Milloin tiesitte haluavanne erota?

Siitä että oli enemmän niitä asioita joita en voinut miehessä sietää kuin niitä asioita miehessä jotka toivat elämääni hyviä hetkiä. Tosin ei asuttu yhdessä, ei lapsia joten sikäli eri tilanne.

Suosittelen katsomaan sen ensimmäisen vauvavuoden loppuun ensin. Huonosti nukutut yöunet vaikuttaa arvostelukykyyn hyvin paljon. Viettäkää myös säännöllisesti yhteistä aikaa ilman lastanne. Lapsenvahti on yleisesti ottaen pienempi kustannus kuin ero. Vaikka kyse olisikin avoerosta. 

Suosittelen että aloittaja tekee ratkaisuja vasta sitten kun on saanut ainakin kuukauden ajan riittävästi unta. Ja myös omaa aikaa säännöllisesti, lenkille pitää päästä ilman vauvaa.

Sinulla voi olla synnytyksen jälkeinen masennus. Jos näidenkin jälkeen tuntuu että haluat erota niin pariterapiaa suosittelen. Nimittäin eroaminen on hankalaa nyt kun teillä on lapsi. Miehelle tulee elatusvelvollisuus ja tapaamisoikeus.

Eroaisin itse ainakin jos miehen kanssa on turvatonta tai hän eristää sinua muista tai pettää törkeästi luottamuksen esim pitää rakastajaa tai käyttää sinun rahojasi ilman lupaa.

Kun mies ei suostunut luopumaan ihastuksestaan.

Tuo on ihan normaalia pikkulapsiaikana. Katso nyt ensin vuosi-pari, koska melkein aina tilanne (ja tunteet) tasoittuu kun lapsi kasvaa.

Veikkaan, että melko monella on parisuhteessa "vähän vaikeaa" kun vauva on 5kk ikäinen... Minä ainakin olin esikoisen kohdalla eroamassa joka toinen viikko, toisen kohdalla olin sitten jo vanhempi ja viisaampi mutta kyllä se silloinkin mielessä kävi. Ja minulla siis on puoliso joka on hoitanut vähintäänkin oman osuutensa ja ollut muutenkin esimerkillinen isä ja aviomies myös vauvavuosina.

Ikinä ei kannata erota vauvavuoden aikana siksi että on vaikeaa. Ainoastaan sitten, jos se toinen osapuoli tekee jotain anteeksiantamatonta. Vaikka se saattaa ajoittain tuntua toivottomalta, kannattaa pitää mielessä ja muistuttaa sitä toistakin, että vauvavuosi on raskas ja poikkeuksellinen vaihe elämässä, joka MENEE OHI. Sitten kun lapsi täyttää 2v ja fiilis on vielä sama, voi alkaa miettiä sitä eroa tosissaan.

näkee se mieskin varmaan sinut eri tavalla kuin aikaisemmin. Kun lapset tulee kuvioihin ei enää leikitä parisuhteilla ja mennä tunteiden mukana. Jos asiat on konkreettisesti päin persettä voi miettiä muita ratkaisuja.

Silloin kun vagina väljähti.

Tuskin ollaan eroamassa, ainakaan vielä pitkään aikaan. Tahdoin vaan kysyä teidän kokemuksia.

Miehestä selvisi eräs asia joka ahdistaa enkä pääse siitä yli. (Ei siis ole pettänyt.) En vain tiedä johtuuko oma suhtautuminen tähän asiaan väsymyksestä ja uudesta tilanteesta. En tiedä ylireagoinko. Ainakin mies on sitä mieltä, mutta en vaan voi itselleni mitään.

En halua olla hänen lähellään tai edes puhua hänelle. Mutta tuskin olisin sen onnellisempi ilman häntä.

-Ap

Kun (ex) vaimo sanoi, että voisi elää ihan hyvin myös ilman seksiä.

Kirjoitin aloitusviestin vähän epäselvästi mutta en halua avata asiaa sen enempää.

Enkä tietenkään kuvitellut että vauva-arki olisi mitenkään erityisen helppoa parisuhteen kannalta. En vain tiennyt että toinen pystyy näyttäytymään silmissäni ihan eri tavalla. Kuin eri ihminen.

-Ap

Kiitos tosiaan kommenteista. Omaa aikaa pitäisi järjestää ja käydä kävelyllä myös itsekseen.

Vauvan luota en pääse kovin pitkäksi aikaa pois kun ei ole yrityksisyä huolimatta suostunut syömään pullosta (rintamaitoa saatika korviketta).

Mutta kaipailisin kommentteja vielä otsikon kysymykseen. Tekikö jompikumpi jotain, joka johti eroon? Hiipuiko rakkaus vähitellen? Päättyikö kaikki yllättäen tai olitteko vuosia eroamispisteessä?

-Ap

Ratkaisu tapahtui pikku hiljaa. Varmaan se viimeinen niitti oli, kun aloin tehdä töitä toisella paikkakunnalla, enkä enää olisi halunnut palata kotiin vaimon takia. Onneksi lapset olivat jo isoja. 

Mitään dramaattista riitaa ei ollut, vain hieman tunteiden näyttämistä toki.

Miksi ihmeessä olisin ollut enää parisuhteessa, jossa toinen osapuoli tuntui parhaimmillaankin yhdentekevältä? Pahimpina päivinä vastenmieliseltä.

Parisuhteessa, jossa ei ollut käytännössä enää mitään muuta jäljellä kuin asuminen toisen kämppiksenä, ja korkeintaan jokin yksittäinen halaus tai pusu ja vierekkäin istuskelua sohvalla. 

Ikävä kyllä suoraan sanottuna kyllästyin ja tympäännyin, ja päätin, että enää minun ei tarvitse olla tässä. Työpaikkakin oli toisella paikkakunnalla, ja siellä jo valmiina vuokra-asunto.

Yhteinen asunto myytiin, muutin kokonaan työssäkäyntipaikkakunnalle, tilavampaan asuntoon, ja tunnen aidosti olevani tyytyväinen elämään. Olen tapaillut erästä ikäistäni naista, mutta avioliittoon tai yhteistalouteen en missään nimessä enää halua, ei tosin tämä nainenkaan. Mukavaa meillä silti on, ja tietenkin rakkautta toisiamme kohtaan.

Kurjaa sanoa, mutta nyt tuntuu siltä, että yhteisestä ja pitkästä avioliitosta huolimatta tuntuu, että ex-vaimo on nykyisin täysin yhdentekevä, vieras ihminen, jonka elämä ei enää kiinnosta eikä liikuta minua millään tavalla.

Sitten kun olin 10 vuotta yrittänyt muuttaa asioita parempaan, ihan itsestäni alkaen, mutta toinen ei tule senttiäkään vastaan. Yhtenä päivänä vain riitti ja se oli siinä. Aika auttaa moneen asiaan, mutta jos vika on sellainen mitä ei pysty yksin korjata/muuttaa ja toista ei vaan kiinnosta, niin on aika jatkaa eteenpäin. Ei se parisuhde mikään vankila ole tai elinkautinen.

Kun ex-vaimo haukkui minut maanrakoon ja väitti minun olevan surkeampi kuin kaikkien muiden (naisten) miehet. Oli pieniä lapsia, talo rakennettu, vuorotyö ja opiskelut kesken. Olin tehnyt kaikkeni jotta perhe ja parisuhde olisi onnellinen. Päätin ettei minun tarvitse sietää tällaista ja pakkasin jo kassit valmiiksi.

Olin siis jo lähdössä, mutta hän sai minut vielä palaamaan vetoamalla pehmeään puoleeni. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt kuitenkin jo tuolloin erota (ilman keskinäistä kunnioitusta suhteella ei ole tulevaisuutta), sillä ero tuli kuitenkin myöhemmin ja silloin se oli vielä tuskallisempi kaikille osapuolille.