Haaveilin pitkään urasta astronauttina

Minulle syntyi jo lapsena haave urasta astronauttina, mutta olen nyt 19-vuotias ja ehtinyt hyvin tajuta sen, ettei toive ole missään nimessä kohdallani realistinen. 16-17-vuotiaaksi asti silti elätin tätä toivetta, koska olin tavallaan kasvanut siihen kiinni. Urahaaveesta oli tullut jo osa itseäni.

Voi kuulostaa oudolta, mutta pari viimeistä vuotta ovat olleet todella masentavia eivätkä vain korona-ajan takia vaan myös haaveen kaatumisen. Miten tällaisen jälkeen voi saada elämäninnon takaisin ja muodostaa uusia tavoitteita? Harva asia enää tuntuu mielekkäältä, koska astronauttius olisi ollut jotain niin suurensuurta. Epäilen, että syrjäydyn ja lopulta ajaudun kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle.

Tuntuu kuin koko lapsuuteni ja vähän yli puolet teini-iästäni olisi mennyt hukkaan ja tullut pyyhittyä pois.