Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hävettää, että tunnen näin
30.05.2015 |
Poikani kantoi kouluun ihan ok todistuksen. Enimmäkseen kaseja, kolme ysiä, neljä seiskaa. Oli itse tosi tyytyväinen.
Olin itse aikanaan hikari, sain pelkkiä ysejä ja kymppejä koko kouluajan, stipendejä parikin kappaletta, ällän paperit kirjoituksista, suoraan sisään yliopistoon, valmistuminen nopeasti ja hyvin arvosanoin, sen jälkeen uraputki.
Nyt huomaan, että lapseni ok menestys ei minusta ihan ole tarpeeksi. Tajuan sen johtuvan siitä, että aikanaan koulumenestys oli itselleni niin keskeinen asia, vanhempani arvottivat asioita sen kautta.
Taidan itse arvottaa tahtomattani asioita vanhempieni mallin mukaan.
En onneksi näyttänyt tunteitani lapselleni, hynyilin ja tsemppasin, kävimme kaffella ja kirjakaupassa, josta hän sai valita itselleen lemppariluettavaa loman kunniaksi jne.
Mutta sisimmässäni olen pettynyt. :-( Ja tyytymätön itseeni, koska tämä on minulle niin tärkeää.
Onko muilla samoin?
Kommentit (3)
Ei. Olin hikipinko, jolla ei ystäviä eikä juuri sosiaalista elämää Olen iloinen, että lapsellani on paljon kavereita, vaikka todistuksen arvosanat keskitasoa. Sitä en hyväksyisi, ettei yhtään yrittäisi. Alisuoriutumisesta on vaikea päästä irti myöhemminkään. Tärkeintä on, että lapsi on onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Jos ei, yritän tehdä parhaani että siihen päästään. Koulumenestys n toisarvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmmm. Itse olin koulussa melko hyvä ja kirin sekä yläasteen lopussa että yo-kirjoituksissa, joissa tulikin ihan huippupisteet vaikka ka. himpun alle ysin. Avasi mulle kuitenkin yliopiston ovet ja myöhemmin hyvän uran. Mieheni ollut aina hyvä koulussa. Molemmilla kuitenkin kotoa peruina "vain" työläistausta, taidetaan molemmat olla sukujemme ekat yliopistotutkinnon suorittaneet.
Halusin "tarjota" lapsille mahdollisuuden opiskeluun "kannustamalla" ja " auttamalla" ja kertomalla koulussa menestymisen tärkeyden ilosanomaa, muistuttamalla "iloisesti" kokeista ja niihin lukemisesta, patistamalla päälle vielä "aktivoiviin" harrastuksiin... Tulos: Stressaantunut ja suorituspaineissaan masentunut nuori ja itseensä pahasti pettynyt äiti. Pikkuhiljaa on avattu tätä puolin ja toisin ja tilanne alkaa kääntyä paremmaksi - minulle oikeasti riittää, että yrittää ja löytää oman intohimonsa ja nuorikin jo uskoo, että kaikessa jos missään pitää olla paras tai hyvä. Meille kelpaa omana itsenään. Jaksaa taas paremmin ja keskittyy enemmän oppimisen ja elämäniloon.
Siis oman kokemuksen perusteella ohje: Ole läsnä, ole tyytyväinen, kannusta ilon ja positiivisuuden kautta, ÄLÄ ala painostaa. Ei toimi.
Alue: Aihe vapaa
Minkäikäinen? Peruskoululainen? Sillä todisuksella ei ole mitään väliä, etenkään, jos vain välitodistus.