Vesku Loiri puhui nuorena aina naisten rupsahtamisesta.
Veskuhan ei ole rupsahtanut, ei. Miehet luulee raukat ettei ne vanhene ollenkaan.
Kommentit (28)
Verkon nuoruudessa puhuttiin paljon kaikkea muutakin naisia alentavaa moskaa.
Niin ja täällä puhutaan paljon miehiä alentavaa moskaa mitä sitten?
Naiset on hauskoja, kun ne loukkaantuu muiden puolesta vain silloin, kun loukkausten aiheet kohdistuvat heihin itseensä. Lihavat siis loukkaantuvat aina joidenkin muiden lihavien saaman kohtelun vuoksi jne. Ei hoikat naiset vedä loukkaannu jonkun lihavan naisen saamasta ikävästä palautteesta.
Vesku puhui eräässä haastattelussa aikoinaan että hänelle kelpaa vain nuoret kauniit naiset. Myöhemmin kertoi, sairauksistaan ja erektiovaivoistaan, katkeroitui ja muutti Lappiin johon pieneen mökkiin erakoksi. Joskin jotain pieniä leffa rooleja tehnyt vanhemmalla iällä. Uuno Turhapuroleffat oli Speden käsikirjoittamia naisia halveksivia ja kuvasti hänen/heidän ajatusmaailmaa. Myös oikeassa elämässä Spede ja Vesku ottivat rinnalleen vain kauniita nuoria naisia. Veskulla oli Marita Hakala ja Stiina Toljanner jne... Spedellä 19 vuotias Maria Drokkila, Riitta Väisänen...
Vesku saa nuorta naista, vaikka olisi millainen rupikonna. Ei ole ikinä ollut mitään erityisen komea, mutta silti seurusteli nuorena huippumallien kanssa.
Myöhemmin kyllä Hannele Lauri ja Eija Vilpas pisti halvalla miehiä sarjassa 'hynttyyt yhteen'. Etsivät tummaa, pitkää ja komeaa miestä.
Vieläköhän se lyhyt painija Ukkola 80 v kieltäytyy nukkumasta mummon vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Vesku puhui eräässä haastattelussa aikoinaan että hänelle kelpaa vain nuoret kauniit naiset. Myöhemmin kertoi, sairauksistaan ja erektiovaivoistaan, katkeroitui ja muutti Lappiin johon pieneen mökkiin erakoksi. Joskin jotain pieniä leffa rooleja tehnyt vanhemmalla iällä. Uuno Turhapuroleffat oli Speden käsikirjoittamia naisia halveksivia ja kuvasti hänen/heidän ajatusmaailmaa. Myös oikeassa elämässä Spede ja Vesku ottivat rinnalleen vain kauniita nuoria naisia. Veskulla oli Marita Hakala ja Stiina Toljanner jne... Spedellä 19 vuotias Maria Drokkila, Riitta Väisänen...
Nämähän vain sanoivat ääneen sen, miten suuri osa miehistä ajattelee, mutta jättää sanomatta ettei saisi kusipään leimaa. Hyvin harva mies pitää ihanteenaan vanhaa tavisnaista. Se nyt vaan on fakta, että nuori ja kaunis on valtaosan miesten ihanne.
Sekoitatkohan nyt Uunon ja Veskun?
Näyttää äijä itse ihan joltain 100-vuotiaalta kivespussilta nykyisin
Hannele Laurihan seurusteli aikoinaan itseään nuoremman tummatukkaisen komean miesmallin kanssa monia vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Myöhemmin kyllä Hannele Lauri ja Eija Vilpas pisti halvalla miehiä sarjassa 'hynttyyt yhteen'. Etsivät tummaa, pitkää ja komeaa miestä.
Niin mitä pahaa siinä että etsii tummaa, pitkää ja komeaa? Onko tuo siis naisen logiikalla jokin kosto miehille? 🙈
Vesku ei todellakaan ole rupsahtanut, se on aina ollut rupsahtanut.
Vierailija kirjoitti:
Vesku puhui eräässä haastattelussa aikoinaan että hänelle kelpaa vain nuoret kauniit naiset. Myöhemmin kertoi, sairauksistaan ja erektiovaivoistaan, katkeroitui ja muutti Lappiin johon pieneen mökkiin erakoksi. Joskin jotain pieniä leffa rooleja tehnyt vanhemmalla iällä. Uuno Turhapuroleffat oli Speden käsikirjoittamia naisia halveksivia ja kuvasti hänen/heidän ajatusmaailmaa. Myös oikeassa elämässä Spede ja Vesku ottivat rinnalleen vain kauniita nuoria naisia. Veskulla oli Marita Hakala ja Stiina Toljanner jne... Spedellä 19 vuotias Maria Drokkila, Riitta Väisänen...
Ei saa valehdella.
Ensinnäkin Speden elokuvissa ei halvenneta naisia joka ikinen naisnäyttelijä on sanonut että Pertti Pasanen oli viimeisen päälle herrasmies.
Vesku ei ole katkeroitunut ja muuttanut erakoksi lappiin.
Hänellä on asunto hesoissa ja myös tuo Lapin mökki.
Vesku tekee youtubessa nähtyjä haastatteluja joissa on nähty näyttelijöitä, urheilijoita jne...
Naiset ja raha kulkevat käsi kädessä, sille ei voi mitään, vilkaisepa Hollywood tähtien lapsivaimojen ikiä!
Ja sitten ihmetellään miksi nykypäivän 40+ miehet ovat sellaisia sovinisteja ja vapaamatkustajia parisuhteessa. Ei tuollainen omaksuttu miehen malli heti katoa tältä pallolta.
Ihanaa kun ei tarvitse miehiä mihinkään niin voi rupsahtaa rauhassa kenenkään mielipiteistä välittämättä. Oikeastaan mukavaa kun ei saa enää huomiota oksettavilta äijiltä.
Veskulla on asunto Espoon Nihtisillassa, mutta naapurinsa kertoi ettei häntä siellä paljoa näy vaan kertoi Veskun erakoituneen Lapin mökilleen. Tämä naapuri on minun kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa kun ei tarvitse miehiä mihinkään niin voi rupsahtaa rauhassa kenenkään mielipiteistä välittämättä. Oikeastaan mukavaa kun ei saa enää huomiota oksettavilta äijiltä.
Mitä enemmän yrität esittää voittajaa, sitä katkerammalta vaikutat.
Vierailija kirjoitti:
Näyttää äijä itse ihan joltain 100-vuotiaalta kivespussilta nykyisin
Ei enää. On laihtunut. Kyllä siinä sitä jotkain on ollut, mitä on nähnyt telkusta joskus nuorena.
Siis Vesku puhui vai Veskun esittämä hahmo puhui? Tunnetko Veskun ja sinulleko hän puhui rupsahtamisesta?