Haaskaanko nuoruuteni väärän miehen kanssa?

Minä erosin ekasta poikaystävästäni 8 vuoden yhteiselon jälkeen, kun tuntui että olemme enemmänkin sisaruksia kuin rakastavaisia. Ja tuo, että kaikki suhteet laimenevat ei pidä oman kokemukseni mukaan paikkaansa. Olen ollut 15 vuotta naimisissa miehen kanssa, jota rakastan palavasti. Mitään samanlaista sisko-veli-asetelmaa ei ole syntynyt.

 kannattaa lähteä nyt kun olette vielä nuoria. Sammuuneeseen hiileen on turha yrittää puhallella tulta. 

Sinun pitää nussia muutama vuosi ympäriinsä. Puhkinussittuna sitten etsit sen elättäjämiehen.

Oletko kertonut tuntemuksistasi miehellesi? Miehesi ei ole oraakkeli ja hän ei voi tietää mitä ajattelet. Olette olleet yli viisi vuotta yhdessä ja miehesi on sinuun edelleen rakastunut. Mielestäni parisuhteessa kuuluu keskustella vaikeistakin asioista. On itsekästä jättää toinen kuin rukkanen siten, että toisella ei ollut mitään mahdollisuuksia keskustella asiasta tai aikaa sopeutua ajatukseen.

Itsellä vähän vastaavankaltainen suhde aikoinaan samassa ikäkategoriassa, seurustelimme suunnilleen saman verran kuin sinä. En koskaan tuntenut missään kohtaan sitä palavaa rakkautta, ajauduin suhteeseen. Mies tuntui tykkäävän minusta kovasti, emme kyllä koskaan puhuneet rakastamisesta. Koin olevani koko ajan tyytymätön ja katsoin muita miehiä, ajauduin jopa pettämään nuoressa iässä. Siitä lähtien oli myös luottamuspula mukana, joten siinä minä oikeastaan sinetöin sen että suhteemme ei tule kestämään + minun epävarmuuteni tunteistani kalvoi koko ajan ja esti suhdetta etenemästä. Olen nyt 26 vuotias ja erosta on jo pari vuotta aikaa. Olen helpottunut, ero ei tuntunut niin raskaalta vaikka toki erohetki oli riipaiseva. Olin kuitenkin suhteen aikana jo pyöritellyt eroamista niin kauan että kun se tapahtui niin minulla ei mennyt niin kauan aikaa päästä eteenpäin elämässä. Tällä hetkellä olen edelleen sinkku mutta tapailen yhtä, ei niin vakavasti. On ihana mennä ja tulla, ei tarvitse tuntea syyllisyyttä ja pääsi siitä taakasta eroon jota kansin,  että ollakko vai eikö olla.

[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 19:11"]

Itsellä vähän vastaavankaltainen suhde aikoinaan samassa ikäkategoriassa, seurustelimme suunnilleen saman verran kuin sinä. En koskaan tuntenut missään kohtaan sitä palavaa rakkautta, ajauduin suhteeseen. Mies tuntui tykkäävän minusta kovasti, emme kyllä koskaan puhuneet rakastamisesta. Koin olevani koko ajan tyytymätön ja katsoin muita miehiä, ajauduin jopa pettämään nuoressa iässä. Siitä lähtien oli myös luottamuspula mukana, joten siinä minä oikeastaan sinetöin sen että suhteemme ei tule kestämään + minun epävarmuuteni tunteistani kalvoi koko ajan ja esti suhdetta etenemästä. Olen nyt 26 vuotias ja erosta on jo pari vuotta aikaa. Olen helpottunut, ero ei tuntunut niin raskaalta vaikka toki erohetki oli riipaiseva. Olin kuitenkin suhteen aikana jo pyöritellyt eroamista niin kauan että kun se tapahtui niin minulla ei mennyt niin kauan aikaa päästä eteenpäin elämässä. Tällä hetkellä olen edelleen sinkku mutta tapailen yhtä, ei niin vakavasti. On ihana mennä ja tulla, ei tarvitse tuntea syyllisyyttä ja pääsi siitä taakasta eroon jota kansin,  että ollakko vai eikö olla.

[/quote] Et koskaan rakastanut miestäsi, petit ja jätit. Varmaan oli joo riipaseva erohetki.

Teet elämäsi virheen. On normaalia, että vatsanväänteet katoavat vuosien myötä ja huuma on harvinaisempaa, ne ovat ihan aivokemiallisia tosiasioita. Voit kuitenkin TAHTOMALLA rakastua puolisoosi yhä uudelleen. Hänessä ei ole mitään vikaa, vaan paljon hyvää.

Järjestäkää toisillenne romanttisia yllätyksiä. Lomailkaa joskus erillänne vaikka kokonainen viikko, on ihanaa kaivata ja päästä taas takaisin oman tutun rakkaan syliin.

Jos kaipaat vaihtelua, hae sitä uusista harrastuksista, jotka vaativat todella paneutumista. Opettele soittamaan jotakin soitinta, laulamaan. Maalaamaan, kirjoittamaan runoja. Tehkää asioita myös erillänne ja itsenäisinä. Puolison vaihtaminen vaihtelunhalussa on suurta typeryyttä.

Täti vm -70

Ohis, mutta kamppailen saman asian kanssa. Olen kuitenkin ikään kuin jättänyt poikaystäväni, mutta asumme yhdessä ja tämä ero ei etene muuten kuin, että minä lohdutan itkevää miestä. Sydänä raastaa katsoa ja olo hänen puolestaan on kamala. Mitä teen?

Sanoisin, että erotkaa. Kuulostat siltä, että et saa päästäsi "mitä jos" -skenaariota, enkä usko että tuo paranee ajan myötä, vaan menee huonommaksi. Olet vielä nuori ja sinulla on selkeästi halu vielä deittailla muita. Ei ole reilua, että olette parisuhteessa eri kriteereillä.

Kolmoselle, lähdet menemään tai pistät äijän pihalle, kumpi vaan on helpommin toteutettavissa. Ei tuollaista tilannetta voi päästää kroonistumaan.

Ap:lle, noita joutuu itse kukin miettimään ihan omassa päässään. Hyvin todennäköisesti tulet katumaan,mjos jätät hyvän miehen. Älä ainakaan hanki heti lasta jonkun uuden superihanan uroksen kanssa, sitä paskaa on nähty ihan tarpeeksi.

Tuon ikäisenä lapsettomana todellakin ero! Ei parikymppisenä ole järkeä elvytellä kuollutta suhdetta, mies ei vaan ole sulle se oikea.