Mikään ei riitä äidilleni.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 13:24"]Jotkut ihmiset eivät vain voi ymmärtää että lapsensa kasvavat aikuisiksi ja tekevät omat päätöksensä. Et voi tehdä muuta kun lakata kertakaikkiaan välittämästä. Eihän äitisikään välitä arvostelussaan sinun tunteistasi. Teet mitä parhaaksi näet ja elät niin kuin haluat.  Se aika kun äitisi päätti asioistasi on ohi. Tsemppiä! [/quote] mutta jos hän näkee minut vielä lapsena eikä aikuisena, miksi hän on arvosteleva?

[/quote]

Sitä pitäisi kysyä äidiltäsi. Mitäpä jos kysyisit? Tulisi asia samalla otettua virallisesti esille, jolloin jos sama vielä jatkuu niin se ei mitenkään enää voisi olla "vahinko".

Lapsuudesta vielä haluan avautua:
Veljeäni on aina pidetty kiltimpänä ja helpompana lapsena, oli kyllä paljon tasaisempi luonne kuin minä. Minun luonnettani myös vertailtiin usein veljen luonteen kanssa.
Veljeni on myös vähän heikkolahjainen( synnytyksessä happivaje). Vanhemmat eivät halua tätä myöntää, esim ala asteella opettaja olisi halunnut veljeni erityisluokalle, vanhemmat pistivät vastaan...
Veljeäni on suosittu kaikin tavoin minun kustannuksella. Esim hänellä on ollut aina auto, minun piti jopa luopua vanhasta autonromustani kun veli myy sen että ostaa itselle uuden auton. Tein silloin opiskelujen ohella työtä jossa auto oli välttämätön...
Myös taloudellisesti veljeäni tuetaan kokoajan, on omien hölmöilyjen takia hankaluuksissa.
Muutin myös pois kotoa jo 17 vuotiaana, kun vanhemmat olisi halunneet minulta vuokraa 200 e kuussa! Opiskelin ja kävin vain kesälomalla töissä, opintotukea en vanhempien tulojen takia saanut. Tein kotina myös siivous työt. Maksoin kaikki vaatteeni itse 15 v eteen päin ja jne. Tuntuu etten ole koskaan saanut olla teini ja huoleton.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 13:37"][quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 13:24"]Jotkut ihmiset eivät vain voi ymmärtää että lapsensa kasvavat aikuisiksi ja tekevät omat päätöksensä. Et voi tehdä muuta kun lakata kertakaikkiaan välittämästä. Eihän äitisikään välitä arvostelussaan sinun tunteistasi. Teet mitä parhaaksi näet ja elät niin kuin haluat.  Se aika kun äitisi päätti asioistasi on ohi. Tsemppiä! [/quote] mutta jos hän näkee minut vielä lapsena eikä aikuisena, miksi hän on arvosteleva?

[/quote]

Sitä pitäisi kysyä äidiltäsi. Mitäpä jos kysyisit? Tulisi asia samalla otettua virallisesti esille, jolloin jos sama vielä jatkuu niin se ei mitenkään enää voisi olla "vahinko".
[/quote] syntyisi riita. Äiti ei halua kuulla epäonnistumisistaan, kukapa haluaisi ..
Sanoo myös että vellon menneissä ja syyttää katkeraksi, mitä hieman olenkin. Olen kuitenkin onnellinen ihminen ja tuo on vaan yksi elämänosa alue jota tulee mietittyä silloin tällöin, en siis vello menneissä koko aikaa, se ei hallitse minua.

Mun äitini on kateellinen ja katkera.

Minä epäonnistun lähestulkoon kaikessa ja se on ok äidilleni, kunhan en yritä eteenpäin elämässäni. Joskus aikoinaan erehdyin kertomaan hänelle suunnitelmista jolloin alkoi ivailemaan ja nauramaan valintojani.

Veljelleni hän on töykeä sillä veljeni on "menestynyt" elämässään. Siis opiskellut, saanut ammatin, asunut ulkomaillakin, työskennellyt ja edennyt urallaan. Veli ei ole enää ollut äidin kanssa juurikaan tekemisissä, koska äiti aina arvostelee negatiiviseen sävyyn.

Äiti saattaa minullekin arvostella veljeäni, eikä näe siinä mitään väärää. Itse olen ollut iloinen kokoajan veljeni puolesta, vaikka itsekin joistakin asioista kateellinen hänelle.

Tuntuu että äitini haluaa vain kaikkea paskaa meille lapsilleen. Esim. oli kovin väärin hänen mielestään että erosin väkivaltaisesta miehestäni. Toisaalta paheksui kuitenkin suhdettamme tai ainakin piti minua siinä kaiken pahan alkuna ja juurena. Noh... jälkikäteen saattaa töksäyttää joissakin tilanteissa "ei ihme, että miehesi jätti" vaikka minähän sen miehen jätin.

Isäni oli myös väkivaltainen äitiäni kohtaan, kunnes sitten lähti toista naista hakkaamaan. Äitini jostain kumman syystä ei tätä hyväksynyt, siis sitä että isä läksi hänen luotaan.

Enpä juuri itsekään ole enää äitini kanssa tekemisissä. Tavallaan hassua että tämä pahin arvostelu alkoi vasta kun me hänen lapsensa olimme aikuisia. LApsuudessa ei niin paljon joutunut tuollaista sietämään. 

Nyt sitten itkee kuinka kiittämättömiä paskoja mekin olemme ettemme omaa äitiämme välitä tavata. 

Siinäs itkee...

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 13:56"]

Mun äitini on kateellinen ja katkera.

Minä epäonnistun lähestulkoon kaikessa ja se on ok äidilleni, kunhan en yritä eteenpäin elämässäni. Joskus aikoinaan erehdyin kertomaan hänelle suunnitelmista jolloin alkoi ivailemaan ja nauramaan valintojani.

Veljelleni hän on töykeä sillä veljeni on "menestynyt" elämässään. Siis opiskellut, saanut ammatin, asunut ulkomaillakin, työskennellyt ja edennyt urallaan. Veli ei ole enää ollut äidin kanssa juurikaan tekemisissä, koska äiti aina arvostelee negatiiviseen sävyyn.

Äiti saattaa minullekin arvostella veljeäni, eikä näe siinä mitään väärää. Itse olen ollut iloinen kokoajan veljeni puolesta, vaikka itsekin joistakin asioista kateellinen hänelle.

Tuntuu että äitini haluaa vain kaikkea paskaa meille lapsilleen. Esim. oli kovin väärin hänen mielestään että erosin väkivaltaisesta miehestäni. Toisaalta paheksui kuitenkin suhdettamme tai ainakin piti minua siinä kaiken pahan alkuna ja juurena. Noh... jälkikäteen saattaa töksäyttää joissakin tilanteissa "ei ihme, että miehesi jätti" vaikka minähän sen miehen jätin.

Isäni oli myös väkivaltainen äitiäni kohtaan, kunnes sitten lähti toista naista hakkaamaan. Äitini jostain kumman syystä ei tätä hyväksynyt, siis sitä että isä läksi hänen luotaan.

Enpä juuri itsekään ole enää äitini kanssa tekemisissä. Tavallaan hassua että tämä pahin arvostelu alkoi vasta kun me hänen lapsensa olimme aikuisia. LApsuudessa ei niin paljon joutunut tuollaista sietämään. 

Nyt sitten itkee kuinka kiittämättömiä paskoja mekin olemme ettemme omaa äitiämme välitä tavata. 

Siinäs itkee...

[/quote]

Ihan kuin itse olisin kirjoittanut tämän! 

Mun äiti on katkera omista elämänvalinnoistaan ja kateuttaan yrittää hiekottaa lastenkin pärjäämistä. Sisko lähti yrittäjäksi eikä halua olla äidin kanssa tekemisissä. Minä kerroin lääkishaaveistani ja äiti tuhahteli ja vuoroin nauroi. Koskaan ei ole kannustanut missään. Ihan sama mitä kukanenkin teki niin se oli aina väärin, mutta jos kellään on meinannut elämä lipsua samaan kuiluun kun äidillä, niin siihen tottakai kannustetaan - jotta ei tuntisi huonommuutta. Aika perus fraasi on se "kaiken minä olen teidänkin eteen tehnyt ja tässä on kiitos". Ei, äiti, sinä et todellakaan kaikkeasi antanut. :D

t. nro 4

Ap, ihan samanlainen äiti on minulla. Olen päätellyt, että äiti ei varmaan ikinä edes olisi halunnut lapsia, oli vaan silloin tapana niitä hankkia. En muista, että äitini olisi ikinä tehnyt minun ja siskoni kanssa mitään hauskaa. Tunsimme jo,pieninä olevamme vain joku riippakivi äidin jalassa. Hänellä on yhä nyt vanhanakin tapana suuttua yht äkkiä jostain, ja vihottelee sen jälkeen vaikka kuukausia. Kukaan ei ymmärrä miksi. Hän saattaa saada päähänsä, että minä ja siskoni ajattelemme nyt jostain asiasta jotain ja suuttuu meille, koska uskoo oman ajatuskehitelmänsä todeksi. Mitä siinä voi tehdä? Lapsena muistan pyytäneeni anteeksi lukuisia asioita, mitä en ole tehnyt.

Hänelle ei kelpaa mikään muiden tekemä työ, aina osaa itse kaiken paremmin. Jos vaikka olen hänen luonaan ja teen jonkun kotihomman, tuhisee hän vieressä arvioimassa ja huokailemassa miten huonosti teen. Hänellä kävisi siivooja jos yhdenkään työnjälki kelpaisi, kukaan ei voi tulla uudelleen, kun on joku lattialistan päällinen jäänyt pyyhkimättä. Tai ei ollut "tarpeeksi ripeät otteet". Yksi siivooja rullasi väärin matot kun vei ne ulos. Siis camoon!

Minulla on kaksi lasta. Myöskään heidän kanssaan äitini ei ole tehnyt koskaan mitään. Siskoni kertoi, että puhuu heistä penskoina kun en ole kuulemassa. 

Meillä sentään minua ja siskoani on kohdeltu ihan tasapuolisen epäreilusti, joten olemme toisillemme paras vertaistuki. Äitini halveksii suunnilleen ihan kaikkia ihmisiä. Kaikissa on aina jotain vikaa: on lihava, erikoinen, omituinen, hirveä sisustusmaku, pihi. Hänellähän on absoluuttinen maku kaikissa asioissa. On raskasta kuunnella jatkuvasti muiden mollaamista. 

Ole päättänyt, että vanhan ihmisen kanssa en ala riidoissa olemaan. Sanon mitä mieltä olen, yleensä se ei miellytä, mutta ei sitten. En ole hänestä millään tavalla riippuvainen, hänellä ei ole minuun mitään vaikutusvaltaa. ehkä hänellä on omassa lapsuudessaan jotain asioita, jotka selittäisivät käytöstä. Sota-aika jne. Mutta se on hänen päänsä sisältö enkä minä voi asialle mitään. Näkeminen on usein sietämistä. Se on sääli. Minusta minä ja siskoni olemme kivoja ihmisiä ja meillä voisi olla hauskaa yhdessä. Mutta ei tule tapahtumaan. Seuramme kelpaa niin kauan kun teemme jotain hyödyllistä kuten käymme leikkaamassa nurmikon tai pilkkomassa polttopuut. Kun hommat on tehty, voimme häipyä. Jos emme tajua heti häipyä, keksitään riita. Se on sitten sovittava viimeistään siinä vaiheessa kun nurmikko taas kaipaa leikkaamista.

Eiköhän mamma ole tyytymätön omaan elämäänsä ja purkaa sitä tuolla tavoin, kun huomaa että sinä ole tyytyväisempi omiin valintoihisi. Joillakin on tuollainen ikävä tapa kommentoida kaikkea negatiivisesti, rasittavaa kuunneltavaa!

Helpoimmalla pääset, jos et kovin paljon kerro tekemisistänne.

Kuulostaa niin tutulta

Suosittelen, että otat etäisyyttä äitiisi, sillä katkera ihminen katkeroittaa kaiken ympärillään. Omasta kokemuksesta sanoisin, että valitettavasti homma ei kuitenkaan todennäköisesti ole sillä ohi, että päätät vaan olla iloinen ja viisveisata äidistäsi, sillä kyllä hän on tekosensa tehnyt psyykellesi jo ollessasi lapsi. En halua pelotella millään, mutta suosittelen, että rauhassa mietit lapsuuttasi ja omia tunteitasi silloin, ehkä voisit lukea vaikka Alice Milleria. Nuo kokemuksesi ovat aika karuja ihan näin ulkopuolisenkin silmin ja aika paljon sontaa olet varmaan saanut haudata sisimpääsi. Omat kokemukseni olivat paljon lievempiä, sellaista yleistä negatiivisuutta vaan, mutta voin sanoa, että järkytyin tajutessani, että siirrän sitä kaikkea eteenpäin omille lapsilleni. Tuli äkkistoppi. Eli suosittelen lämpimästi asioiden rehellistä miettimistä ja niiden vanhojen tunteiden tunnistamista. Äitisi saa itse halutessaan käydä läpi omat traumansa. Onnea sinulle matkaan ja nauti perheestäsi :)

Suomi on täynnä tuollaisia katkeria paskiaisia jotka vain vähättelevät toisia (etenkin lapsiaan), liekö sitten itsellään ollut kurja elämä. Onkohan tästä tehty mitään tutkimusta kun AV-mammoilla on niin paljon ilkeitä, vähätteleviä tai suorastaan narsistisia äitejä? Omat vanhemmat eivät ole näin karseita, mutta eivät osaa oikein ilmasta tunteita (ainakaan selvinpäin). Tiedän vain että isälläni on ollut huono lapsuus, en vaan tiedä miten.

Jotkut ihmiset eivät vain voi ymmärtää että lapsensa kasvavat aikuisiksi ja tekevät omat päätöksensä.

Et voi tehdä muuta kun lakata kertakaikkiaan välittämästä. Eihän äitisikään välitä arvostelussaan sinun tunteistasi.

Teet mitä parhaaksi näet ja elät niin kuin haluat. 

Se aika kun äitisi päätti asioistasi on ohi.

Tsemppiä!

Niin ap jatkaa urputustaan...
Lapselleni ostan hänenmielestä liikaa, ei lapselle kuulemma tarvitse ostaa kaikkea uutena. Siitä hän myös on huolissaan koska emme ehkä halua toista lasta. Lapsistamme kasvaa kuulemma pieni despootti...

Varmaan vaivannut joku tyytymättömyys läpi elämän ja se on heijastunut kaikkeen ajatteluun, olemiseen ja tekemiseen. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olen ehkä ominut sen pessimismin äidiltäsi. Kannattaa hankkiutua siitä eroon jos et halua siirtää sitä eteenpäin.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 13:24"]Jotkut ihmiset eivät vain voi ymmärtää että lapsensa kasvavat aikuisiksi ja tekevät omat päätöksensä.

Et voi tehdä muuta kun lakata kertakaikkiaan välittämästä. Eihän äitisikään välitä arvostelussaan sinun tunteistasi.

Teet mitä parhaaksi näet ja elät niin kuin haluat. 

Se aika kun äitisi päätti asioistasi on ohi.

Tsemppiä!
[/quote] mutta jos hän näkee minut vielä lapsena eikä aikuisena, miksi hän on arvosteleva?