Herkkäluonteinen lapsi

Olen itse hyvin herkkä ja äitini taas ei ollut pätkääkään herkkä. Kyllä minä muistan että lapsena olin todella usein ihan sisäisesti hermostunut ja kauhuissani äitini sinänsä pahaa tarkoittamattomien purkausten edessä. 

Joten jos mitenkään vaan pystyy, niin minusta herkän kanssa olisi hyvä olla varovainen ainakin kun tämä on vielä hyvin pieni. Jossain vaiheessahan sitä on kovetuttava että elämää kestää, mutta sen olisi hyvä tapahtua asteittain eikä vielä ihan pikkulapsena. 

Missään nimessä en siis halua kovettaa niin, että opettaisin huutamisen tmv olevan normaalia ja ihan kestettävä juttu. Minulla on paljon opittavaa, etten noin ärähtele tavallaan ihan tyhjästä, mutta ainakin tuo laittoi kovasti miettimään. Toisaalta en halua myöskään olla hyysääjä - rajat siis lapsella on, mutta usein riittää ihan vaan "ä-ää!" tai "eei kulta oteta/mennä" tai nimen sanominen vähän painokkaammin. Olin vaan kireänä muista syistä ja siksi reaktioni oli tuollainen ja lapsi selkeästi pelästyi :(

Ap

Päiväkodin tädit sitten viimeistään kirjaavat vasuun "viaksi" herkkyyden. Meilläkin muuten ihan mukava täti, mutta keskutelussa sanoi että hönellä on tapana löytää lapsesta ainakin yksi "vika" jonka hän kirjoittaa papereihin. Muuten hän pelkästään kehui lastamme, mutta herkkyyden halusi merkitä papereihin huonoksi asiaksi, josta pitäisi päästä eroon. Ihmettelin vähän.

Ja siis olen itsekin herkkä, lähinnä sellainen arka, jännittävä itkupilli eli homma on tuttua - itse sain lapsena kuulla että tuollainen jatkuva itkeminen on väärin eikä sitä jaksa kuunnella. Haluaisin suoda lapselleni oikeuden olla sellainen kuin on, eli en halua siis tosiaankaan että hän joutuu pelkäämään/piilottamaan tunteitaan.

Ap

Olin juuri tulossa sanomaan, että kirjoituksesi perusteella taidat olla itsekin herkkä luonne! Muutoin tuollainen tilanne olisi voinut jäädä huomaamatta.itse ajattelen, että äidin herkkyys auttaa ymmärtämään lapsen herkkyyttä. Ja ennenkaikkea se, että herkkä äiti itse tiedostaa herkkyyden haavoittuvuudet, mutta myös tunnistaa herkkyyden vahvuudet. Herkkyys helposti voi muodostua taakaksi, mutta oikein vahvistettuna herkkyys on oiva voimavara elämässä! Se, että pysähdyt miettimään omaa toimintaasi lapsennäkökulmasta, on sitä vahvuutta!

Tapa se!!!!!! Ei semmosesta kunnollista eläjää tule ikinä.

[quote author="Vierailija" time="12.06.2015 klo 12:37"]

Päiväkodin tädit sitten viimeistään kirjaavat vasuun "viaksi" herkkyyden. Meilläkin muuten ihan mukava täti, mutta keskutelussa sanoi että hönellä on tapana löytää lapsesta ainakin yksi "vika" jonka hän kirjoittaa papereihin. Muuten hän pelkästään kehui lastamme, mutta herkkyyden halusi merkitä papereihin huonoksi asiaksi, josta pitäisi päästä eroon. Ihmettelin vähän.

[/quote]

Päiväkoti voikin olla tuollaisella lapselle karu paikka. Itse olin lapsena herkkä ja omista lapsistani toinen, poika on, mutta onneksi ei ole tarvinnut päiväkoteja kokea kummankaan meistä herkistä. 

Meillä myös herkkä tyttö, joka vierastaa rajusti vieläkin 2 vuoden iässä, ja tämähän oli punainen vaate neuvolantädille. Lähetti tytön psykologille! Kuulemma jotain "sosiaalista ahdistusta", just joo...kotona hoidettu, herkkä pikkuihminen, piti heti alkuunsa leimata oudoksi kun ei tykännyt tomerasta tädistä ja huusi kurkku suorana kauhuissaan. Ihan turha siinä oli kertoa, että omassa elinpiirissään tyttö on rohkaistunut valtavasti viime aikoina, uhmaa päivittäin, ei vierasta juurikaan kotiin tulevia vieraita jne. :(

Mulla on kaksi lasta ns. herkkiä tai ehkäpä kaikki kolme omilla tavoillaan. Jäin kiinni tuohon, kun kommentoit omaa lapsuuttasi, että olit 'itkupilli'. Mä sanoisin tällä aika pienellä kokemuksella, että ilman tukea jäänyt ja vähän herkkä lapsi on itkupilli. Eiköhän jokaisella lapsella ole paikkoja, joissa ei tunne oloaan kotoisaksi. Jos silloin vaan murahdetaan, että menehän nyt ja älä pillitä niin itku tulee vähemmän herkällekin. Jos aikuinen viitsii huomata, että nyt tarvittais vähän tukea ja aikaa niin lasta ei ahdista ja ei tule se itku. Kannustuksella, selittämisellä, sylillä ja vähän takamuksesta tuuppimalla tulee varmasti elämässä pärjäävä lapsi.

Jos lapsi uskoo vähästä niin ole iloinen, pääset vähemmällä. Joskus toistekin olet ehkä väsynyt niin silloin voi lapselle selittää, että äitiä väsytti / kiukutti ihan muu juttu ja pyytää anteeksi turhaa keuhkoamista. Näin lapsikin oppii, että ne kovat sanat eivät aina johdu hänestä ja ymmärtää jättää ne omaan arvoonsa.