Mitä elämääsi on tullut eron jälkeen? Ja mitä opit eron jälkeen?

Rakkautta, vapautta, elämisen ja elintasoa, upea rakastettu, arvostusta, kumppanuutta, toteutettuja unelmia, lastenlapsia.

Opin se että minulla on oikeus olla rakastettu ja arvostettu. Pelkkä "kelvollinen" suhde ja ydinperhe ei ole sen arvoista että menettää itsensä

Opin että oli ihanaa kun ei tarvinnut jännittää kun mies tuli kotiin, eli ei ollut sitä jatkuvaa naljailua, haukkumista, lapsista ja niiden äänistä valittelua, vittuilua ties mistä.

Opin että vahvakin rakkaus voi kadota nopeasti eikö elämänilo oikeudenmukaista. Opin myös että uuden kumppanin löytäminen keski-ikäisenä on lähes mahdotonta.

Niin, ei kukaan lähde hyvästä suhteesta. Jos haluaa eron, suhde on huono. Ilman sitä on parempi.

Opin että rahat riittivät paljon paremmin kun perheen suurkuluttaja - mies - ei enää uuteen pienempään asuntooni voinut kutsua n.s. business-kavereita joille olin kokannut ja leiponut. Mitä lie huuhaajengiä ne lopulta olivatkin!

Rauha ja seesteisyys. Opin että parisuhde eikä sen enempää minkäänlainen muukaan suhde ole mun juttu, enkä saa siitä mitään. Olen onnellisimmillani yksin ❤️

Elämä voi olla mukavaa, tasaista ja rauhallistakin. Ihanaa kun nyt minuakin kuunnellaan ja tarpeitani, koska minä kuuntelen niitä ja nyt voin toteuttaakin niitä kun ei ole miestä estämässä hyvinvointiani.

Vierailija kirjoitti:

Niin, ei kukaan lähde hyvästä suhteesta. Jos haluaa eron, suhde on huono. Ilman sitä on parempi.

niin toiset ei koskaan löydä  itselleen riittävän hyvää suhdetta ,laatu näköjään tulee vuosista jotka jaksa olla suhteessa mutta lopulta aina eroavat

Onni, rakkaus ja tuki. Eroon päättyneessä suhteessa puoliso keskittyi pääasiassa vähättelyyni ja arkiseen kiusaamiseen. En sitä tuolloin tajunnut, mutta onneksi päädyimme eroon. Olen hurjasti paljon onnellisempi tällä hetkellä.

M41

Ne viikonloput - isäviikonloput - jotka ex-mieheni tiukasti vaati itselleen eron jälkeen, olivat suola elämälleni, levon tyyssija, ennen kokematonta vapaa-aikaa, henkireikää, ihanaa aikaa.

Miehen mukana lähti 2 koiraa jotka olivat hänen, mutta tyhmyyttäni minun huolehdittavina. Ex muutti maalle vanhempiensa tilalle ja kuinkas ollakaan: joutuu siellä pitämään rakeistaan huolta kun äitinsä ei jaksa ja isänsä ei halua. Tyttäremme (13) menee joka toinen viikonloppu sinne landelle mutta on ilmoittanut etukäteen ettei ole koiranulkoiluttaja.

Ero oli aikanaan todella vaikea, mutta oli helpottavin asia elämässäni. Lapset eivät olleet millään tavalla syyllisiä tähän, vain syynä oli aikuisten omat ongelmat. Varmaan erilaista tähän porukkaan on se, että olimme nk. naispari ja lapset hankittiin yksityiseltä puolelta minun rahoillani. Itse tein perusduunia ja muutenkin maksoin pääosan elämään liittyvistä kuluista. Toinen osapuoli nk. "opiskeli" tärkeämpiä pedagogisia opintoja, joita ei sitten saanut suoritetua missään vaiheessa loppun asti. Osaltaan ehkä syynä raskaudenjälkeinen masennus mitä ei myöntänyt ja kun sain hänet sitten hakeutumaan hoitoon, niin terapeutti oli "paska tyyppi" ja terapia ihan turhaa sontaa. Hänen äitiinsä minulla oli hyvät suhteet, niin kertoi, että ollut hoidossa mielenterveyssyistä murrosiässä, joista minulla ei ollut mitään tietoa aiemmin. Pistin homman poikki, kun enää en jaksanut toisen sahaavia mielialavaihteluita ja sitä, etten enää saanut tavata edes kavereitani. Se mikä katkaisi kamelin selän oli oma sairastumiseni, joka olisi vaatinut suuremman leikkauksen ja tämä neropatti keksi, ettei hän jaksa hoitaa lapsia, jos olen sairaalassa. Ts. hoidin duunin, lapset, laskut ja ruokatalouden sen aikaa kun tämä tyyppi makasi kotona säälimässä itseään ja oli mielestään liian fiksu mihinkään normitöihin. Tässä vaiheessa nostin kytkintä, ja olin lähes vuoden asunnottomana, kun tämä henkilö ei suostunut muuttamaan vapaaehtoisesti omistamastani asunnosta. Tämä jos mikä on Suomalaisessa yhteiskunnassa sairasta, että asunnon omistaja joutuu maksamaan kulut, jos toinen osapuoli pistää vastaan.

Exvaimo löysi miellyttävämmän töistä. Minkäs sille voi. Olen maajussi, elämä täällä ei sopinut vaimolleni vaikka töissä kävi tilan ulkopuolella ja käy siis edelleen. Saan elatusrahat kasaan ilman vaikeuksia - yhdelle lapselle - ja siinä se sitten suunnillen onkin. Exvaimoa harmittaa nyt että meillä on avioehto, koska tilamme tuottaa hyvin.

Opin, miksi olin valinnut sellaisen miehen. Se paljasti paljon minusta itsestäni.

Vierailija kirjoitti:

Ero oli aikanaan todella vaikea, mutta oli helpottavin asia elämässäni. Lapset eivät olleet millään tavalla syyllisiä tähän, vain syynä oli aikuisten omat ongelmat. Varmaan erilaista tähän porukkaan on se, että olimme nk. naispari ja lapset hankittiin yksityiseltä puolelta minun rahoillani. Itse tein perusduunia ja muutenkin maksoin pääosan elämään liittyvistä kuluista. Toinen osapuoli nk. "opiskeli" tärkeämpiä pedagogisia opintoja, joita ei sitten saanut suoritetua missään vaiheessa loppun asti. Osaltaan ehkä syynä raskaudenjälkeinen masennus mitä ei myöntänyt ja kun sain hänet sitten hakeutumaan hoitoon, niin terapeutti oli "paska tyyppi" ja terapia ihan turhaa sontaa. Hänen äitiinsä minulla oli hyvät suhteet, niin kertoi, että ollut hoidossa mielenterveyssyistä murrosiässä, joista minulla ei ollut mitään tietoa aiemmin. Pistin homman poikki, kun enää en jaksanut toisen sahaavia mielialavaihteluita ja sitä, etten enää saanut tavata edes kavereitani. Se mikä katkaisi kamelin selän oli oma sairastumiseni, joka olisi vaatinut suuremman leikkauksen ja tämä neropatti keksi, ettei hän jaksa hoitaa lapsia, jos olen sairaalassa. Ts. hoidin duunin, lapset, laskut ja ruokatalouden sen aikaa kun tämä tyyppi makasi kotona säälimässä itseään ja oli mielestään liian fiksu mihinkään normitöihin. Tässä vaiheessa nostin kytkintä, ja olin lähes vuoden asunnottomana, kun tämä henkilö ei suostunut muuttamaan vapaaehtoisesti omistamastani asunnosta. Tämä jos mikä on Suomalaisessa yhteiskunnassa sairasta, että asunnon omistaja joutuu maksamaan kulut, jos toinen osapuoli pistää vastaan.

..jatkona tähän on se, että kun sain sitten vuokra-asunnon, niin tunki lapset joka toinen viikonloppu hoitoon, kunnes ex-anoppi soitti ja kertoi ettei enää jaksa, kun lapset hänellä jatkuvasti hoidossa. Setvittiin asiaa, niin selvisi, että tämä exä hoidatti lapset viikonloppuisin minulla ja äidillään, sekä jälkimmäisen kautta sitten vielä ruokahuolto päälle. Kun aloin kyselemään asiasta, niin tuli helvetinmoiset raivarit kun jäi kiinni tästä. Ex-emäntä bilettänyt joka viikonlopun ja ruokarahat menneet näihin. Penskat olivat tosi nälissään viikonloppuisin, kun viikolla ruuat tulleet vain koulusta tai tarhasta ja anopilta, kun rahat menneet muuhun. Toki sitten exä löysi itselleen kovatuloisen "miehen", joka sitten makselee jatkossa tämän loisen elämäntyyliä. Tosin onneksi itselläni hyvät suhteen ex-anoppiin, niin hänen kauttaan on yhteys lapsiin, minkä exä yritti katkaista.

Vierailija kirjoitti:

Ero oli aikanaan todella vaikea, mutta oli helpottavin asia elämässäni. Lapset eivät olleet millään tavalla syyllisiä tähän, vain syynä oli aikuisten omat ongelmat. Varmaan erilaista tähän porukkaan on se, että olimme nk. naispari ja lapset hankittiin yksityiseltä puolelta minun rahoillani. Itse tein perusduunia ja muutenkin maksoin pääosan elämään liittyvistä kuluista. Toinen osapuoli nk. "opiskeli" tärkeämpiä pedagogisia opintoja, joita ei sitten saanut suoritetua missään vaiheessa loppun asti. Osaltaan ehkä syynä raskaudenjälkeinen masennus mitä ei myöntänyt ja kun sain hänet sitten hakeutumaan hoitoon, niin terapeutti oli "paska tyyppi" ja terapia ihan turhaa sontaa. Hänen äitiinsä minulla oli hyvät suhteet, niin kertoi, että ollut hoidossa mielenterveyssyistä murrosiässä, joista minulla ei ollut mitään tietoa aiemmin. Pistin homman poikki, kun enää en jaksanut toisen sahaavia mielialavaihteluita ja sitä, etten enää saanut tavata edes kavereitani. Se mikä katkaisi kamelin selän oli oma sairastumiseni, joka olisi vaatinut suuremman leikkauksen ja tämä neropatti keksi, ettei hän jaksa hoitaa lapsia, jos olen sairaalassa. Ts. hoidin duunin, lapset, laskut ja ruokatalouden sen aikaa kun tämä tyyppi makasi kotona säälimässä itseään ja oli mielestään liian fiksu mihinkään normitöihin. Tässä vaiheessa nostin kytkintä, ja olin lähes vuoden asunnottomana, kun tämä henkilö ei suostunut muuttamaan vapaaehtoisesti omistamastani asunnosta. Tämä jos mikä on Suomalaisessa yhteiskunnassa sairasta, että asunnon omistaja joutuu maksamaan kulut, jos toinen osapuoli pistää vastaan.

Kuulostaa tosi paljon mun exältä hyi että! On mies tosin. Just tuo kotona makaaminen

itsensä sääliminen ja liian hyvä normiduuniin. Miten jotkut voivatkin olla niin todellisuudesta vieraantuneita! Ollaan olevinaan niin fiksua ettei muilla ole mitään jakoa, mutta kummasti vaan ei saada yhtään mitään aikaan vaikka omasta mielestä potentiaalia olisi vaikka millä mitalla ja mihin tahansa, mutta kun kaikki muut aina sotkee ja pidättelee niin eihän sitä nyt vaan voi.

erossa vapauduin vuosia kestäneestä henkisestä väkivallasta ja passiivisagressiivisesta mieslapsesta. Ero oli helpotus, toki eron jälkeen saanut monta vuotta maksella siitä tulleita velkoja pois eli stressiä ja taloudellista kituuttelua on riittänyt.  Suurimpana voittona vapaus, ei tarvitse miellyttää yhtään ketään eikä kulkea varpaillaan toisen raivareita varoen. Muut pitää mua varmaan outona kun en ole uutta seuraa hakenut, tosin ei vain kiinnosta, haluan elää juuri nyt itselleni ja katsotaan miten sitten tulevaisuudessa. Kenenkään sinnepäin tyypin vuoksi en ole vapauttani enää rajoittamassa :)

Erostani on alle vuosi. Olen oppinut paljon menneestä parisuhteesta ja itsestäni. Hienoa on, että ollaan exän kanssa käyty monia hyviä keskusteluja suhteesta ja erosta. Olen myös joutunut kasvokkain omien ongelmieni, käytösmallieni ja tunne-elämän haasteideni kanssa, jotka ovat olemassa myös ilman suhdetta.

Toisaalta elämä on kevyempää ilman jatkuvaa kritisoiduksi tulemisen tunnetta ja vapaampaa ilman arvostelua mieltymyksistäni, ajankäytöstäni ja käyttäytymisestäni. Omassa kodissa on henkisesti helpompi hengittää ja itselleni sopiva tunnelma myös visuaalisesti.

Parisuhteeseen liittynyt jatkuva stressi on poistunut. Exään liittyvää stressiä on kuitenkin yhä, koska joudutaan olemaan tekemisissä tietyissä asioissa. Ilman samanikäistä lähellä asuvaa sinkkuystävääni olo olisi varmasti hyvin yksinäinen. Näkee selvästi miten suomalaisessa kulttuurissa elämä rakennetaan parisuhteen ja ydinperheen ympärille. Perheellisiä ystäviä on vaikea saada usein tavattua, lasten kerakaan. Huomaan, että minulle sopisi paremmin erilainen yhteisöllisempi malli, jossa avioliiton rooli ei ole niin korostunut.

Uusi suhde ei kiinnosta vielä yhtään. Toivon, että olisi mahdollista löytää jälleen rakkaus, entistä parempi ja kypsempi. Toisaalta tuntuu vähän toivottamalta, olen niin hidas luottamaan rakkausrintamalla.

Tuli rakkaus ja välittäminen uudessa suhteessa. Exän kanssa en kokenut välittämistä ja huolenpitoa koskaan 20 vuoden aikana. Loppui myös ahdistus siitä, kun ex paheksui joitain asioita mistä pidin. Välillä myös pilkkasi. Oli itsekäs.

Erosta seurasi helpotus ja vapaus. Oli ensimmäinen suhteeni enkä tiennyt paremmasta. Nyt tiedän.

Mies osti minut ulos talostanme, eli maksoi minulle 200 tuhatta. Lapsemme ovat jo aikuisia. Omillaan. Ei elatusvelvollisuuksia. Ostin minilaksion 150 tuhannella, pääkaupungin läheltä. Se on hyvin pieni mutta riittää minulle. Ja nyt on vielä 12 vuotta aikaa olla töissä ja lisätä rahaa että eläkkeellä riittää!