Lue keskustelun säännöt.
Mietteitä vanhoillislestadiolaisuudesta lähtemisestä
29.01.2022 |
Harkitsen vanhoillislestadiolaisuuden jättämistä. Se ei muuten oikeestaan tule olemaan ongelma eikä elämäni nyt mitenkään erityisesti muutu, mutta kaikki ystäväni ovat vanhoillislestadiolaisia. Varmasti välimme säilyy hyvänä ja tulemme olemaan yhteydessä sen jälkeenkin, mutta silti ajatusmaailmamme on vähän erilainen ja kaipaisin myös ei-lestadiolaisia ystäviä, mutta mistä sellasia yhtäkkiä muka saa..?
Tätä asiaa eniten mietin eroamisessa. Sitten kun moni ei-lestadiolainen ei välttämättä ymmärrä sitä miten erilaisessa "maailmassa" olen kasvanut, että ns. opin elämään erilailla. Ja mitä arvoja edelleen haluan säilyttää elämässä, esim. en aio edelleenkään silti juoda alkoholia, joka tuntuu suomalaisille olevan niin kummallinen asia. En vain koskaan ole kaivannut sitä elämääni.
Tiedän että mm. perhe hyväksyy minut sellaisena kuin olen, siitä ei ole mitään huolta. Suurin huoli on tosiaan ystävät. Mistä saada uusia ystäviä. En tarkoita että vanhoista haluan luopua, vaan lisäksi saisin ystäviä joiden kanssa tehdä ja puhua asioita mitä ehkä v.lestadiolaisten kanssa ei tuu tehtyä.
En tiedä ymmärsikö tästä mitä haen takaa, mutta niin kaipaisin vinkkejä.
Ystävyysasian lisäksi kieltämättä mietityttää maholliset tulevat parisuhdeasiat, mutta ehkä ne menee omalla painollaan ja on asia erikseen.
Kommentit (32)
Yleensä ihmiset saa ystäviä harrastuksista, töistä ja samassa elämäntilanteessa olevista, esim. lapsiperheet toisista lapsiperheistä. Korona-aikaaon vähän haastavaa.
Onko entisillä lestadiolaisilla jotain nettiryhmää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen kotoisin pienemmältä paikkakunnalta, jossa ainakin aiemmin ko liikkeestä lähteneisiin näkyivät liikkeeseen jääneet kaverit ja ehkä lähimpiä sukulaisia lukuunottamatta muu suku katkaisevan välit kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset saa ystäviä harrastuksista, töistä ja samassa elämäntilanteessa olevista, esim. lapsiperheet toisista lapsiperheistä. Korona-aikaaon vähän haastavaa.
Onko entisillä lestadiolaisilla jotain nettiryhmää?
Niimpä, vähän haastava aika saada ylipäätään mistään ystäviä.
En oikein harrasta mitään missä näkis ihmisiä niin että tutustuis, ehkä joku uus juttu pitäis alottaa. Ja samassa tilanteessa olevia en oikein tunne tai sit en vain tiedä ajatteleeko joku samoin.
Tiedän monia jotka on ystävän, puolison tai perheen kanssa yhdessä lähtenyt. On iso apu jos on joku jonka kanssa kokee sen yhdessä ja saa tukea toisistaan. Yksin kun sen tekee, niin on tosi iso juttu hypätä "tuntemattomaan".
Itsellä on onneksi perhe tukena, osa itsekin kokenut lähdön ja loput sitten vaikka ovatkin edelleen v.lestadiolaisia niin tukevat ihanasti päätöksessä.
Nettiryhmästä ei ainakaan mulla ole tietoa, jos on.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kotoisin pienemmältä paikkakunnalta, jossa ainakin aiemmin ko liikkeestä lähteneisiin näkyivät liikkeeseen jääneet kaverit ja ehkä lähimpiä sukulaisia lukuunottamatta muu suku katkaisevan välit kokonaan.
On aina ikävä kuulla, että joillekin usko on niin ratkaseva tekijä.
Olen kyllä kiitollinen että itse olen syntynyt sukuun missä saa kukin elää omalla tavallaan ja välit säilyy. Sitä osaa arvostaa, kun kuulee ikäviä tarinoita joidenkin liikkeestä lähdöistä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei taida olla kyse oikeasta vanhoillislestadiolaisuudesta.
Erottuasi lahkosta, sinun kanssasi ei saa olla tekemisissä.
Jos perheesi hyväksyy erosi, se on sama kuin he itsekin eroaisivat lahkosta.
Lestadiolaisten mielestä vain he ovat oikeassa ja pääsevät taivaaseen, muut palavat ikuisessa kadotuksessa.
Toki on lievemmän suunnan lestadiolaisiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset saa ystäviä harrastuksista, töistä ja samassa elämäntilanteessa olevista, esim. lapsiperheet toisista lapsiperheistä. Korona-aikaaon vähän haastavaa.
Onko entisillä lestadiolaisilla jotain nettiryhmää?
Niimpä, vähän haastava aika saada ylipäätään mistään ystäviä.
En oikein harrasta mitään missä näkis ihmisiä niin että tutustuis, ehkä joku uus juttu pitäis alottaa. Ja samassa tilanteessa olevia en oikein tunne tai sit en vain tiedä ajatteleeko joku samoin.Tiedän monia jotka on ystävän, puolison tai perheen kanssa yhdessä lähtenyt. On iso apu jos on joku jonka kanssa kokee sen yhdessä ja saa tukea toisistaan. Yksin kun sen tekee, niin on tosi iso juttu hypätä "tuntemattomaan".
Itsellä on onneksi perhe tukena, osa itsekin kokenut lähdön ja loput sitten vaikka ovatkin edelleen v.lestadiolaisia niin tukevat ihanasti päätöksessä.
Nettiryhmästä ei ainakaan mulla ole tietoa, jos on.
Eli perhe suhtautuu ihanasti ja tukee lähtöä leastadiolaisuudesta? Vanhat kaverit jäävät ja mikään ei suhteessa muutu? Ja sitten saat vielä uusia ystäviä liikkeen ulkopuolelta.
Kiva juttu, mutta vähän ihmetyttää, millainen merkitys uskolla on perheellesi ja lestadiolaisystävillesi. Eihän tuo eroa mitenkään tavallisesta ev. lut. uskosta, kun kukin voi tehdä mitä haluaa ja se on kaikille ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kotoisin pienemmältä paikkakunnalta, jossa ainakin aiemmin ko liikkeestä lähteneisiin näkyivät liikkeeseen jääneet kaverit ja ehkä lähimpiä sukulaisia lukuunottamatta muu suku katkaisevan välit kokonaan.
On aina ikävä kuulla, että joillekin usko on niin ratkaseva tekijä.
Olen kyllä kiitollinen että itse olen syntynyt sukuun missä saa kukin elää omalla tavallaan ja välit säilyy. Sitä osaa arvostaa, kun kuulee ikäviä tarinoita joidenkin liikkeestä lähdöistä...
Hyvä, jos ajat ja asenteet ovat muuttuneet. Ahdasmieliseen yhteisöön kuulumisen, siitä irtaantumisyritysten ja lähdön seurausten aiheuttamaa henkistä kuormitusta ja mahdollisia mielenterveysongelmia ei kenenkään soisi enää kokevan.
Luulenpa, että tällä hetkellä on aika paljon vanhoillislestadiolaisia, jotka miettivät samaa kuin sinä.
Kannattaa siis ottaa asia ihan varovasti puheeksi kavereiden kesken, ja ikään kuin tunnustella, onko jollain heistä samansuuntaisia ajatuksia kuin sinulla.
Itse olen myös kasvanut vanhoillislestadiolaisuudessa. Tällä hetkellä koen, että en kuulu ko. liikkeeseen, vaikka olenkin edelleen uskovainen. Ongelmani on se, etten voi hyväksyä kaikkea opetusta, mitä ko. liikkeessä on minulle opetettu. Lähinnä se, kun opetuksessa on ollut tiettyjä ristiriitoja, niin itse painotan näissä ristiriidoissa eri puolta kuin käytännön valtavirta lestadiolaisuudessa painotetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä aika on haastavaa ystävien saamisen kannalta oikeastaan lähes kaiken ikäisille. Kun kaikki vapaa-ajantoiminta on tauolla, opiskelut ja työt etänä jne. ja muutenkin suositellaan pidettävän etäisyyttä muihibn ihmisiin, niin eipä siinä pääse uusiin ihmisiin tutustumaan.
Itse olen muuttanut uudelle paikkakunnalle nyt korona-aikana, enkä ole onnistunut tutustumaan yhteenkään ihmiseen uudella paikkakunnallani, edes pintapuolisesti. Edes ulkonäöltään ei tule tuntemaan ihmisiä, kun kaikki ovat maskien takana piilossa.
Työstä ja harrastuksista kannattaa aloittaa ja alkaa suhtautua niissä oleviin ihmisiin enemmän ystävinä kuin ennen. Ehdottaa yhteisiä tekemisiä ja pyytää käymään jne. Olisi hyvä, että sinulla olisi ainakin yksi hyvä ystävä liikkeen ulkopuolelta eroamisen aikaan, jotta et jää ihan yksin. Tulet tarvitsemaan tukea eron jälkeen.
Itse olen eronnut yhdestä toisesta uskonryhmästä, ja meni muutama vuosi yksinäisyyden tunteen kanssa, kun piirit pienenivät niin radikaalisti. En ole esim. missään juhlissa käynyt sen jälkeen vaikka ennen häitä ja muita juhlia oli monet vuodessa, ja kyläkutsujakin useita kuukaudessa. Nyt tapaan yksittäisiä ystäviä/ystäväperheitä ja heitäkin tavallisesti vain kesäisin. Yksinäisyyden tunne on kuitenkin alkanut hälvetä ja työ ja harrastukset täyttävät arjen, joka ennen täyttyi kyläilyistä ja hengellisistä tilaisuuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset saa ystäviä harrastuksista, töistä ja samassa elämäntilanteessa olevista, esim. lapsiperheet toisista lapsiperheistä. Korona-aikaaon vähän haastavaa.
Onko entisillä lestadiolaisilla jotain nettiryhmää?
Niimpä, vähän haastava aika saada ylipäätään mistään ystäviä.
En oikein harrasta mitään missä näkis ihmisiä niin että tutustuis, ehkä joku uus juttu pitäis alottaa. Ja samassa tilanteessa olevia en oikein tunne tai sit en vain tiedä ajatteleeko joku samoin.Tiedän monia jotka on ystävän, puolison tai perheen kanssa yhdessä lähtenyt. On iso apu jos on joku jonka kanssa kokee sen yhdessä ja saa tukea toisistaan. Yksin kun sen tekee, niin on tosi iso juttu hypätä "tuntemattomaan".
Itsellä on onneksi perhe tukena, osa itsekin kokenut lähdön ja loput sitten vaikka ovatkin edelleen v.lestadiolaisia niin tukevat ihanasti päätöksessä.
Nettiryhmästä ei ainakaan mulla ole tietoa, jos on.
Eli perhe suhtautuu ihanasti ja tukee lähtöä leastadiolaisuudesta? Vanhat kaverit jäävät ja mikään ei suhteessa muutu? Ja sitten saat vielä uusia ystäviä liikkeen ulkopuolelta.
Kiva juttu, mutta vähän ihmetyttää, millainen merkitys uskolla on perheellesi ja lestadiolaisystävillesi. Eihän tuo eroa mitenkään tavallisesta ev. lut. uskosta, kun kukin voi tehdä mitä haluaa ja se on kaikille ok.
Usko on jokaisen oman sydämen asia, eikä sitä kukaan toinen voi päättää.
Kyllä vanhempani on surullisia olleet aina kun joku sisaruksista on lähtenyt, mutta mitä se ketään hyödyttää katkaista välit. Siinä mennään jo sairaalloisen puolelle.
Uskoa ei voi kellekkään pakottaa, etkä voi toisen puolesta sellaista päättää.
Jos olet v.lestadiolainen niin nämä kyllä pitäisi tietää. Toki asiasta voi keskustella ja monesti ollaan keskusteltukin mm. ystävien kanssa kun on ollut aiemminkin vaikeita aikoja, mutta lopulta jokainen tekee oman päätöksensä ihan itse.
Tuossa jo kommentoin ja kerroin omasta kokemuksestani, mutta jatkan vielä noista samalla tavalla ajattelevien löytämisestä.
Se oli minullekin kovin ahdistavaa aluksi, kun ei ollut ketään jolle olisi voinut puhua niin että ymmärtää. Mutta sitten kun alkoi tottua, niin ei se enää niin paljon stressaa.
Uskonyhteisöissä on tärkeää, että ollaan samamielisiä, mutta kun irrottaudut siitä, huomaat että monenlaisia arvoja ja mielipiteitä voi suvaita ja arvostaa, vaikka olisi itse eri mieltä. Se ei ole este ystävyydelle, kun molemmat ovat avoimia erilaisuudelle. :-)
Paljon tsemppiä sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin kannattaa oppia olemaan tuomitsematta ei-lestadiolaiset. Itse liikkeen vaikutuspiirissä (isovanhemmat, hyvin lestadiolainen kotikunta) kasvaneena en ymmärrä lestadiolaisten katsantokantaa, että me ei-uskovaiset jotenkin olisimme syntiemme (alkoholi, esiaviollinen seksi, tv, meikkaus, what so ever) orjia. Kannattaa oppia, että me ei-uskovaiset ei käydä päntiöinään baareissa irtosuhteita etsimässä ja ryyppäämässä vaan eletään pääsääntöisesti ihan siivosti mekin. Useimmille meistä alkoholi ei muodosta minkäänlaista ongelmaa. Ja suviseuroissa on varmaan enemmän haureutta kuin meidän ei-uskovaisten elämässä keskimäärin. Sen perusteella, mitä niistä olen kuullut.
Ja kun olet oppinut tämän elä ja anna toisten elää-asenteen, voit ystävystyä ihan kenen kanssa tahansa. Yritä päästä tuosta ylimielisestä asenteestasi, joka kirjoituksestasi henkii, eroon. Ihmisenä et ole ei-uskovaisia kummempi, et lestadiolaisena tai liikkeestä eronneena. Ja töistä ja harrastuksistahan ne kaverit yleensä löytyy.
Ystävättömyys on iso ongelma monella muullakin, elämäntilanteesta riippumatta. Minustakin olisi viisasta vähän pohjustaa ja tutustua ihmisiin jo nyt, milloin joku vaikuttaa kivalta ja samanhenkiseltä vaikkapa työpaikalla. MIlloin on tilaisuus, lähde mukaan tapahtumiin, kutsu ihmisiä kylään tai vaikka lenkille, osallistu aktiivisesti. Varsinkin nyt, kun sosiaalisuus ei ole kovin korkeaa, yksin jäämiseen on iso todennäköisyys.
Entisten ystävien kanssa puhuminen voisi olla myös hyvä, ja näitä hyviä ja tärkeitä ystävyyssuhteita kannattaa vaalia, ettet jää tyhjän päälle. Näkisin mahdolliseksi ongelmaksi sen, miten paljon kenties aiot muuttua. Jos elämäntapa onkin yhtäkkiä kovin erilainen, voi olla että vanhat ystävät jäävät siitäkin huolimatta, että ei olisi hengellistä ongelmaa, vaan koska ei ole enää muuten mitään yhteistä. Siinä suhteessa on iso etu, jos et ala heti bilettämään urakalla tai pyri jotenkin radikaalisti erilaiseksi kuin ennen. En tiedä, miten paljon totuudenpohjaa on kirjallisuudessa (Taivaslaulu, Matkaystävä jne), joissa annetaan vahvasti se mielikuva, että lestadiolaisuudesta irtautuva kokee suurta tarvetta kokea sen kaiken, mistä on "jäänyt paitsi", joka jo itsessään irtauttaa paitsi entisestä lähipiiristä, myös niistä uusista kavereista, jotka eivät sellaista juopottelun ym. paloa edes kaikki ymmärrä. Ei sellainen rellestäminen ole ihailtavaa kuin tietyn tyyppisten ihmisten tai teinien mielestä, nykyään monet teinitkin tuntuvat olevan järkevämpiä kuin omassa nuoruudessani 90-luvulla.
Täällä on annettu hyviä vinkkejä, ja tosiaan kannattaa tunnustella, olisiko joku ystävä samoissa ajatuksissa. Yhdessä lähtö olisi ehkä helpompaa ja toisesta saisi tukea. Kannattaa myös ymmärtää, että omaa elämäntapaa ei tarvitse muuttaa mitenkään radikaalisti; jos sinulla on elämässäsi tärkeitä arvoja, voit noudattaa niitä ihan yhtä lailla kuulumatta mihinkään uskontoon. Ero on siinä, että saat itse päättää, mikä on sinulle tärkeää ja arvokasta, eikä kukaan muu sitä määrää puolestasi. Toisin kuin liikkeen sisällä annetaan ehkä ymmärtää, myös useimmilla muilla ihmisillä on samalla lailla tärkeitä arvoja ja he elävät kauniisti, vaikka eivät kuulukaan tiettyyn uskontoon. Se, että joillakin on elämänhallintaongelmia ja vaikkapa päihteiden väärinkäyttöä ei liity uskonnottomuuteen vaan muihin ongelmaisiin taustoihin.
Tsemppiä sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi!
Ensimmäinen askel, eli herätysliikkeen lopullinen jättäminen, on se tärkein. Älä vilkuile taakse, äläkä ota kuuleviin korviisi mahdollisia painostusyrityksiä "parannuksen tekemiseen". Kyseinen liike on edelleen voimissaan Pohjois-Pohjanmaalla, missä etenkin pienemmillä paikkakunnilla esiintyy lahkolaista yhteisökäyttäytymistä, ja niistä eroaminen helpottuu huomattavasti muuttamalla mahdollisimman kauas.
Teet hyvän päätöksen eroamalla, ja kaikki muu, uudet ystävät, piirit ja mielekäs elämä, kyllä järjestyy aikanaan. Vanhoillislestadiolainen maailmankatsomus on ankaraa konservatiivikristillisyyttä, jossa "rakkaudella" on tiukat ehtonsa, eikä erilaisuutta suvaita,vaan jäsenten ajattelu halutaan muokata yhdenmukaiseksi järjestelmällisellä aivopesulla. Joillekin se on jättänyt elinikäiset tuhon arvet.
Kun lapsesta asti on ruokittu ajatusta "olemme maailman ainoat oikein uskovat ihmiset", tuloksena on paljon äärimmäistä itsekkyyttä, narsismia sekä suoranaista konservatiivista pahuutta sekä julmuutta. Onneksi nykyään ei tarvitse enää elää valheiden ja vääristellyn tiedon kuplassa, ja mitä aiemmin liikkeestä onnistuu lähtemään, sitä paremmat mahdollisuudet on vielä korjata tehtyä mielen vahinkoa, ja kasvaa suvaitsevaksi, humaaniksi, sivistyneeksi ihmiseksi.
Sellaiseksi, joka kykenee näkemään kaikki ihmiset tasa-arvoisina ja rakastamaan sekä välittämään ilman pelkoja, ehtoja ja sääntöjä.
Tosiaan tärkeää on tuo, että ymmärtää valtaosan ihmisistä elävän aivan normaalia elämää ilman sellaista "syntistä menoa" kuin liikkeen sisällä puhutaan. Se, että media suoltaa vaikka mitä, ei tarkoita että tavallisen ihmisen elämä olisi sellaista kaiken aikaa lestadiolaisuuden ulkopuolella. Voit elää ihan tavallisesti liikkeestä erottuasikin, sinulla on vain oma valinnanvapaus. Saat olla vaikka uskovainen, ihan niin kuin itse haluat. Enää vain jotkut setämiehet eivät päätä puolestasi.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin kannattaa oppia olemaan tuomitsematta ei-lestadiolaiset. Itse liikkeen vaikutuspiirissä (isovanhemmat, hyvin lestadiolainen kotikunta) kasvaneena en ymmärrä lestadiolaisten katsantokantaa, että me ei-uskovaiset jotenkin olisimme syntiemme (alkoholi, esiaviollinen seksi, tv, meikkaus, what so ever) orjia. Kannattaa oppia, että me ei-uskovaiset ei käydä päntiöinään baareissa irtosuhteita etsimässä ja ryyppäämässä vaan eletään pääsääntöisesti ihan siivosti mekin. Useimmille meistä alkoholi ei muodosta minkäänlaista ongelmaa. Ja suviseuroissa on varmaan enemmän haureutta kuin meidän ei-uskovaisten elämässä keskimäärin. Sen perusteella, mitä niistä olen kuullut.
Ja kun olet oppinut tämän elä ja anna toisten elää-asenteen, voit ystävystyä ihan kenen kanssa tahansa. Yritä päästä tuosta ylimielisestä asenteestasi, joka kirjoituksestasi henkii, eroon. Ihmisenä et ole ei-uskovaisia kummempi, et lestadiolaisena tai liikkeestä eronneena. Ja töistä ja harrastuksistahan ne kaverit yleensä löytyy.
Olen jo pitkään elänyt niin että en tuomitse ei-uskovaisia. Ennemminkin ihaillut sitä vapautta kun saavat elää miten elää, eikä tuomita sitä. Tietysti parantamisen varaa on aina.
Haluaisin tarkemmin tietää että miten kirjoituksista henkii ylimielinen asenne? Ihan oppiakseni kyselen.
(Jos tuota juomisasiaa tarkoitat niin se on ennemminkin esimerkki siitä, miten minua kohtaan on ollut usein huono asenne kun olen maininnut että en juo. Eikä sitä millään meinata ymmärtää ja minua on tuomittu siitä. Nykyään onneksi ymmärretään koko ajan paremmin.)
Vierailija kirjoitti:
Ystävättömyys on iso ongelma monella muullakin, elämäntilanteesta riippumatta. Minustakin olisi viisasta vähän pohjustaa ja tutustua ihmisiin jo nyt, milloin joku vaikuttaa kivalta ja samanhenkiseltä vaikkapa työpaikalla. MIlloin on tilaisuus, lähde mukaan tapahtumiin, kutsu ihmisiä kylään tai vaikka lenkille, osallistu aktiivisesti. Varsinkin nyt, kun sosiaalisuus ei ole kovin korkeaa, yksin jäämiseen on iso todennäköisyys.
Entisten ystävien kanssa puhuminen voisi olla myös hyvä, ja näitä hyviä ja tärkeitä ystävyyssuhteita kannattaa vaalia, ettet jää tyhjän päälle. Näkisin mahdolliseksi ongelmaksi sen, miten paljon kenties aiot muuttua. Jos elämäntapa onkin yhtäkkiä kovin erilainen, voi olla että vanhat ystävät jäävät siitäkin huolimatta, että ei olisi hengellistä ongelmaa, vaan koska ei ole enää muuten mitään yhteistä. Siinä suhteessa on iso etu, jos et ala heti bilettämään urakalla tai pyri jotenkin radikaalisti erilaiseksi kuin ennen. En tiedä, miten paljon totuudenpohjaa on kirjallisuudessa (Taivaslaulu, Matkaystävä jne), joissa annetaan vahvasti se mielikuva, että lestadiolaisuudesta irtautuva kokee suurta tarvetta kokea sen kaiken, mistä on "jäänyt paitsi", joka jo itsessään irtauttaa paitsi entisestä lähipiiristä, myös niistä uusista kavereista, jotka eivät sellaista juopottelun ym. paloa edes kaikki ymmärrä. Ei sellainen rellestäminen ole ihailtavaa kuin tietyn tyyppisten ihmisten tai teinien mielestä, nykyään monet teinitkin tuntuvat olevan järkevämpiä kuin omassa nuoruudessani 90-luvulla.
Täällä on annettu hyviä vinkkejä, ja tosiaan kannattaa tunnustella, olisiko joku ystävä samoissa ajatuksissa. Yhdessä lähtö olisi ehkä helpompaa ja toisesta saisi tukea. Kannattaa myös ymmärtää, että omaa elämäntapaa ei tarvitse muuttaa mitenkään radikaalisti; jos sinulla on elämässäsi tärkeitä arvoja, voit noudattaa niitä ihan yhtä lailla kuulumatta mihinkään uskontoon. Ero on siinä, että saat itse päättää, mikä on sinulle tärkeää ja arvokasta, eikä kukaan muu sitä määrää puolestasi. Toisin kuin liikkeen sisällä annetaan ehkä ymmärtää, myös useimmilla muilla ihmisillä on samalla lailla tärkeitä arvoja ja he elävät kauniisti, vaikka eivät kuulukaan tiettyyn uskontoon. Se, että joillakin on elämänhallintaongelmia ja vaikkapa päihteiden väärinkäyttöä ei liity uskonnottomuuteen vaan muihin ongelmaisiin taustoihin.
Tsemppiä sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi!
Kiitos! Luulen että minun kohdalla ei kovin radikaalia muutosta tapahdu. Elämä jatkuu oikeastaan entisellään, mutta annan itselle vapauden tehdä rauhassa asioita, mistä ennen olen tuntenut valtavasti syyllisyyttä esim. musiikin kuuntelu, sarjojen katselu jne. Voisin kokeilla meikkaamista ja vaikka hankkia korvakorut jos huvittaa, tosin en tiiä huvittaako, mut semmonen henkinen vapaus. Eli voin tehdä jos haluat ja kellään ei ole siihen mitään sanomista eikä tarvii edes miettiä mitä joku muu mahdollisesti ajattelee. Ei tarvitse miettiä teenkö väärin kun vaikka tanssahtelen onnesta. Suurin muutos tapahtuu oman pään sisällä, helpotus, itsensä hyväksyminen ja armollisuus itseä kohtaan.
Ainiin ja haluan vielä lisätä, että olen nainen ja iältäni 26 v. Olen työelämässä. Ystävyyssuhteiden luominen on ehkä hieman hankalampaa, kun vertaa johonkin teini ja opiskeluaikoihin, kun ystäviä oli helpompi saada...