Naapuritalon nainen on aina naama myttyrällä

Minä olen aina kerrostaloni läheisyydessä ns. naama väärinpäin, koska ahdistun asuintalostani. Inhoan koko taloa ja asun siinä vain pakon sanelemana - ei ole varaa muuttaa pois. Olen muualla hyväntuulisen oloinen - en kuitenkaan hymyile kuin "idiootti" - mutta kuitenkin olemukseni on rentoutuneempi ja vastaanottavaisempi.

Mutta aina, kun lähestyn vaikka kävelyltä taloa kohti, ahdistus alkaa ja synkkä pilvi laskeutuu päälleni. Olen varmaan kuin myrskyn merkki kävellessäni kohti alaovea. En tunne/tiedä naapureita, eikä kiinnostakaan. He aiheuttavat tuskaisen oloni, joten suksikoon vaikka sinne minne aurinko ei paista. Ei voisi vähempää kiinnostaa moikkailla naapureita.

Odotan sitä päivää, kun tulee mahdollisuus muuttaa pois, tosin ihan heti sitä valitettavasti ei ole näköpiirissä. 

Miehille kun vähän hymyilee niin ne on vonkaamassa. Mielummin näytän vihaiselta.

Entinen naapurini on varmaan muuttanut sinun naapuriksesi. Me saimme mukavan lapsiperheen epäkohteliaan mullistelijan tilalle!

Mulla on perusilme sellainen että saatan näyttää tympääntyneeltä tai vihaiselta. Kun ei oo varaa mennä kirurgin veitsen alle niin tällaiseen naamaan saavat muut ihmiset tyytyä. Ja jos mulle joku hymyillen toivottaa mukavaa päivää tai jotain vastaavaa, niin varmasti hymyilen ja sanon että kiitos, sinulle myös.