Henkilöt, jotka olivat nuorempana vaatimattoman näköisiä, mutta..

Juu, kaikki on näköjään vain kaunistuneet. DDD Mut niin kai se on, et ne nuorena kaunottaria olleet ja sitten nopeasti rupsahtaneet, eivät täällä ole tarinoitaan kertomassa.

Itse olin ruma lapsi, teini-iässä harmaa hiirulainen. Sitten minusta tuli punkkari, joka varmasti huomattiin, mut ei ainakaan kauneuden takia, se varmistettiin sinisillä hiuksilla ja lävistyksillä. 

Sitten siitä on tasaantunut keski-ikäiseksi tavikseksi. Kävin lapsuuteni kotimaisemissa ja meillä oli pienimuotoinen kokoontuminen vanhojen koulukavereiden kanssa. Siinä porukassa olin edelleen ulkopuolinen, suorastaan ufo. Jos nuorena olin siinä porukassa harmaahiiri, niin nyt olin puolestani liian hyväkuntoinen, kaunis en toki vieläkään. Sen lisäksi olin vielä liian koulutettu, liian hyvätuloinen, liian hyvin pukeutunut, liian kansainvälinen, liian sinkku, liian kiinni nykypäivässä, liian nostalgiavapaa. Eli ihan vtun tylsä. No, mulla ei kyllä ollut tylsää, oli mielenkiintoista kuulla ja nähdä, mitä muille oli tapahtunut ja mitä heistä oli tullut.

Mun mies! On oikiasti hyvännäköinen, hoikka ja urheilullinen. Näin vastikään ensimmäistä kertaa kuvan n. 13-vuotiaasta hänestä, oli sellanen perinteisen näkönen, epäsopusuhtanen ja vähän rumakin... :D en olisi ikinä uskonut jollei olisi ollut samat silmät kuvassa, olisin väittänyt joksikkin velipuolistaan :D

Minusta tuli ikäisekseni hyvännäköinen vasta noin nelikymppisenä. Vielä kaksikymppisenäkin olin todella ruma, sellainen huonoryhtinen synkän näköinen kuikelo. Nörttinaisen perikuva. Kolmekymppisenä aloin näyttää jo tavalliselta, kun itsetunto parani enkä enää kulkenut köyryssä ja tukka silmillä. Vähän vaille neljääkymppiä innostuin ulkoisesta, kävin tyyli- ja värianalyysissä, otin modernin kampauksen ja värin tukkaan, aloin kiinnittää huomiota vaatteisiin. Ja nyt saan huomiota miehiltä enemmän kuin ikinä elämässäni. 

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 22:29"]Mun mies! On oikiasti hyvännäköinen, hoikka ja urheilullinen. Näin vastikään ensimmäistä kertaa kuvan n. 13-vuotiaasta hänestä, oli sellanen perinteisen näkönen, epäsopusuhtanen ja vähän rumakin... :D en olisi ikinä uskonut jollei olisi ollut samat silmät kuvassa, olisin väittänyt joksikkin velipuolistaan :D
[/quote]
Sama. En ois ottanu ukkooni jos ois tullu yläasteella yrittämään, kamala ilmestys. Armeijan jälkeen alkoi komistumaan ja kun minut tapasi niin tulikin oikea kuumis. Piti vaan hiustyyliä ja partaa vähän muuttaa ja hyvä tuli. :)

Miksi tuo viesti nro 9 (josta pari lainaustakin on) on poistettu?

Minä olin ruma kalpea lapsi ja omituinen kalpea aknesta kärsivä teini, joka pukeutui pikkuserkun vanhoihin vaatteisiin ja leikkautti tukan tätimalliin. Aloin kaunistua yli parikymppisenä, kun luusto tuli paremmin esiin, kroppa muuttui ja kasvatin esiin oman luonnollisen hiustenvärin. Aloin vähitellen ymmärtää minkänäköinen haluan olla ja annoin kai itselleni luvan olla jotain muutakin kuin vähän omituinen. Olen nyt 27-vuotias ja viime vuodet olen saanut jatkuvasti kehuja ja kohteliaisuuksia ulkonäöstäni ja mua kuvaillaan nätiksi ja kauniiksi. En edelleenkään osaa suhtautua tuollaiseen vaan hämmennyn aina, se entinen "rooli" on niin syvällä.