Lue keskustelun säännöt.
Ensimmäistä kertaa itsekäs enkä osaa. Miten?
14.06.2015 |
Mun pitäisi ensimmäistä kertaa elämässäni tietää mitä MINÄ haluan ja siis tehdä päätöksiä elämäni seuraavasta siirrosta. En osaa. Itsetunto on nollissa ja siitä kuuluu kiitos suurilta osin hyvin narsistiselle eksälle. Hän ei kanna lapsistaan vavastuuta ja minulla sitä on enemmän kuin monella. Ei sillä ettenkö kantaisi sitä mielelläni, mutta olen fyysisesti sairastunut pahasti mikä vaikeuttaa asiaa. Mut jos unohdan sen hetkeksi ja yritän miettiä mitä haluan niin en vaan osaa päättää. Olen elänyt vain perheelle ja ystävänikin jäi taakse, koska mies parhaansa mukaan yritti saada minut aivan hänen armoilleen ja sukunsakin otti hetkeksi takapakkia kun hän mustamaalasi minut. Nuo olen saanut jo takaisin kovalla työllä ja siksi, että osa muistutti minua menneestä ikävällä tavalla, jätin ystäviä taakseni lopullisestikin, mutta ystävystyn onneksi helpolla ja olen saanut muutaman uuden ja todella tärkeän ystävän.
Jotenkin huomaan, että nyt tahtoisin vähän yhtä ja toista enkä osaa päättää ja tuo huono itsetunto estää osan. Yllättävän vaikeaa myös tietää mikä on haihattelua ja mikä todellista halua. Onko nyt niin, että teen mitä hyvänsä ja täysin omaa niin voin matkan varrella oppia huomaan mitä haluan? Että itsetunto kasvaa siinä ohessa väkisinkin kun vaan toteutan itseäni jollain tavalla? Esimerkiksi kouluttautumalla uuteen ammattiin, koska vanhaa en pysty enään tekemään. Mietin myös, että huomaisiko siinä, että haluanko suunnata voimavarani tulevaisuudessa työhön ja harrastukseen vaiko vielä joskus uskaltaa perustaa perhe? Jotenkin pelottaa jos valitsen väärin sillä aikaa kaikelle ja suurille virheille ei ole jos haluan saada jotain kokonaista aikaiseksi ennen kuin hedelmällinen ikä on ohi. En tiedä onko minusta enään parisuhteeseen ja siihen en tahtoisi kiirehtiä, vaikka välillä todella kaipaa läheisyyttä ja joku sanoisi mun olevan ihan ok.
Onko muilla vastaavan parisuhteen kokeneilla ollut vaikeuksia uskaltaa tehdä päätöksiä? Kun jotenkin kaikki ideat päättyy siihen, että en kuitenkaan...tai ei minusta ole...tai mitä ihmettä kuvittelen itsestäni ym.
Kantaisiko yksi päätös eteenpäin? Kun vaan saa homman liikkeelle?
Kommentit (3)
Kiitos ihanasta neuvostasi. :) Se varmasti pitääkin paikkaansa. On vaan toisaalta tunne kun häkin ovi olisi avattu ja kaikki mahdollista, mutta usko itseen puuttuu eikä uskalla lentää ulos. Haluaa kyllä, mutta epäröin. Tuota opiskelua olen miettinyt kovin. Laittaisin perheeni taloudellisesti tiukille, mutta en pitkäksi aikaa. Sitä vaan osaa syyllistää itseänsä kaikesta, johtuen just menneestä kun on tehty selväksi ettei minusta ole mihinkään ja olen pahasta. Enää en onneksi tuohon usko ihan 100% ja näyttäminen itselleni tekisi varmaan hyvää. :)
Kaiken epäröinnin keskellä on tietynlainen kärsimättömyys: kaikki tänne, heti ja nyt. :)
Nyt olen enää itse pahin viholliseni. On mennyt vuosi toipuessa henkisesti ja myös fyysisesti kun meni aikaa, että sairaus on saatu hallintaan ja olen saanut voimavarojani takaisin. Tässä ajassa on kerinnyt onneksi miettimään kaikenlaista ja keräämään pienen tukiverkostonkin.
Läheisyyden kaipuu on kova, mutta vielä en uskalla ottaa riskiä, että pahimmillaan huomaisin löytäneeni vierelleni jonkun epätasapainossa olevan ihmisen. Riski on pieni, mutta olemassa ja se riittää toistaiseksi jarruksi.
Ensimmäinen vastaus vahvistaa minun omaa ajatustani siitä, että teen päätöksen opiskelusta, vaikka en tunnekaan olevani täysin varma onko tämä oikea valinta järjestyksestä, mutta se ainakin saa minut ihmisten ilmoille ja tuo siten elämääni jotain omaa ja jotain positiivista sekä aivan uutta. Se tuo myös tietynlaista pääomaa itsenäiseen elämään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja saattaahan tuo opiskelu parhaimmillaan antaa sen verran hyvää mieltä, että se osittain tai kokonaan täyttää sen yksinäisyyden ja läheisyyden tarpeen mitä kumppaniin tulee.
Ap vielä
Yritä tehdä yksi päätös kerrallaan. Jos tilanne on nyt se, että olet työtön ja harkitset opiskelua, jota suosittelen itse, ja et tiedä mitä haluaisit opiskella tai mihin soveltuisit niin mene työkkärin ammatinvalinta, mikä se nyt onkaan ja yritä heidän kanssa löytää siihen ratkaisu. Opiskelu paikka saattaa tuoda eteen uusia ystäviä, työmahdollisuuksia, ehkä tuleva puoliso löytyy siltä polulta. Ei sun tarvitse nyt tietää kaikkea mitä sä haluat ja koska. Elämässä tapahtuu muutoksia, mene yksi askel kerrallaan, kyllä se itsetunto nousee sieltä pikkuhiljaa.