koska kokemukset ovat monelle hyvinkin traumaattisia tai vähintäänkin hyvin vaikeita ja ilman näiden esiin tuomista mikään ei koskaan muutu ja sosiaalityöntekijät tekevät itsestään vähintään jumalia. Myöskään ei saisi olla liikaa pyydetty, että tulevat sosiaalityöntekijät muuttaisivat toimintatapojaan niin, että suurimmilta alaan liittyviltä stereotypioilta vältyttäisiin. Samalla varmasti myös asiakastyytyväisyys kasvaisi. Toivottavasti jokainen sentään tajuaa tällä alalla asiakastyytyväisyyden olevan huonoa.

No itse olen sosionomina lasussa, joten kritiikki on tullut tutuksi ja asiakkaiden kokemukset sosiaalityöntekijöistä. Ei ole kyse siitä, että en haluaisi kuunnella asiakkaita vaan siitä, että haluaisin nyt keskustella pääsykokeista.

Aiempi antoi jo todella hyviä vinkkejä pääsykokeisiin, kiitos :)

Vierailija kirjoitti:

Oikeastihan näissä opinnoissa pitäisi olla mukana myös psykologian opintoja. Sosiaalityöntekijähän on myös terapeutti ja asiakkailla on usein mielenterveysongelmia ja asiakas muutenkin hyvin haavoittuvassa asemassa. Tietysti asiakas kärsii ja haavoittuu jos ikäänkuin uskoutuu sosiaalityöntekijälle hyvinkin kipeistä asioista vain saadakseen tylyn vastaanoton ja särkeekin vain sydämensä. Tietenkään sosiaalityöntekijällä ei ole terapeutin pätevyyttä, mutta sosiaalityöntekijät luokse on kuitenkin huomattavasti helpompi päästä kuin varsinaisen terapeutin. Lisäksi palveluna sosiaalitoimisto on asiakkaalleen ilmainen.

Hyvin moni ottaa sivuaineena psykologian. Onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastihan näissä opinnoissa pitäisi olla mukana myös psykologian opintoja. Sosiaalityöntekijähän on myös terapeutti ja asiakkailla on usein mielenterveysongelmia ja asiakas muutenkin hyvin haavoittuvassa asemassa. Tietysti asiakas kärsii ja haavoittuu jos ikäänkuin uskoutuu sosiaalityöntekijälle hyvinkin kipeistä asioista vain saadakseen tylyn vastaanoton ja särkeekin vain sydämensä. Tietenkään sosiaalityöntekijällä ei ole terapeutin pätevyyttä, mutta sosiaalityöntekijät luokse on kuitenkin huomattavasti helpompi päästä kuin varsinaisen terapeutin. Lisäksi palveluna sosiaalitoimisto on asiakkaalleen ilmainen.

Hyvin moni ottaa sivuaineena psykologian. Onneksi.

Jos ajattelee miten jaksaa itse työssä, en kannustaisi opiskelemaan mitään terapieuttista työsjentelyä tai vastaavaa. Näille on paikkansa siinä vaiheessa kun työssä uupuessaan haluaa päästä eroon varsinaisesta sosiaalityöstä. Käytännössä kovin terapiakeskeinen sosiaalityö taatusti uuvuttaa tekijänsä alta aikayksikön. Sosiaalityö on äärimmäisen raksas ala ja itseään kannattaa suojata. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastihan näissä opinnoissa pitäisi olla mukana myös psykologian opintoja. Sosiaalityöntekijähän on myös terapeutti ja asiakkailla on usein mielenterveysongelmia ja asiakas muutenkin hyvin haavoittuvassa asemassa. Tietysti asiakas kärsii ja haavoittuu jos ikäänkuin uskoutuu sosiaalityöntekijälle hyvinkin kipeistä asioista vain saadakseen tylyn vastaanoton ja särkeekin vain sydämensä. Tietenkään sosiaalityöntekijällä ei ole terapeutin pätevyyttä, mutta sosiaalityöntekijät luokse on kuitenkin huomattavasti helpompi päästä kuin varsinaisen terapeutin. Lisäksi palveluna sosiaalitoimisto on asiakkaalleen ilmainen.

Hyvin moni ottaa sivuaineena psykologian. Onneksi.

Jos ajattelee miten jaksaa itse työssä, en kannustaisi opiskelemaan mitään terapieuttista työsjentelyä tai vastaavaa. Näille on paikkansa siinä vaiheessa kun työssä uupuessaan haluaa päästä eroon varsinaisesta sosiaalityöstä. Käytännössä kovin terapiakeskeinen sosiaalityö taatusti uuvuttaa tekijänsä alta aikayksikön. Sosiaalityö on äärimmäisen raksas ala ja itseään kannattaa suojata. 

Onhan psykologia paljon muutakin kuin terapeuttista työskentelyä. Psykologian opintojen avulla ymmärtää paremmin, miksi asiakkaat käyttäytyvät tietyllä tavalla esim erilaiset persoonallisuushäiriöt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeastihan näissä opinnoissa pitäisi olla mukana myös psykologian opintoja. Sosiaalityöntekijähän on myös terapeutti ja asiakkailla on usein mielenterveysongelmia ja asiakas muutenkin hyvin haavoittuvassa asemassa. Tietysti asiakas kärsii ja haavoittuu jos ikäänkuin uskoutuu sosiaalityöntekijälle hyvinkin kipeistä asioista vain saadakseen tylyn vastaanoton ja särkeekin vain sydämensä. Tietenkään sosiaalityöntekijällä ei ole terapeutin pätevyyttä, mutta sosiaalityöntekijät luokse on kuitenkin huomattavasti helpompi päästä kuin varsinaisen terapeutin. Lisäksi palveluna sosiaalitoimisto on asiakkaalleen ilmainen.

Hyvin moni ottaa sivuaineena psykologian. Onneksi.

Jos ajattelee miten jaksaa itse työssä, en kannustaisi opiskelemaan mitään terapieuttista työsjentelyä tai vastaavaa. Näille on paikkansa siinä vaiheessa kun työssä uupuessaan haluaa päästä eroon varsinaisesta sosiaalityöstä. Käytännössä kovin terapiakeskeinen sosiaalityö taatusti uuvuttaa tekijänsä alta aikayksikön. Sosiaalityö on äärimmäisen raksas ala ja itseään kannattaa suojata. 

Onhan psykologia paljon muutakin kuin terapeuttista työskentelyä. Psykologian opintojen avulla ymmärtää paremmin, miksi asiakkaat käyttäytyvät tietyllä tavalla esim erilaiset persoonallisuushäiriöt

Ei se oikeastaan ole olennaista tietää. Tärkeää on tietä miten persoonallisuushäiriöisten, manipulatiivisten, vaikeiden asiakkaiden kanssa työskennellään. Mitä sinä sillä historiatiedolle teet? Ei se muuta tilannetta mitenkään. Ja tuollaisia koulutuksia on olemassa työssä ollessa, itsekin olen ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee tuosta kokemusasiakkuudesta mieleen asiakaskohtaamisissa, että sosiaalityöntekijän ei välttämättä kannata kertoa omista tai läheistensä kokemuksista asiakkaille, vaikka heillä olisikin samanlaisia kokemuksia taustalla, esimerkiksi lapsuudesta. Sosiaalityöntekijän pitää olla se tukimuuri, joka tukee asiakasta vaikeassa tilanteessa ja silloin oman elämän kokemukset ovat toissijaisia ja voivat jopa häiritä sitä työskentelyä. En kertoisi tuollaisessa tilanteessa koskaan asioita tyyliin, että "ollaan (oltu) samassa veneessä", vaikka se voisi joskus olla toimiva menetelmä avaamaan lukkiintunutta tilannetta. Kolikon kääntöpuolena on se riski, että se voi myös olla haitallinen, eikä sitä voi etukäteen tietää, miten asiakas reagoi. 

Omia kokemuksia on hyvä käsitellä ja pohtia, ettei ne tule yllätyksinä vastaan asiakaskohtaamisissa, vaan sosiaalityöntekijä pystyy säilyttämään ammatillisen asemansa. Opinnoissa voidaan jopa käydä läpi omia kokemuksia. Ei kokemusasiantuntijuudesta ja omista kokemuksista ole haittaa, kunhan ne ei ala hallita päätöksenteossa ja toiminnassa liikaa. Muuten kokemusasiantuntijuus on arvokas asia ja on hyvä, että vaikeisiin tilanteisiin löytyy vertaistukea. Sosiaalityöntekijä ei vain yksinkertaisesti ole vertaistukihenkilöksi sopiva virkatehtävässsään muuta kuin ehkä toiselle sosiaalityöntekijälle. 

Sosiaalityöntekijän omat vaikeat lapsuudenkokemukset ja kokemusasiantuntijuushan ei tarkoita sitä, että näitä kokemuksia tuotaisiin asiakkaalle esiin tai toimittaisiin vertaistukena. Kokemustieto ennemmin palvelee siten, että se tuo ymmärrystä asiakkaiden elämäntilanteille ja vaikeuksille, se antaa perspektiiviä ja syventää muuta opittua tietoa. Se tarkoittaa, että sosiaalityöntekijällä on realistinen kuva asiakkaan vaikeuksista ja myös empatiaa tätä kohtaan. Kenties tällainen sossu osaa myös luontevammin suhtautua asiakkaisiin ja näiden ongelmiin. Tietysti omat vaikeat kokemukset tulee käsitellä etteivät ne ala kummittelemaan ja työnohjaus ja työkavereiden tuki on tarpeen joka tapauksessa.

Mikä saa epäilemään, että sosiaalityöntekijöillä itsellään ei olisi elettyä elämää takanaan ja niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia? Ammattitaitoinen työntekijä ei rupea omaa elämäänsä asiakkaalleen avaamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee tuosta kokemusasiakkuudesta mieleen asiakaskohtaamisissa, että sosiaalityöntekijän ei välttämättä kannata kertoa omista tai läheistensä kokemuksista asiakkaille, vaikka heillä olisikin samanlaisia kokemuksia taustalla, esimerkiksi lapsuudesta. Sosiaalityöntekijän pitää olla se tukimuuri, joka tukee asiakasta vaikeassa tilanteessa ja silloin oman elämän kokemukset ovat toissijaisia ja voivat jopa häiritä sitä työskentelyä. En kertoisi tuollaisessa tilanteessa koskaan asioita tyyliin, että "ollaan (oltu) samassa veneessä", vaikka se voisi joskus olla toimiva menetelmä avaamaan lukkiintunutta tilannetta. Kolikon kääntöpuolena on se riski, että se voi myös olla haitallinen, eikä sitä voi etukäteen tietää, miten asiakas reagoi. 

Omia kokemuksia on hyvä käsitellä ja pohtia, ettei ne tule yllätyksinä vastaan asiakaskohtaamisissa, vaan sosiaalityöntekijä pystyy säilyttämään ammatillisen asemansa. Opinnoissa voidaan jopa käydä läpi omia kokemuksia. Ei kokemusasiantuntijuudesta ja omista kokemuksista ole haittaa, kunhan ne ei ala hallita päätöksenteossa ja toiminnassa liikaa. Muuten kokemusasiantuntijuus on arvokas asia ja on hyvä, että vaikeisiin tilanteisiin löytyy vertaistukea. Sosiaalityöntekijä ei vain yksinkertaisesti ole vertaistukihenkilöksi sopiva virkatehtävässsään muuta kuin ehkä toiselle sosiaalityöntekijälle. 

Sosiaalityöntekijän omat vaikeat lapsuudenkokemukset ja kokemusasiantuntijuushan ei tarkoita sitä, että näitä kokemuksia tuotaisiin asiakkaalle esiin tai toimittaisiin vertaistukena. Kokemustieto ennemmin palvelee siten, että se tuo ymmärrystä asiakkaiden elämäntilanteille ja vaikeuksille, se antaa perspektiiviä ja syventää muuta opittua tietoa. Se tarkoittaa, että sosiaalityöntekijällä on realistinen kuva asiakkaan vaikeuksista ja myös empatiaa tätä kohtaan. Kenties tällainen sossu osaa myös luontevammin suhtautua asiakkaisiin ja näiden ongelmiin. Tietysti omat vaikeat kokemukset tulee käsitellä etteivät ne ala kummittelemaan ja työnohjaus ja työkavereiden tuki on tarpeen joka tapauksessa.

Mikä saa epäilemään, että sosiaalityöntekijöillä itsellään ei olisi elettyä elämää takanaan ja niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia? Ammattitaitoinen työntekijä ei rupea omaa elämäänsä asiakkaalleen avaamaan. 

No kaikilla nyt on "elettyä elämää" takanaan ja hyviä ja vähemmän hyviä kokemuksia. Ei tarkoita silti, että kaikilla olisi ymmärtämystä elämän vaikeammista vastoinkäymisistä ja olosuhteista, joita moni sossun asiakas kokee. Esim ylisukupolvinen köyhyys, lapsuuden olosuhteiden turvattomuus ja traumatisoituminen, päihde- tai mielenterveysongelmat ja hyväksikäyttö- ja väkivaltakokemukset. Jos olet elänyt turvallista keskiluokkaista elämää niin kyllä ne vastoinkäymiset on kevyempiä ja helpommin siedettävissä, koska voimavaroja ja tukiverkostoja on ihan eri tavalla. Se on ihan erilaista elämää. Ja nimenomaan sanoin, ettei työntekijän kannata omia kokemuksiaan asiakkaalle avata vaan ne omat kokemukset vaikuttaa siihen työskentelyyn muuta kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee tuosta kokemusasiakkuudesta mieleen asiakaskohtaamisissa, että sosiaalityöntekijän ei välttämättä kannata kertoa omista tai läheistensä kokemuksista asiakkaille, vaikka heillä olisikin samanlaisia kokemuksia taustalla, esimerkiksi lapsuudesta. Sosiaalityöntekijän pitää olla se tukimuuri, joka tukee asiakasta vaikeassa tilanteessa ja silloin oman elämän kokemukset ovat toissijaisia ja voivat jopa häiritä sitä työskentelyä. En kertoisi tuollaisessa tilanteessa koskaan asioita tyyliin, että "ollaan (oltu) samassa veneessä", vaikka se voisi joskus olla toimiva menetelmä avaamaan lukkiintunutta tilannetta. Kolikon kääntöpuolena on se riski, että se voi myös olla haitallinen, eikä sitä voi etukäteen tietää, miten asiakas reagoi. 

Omia kokemuksia on hyvä käsitellä ja pohtia, ettei ne tule yllätyksinä vastaan asiakaskohtaamisissa, vaan sosiaalityöntekijä pystyy säilyttämään ammatillisen asemansa. Opinnoissa voidaan jopa käydä läpi omia kokemuksia. Ei kokemusasiantuntijuudesta ja omista kokemuksista ole haittaa, kunhan ne ei ala hallita päätöksenteossa ja toiminnassa liikaa. Muuten kokemusasiantuntijuus on arvokas asia ja on hyvä, että vaikeisiin tilanteisiin löytyy vertaistukea. Sosiaalityöntekijä ei vain yksinkertaisesti ole vertaistukihenkilöksi sopiva virkatehtävässsään muuta kuin ehkä toiselle sosiaalityöntekijälle. 

Sosiaalityöntekijän omat vaikeat lapsuudenkokemukset ja kokemusasiantuntijuushan ei tarkoita sitä, että näitä kokemuksia tuotaisiin asiakkaalle esiin tai toimittaisiin vertaistukena. Kokemustieto ennemmin palvelee siten, että se tuo ymmärrystä asiakkaiden elämäntilanteille ja vaikeuksille, se antaa perspektiiviä ja syventää muuta opittua tietoa. Se tarkoittaa, että sosiaalityöntekijällä on realistinen kuva asiakkaan vaikeuksista ja myös empatiaa tätä kohtaan. Kenties tällainen sossu osaa myös luontevammin suhtautua asiakkaisiin ja näiden ongelmiin. Tietysti omat vaikeat kokemukset tulee käsitellä etteivät ne ala kummittelemaan ja työnohjaus ja työkavereiden tuki on tarpeen joka tapauksessa.

Mikä saa epäilemään, että sosiaalityöntekijöillä itsellään ei olisi elettyä elämää takanaan ja niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia? Ammattitaitoinen työntekijä ei rupea omaa elämäänsä asiakkaalleen avaamaan. 

No kaikilla nyt on "elettyä elämää" takanaan ja hyviä ja vähemmän hyviä kokemuksia. Ei tarkoita silti, että kaikilla olisi ymmärtämystä elämän vaikeammista vastoinkäymisistä ja olosuhteista, joita moni sossun asiakas kokee. Esim ylisukupolvinen köyhyys, lapsuuden olosuhteiden turvattomuus ja traumatisoituminen, päihde- tai mielenterveysongelmat ja hyväksikäyttö- ja väkivaltakokemukset. Jos olet elänyt turvallista keskiluokkaista elämää niin kyllä ne vastoinkäymiset on kevyempiä ja helpommin siedettävissä, koska voimavaroja ja tukiverkostoja on ihan eri tavalla. Se on ihan erilaista elämää. Ja nimenomaan sanoin, ettei työntekijän kannata omia kokemuksiaan asiakkaalle avata vaan ne omat kokemukset vaikuttaa siihen työskentelyyn muuta kautta.

Tarkoitus olisi tavata sitä asiakasta ei hoitaa omia traumoja. On mielestäni huomattavasti tärkeämpää, että sossu näkee asiakkaansa tilanteen objektiivisesti eikä jonkun oman väkivaltatraumansa läpi, jos halutaan, että asiakas saa äänensä kuuluviin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee tuosta kokemusasiakkuudesta mieleen asiakaskohtaamisissa, että sosiaalityöntekijän ei välttämättä kannata kertoa omista tai läheistensä kokemuksista asiakkaille, vaikka heillä olisikin samanlaisia kokemuksia taustalla, esimerkiksi lapsuudesta. Sosiaalityöntekijän pitää olla se tukimuuri, joka tukee asiakasta vaikeassa tilanteessa ja silloin oman elämän kokemukset ovat toissijaisia ja voivat jopa häiritä sitä työskentelyä. En kertoisi tuollaisessa tilanteessa koskaan asioita tyyliin, että "ollaan (oltu) samassa veneessä", vaikka se voisi joskus olla toimiva menetelmä avaamaan lukkiintunutta tilannetta. Kolikon kääntöpuolena on se riski, että se voi myös olla haitallinen, eikä sitä voi etukäteen tietää, miten asiakas reagoi. 

Omia kokemuksia on hyvä käsitellä ja pohtia, ettei ne tule yllätyksinä vastaan asiakaskohtaamisissa, vaan sosiaalityöntekijä pystyy säilyttämään ammatillisen asemansa. Opinnoissa voidaan jopa käydä läpi omia kokemuksia. Ei kokemusasiantuntijuudesta ja omista kokemuksista ole haittaa, kunhan ne ei ala hallita päätöksenteossa ja toiminnassa liikaa. Muuten kokemusasiantuntijuus on arvokas asia ja on hyvä, että vaikeisiin tilanteisiin löytyy vertaistukea. Sosiaalityöntekijä ei vain yksinkertaisesti ole vertaistukihenkilöksi sopiva virkatehtävässsään muuta kuin ehkä toiselle sosiaalityöntekijälle. 

Sosiaalityöntekijän omat vaikeat lapsuudenkokemukset ja kokemusasiantuntijuushan ei tarkoita sitä, että näitä kokemuksia tuotaisiin asiakkaalle esiin tai toimittaisiin vertaistukena. Kokemustieto ennemmin palvelee siten, että se tuo ymmärrystä asiakkaiden elämäntilanteille ja vaikeuksille, se antaa perspektiiviä ja syventää muuta opittua tietoa. Se tarkoittaa, että sosiaalityöntekijällä on realistinen kuva asiakkaan vaikeuksista ja myös empatiaa tätä kohtaan. Kenties tällainen sossu osaa myös luontevammin suhtautua asiakkaisiin ja näiden ongelmiin. Tietysti omat vaikeat kokemukset tulee käsitellä etteivät ne ala kummittelemaan ja työnohjaus ja työkavereiden tuki on tarpeen joka tapauksessa.

Mikä saa epäilemään, että sosiaalityöntekijöillä itsellään ei olisi elettyä elämää takanaan ja niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia? Ammattitaitoinen työntekijä ei rupea omaa elämäänsä asiakkaalleen avaamaan. 

No kaikilla nyt on "elettyä elämää" takanaan ja hyviä ja vähemmän hyviä kokemuksia. Ei tarkoita silti, että kaikilla olisi ymmärtämystä elämän vaikeammista vastoinkäymisistä ja olosuhteista, joita moni sossun asiakas kokee. Esim ylisukupolvinen köyhyys, lapsuuden olosuhteiden turvattomuus ja traumatisoituminen, päihde- tai mielenterveysongelmat ja hyväksikäyttö- ja väkivaltakokemukset. Jos olet elänyt turvallista keskiluokkaista elämää niin kyllä ne vastoinkäymiset on kevyempiä ja helpommin siedettävissä, koska voimavaroja ja tukiverkostoja on ihan eri tavalla. Se on ihan erilaista elämää. Ja nimenomaan sanoin, ettei työntekijän kannata omia kokemuksiaan asiakkaalle avata vaan ne omat kokemukset vaikuttaa siihen työskentelyyn muuta kautta.

Tarkoitus olisi tavata sitä asiakasta ei hoitaa omia traumoja. On mielestäni huomattavasti tärkeämpää, että sossu näkee asiakkaansa tilanteen objektiivisesti eikä jonkun oman väkivaltatraumansa läpi, jos halutaan, että asiakas saa äänensä kuuluviin. 

Se, että ihmisellä on omakohtaista kokemusta jostain ei tarkoita etteikö hän voisi asiaa katsoa myös yleisellä tasolla ja toisen ihmisen näkökulmasta. Kyse ei ole omien traumojen hoitamisesta jos ihmisellä on samantyyppistä omakohtaista kokemusta kuin asiakkaalla, en tiedä mistä ihmeestä tämän keksit. Tietysti ne kokemukset pitää olla käsiteltynä. Sinusta saa sen vaikutelman, että turhaan asetat vastakkain kokemustiedon ja "objektiivisuuden". Ne eivät ole vaihtoehtoisia. Vai onko niin, että jos olet omakohtaisesti jonkun asian kokenut, et ole enää "objektiivinen" ja pätevä sitä asiaa arvioimaan?

Pääsykoeohjeet ovat tulleet ja varmistavat sen, että kyseessä on paperikoe.

Kokeeseen tulee ottaa mukaan:

• Kuvallinen henkilöllisyystodistus

• Kirjoitusvälineet läpinäkyvässä pussissa (lyijykynä tai lyijytäytekynä, teroitin, pyyhekumi, viivoitin)

• Kasvomaski (varamaskit läpinäkyvässä pussissa)

Voit ottaa kokeeseen mukaan:

• Yhden korkillisen juomapullon (ei saa sisältää kahvia tai energiajuomaa)

• Pienet eväät läpinäkyvässä kääreessä, jos sinun tarvitsee syödä kokeen aikana. Syömisen tulee tapahtua niin, että maski ei ole poissa kasvoilta tarpeettoman kauan. Vältä voimakkaasti tuoksuvia tai allergisoivia ruoka-aineita.

• Kokeen aikana mahdollisesti tarvittavat lääkkeet. Lääkkeet on poistettava alkuperäisistä pakkauksista, pl. läpipainopakkaukset. Esitä lääkkeet valvojalle saliin mennessäsi.

• Kertakäyttöiset korvatulpat. Ota huomioon, että tällöin et mahdollisesti kuule kokeessa annettavia lisäohjeita.

• Suojavisiirin, kertakäyttöiset suojakäsineet ja käsidesin pienessä läpinäkyvässä pullossa.

https://www.sosnet.fi/loader.aspx?id=152981e3-75ac-41a8-a7c6-3b8d6a6874…

Jännää! Ei kauaa enää, että matskut julkaistaan... Miten sovitatte pääsykoeluvut ja muun elämän yhteen? Itse vähennän töitä 2pv/vkoon toukokuun ajaksi. Monesko hakukerta teillä?

Itse haen ensimmäistä kertaa tänä keväänä, ei-enskakiintiössä.

Vierailija kirjoitti:

Jännää! Ei kauaa enää, että matskut julkaistaan... Miten sovitatte pääsykoeluvut ja muun elämän yhteen? Itse vähennän töitä 2pv/vkoon toukokuun ajaksi. Monesko hakukerta teillä?

Itse haen ensimmäistä kertaa tänä keväänä, ei-enskakiintiössä.

Itse pyhitän pelkille pääsykokeille koko toukokuun eli otan töistäkin vapaata. 6h/pv 5xvkossa on lukusuunnitelma. Ekaa kertaa haen ja ei-ensikertalaisena

Vierailija kirjoitti:

Pääsykoeohjeet ovat tulleet ja varmistavat sen, että kyseessä on paperikoe.

Kokeeseen tulee ottaa mukaan:

• Kuvallinen henkilöllisyystodistus

• Kirjoitusvälineet läpinäkyvässä pussissa (lyijykynä tai lyijytäytekynä, teroitin, pyyhekumi, viivoitin)

• Kasvomaski (varamaskit läpinäkyvässä pussissa)

Voit ottaa kokeeseen mukaan:

• Yhden korkillisen juomapullon (ei saa sisältää kahvia tai energiajuomaa)

• Pienet eväät läpinäkyvässä kääreessä, jos sinun tarvitsee syödä kokeen aikana. Syömisen tulee tapahtua niin, että maski ei ole poissa kasvoilta tarpeettoman kauan. Vältä voimakkaasti tuoksuvia tai allergisoivia ruoka-aineita.

• Kokeen aikana mahdollisesti tarvittavat lääkkeet. Lääkkeet on poistettava alkuperäisistä pakkauksista, pl. läpipainopakkaukset. Esitä lääkkeet valvojalle saliin mennessäsi.

• Kertakäyttöiset korvatulpat. Ota huomioon, että tällöin et mahdollisesti kuule kokeessa annettavia lisäohjeita.

• Suojavisiirin, kertakäyttöiset suojakäsineet ja käsidesin pienessä läpinäkyvässä pullossa.

https://www.sosnet.fi/loader.aspx?id=152981e3-75ac-41a8-a7c6-3b8d6a6874…

Tätä energiajuomaa ja kahvia ihmettelen. Miksi ei saisi olla noita? Mitä väliä onko sulla pullossa kokista vai batterya

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sossuista on pulaa, joten voi olettaa että palkkoja pitää vähitellen nostaa.

Vastuuseen ja rankkuuteen nähden surkeat palkat. Erityisesti lastensuojelussa. Kannattaa miettiä mihin ryhtyy.

Esim. Keravalla lähtöpalkka on 4200. Kyllä se esim. opettajien lähtöpalkat voittaa.

Open ei tarvi siviilielämässään olla koko ajan varuillaan liikkuessaan.

Hirveät ohjeet yhtä pääsykoetta varten on saatu tehtyä. Syntyy vaikutelma, että ihan kuin vähintäänkin jollekin naparetkelle tai sotaan olisi lähdössä. Eikö vähempi tosiaan olisi riittänyt? Itsekin monissa pääsykokeissa olleena niistä on kyllä lähes aina välittynyt sellainen ylimielinen, vihamielinen ja tyly suhtautuminen hakijoita kohtaan ja hakijoiden kohtelukin on koko hakuprosessin ajan ollut sen mukaista. Asioista tehdään turhaan monimutkaisia ja pilkkua viitataan oikein kunnolla. Toki pääsykokeet ovat pilkun vilausta kun hakijoita on yliopiston ja tarkastajien mielestä ihan liikaa ja aloituspaikkoja liian vähän. Pääkoeaineiston pitäisi sitten olla vaikeampi, että saivartelu ja pilkunviilauspääkokeita ei tarvittaisi. Valvojat ovat ilmeisesti yliopiston opiskelijoita.

Tämä ei ole sentään näin pahaa ylioppilaskirjoitusten kohdalla kun ne sentään suoritetaan omalla koululla, valvojat ovat koulun omia opettajia ja osallistujat oman koulun oppilaita. Ylioppilaskokeissa opettajat nyt tuskin toivovat kenenkään epäonnistumista. Tämä epäonnistumisen toivominenhan tuntuu olevan vähän vallalla korkeakoulujen kohdalla pääsykokeissa kun hakijoita tosiaan on niin paljon ja aloituspaikkoja vähän. Ylioppilaskokeiden reaalikokeissa kysymyksetkin ovat paljon selkeämpiä kuin pääsykokeissa. Reaalikokeiden kysymyksissä tuskin pyritään tarkoituksellisesti johtamaan ketään harhaan tai tekemään kysymyksistä tulkinnanvaraisia.

Nämä pääsykoekäytännöt tuntuvat koskevan siis kaikkia aloja, ei pelkästään sosiaalityötä.

Mikä on paras sivuaine sosiaalityön opiskelijalle? onko psykologiasta ja sosiologiasta oikeasti jotain hyötyä, niillä ei ainakaan pääse erottautumaan joukosta (kun kaikilla sos.työn opiskelijoilla noi on)

Sivuaineiden valinta riippuu siitä, mihin aikoo suuntautua sosiaalityössä. Ei ole mitään yleisesti parasta tai huonoa valintaa. Hyödyn lisäksi kannattaa miettiä, mikä kiinnostaa. Sosiaalityössä ei ole suurta tarvetta erottautua muista, kun ratkaisevaa työn kannalta on pääaineopinnot. Talous- , hallinto- ja lakiosaamisesta voi olla hyötyä, jos ei halua jäädä rivityöntekijäksi.