Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalityö 2022
Kommentit (1389)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinällään alalle taitaa hakea vääränlaisia ihmisiä. Koska opiskelemaan pääsy on vaikeaa, tarvitaan kuitenkin hyviä arvosanoja ja opiskelutaitoja. Tällä alalla tarvittaisiin kuitenkin myös riittävää kokemusasiantuntijuutta, jota tällaisilta opiskelemaan päässeiltä yllättävän harvoin tuntuu löytyvän. Tämä aiheuttaa sitten selkeää vääristymää ja ne oikeat ”kokemusasiantuntijat” eivät näihin töihin päädy. Lähihoitajina näitä sitten taas tuntuu olevan todella paljon.
Sosiaalityöntekijät tekevät vaativaa asiantuntijatyötä, johon kuuluu hyvin olennaisena osana mm. moniammatillisissa verkostoissa toimiminen, eri oikeuslähteiden soveltaminen ja asiakirjojen tuottaminen. Sosiaalityöntekijä on - tai ainakin sosiaalityöntekijän pitäisi olla - akateeminen asiantuntija, joka pystyy työskentelemään näyttöön perustuvalla tavalla ja tuottamaan sitä tietoa ja näyttöä itsekin. Sosiaalityöhön ei todellakaan kaivata sellaisia kokemusasiantuntijoita, joiden vuoksi sisäänpääsykriteereitä pitäisi jotenkin alentaa tai sopeuttaa siihen, että edellytettäisiinkin rankkaa elämää, eikä esim. luku- ja kirjoitustaitoa, luetun ymmärtämistä ja tieteellisen tekstin käsittelyn taitoa.
Ja siis sosiaalityötä ei ole vaikea päästä opiskelemaan. Hakijoita on suhteellisen paljon ja sisäänpääsyprosentti näyttää siksi pieneltä, kyllä. Mutta hakijoissa on aina paljon juuri niitä kokemusasiantuntijoita, kehnoilla arvosanoilla valmistuneita sosionomeja ja kotiäitejä, jotka etsivät varmasti työllistävää alaa, joten mihinkään oikeasti vaikeapääsyisiin yliopistoaloihin sosiaalityötä ei voi verrata.
t. sosiaalityöntekijä YTM, joka hakee tässä yhteishaussa muualle
Tämä. Niistä kokemusasiantuntijoista tulee huonoja sossuja, kun omat kokemukset sotkeutuvat asiakkaiden kokemuksiin. Ei nähdä asiakasta.
Kyllä. Minusta on tosi outoa, että tuota kokemusasiantuntijuutta huudetaan juuri sosiaalityöntekijöiden kohdalla, mutta kukaan ei vaadi, että lääkärin pitäisi itsekin olla kokenut syöpä/psykoosi/HIV/keuhkoembolia voidakseen sitä hoitaa, tai että opettajien pitäisi olla itsekin laaja-alaisista oppimisvaikeuksista kärsiviä.
Kokemusasiantuntijuus on varmasti paikallaan silloin, kun puhutaan jostain Kontulan kylätalon kela-neuvojista, mutta sosiaalityöntekijän työ on sosiaalihuollon vaativinta erityisasiantuntijatyötä.
Koska byrokratia hallitsee ja sellainen sosiaalityöntekijä, joka ei ole kokemusasiantuntija menee helposti byrokratian puolelle ja vieraantuu asiakkaan todellisuudesta, ei tarjoa käytännön apua, eikä ymmärrä asiakkaan kokemaa tarvitaan sitä kokemusasiantuntijuuttakin. Kyllähän sen ymmärtää, että sosiaalityöntekijä on sen byrokratian puolella. Jos siis haluaa sote-alan hallintohommiin ei sosiaalityöntekijän työ ole ehkä oikea työ. Ja, kyllä ne sosiaalityöntekijät yllättävän huonoja koulutuksestaankin huolimatta ovat. Ei se akateemisuus sinällään sovi tällaiseen työhön, jonka nimenomaan pitäisi olla käytännön työtä. Jos ei ole käytännön tietoja ja taitoja asiakkaan todellisuudesta byrokratia ottaa entistä enemmän vallan.
Sosiaalityö ON pitkälti byrokratiatyötä ja sosiaalityöntekijä on virkamies, byrokraatti, jos tuollaista termiä halutaan käyttää. Sosiaalityö ei ole ensisijaisesti käytännön työtä, vaikka se onkin vahvasti sidoksissa arkeen ja sen sujuvuuteen.
Sosiaalityötä voidaan kehittää, ja pitäisi kehittää, näyttöön perustuen. Asiakaslähtöisyyttä saadaan palvelumuotoilemalla. Kokemusasiantuntijalla on kuitenkin aina vain se yksi, oma kokemus, joka ei ole millään tavalla edustava otos ja jota ei sen omakohtaisuuden vuoksi useinkaan pystytä kovin objektiivisesti arvioimaan. Kumpi sun mielestä on noin yleisesti ottaen luotettavampi lähde, laadukkaasti tehty tutkimus, jossa on edustava otos ja vertaisarvioidut lopputulokset, vai se, että musta niinku tuntu siinä tilanteessa että vois ehkä niinku...?
Kokemusasiantuntijuudella on paikkansa, mutta sosiaalityö virkatyönä ei ole kokemusasiantuntijatyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinällään alalle taitaa hakea vääränlaisia ihmisiä. Koska opiskelemaan pääsy on vaikeaa, tarvitaan kuitenkin hyviä arvosanoja ja opiskelutaitoja. Tällä alalla tarvittaisiin kuitenkin myös riittävää kokemusasiantuntijuutta, jota tällaisilta opiskelemaan päässeiltä yllättävän harvoin tuntuu löytyvän. Tämä aiheuttaa sitten selkeää vääristymää ja ne oikeat ”kokemusasiantuntijat” eivät näihin töihin päädy. Lähihoitajina näitä sitten taas tuntuu olevan todella paljon.
Sosiaalityöntekijät tekevät vaativaa asiantuntijatyötä, johon kuuluu hyvin olennaisena osana mm. moniammatillisissa verkostoissa toimiminen, eri oikeuslähteiden soveltaminen ja asiakirjojen tuottaminen. Sosiaalityöntekijä on - tai ainakin sosiaalityöntekijän pitäisi olla - akateeminen asiantuntija, joka pystyy työskentelemään näyttöön perustuvalla tavalla ja tuottamaan sitä tietoa ja näyttöä itsekin. Sosiaalityöhön ei todellakaan kaivata sellaisia kokemusasiantuntijoita, joiden vuoksi sisäänpääsykriteereitä pitäisi jotenkin alentaa tai sopeuttaa siihen, että edellytettäisiinkin rankkaa elämää, eikä esim. luku- ja kirjoitustaitoa, luetun ymmärtämistä ja tieteellisen tekstin käsittelyn taitoa.
Ja siis sosiaalityötä ei ole vaikea päästä opiskelemaan. Hakijoita on suhteellisen paljon ja sisäänpääsyprosentti näyttää siksi pieneltä, kyllä. Mutta hakijoissa on aina paljon juuri niitä kokemusasiantuntijoita, kehnoilla arvosanoilla valmistuneita sosionomeja ja kotiäitejä, jotka etsivät varmasti työllistävää alaa, joten mihinkään oikeasti vaikeapääsyisiin yliopistoaloihin sosiaalityötä ei voi verrata.
t. sosiaalityöntekijä YTM, joka hakee tässä yhteishaussa muualle
Tämä. Niistä kokemusasiantuntijoista tulee huonoja sossuja, kun omat kokemukset sotkeutuvat asiakkaiden kokemuksiin. Ei nähdä asiakasta.
Kyllä. Minusta on tosi outoa, että tuota kokemusasiantuntijuutta huudetaan juuri sosiaalityöntekijöiden kohdalla, mutta kukaan ei vaadi, että lääkärin pitäisi itsekin olla kokenut syöpä/psykoosi/HIV/keuhkoembolia voidakseen sitä hoitaa, tai että opettajien pitäisi olla itsekin laaja-alaisista oppimisvaikeuksista kärsiviä.
Kokemusasiantuntijuus on varmasti paikallaan silloin, kun puhutaan jostain Kontulan kylätalon kela-neuvojista, mutta sosiaalityöntekijän työ on sosiaalihuollon vaativinta erityisasiantuntijatyötä.
Koska byrokratia hallitsee ja sellainen sosiaalityöntekijä, joka ei ole kokemusasiantuntija menee helposti byrokratian puolelle ja vieraantuu asiakkaan todellisuudesta, ei tarjoa käytännön apua, eikä ymmärrä asiakkaan kokemaa tarvitaan sitä kokemusasiantuntijuuttakin. Kyllähän sen ymmärtää, että sosiaalityöntekijä on sen byrokratian puolella. Jos siis haluaa sote-alan hallintohommiin ei sosiaalityöntekijän työ ole ehkä oikea työ. Ja, kyllä ne sosiaalityöntekijät yllättävän huonoja koulutuksestaankin huolimatta ovat. Ei se akateemisuus sinällään sovi tällaiseen työhön, jonka nimenomaan pitäisi olla käytännön työtä. Jos ei ole käytännön tietoja ja taitoja asiakkaan todellisuudesta byrokratia ottaa entistä enemmän vallan.
Sosiaalityö ON pitkälti byrokratiatyötä ja sosiaalityöntekijä on virkamies, byrokraatti, jos tuollaista termiä halutaan käyttää. Sosiaalityö ei ole ensisijaisesti käytännön työtä, vaikka se onkin vahvasti sidoksissa arkeen ja sen sujuvuuteen.
Sosiaalityötä voidaan kehittää, ja pitäisi kehittää, näyttöön perustuen. Asiakaslähtöisyyttä saadaan palvelumuotoilemalla. Kokemusasiantuntijalla on kuitenkin aina vain se yksi, oma kokemus, joka ei ole millään tavalla edustava otos ja jota ei sen omakohtaisuuden vuoksi useinkaan pystytä kovin objektiivisesti arvioimaan. Kumpi sun mielestä on noin yleisesti ottaen luotettavampi lähde, laadukkaasti tehty tutkimus, jossa on edustava otos ja vertaisarvioidut lopputulokset, vai se, että musta niinku tuntu siinä tilanteessa että vois ehkä niinku...?
Kokemusasiantuntijuudella on paikkansa, mutta sosiaalityö virkatyönä ei ole kokemusasiantuntijatyötä.
Mutta tämä korostaa taas sitä Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina-kirjan ensimmäistä byrokraattista ja yleisimmin käytettyä mallia, josta pitäisi päästä eroon. Se on kuitenkin vaikeaa kun siihen uskotaan sokeasti. Varmasti suurimpia syitä siihen, miksi olen ollut niin pettynyt sosiaalityöntekijältä saamaani kohteluun on juurikin se sosiaalityöntekijän kokemusasiantuntijuuden puuttuminen ja se, että mitään käytännön toimia ei suostuttu toteuttamaan. Myös aito ymmärrys onnpuuttunut. Kerran tosin sosiaalityöntekijänäni oli vähän aikaa sellainen selkeä av-mamma, jolla tätä kokemusasiantuntijuuttakin selvästi löytyi. Myös tämän toiminta sosiaalityöntekijänä oli erilaista, puhui vähemmän sontaa ja lähetti eteenpäin etsien ratkaisuja ja antoi jopa maksusitoumuksen bussilippuun pitkäksi aikaa. Tätä kukaan muu sosiaalityöntekijä ei ole tehnyt. Kukaan muu ei myöskään ole etsinyt tai tarjonnut muita palveluita ja järjestänyt tapaamisia näiden kanssa, joihin siis itsekin osallistui. Toki oli vähän liian ronski, mutta jos tuollainen tulisi kadulla vastaan niin luulisi tuon naisen olevan itse sossun tarpeessa. Jotenkin tämän sosiaalityöntekijän kohtaaminen muutti käsityksiä koko alasta. Harmi, että siirtyi muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinällään alalle taitaa hakea vääränlaisia ihmisiä. Koska opiskelemaan pääsy on vaikeaa, tarvitaan kuitenkin hyviä arvosanoja ja opiskelutaitoja. Tällä alalla tarvittaisiin kuitenkin myös riittävää kokemusasiantuntijuutta, jota tällaisilta opiskelemaan päässeiltä yllättävän harvoin tuntuu löytyvän. Tämä aiheuttaa sitten selkeää vääristymää ja ne oikeat ”kokemusasiantuntijat” eivät näihin töihin päädy. Lähihoitajina näitä sitten taas tuntuu olevan todella paljon.
Sosiaalityöntekijät tekevät vaativaa asiantuntijatyötä, johon kuuluu hyvin olennaisena osana mm. moniammatillisissa verkostoissa toimiminen, eri oikeuslähteiden soveltaminen ja asiakirjojen tuottaminen. Sosiaalityöntekijä on - tai ainakin sosiaalityöntekijän pitäisi olla - akateeminen asiantuntija, joka pystyy työskentelemään näyttöön perustuvalla tavalla ja tuottamaan sitä tietoa ja näyttöä itsekin. Sosiaalityöhön ei todellakaan kaivata sellaisia kokemusasiantuntijoita, joiden vuoksi sisäänpääsykriteereitä pitäisi jotenkin alentaa tai sopeuttaa siihen, että edellytettäisiinkin rankkaa elämää, eikä esim. luku- ja kirjoitustaitoa, luetun ymmärtämistä ja tieteellisen tekstin käsittelyn taitoa.
Ja siis sosiaalityötä ei ole vaikea päästä opiskelemaan. Hakijoita on suhteellisen paljon ja sisäänpääsyprosentti näyttää siksi pieneltä, kyllä. Mutta hakijoissa on aina paljon juuri niitä kokemusasiantuntijoita, kehnoilla arvosanoilla valmistuneita sosionomeja ja kotiäitejä, jotka etsivät varmasti työllistävää alaa, joten mihinkään oikeasti vaikeapääsyisiin yliopistoaloihin sosiaalityötä ei voi verrata.
t. sosiaalityöntekijä YTM, joka hakee tässä yhteishaussa muualle
Tämä. Niistä kokemusasiantuntijoista tulee huonoja sossuja, kun omat kokemukset sotkeutuvat asiakkaiden kokemuksiin. Ei nähdä asiakasta.
Kyllä. Minusta on tosi outoa, että tuota kokemusasiantuntijuutta huudetaan juuri sosiaalityöntekijöiden kohdalla, mutta kukaan ei vaadi, että lääkärin pitäisi itsekin olla kokenut syöpä/psykoosi/HIV/keuhkoembolia voidakseen sitä hoitaa, tai että opettajien pitäisi olla itsekin laaja-alaisista oppimisvaikeuksista kärsiviä.
Kokemusasiantuntijuus on varmasti paikallaan silloin, kun puhutaan jostain Kontulan kylätalon kela-neuvojista, mutta sosiaalityöntekijän työ on sosiaalihuollon vaativinta erityisasiantuntijatyötä.
Koska byrokratia hallitsee ja sellainen sosiaalityöntekijä, joka ei ole kokemusasiantuntija menee helposti byrokratian puolelle ja vieraantuu asiakkaan todellisuudesta, ei tarjoa käytännön apua, eikä ymmärrä asiakkaan kokemaa tarvitaan sitä kokemusasiantuntijuuttakin. Kyllähän sen ymmärtää, että sosiaalityöntekijä on sen byrokratian puolella. Jos siis haluaa sote-alan hallintohommiin ei sosiaalityöntekijän työ ole ehkä oikea työ. Ja, kyllä ne sosiaalityöntekijät yllättävän huonoja koulutuksestaankin huolimatta ovat. Ei se akateemisuus sinällään sovi tällaiseen työhön, jonka nimenomaan pitäisi olla käytännön työtä. Jos ei ole käytännön tietoja ja taitoja asiakkaan todellisuudesta byrokratia ottaa entistä enemmän vallan.
Sosiaalityö ON pitkälti byrokratiatyötä ja sosiaalityöntekijä on virkamies, byrokraatti, jos tuollaista termiä halutaan käyttää. Sosiaalityö ei ole ensisijaisesti käytännön työtä, vaikka se onkin vahvasti sidoksissa arkeen ja sen sujuvuuteen.
Sosiaalityötä voidaan kehittää, ja pitäisi kehittää, näyttöön perustuen. Asiakaslähtöisyyttä saadaan palvelumuotoilemalla. Kokemusasiantuntijalla on kuitenkin aina vain se yksi, oma kokemus, joka ei ole millään tavalla edustava otos ja jota ei sen omakohtaisuuden vuoksi useinkaan pystytä kovin objektiivisesti arvioimaan. Kumpi sun mielestä on noin yleisesti ottaen luotettavampi lähde, laadukkaasti tehty tutkimus, jossa on edustava otos ja vertaisarvioidut lopputulokset, vai se, että musta niinku tuntu siinä tilanteessa että vois ehkä niinku...?
Kokemusasiantuntijuudella on paikkansa, mutta sosiaalityö virkatyönä ei ole kokemusasiantuntijatyötä.
Vähän on surullista miten moni on tätä mieltä. Ei ole mitään tarvetta asettaa vastakkain kokemustietoa ja akateemista tietoa, ne täydentävät toisiaan. Eikä sosiaalityöntekijällä ole varaa suhtautua näin ylenkatseellisesti asiakkaiden kokemusasiantuntijuuteen, koska koko sosiaalityöhän on olemassa näitä asiakkaita varten eikä se ole mikään korulause, että asiakas on oman elämänsä asiantuntija. Sossuhan työllään puuttuu nimenomaan asiakkaan arkeen ja elämään tavoitteenaan sen parantaminen niin et voi luontevasti sanoa, että tässä asiakkaan kokemus olisi sivuseikka tai että sossun työ olisi jotenkin "käytännön" työstä ja kokemusasiantuntijuudesta irrallaan oleva asia. Ja byrokratia, asiakirjojen tuottaminen, moniammatillinen työskentely ja lain tuntemushan ovat työvälineitä ja työtä ohjaavia asioita, eivät työn keskeinen sisältö ja itseistarkoitus vaan koko pointtihan on asiakkaiden elämänlaadun, elämänhallinnan jne parantaminen. Ja on todella erikoista puhua edustavasta otoksesta silloin kun puhutaan kokemustiedosta. Tästä paistaa epäluottamus ja vähättely asiakkaan kokemuksia kohtaan. Et voi luontevasti kohdata asiakasta jos et tunnusta/tunnista ja pidä validina hänen kokemuksiaan. Eikö silloin koko työltä tipu pohja? Ei kokemustiedon tarkoitus olekaan olla "edustava otos" yhtään mistään eikä tällainen kokemustieto ole ristiriidassa tai kilpaile tutkitun tiedon kanssa.
En tiedä onko tämä akateemisuuden ja byrokratia-/virkamiesroolin ylikorostaminen ja kokemusasiantuntijuuden vähättely sossujen tarvetta profiloitua keskiluokkaisena akateemisena professiona, mutta se professioasema pitää ansaita. Kun sosiaalityön keskeinen ongelmahan on se, ettei vaikuttavuustietoa ole edes olemassa juurikaan. Ei ole juurikaan tutkittua tietoa siitä, mikä interventio vaikuttaa mihinkin ongelmaan ja millä tavalla. Joten työtä tehdään asiakasta kuunnellen organisaation ohjeiden puitteissa ja ammatillisen kokemuksen turvin. Sosiaalityön käytäntö ja tutkimuskin ovat liian erillään toisistaan ja moni sosiaalityöntekijä ei lukemieni tutkimusten perusteella pysty edes auttavasti analysoimaan niitä ongelmia, joiden kanssa ollaan tekemisissä, joten sitenkin tuo sossujen akateemisuuden ylikorostaminen on hassua. Ei sosiaalityö ole lääketieteen tapaan akateemista ja tutkittuun vaikuttavuustietoon pohjautuvaa toimintaa, jossa interventiot valitaan tutkittuun vaikuttavuustietoon perustuen. Tätä tietysti pitäisi kehittää. Tätä ongelmaa mielestäni vain pahentaa se jos suhtaudutaan kokemustietoonkin vähättelevästi ja ollaan täysin vieraantuneita asiakkaiden kokemuksista ja oma ymmärrys asiakkaiden ongelmista ja elämästä on hyvin ohutta kun itse on eletty suojattua ja keskiluokkaista elämää ja on tarve erottautua stigmatisoiduista asiakkaista. Ketä tällainen asenne oikeasti palvelee?
Ilmeisesti näille akateemisille ”sivistyneille” hyvätaustaisille on liian vaikea ymmärtää,miksi kokemusasiantuntijuudelle pitäisi antaa suuri merkitys. Alaa opiskellaan yliopistossa, mutta on oikeasti hyvin erilainen ala kuin moni muu tiede. Kyllähän sen pitäisi olla täysin selvää, että yliopistosta valmistunut huippuopiskelija, tieteilijä ja tutkija, mutta käytännön asioissa täysin ummikko ja suojattua elämää viettänyt ei pärjää sosiaalityöntekijänä. AV-mammatyyppiset kokemusasiantuntijat päätyvät usein sitten lähihoitajaksi ja onhan sekin selvää, että esim. vanhustenhoito ei tällaisessa tapauksessa ehkä ole paras suuntautumisvaihtoehto vaan joku ihan muu.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti näille akateemisille ”sivistyneille” hyvätaustaisille on liian vaikea ymmärtää,miksi kokemusasiantuntijuudelle pitäisi antaa suuri merkitys. Alaa opiskellaan yliopistossa, mutta on oikeasti hyvin erilainen ala kuin moni muu tiede. Kyllähän sen pitäisi olla täysin selvää, että yliopistosta valmistunut huippuopiskelija, tieteilijä ja tutkija, mutta käytännön asioissa täysin ummikko ja suojattua elämää viettänyt ei pärjää sosiaalityöntekijänä. AV-mammatyyppiset kokemusasiantuntijat päätyvät usein sitten lähihoitajaksi ja onhan sekin selvää, että esim. vanhustenhoito ei tällaisessa tapauksessa ehkä ole paras suuntautumisvaihtoehto vaan joku ihan muu.
Tietysti sosiaalityöntekijä haluaa esittää olevansa asiakasta parempi ja se auktoriteetti, johon se kokemusasiantuntijuus ei yksinkertaisesti vaan sovi. Tämä sama pätee kuitenkin myös Kelan ja TE-toimiston työntekijöihin, jotka eivät selvästikään ymmärrä köyhän, työttömän ja pulassa olevan apua tarvitsevan todellisuudesta yhtään mitään, vaan byrokratia jyrää kaiken alleen. Toisaalta on myös selvää, että byrokratialla on tarkoituksella vaikeutettu asioita ja se on myös keino säästää, koska kenenkään ei oikeasti haluta Kelan, TE-toimiston tai sosiaalitoimiston palveluita käyttävän, eikä kenellekään haluta maksaa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinällään alalle taitaa hakea vääränlaisia ihmisiä. Koska opiskelemaan pääsy on vaikeaa, tarvitaan kuitenkin hyviä arvosanoja ja opiskelutaitoja. Tällä alalla tarvittaisiin kuitenkin myös riittävää kokemusasiantuntijuutta, jota tällaisilta opiskelemaan päässeiltä yllättävän harvoin tuntuu löytyvän. Tämä aiheuttaa sitten selkeää vääristymää ja ne oikeat ”kokemusasiantuntijat” eivät näihin töihin päädy. Lähihoitajina näitä sitten taas tuntuu olevan todella paljon.
Sosiaalityöntekijät tekevät vaativaa asiantuntijatyötä, johon kuuluu hyvin olennaisena osana mm. moniammatillisissa verkostoissa toimiminen, eri oikeuslähteiden soveltaminen ja asiakirjojen tuottaminen. Sosiaalityöntekijä on - tai ainakin sosiaalityöntekijän pitäisi olla - akateeminen asiantuntija, joka pystyy työskentelemään näyttöön perustuvalla tavalla ja tuottamaan sitä tietoa ja näyttöä itsekin. Sosiaalityöhön ei todellakaan kaivata sellaisia kokemusasiantuntijoita, joiden vuoksi sisäänpääsykriteereitä pitäisi jotenkin alentaa tai sopeuttaa siihen, että edellytettäisiinkin rankkaa elämää, eikä esim. luku- ja kirjoitustaitoa, luetun ymmärtämistä ja tieteellisen tekstin käsittelyn taitoa.
Ja siis sosiaalityötä ei ole vaikea päästä opiskelemaan. Hakijoita on suhteellisen paljon ja sisäänpääsyprosentti näyttää siksi pieneltä, kyllä. Mutta hakijoissa on aina paljon juuri niitä kokemusasiantuntijoita, kehnoilla arvosanoilla valmistuneita sosionomeja ja kotiäitejä, jotka etsivät varmasti työllistävää alaa, joten mihinkään oikeasti vaikeapääsyisiin yliopistoaloihin sosiaalityötä ei voi verrata.
t. sosiaalityöntekijä YTM, joka hakee tässä yhteishaussa muualle
Tämä. Niistä kokemusasiantuntijoista tulee huonoja sossuja, kun omat kokemukset sotkeutuvat asiakkaiden kokemuksiin. Ei nähdä asiakasta.
Kyllä. Minusta on tosi outoa, että tuota kokemusasiantuntijuutta huudetaan juuri sosiaalityöntekijöiden kohdalla, mutta kukaan ei vaadi, että lääkärin pitäisi itsekin olla kokenut syöpä/psykoosi/HIV/keuhkoembolia voidakseen sitä hoitaa, tai että opettajien pitäisi olla itsekin laaja-alaisista oppimisvaikeuksista kärsiviä.
Kokemusasiantuntijuus on varmasti paikallaan silloin, kun puhutaan jostain Kontulan kylätalon kela-neuvojista, mutta sosiaalityöntekijän työ on sosiaalihuollon vaativinta erityisasiantuntijatyötä.
Koska byrokratia hallitsee ja sellainen sosiaalityöntekijä, joka ei ole kokemusasiantuntija menee helposti byrokratian puolelle ja vieraantuu asiakkaan todellisuudesta, ei tarjoa käytännön apua, eikä ymmärrä asiakkaan kokemaa tarvitaan sitä kokemusasiantuntijuuttakin. Kyllähän sen ymmärtää, että sosiaalityöntekijä on sen byrokratian puolella. Jos siis haluaa sote-alan hallintohommiin ei sosiaalityöntekijän työ ole ehkä oikea työ. Ja, kyllä ne sosiaalityöntekijät yllättävän huonoja koulutuksestaankin huolimatta ovat. Ei se akateemisuus sinällään sovi tällaiseen työhön, jonka nimenomaan pitäisi olla käytännön työtä. Jos ei ole käytännön tietoja ja taitoja asiakkaan todellisuudesta byrokratia ottaa entistä enemmän vallan.
Turha huolehtia. Opinnoissa itsereflektio ja kriittinen ajattelu ovat yksi keskeisin sisältö. Opinnot perustuvat siihen lähtökohtaan, että sis.työ on muutostyötä, jossa muutos voi tapahtua vain asiakkaan saappaisiin astumalla hänen lähtökohdistaan. Tämä ei tietysti aina tarkoita etujen avokätistä myöntämistä. Elämänkokemus on tärkeää sosiaalityössä, mutta kokemusasiantuntija ei tarvitse tietenkään olla tehdäkseen hyvää sosiaalityötä. Kaikkea ei tarvitse kokeilla ennen kuin tietää mistä puhuu. Näin aivan minkä tahansa ammatin kohdalla.
Mutta miksi sosiaalityö on aina vain niin huonoa? Joskus voitaisiin tehdä kunnon tutkimusta asiakkaiden näkemyksistä sosiaalityöstä ja siitä mikä meni pieleen ja kehittää sitten tämän perusteella käytännön työtä. Suurin syy epäonnistumiselle on tietysti jo tiedossa. Se on byrokratia, mutta yhtä suuresti myös rahan ja resurssien puute sekä tietysti myös mm. työntekijän huonous eli kykenemättömyys hoitaa asiakkaan ongelmia asiakkaan toivomalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi sosiaalityö on aina vain niin huonoa? Joskus voitaisiin tehdä kunnon tutkimusta asiakkaiden näkemyksistä sosiaalityöstä ja siitä mikä meni pieleen ja kehittää sitten tämän perusteella käytännön työtä. Suurin syy epäonnistumiselle on tietysti jo tiedossa. Se on byrokratia, mutta yhtä suuresti myös rahan ja resurssien puute sekä tietysti myös mm. työntekijän huonous eli kykenemättömyys hoitaa asiakkaan ongelmia asiakkaan toivomalla tavalla.
Sosiaalityö ei ole vain huonoa. Julkisuudessa sosiaalityöllä on vain huono maine, koska media tuo esiin niitä epäonnistumisia. Työelämässä sosiaalityöntekijänä olen saanut paljon asiakkailta hyvää palautetta, kiitosta, olen nähnyt uskomattomia muutoksia asiakkaiden elämässä. Olen nähnyt konkreettisesti sen, miten sosiaalityö voi muuttaa asiakkaan elämän. Nämä tarinat eivät vain pääse julkisuuteen. Toki sosiaalityössä on paaaljon parantamisen varaa. Mutta niin on monella muullakin alalla, kuten terveydenhuollossa. Kyllähän terveydenhuollossakin mokataan ja asiakkaat eivät ole tyytyväisiä, mutta nämä tapaukset eivät pääse Iltalehden kanteen. Jostain syystä juuri sosiaalityön epäkohdista uutisoidaan Iltalehteä myöten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.
Itselleni opinnoista on ollut valtavasti hyötyä ja pohja, jolle ammattitaito rakentuu. Sehän rakentuu joka tapauksessa käytännössä muissakin akateemisissa ammateissa, vaikkapa lakimiehenä. Pelkälle käytännölle en haluaisi tietojani pohjata. Yliopisto muovaa ajattelua myös huomaamatta, eikä tarvitse erikseen ajatella, mitä tästä opetettiin yliopistossa. Pelkkä lain tunteminen ei missään nimessä riitä, myöskään lastensuojelussa. Tarvitaan monipuolisia ajattelun välineitä, joita kehitetään juurikin yliopistossa, ja voin sen kahden akateemisen tutkinnon suorittaneena melko varmaksi sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinällään alalle taitaa hakea vääränlaisia ihmisiä. Koska opiskelemaan pääsy on vaikeaa, tarvitaan kuitenkin hyviä arvosanoja ja opiskelutaitoja. Tällä alalla tarvittaisiin kuitenkin myös riittävää kokemusasiantuntijuutta, jota tällaisilta opiskelemaan päässeiltä yllättävän harvoin tuntuu löytyvän. Tämä aiheuttaa sitten selkeää vääristymää ja ne oikeat ”kokemusasiantuntijat” eivät näihin töihin päädy. Lähihoitajina näitä sitten taas tuntuu olevan todella paljon.
Sosiaalityöntekijät tekevät vaativaa asiantuntijatyötä, johon kuuluu hyvin olennaisena osana mm. moniammatillisissa verkostoissa toimiminen, eri oikeuslähteiden soveltaminen ja asiakirjojen tuottaminen. Sosiaalityöntekijä on - tai ainakin sosiaalityöntekijän pitäisi olla - akateeminen asiantuntija, joka pystyy työskentelemään näyttöön perustuvalla tavalla ja tuottamaan sitä tietoa ja näyttöä itsekin. Sosiaalityöhön ei todellakaan kaivata sellaisia kokemusasiantuntijoita, joiden vuoksi sisäänpääsykriteereitä pitäisi jotenkin alentaa tai sopeuttaa siihen, että edellytettäisiinkin rankkaa elämää, eikä esim. luku- ja kirjoitustaitoa, luetun ymmärtämistä ja tieteellisen tekstin käsittelyn taitoa.
Ja siis sosiaalityötä ei ole vaikea päästä opiskelemaan. Hakijoita on suhteellisen paljon ja sisäänpääsyprosentti näyttää siksi pieneltä, kyllä. Mutta hakijoissa on aina paljon juuri niitä kokemusasiantuntijoita, kehnoilla arvosanoilla valmistuneita sosionomeja ja kotiäitejä, jotka etsivät varmasti työllistävää alaa, joten mihinkään oikeasti vaikeapääsyisiin yliopistoaloihin sosiaalityötä ei voi verrata.
t. sosiaalityöntekijä YTM, joka hakee tässä yhteishaussa muualle
Tämä. Niistä kokemusasiantuntijoista tulee huonoja sossuja, kun omat kokemukset sotkeutuvat asiakkaiden kokemuksiin. Ei nähdä asiakasta.
Kyllä. Minusta on tosi outoa, että tuota kokemusasiantuntijuutta huudetaan juuri sosiaalityöntekijöiden kohdalla, mutta kukaan ei vaadi, että lääkärin pitäisi itsekin olla kokenut syöpä/psykoosi/HIV/keuhkoembolia voidakseen sitä hoitaa, tai että opettajien pitäisi olla itsekin laaja-alaisista oppimisvaikeuksista kärsiviä.
Kokemusasiantuntijuus on varmasti paikallaan silloin, kun puhutaan jostain Kontulan kylätalon kela-neuvojista, mutta sosiaalityöntekijän työ on sosiaalihuollon vaativinta erityisasiantuntijatyötä.
Koska byrokratia hallitsee ja sellainen sosiaalityöntekijä, joka ei ole kokemusasiantuntija menee helposti byrokratian puolelle ja vieraantuu asiakkaan todellisuudesta, ei tarjoa käytännön apua, eikä ymmärrä asiakkaan kokemaa tarvitaan sitä kokemusasiantuntijuuttakin. Kyllähän sen ymmärtää, että sosiaalityöntekijä on sen byrokratian puolella. Jos siis haluaa sote-alan hallintohommiin ei sosiaalityöntekijän työ ole ehkä oikea työ. Ja, kyllä ne sosiaalityöntekijät yllättävän huonoja koulutuksestaankin huolimatta ovat. Ei se akateemisuus sinällään sovi tällaiseen työhön, jonka nimenomaan pitäisi olla käytännön työtä. Jos ei ole käytännön tietoja ja taitoja asiakkaan todellisuudesta byrokratia ottaa entistä enemmän vallan.
Sosiaalityöntekijä on useimmiten viranomaisasemassa päätöksiä tekevä asiantuntija. Sosiaalityöntekijä ei tee käytännön työtä asiakkaan kanssa. Tätä varten on sosiaaliohjaajia, jotka voivat vaikka täytellä kelahakemuksia asiakkaan kanssa tai vaikka lähteä hoitamaan jotain asioita, jotka eivät asiakkaalta onnistu. Sosiaalityöntekijä voi myöntää asiakkaalle sosiaaliohjausta, mutta ei lähde hänen kanssaan vaikkapa pankkiin tekemään verkkopankkisopimusta, ohjaaja lähtee.
Itse kyllä sosiaalityöntekijänä sanoisin, että kyseessä on hyvin käytännön läheinen työ ja työtä tehdään nimenomaan asiakkaiden kanssa. Yleensä asiakastapaamisia on 2-4 päivässä. Esim lastensuojelussa nämä voi olla kotikäyntejä, lapsen tapaamisia, verkostopalavereja yms. Tämän lisäksi asiakaspuhelut. Toki työ sisältää myös päätöksien tekemistä, kirjaamista ym. toimistotyötä, mutta kyllä sanoisin, että työn painopiste on siinä asiakastyössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkan vielä kommentista 64 sen verran, että joissain näissä kommenteissa, joissa väheksytään kokemustietoa ja painotetaan sosiaalityön akateemista asiantuntemusta näkyy holhoava ja alentuva asenne asiakasta kohtaan. Ikään kuin sosiaalityöntekijä olisi se ylin auktoriteetti ja asiantuntija, joka tietää asiakasta paremmin mikä hänelle on parhaaksi. Asiakastyöskentelyn ideana on, että kumpikin osapuoli tuo tilanteeseen omat tietonsa ja asiantuntemuksensa ja YHDESSÄ mietitään ratkaisuja. Et voi ulkopuolelta vain tarjota ratkaisua ja odottaa, että se hyväksytään, koska asiakkaalla on itsemääräämisoikeus. Sosiaalialan työn vaikuttavuuteen varmasti olennaisesti vaikuttaa kohtaamisen laatu, tunteeko asiakas, että hänet otetaan todesta ja että häntä kuunnellaan ja hän tulee kohdatuksi.
Sosiaalityön asiakkaat ovat yhteiskunnassa stigmatisoituja ihmisiä ja sosiaalityöntekijätkään eivät ole vapaita ennakkoluuloista. Tämä voi näkyä asiakastyössä juuri niin, että asiakasta ei oikeasti kuunnella ja oteta todesta eikä häntä olla yhtä auliita palvelemaan kuin vaikkapa keskiluokkaista ihmistä. Miettikää sosiaalityön opinnoissakin toisinaan painotettua ei-tietämisen position ottamista, älä kuvittele tietäväsi paremmin kuin asiakas äläkä lähde asiakastyöskentelyyn sillä asenteella, että lähtökohtaisesti epäilet kaikkea mitä asiakas sinulle sanoo, älä kyseenalaista hänen kokemuksiaan. Sinulla on tietoa sosiaalisista ongelmista, lainsäädännöstä ja etuus- ja palveluverkostosta, mutta asiakkaalla on tietämystä elämäntilanteestaan, voimavaroistaan ja haasteistaan ja usein myös toiveita ja ideoita sen ratkaisuun. Näitä sovitellaan yhteen asiakastyössä. Asiakkaiden ongelmat ja elämäntilanteet ovat usein myös niin monimutkaisia ettei niihin ole mitään valmista ratkaisua muutenkaan vaan niitä täytyy työstää asiakkaan kanssa yhdessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.
Itselleni opinnoista on ollut valtavasti hyötyä ja pohja, jolle ammattitaito rakentuu. Sehän rakentuu joka tapauksessa käytännössä muissakin akateemisissa ammateissa, vaikkapa lakimiehenä. Pelkälle käytännölle en haluaisi tietojani pohjata. Yliopisto muovaa ajattelua myös huomaamatta, eikä tarvitse erikseen ajatella, mitä tästä opetettiin yliopistossa. Pelkkä lain tunteminen ei missään nimessä riitä, myöskään lastensuojelussa. Tarvitaan monipuolisia ajattelun välineitä, joita kehitetään juurikin yliopistossa, ja voin sen kahden akateemisen tutkinnon suorittaneena melko varmaksi sanoa.
Joo kyllä, olen samaa mieltä, että yliopisto muovaa ajattelua, kehittää kriittistä ajattelua yms. Mutta ajattelen, että sosiaalityöntekijän ammatissa pärjätäkseen ei tarvitse olla akateeminen. Uskon, että YAMK sosionomin tutkinto olisi sosiaalityöntekijän työhön ihan yhtä hyvä ja ehkä jopa parempi. Itse kehittäisin sosiaalityöntekijän koulutusta siihen suuntaan, että olisi enemmän harjoitteluja ja enemmän käytäntöön liittyvää opetusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi sosiaalityö on aina vain niin huonoa? Joskus voitaisiin tehdä kunnon tutkimusta asiakkaiden näkemyksistä sosiaalityöstä ja siitä mikä meni pieleen ja kehittää sitten tämän perusteella käytännön työtä. Suurin syy epäonnistumiselle on tietysti jo tiedossa. Se on byrokratia, mutta yhtä suuresti myös rahan ja resurssien puute sekä tietysti myös mm. työntekijän huonous eli kykenemättömyys hoitaa asiakkaan ongelmia asiakkaan toivomalla tavalla.
Sosiaalityössä pitää muistaa, että asiakkaan toive ei ole ainoa suuntaa antava suunta miten sosiaalityössä edetään. Myös lainsäädäntö ohjaa valtavasti ja asettaa suuntia mihin suuntaan kuljetaan. Asiakas voi olla sitä mieltä, että häntä palvelisi parhaiten enempi raha, mutta sosiaalityössä voidaan nähdä, että asiakasta palvelisi enemmän oma voimaantuminen ja kuntoutuminen takaisin työelämään ansaitsemaan itse omat rahansa. Lähtökohtaisesti sosiaalityö on muutostyötä, jossa pyritään auttaa ihmistä saamaan takaisin toimintakykyään siten, että he pärjäävät omillaan.
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä kommentista 64 sen verran, että joissain näissä kommenteissa, joissa väheksytään kokemustietoa ja painotetaan sosiaalityön akateemista asiantuntemusta näkyy holhoava ja alentuva asenne asiakasta kohtaan. Ikään kuin sosiaalityöntekijä olisi se ylin auktoriteetti ja asiantuntija, joka tietää asiakasta paremmin mikä hänelle on parhaaksi. Asiakastyöskentelyn ideana on, että kumpikin osapuoli tuo tilanteeseen omat tietonsa ja asiantuntemuksensa ja YHDESSÄ mietitään ratkaisuja. Et voi ulkopuolelta vain tarjota ratkaisua ja odottaa, että se hyväksytään, koska asiakkaalla on itsemääräämisoikeus. Sosiaalialan työn vaikuttavuuteen varmasti olennaisesti vaikuttaa kohtaamisen laatu, tunteeko asiakas, että hänet otetaan todesta ja että häntä kuunnellaan ja hän tulee kohdatuksi.
Sosiaalityön asiakkaat ovat yhteiskunnassa stigmatisoituja ihmisiä ja sosiaalityöntekijätkään eivät ole vapaita ennakkoluuloista. Tämä voi näkyä asiakastyössä juuri niin, että asiakasta ei oikeasti kuunnella ja oteta todesta eikä häntä olla yhtä auliita palvelemaan kuin vaikkapa keskiluokkaista ihmistä. Miettikää sosiaalityön opinnoissakin toisinaan painotettua ei-tietämisen position ottamista, älä kuvittele tietäväsi paremmin kuin asiakas äläkä lähde asiakastyöskentelyyn sillä asenteella, että lähtökohtaisesti epäilet kaikkea mitä asiakas sinulle sanoo, älä kyseenalaista hänen kokemuksiaan. Sinulla on tietoa sosiaalisista ongelmista, lainsäädännöstä ja etuus- ja palveluverkostosta, mutta asiakkaalla on tietämystä elämäntilanteestaan, voimavaroistaan ja haasteistaan ja usein myös toiveita ja ideoita sen ratkaisuun. Näitä sovitellaan yhteen asiakastyössä. Asiakkaiden ongelmat ja elämäntilanteet ovat usein myös niin monimutkaisia ettei niihin ole mitään valmista ratkaisua muutenkaan vaan niitä täytyy työstää asiakkaan kanssa yhdessä
En ole huomannut, että täällä olisi vähätelty kokemustietoa, vaan sitä että sosiaalityöntekijän ei itse tarvitse olla kokemusasiantuntija työssä menestyäkseen. Olen kanssasi samaa mieltä, ratkaisut tulee etsiä yhdessä ja muutos pitää lähteä asiakkaan omasta halusta, ei mistään yhdestä mallista jonka ajatellaan sopivan kaikille. Mielestäni sosiaalityön ideaali on juuri tuo kuvaamasi, ja käsittääkseni näin sosiaalityötä pyritään tekemään, sillä jokaisen tilanne on uniikki, muutenhan työni olisi turhaa.
74 vielä jatkaa. Tosiaan yliopisto on kehittänyt ajatteluani siihen suuntaan, että osaan suhtautua asioihin kriittisesti ja kyseenalaistaa nykyisiä käytäntöjä. Suhtaudun kriittisesti nykyiseen sosiaalityöntekijän koulutukseen.
Sosiaalityöntekijän työ on äärimmäisen käytännönläheinen ammatti. Esim. Lapin yliopistossa koulutukseen kuuluu 2 harjoittelua, joista toinen on 5 viikkoa ja toinen 10 viikkoa. Eli 5 vuoden koulutus sisältää alle 4 kuukautta käytännön harjoittelua. Eikö tämä ole naurettavan vähän? Monet sosiaalityöntekijät ovat sitä vastaan, että YAMK sosionomeille annettaisiin sosiaalityöntekijän pätevyys. Itse en ymmärrä tätä. Sosiaalityöntekijän työssä ei ole mitään sellaista, mikä vaatisi 5 vuoden akateemisen koulutuksen. Mielestäni sosiaalityöntekijän työhön paras koulutus olisi jotain yliopisto ja YAMK koulutuksen väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi pian valmistuva YTM/ sosiaalityöntekijä. Suomi on yksi harvoista maista, missä sosiaalityöntekijäksi opiskellaan yliopistossa. Mä en ole sosiaalityön opinnoissa oppinut mitään sellaista, mitä olisin tarvinut työelämässä. En mitään. Sosiaalityön opinnot ovatkin olleet suuri pettymys. Sosiaalityöntekijän työ on käytännön ammatti, jonka oppii vain työtä tekemällä. Lastensuojelutyössä tärkeintä on lain tunteminen. Monessa työssä hyötyä on esim. kela asioiden tuntemisesta. Käytännön työssä auttaa finlex.fi, kelan sivut ja google. Koskaan en ole missään tilanteessa miettinyt, että mitähän siellä yliopistossa jostakin asiasta opetettiin. Sosiaalityöntekijän koulutus pitäisi uudistaa käytännön työtä vastaavaksi.
Minö en näe sosiaalityön arvoa käytännönläheisyydessä, vaan sen uskottavuus ja vaikuttavuus tulee hyvin vahvasti akateemisesta teoriaperustasta. Myös ammatillinen identiteetti on sille rakentunut. Jos sosiaalityöntekijän osaaminen olisi pelkkää kelan tai kunnan valveluvalikon osaamista, oltaiin hyvin kevyellä pohjalla liikkeellä ja uskottavuus kärsisi niin tekijällä kuin asiakkaallakin.
Vierailija kirjoitti:
74 vielä jatkaa. Tosiaan yliopisto on kehittänyt ajatteluani siihen suuntaan, että osaan suhtautua asioihin kriittisesti ja kyseenalaistaa nykyisiä käytäntöjä. Suhtaudun kriittisesti nykyiseen sosiaalityöntekijän koulutukseen.
Sosiaalityöntekijän työ on äärimmäisen käytännönläheinen ammatti. Esim. Lapin yliopistossa koulutukseen kuuluu 2 harjoittelua, joista toinen on 5 viikkoa ja toinen 10 viikkoa. Eli 5 vuoden koulutus sisältää alle 4 kuukautta käytännön harjoittelua. Eikö tämä ole naurettavan vähän? Monet sosiaalityöntekijät ovat sitä vastaan, että YAMK sosionomeille annettaisiin sosiaalityöntekijän pätevyys. Itse en ymmärrä tätä. Sosiaalityöntekijän työssä ei ole mitään sellaista, mikä vaatisi 5 vuoden akateemisen koulutuksen. Mielestäni sosiaalityöntekijän työhön paras koulutus olisi jotain yliopisto ja YAMK koulutuksen väliltä.
Työskentelen itse lastensuojelussa ja hyvin moni kirjoittamani päätös viedään hallinto-oikeuteen. Tämä on hyvä esimerkki, miksi sosiaalityöntekijän tulisi olla maisteri. Voidakseen mm. kirjoittaa sellaisia lasuntoja ja päätöksiä, joita ei jatkuvasti muuteta hallinto-oikeudessa. Akateeminen koulutus tuo myös perustaa mihin peilata asiakkaan tilannetta selkeästi amk -oulutuksia paremmin. Amk antaa erinomaisen pohjan ohjaajan tehtävään, nämä kaksi ovat kuitenkin kaksi eri professiota eikä niitä kannata sekoittaa keskenään.
Vierailija kirjoitti:
74 vielä jatkaa. Tosiaan yliopisto on kehittänyt ajatteluani siihen suuntaan, että osaan suhtautua asioihin kriittisesti ja kyseenalaistaa nykyisiä käytäntöjä. Suhtaudun kriittisesti nykyiseen sosiaalityöntekijän koulutukseen.
Sosiaalityöntekijän työ on äärimmäisen käytännönläheinen ammatti. Esim. Lapin yliopistossa koulutukseen kuuluu 2 harjoittelua, joista toinen on 5 viikkoa ja toinen 10 viikkoa. Eli 5 vuoden koulutus sisältää alle 4 kuukautta käytännön harjoittelua. Eikö tämä ole naurettavan vähän? Monet sosiaalityöntekijät ovat sitä vastaan, että YAMK sosionomeille annettaisiin sosiaalityöntekijän pätevyys. Itse en ymmärrä tätä. Sosiaalityöntekijän työssä ei ole mitään sellaista, mikä vaatisi 5 vuoden akateemisen koulutuksen. Mielestäni sosiaalityöntekijän työhön paras koulutus olisi jotain yliopisto ja YAMK koulutuksen väliltä.
Minä taas arvostan nimenomaan alan yliopistokoulutusta, enkä olisi koskaan alalle lähtenyt jos kyseessä olisi AMK-tasoinen koulutus. Olen tutustunut myös amk-opintoihin, eivätkä ne tuo riittävää syvyyttä. Käytännön työt oppii käytännössä, ja opiskelija usein työskentelevätkin jo opintojen ohella, mutta ilman teoreettista taustaa ollaan heikoilla jäillä, enkä asiakkaana haluaisi tällaisia asiantuntijoita asioitani ajamaan. Haluaisin mahdollisimman vahvan ja laajan pohjan sekä ymmärryksen omaavia ihmisiä, jotka asettuvat saappaisiini ja etsivät mahdollisimman parhaat ratkaisut oman tilanteeni eteen. Sosionomi on alan käytännön tutkinto, ehkä sinun olisi pitänyt tehdä mieluummin se, mutta olisi mielestäni suuri virhe jättää sosiaalityö jatkossa käytännön amk tai yamk-tutkinnon varaan.
Sosiaalityöntekijä on useimmiten viranomaisasemassa päätöksiä tekevä asiantuntija. Sosiaalityöntekijä ei tee käytännön työtä asiakkaan kanssa. Tätä varten on sosiaaliohjaajia, jotka voivat vaikka täytellä kelahakemuksia asiakkaan kanssa tai vaikka lähteä hoitamaan jotain asioita, jotka eivät asiakkaalta onnistu. Sosiaalityöntekijä voi myöntää asiakkaalle sosiaaliohjausta, mutta ei lähde hänen kanssaan vaikkapa pankkiin tekemään verkkopankkisopimusta, ohjaaja lähtee.