Ja sitten minä väsyin

tähän kansan kahtiajakautuneisuuteen.

En jaksa ottaa kantaa, en jaksa lukea somekirjoituksia, joiden alkulauseista jo välittyy paatoksellisuus. En jaksa kohta enää välittää. Ymmärrän taloudellisen ahdingon, ymmärrän huolen ihmisoikeuksista, ymmärrän pelon rokottamattomuuden seurauksista, ymmärrän surun läheisen kuoltua.

Luulisi, että meillä on ollut tässä yksi yhteinen suuri vihollinen. Yhtäkkiä huomasin, että me aloimmekin nähdä vihollisen toinen toisessamme. Nakerramme ihmisyyttämme kuin rotat. Näen kyynistyneitä ihmisiä töissä, kaupoissa, sukulaisissa, keskustelupalstoilla, somessa ja peilissä.

Hyvää yötä, maailma.