Miksi Talvivaaraan löytyy SATOJA MILJOONIA, mutta koulutukseen ei.
Käsittämätöntä! Jos onhan se selvää, että jos yksityiset sijoittajat eivät ole kiinnostuneita täytyy liiketoiminnassa olla jotain vikaa. Loppujenlopuksi kuitenkin tuo tehdas on ajettava alas suomalaisten rahoilla.
Kommentit (13)
Satoja miljoonia siihen menee joka tapauksessa.
Kaivoshankehan oli alun alkaen tuomittu epäonnistumaan. Bioliuotus ei toimi meidän olosuhteissa hyvin, ja nikkelin pitoisuus liian pientä. Sinetti epäonnistumiselle oli vielä nikkelin hinnan romahtaminen. Ja toki ympäristötuhot vielä kaupan päälle, kun ei noita liuotusaltaita osattu rakentaa.
Eikös se ole tarkoitus myydä? Alunperin valtio olisi siten vetäytynyt koko yhtiöstä, mutta nyt tilanne muuttunut sekä myös pienosakkaat voisivat päästä mukaan.
Ei lypsävää lehmää kannatta tappaa jos se menee kaupaksi. Jos sitä ei kukaan osta oikeasti, niin sen alasajo täytyy aloittaa välittömästi. Ei valtiosta ole kaivostoiminnan pyörittäjäksi.
Mutta ehkä herrat tievät mitä tekevät. Paljon paremmin kuin me höpöttäjät.
Kyllähän siihen rahaa löytyy kun niin monella päättävällä henkilöllä on isoja osakeomistuksia.
Etkö ole huomannut että Suomen päättäjät ovat nyt suurimmaksi osaksi business miehiä, rahan palvojia. Inhimillisyys on ohi.
Rahaa menee jokatapauksessa, mutta menee paljon enemmän jos peliä ei vihelletä poikki. Keskustalta pitäisi kieltää lailla suomen asioihin puuttumisen. Saavat joka kerta suurta tuhoa aikaan.
Elinkeinoelämä tuottaa, sosiaalituet eivät.
Ihme jauhamista noista koulutusleikkauksista. KUN EI TÄNNE HELVETTI OLE VARAA KOULUTTAA IHMISIÄ TYÖTTÖMIKSI, niin siksi ei kouluteta. Vitun hauska kouluttautua joksikin egyptologiksi tai media-assistentiksi ja sillä varjolla viettää koko elämä tekemättä minkäänlaista yhteistä hyvinvointia kartuttavaa työtä. Opiskelija-alennuksen kyllä kelpaavat, mutta sitten kun pitäisi tehdä jotain muuta kuin harrastella, alkaa itku.
Talvivaara on pakko hoitaa tavalla tai toisella. Yrittävät nyt siitä toista, veronmaksajille optimaalisempaa tapaa. Vihervasureita ei taida kiinnostaa kun eivät kuitenkaan maksa veroja tai muutenkaan osallistu muuten kuin yleiseen uikutukseen ja muiden rahoilla elämiseen.
Täytyyhän tuulareilla olla jotain hupia; opiskelu ei sitä ole.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 19:45"]
Etkö ole huomannut että Suomen päättäjät ovat nyt suurimmaksi osaksi business miehiä, rahan palvojia. Inhimillisyys on ohi.
[/quote]
Joo, aivan helvetin inhimillistä sakkia: vanhoja kommareita ja ay-änkyröitä ja nuorempia kukkahattuja. Inhimillisyys huipussaan! Arhinmäki, Rinne ja V. Niinistö ovat järkyttävää pohjasakkaa.
Nyt pitäisi poliitikkojen kyetä tekemään päätöksiä ja ajamaan Talvivaaran toiminta hallitusti alas. On ollut jo pidempää selvää ettei sillä ole elinkelpoista jatkoa. Nyt pitää ottaa lusikka kauniiseen käteen ja ajaa toiminta alas vaikka se muutaman sata miljoonaa veronmaksajille maksaakin. Hinta ei laske päätöstä siirtämällä, mutta ympäristötuhot ja riskit vain kasvaa.
Niin no sitähän ei voi tunnissa edes laittaa kiinni, tai päivässä