Äitiys 20-24-vuotiaana ei ole millään tavalla hyvä asia.

Hehe, huono provo.

Sain lapsen juuri täytettyäni 22, nyt olen 24. Mukava tietää että musta tulee viimeinkin hyvä äiti kun muutaman kuukauden kuluttua täytän 25.

Miten se ikä siihen liittyy? Mulla on koulutus ja vakityö, miehellä myös, asumme toki vuokralla, mutta raha ei ole se päällimmäinen syy siihen. Mies polttaa, minä en (mitä tekemistä tällä on yhtään minkään kanssa?), alkoholia käytämme satunnaisesti. Lapsella on ruokaa, puhtaat vaatteet, leluja, rakkautta ja koti. Miten tämä olisi parempi jos olisin esim 28?

Sehän on paras ikä tehdä lapsia. Silloin saa vielä lapsia. Kun vanhenee, lapsen saaminen ei ole niin varmaa.

Silloin on nuori, jaksaa hoitaa lapsia, on vielä energiaa. Kun vanhenee ei jaksa niin hyvin.

Kun lapset kasvaa, on itse myös nuorempi, ymmärtää paremmin kasvavan lapsen asioita, ei ole mikään kalkkis.

Sitten vielä ehtii nähdä lapsen lapsia, kun niitä alkaa tulemaan ja jaksaa niidenkin kanssa olla paremmin.

Itse hankin lapsen aikaisintaan 25v.

No, omaan tuttavapiiriin pätee. Olen itse nuori äiti, samoin ovat kaverinikin. Voisi sanoa että mitä vanhempana on lapset tehty sitä paremmin he voi. Valitettavasti :(
Kyllä sen huomaa myös niistä tuttavista jotka saaneet lapsia alle 20v jauusi kierros 30v. Ne nuorena saadut lapset vaan voivat huonommin :/
Itse tulin äidiksi 19-vuotiaana, jos saisin uudelleen valita odottaisin. Olen nyt 25-v, enkä ehkä vieläkään tarpeeksi kypsä. Se näkyy lähinnä elämänkokemuksen puutteena.

Tämä on jo yhtä väsynyt provo kuin se, että suominaiset ovat rumia.

Sain esikoisen 19 vuotiaana, en ole edes koskaan maistanut tupakkaa, mutta onhan se joo tosi surullista. Vielä tähän 31 vuoden ikään mennessä en ole ehtinyt syrjäytyä. Onnettomuuksia ei tähän päivään mennessä ole tapahtunut. Hyvätuloinen en toki ollut enkä sitä ole vieläkään, mutta eipä ole kuitenkaan mitään talousvaikeuksia ollut sanan varsinaisessa merkityksessä. Koulutus jäi saamatta, mutta ei se ole työllistymistä estänyt. Toki väittäisin, että lapsen saamisella ei siihen ole osaa eikä arpaa. Heitin hanskat tiskiin koulun suhteen jo ensimmäisellä lukukaudella kauan ennen kuin edes mietin lapsen saamista ja jäin odottamaan valaistumista. Sitä ei valitettavasti ole tullut, mutta mikäs tässä duunarinakaan ollessa.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 01:33"]

No, omaan tuttavapiiriin pätee. Olen itse nuori äiti, samoin ovat kaverinikin. Voisi sanoa että mitä vanhempana on lapset tehty sitä paremmin he voi. Valitettavasti :( Kyllä sen huomaa myös niistä tuttavista jotka saaneet lapsia alle 20v jauusi kierros 30v. Ne nuorena saadut lapset vaan voivat huonommin :/ Itse tulin äidiksi 19-vuotiaana, jos saisin uudelleen valita odottaisin. Olen nyt 25-v, enkä ehkä vieläkään tarpeeksi kypsä. Se näkyy lähinnä elämänkokemuksen puutteena.

[/quote]

Tämä on sinun kokemuksesi. Minä sain lapseni 22-vuotiaana ja valmistuin 25-vuotiaana sosiaalityöntekijäksi. Mielestäni olen aina ollut hyvä äiti, riippumatta iästäni. Samoin ovat ystäväni, joista moni saanut lapsen 20-25 vuotiaana. 

Kyllä 28-vllä on enempi tolkkua kuin parikymppisellä. Tietysti ihmiset ovat yksilöitä, mutta näin karkeasti.
Nuorille äideille ja nuorille ylipäätään voi olla vaikeaa myöntää omia puutteitaan ja vajavaisuuksiaan. Ei monesti ymmärretä sitä kuinka paljon se 5v voi merkitä, kuinka paljon siinä ajassa ajatusmaailma kehittyy.
Kun itse katson takaisin aikaa kun olin esim 22v(6v lapsen äiti) niin pidin itseäni aikuisena. Vastuullisena ja fiksuna. Mulla oli työ, mies ja lapsi, odotin toista.
Näin jälkeenpäin ajateltuna olin kakara, nolo ja arrogantti ikätovereitani kohtaan. Äityis määritteli minut niin etten pitänyt lapsetonta naista minään. Näin heidät lapsina, vähättelin heitä.
Jälkeenpäin tajusin että he elivät ikäistensä elämää, joka on aivan yhtä arvokasta. Sitä minunkin olisi pitänyt tehdä. Toivon usein että olisin tehnyt lapset myöhemmin, minulla olisi heille nyt niin paljon parempi elämä annettavana.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 01:38"]

Tämä on jo yhtä väsynyt provo kuin se, että suominaiset ovat rumia.

Sain esikoisen 19 vuotiaana, en ole edes koskaan maistanut tupakkaa, mutta onhan se joo tosi surullista. Vielä tähän 31 vuoden ikään mennessä en ole ehtinyt syrjäytyä. Onnettomuuksia ei tähän päivään mennessä ole tapahtunut. Hyvätuloinen en toki ollut enkä sitä ole vieläkään, mutta eipä ole kuitenkaan mitään talousvaikeuksia ollut sanan varsinaisessa merkityksessä. Koulutus jäi saamatta, mutta ei se ole työllistymistä estänyt. Toki väittäisin, että lapsen saamisella ei siihen ole osaa eikä arpaa. Heitin hanskat tiskiin koulun suhteen jo ensimmäisellä lukukaudella kauan ennen kuin edes mietin lapsen saamista ja jäin odottamaan valaistumista. Sitä ei valitettavasti ole tullut, mutta mikäs tässä duunarinakaan ollessa.

[/quote]Synnytin esikoisen 18-vuotiaana, kun oli jo yksi ammattitutkinto. Sittemmin niitä on tullut 2 lisää ja YO:n paperit. Niitäkin aion vielä hyödyntää.

Elämäntilanteeni oli noihin aikoihin aika shit, mutta uskon onnistuneeni- tuloksena on raitis ja korkeakoulutettu ihminen.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 01:41"]

Kyllä 28-vllä on enempi tolkkua kuin parikymppisellä. Tietysti ihmiset ovat yksilöitä, mutta näin karkeasti. Nuorille äideille ja nuorille ylipäätään voi olla vaikeaa myöntää omia puutteitaan ja vajavaisuuksiaan. Ei monesti ymmärretä sitä kuinka paljon se 5v voi merkitä, kuinka paljon siinä ajassa ajatusmaailma kehittyy. Kun itse katson takaisin aikaa kun olin esim 22v(6v lapsen äiti) niin pidin itseäni aikuisena. Vastuullisena ja fiksuna. Mulla oli työ, mies ja lapsi, odotin toista. Näin jälkeenpäin ajateltuna olin kakara, nolo ja arrogantti ikätovereitani kohtaan. Äityis määritteli minut niin etten pitänyt lapsetonta naista minään. Näin heidät lapsina, vähättelin heitä. Jälkeenpäin tajusin että he elivät ikäistensä elämää, joka on aivan yhtä arvokasta. Sitä minunkin olisi pitänyt tehdä. Toivon usein että olisin tehnyt lapset myöhemmin, minulla olisi heille nyt niin paljon parempi elämä annettavana.

[/quote]

Tällaista oppimista elämä on. Koko elämä. Ei sitä tule valmiiksi koskaan. Aina on oltava avoin uusille perspektiiveille ja muutettava näkemyksiään. Ihminen ei tule maagisesti valmiiksi kolmevitosena. Kuten tältäkin palstalta näkyy, kaikki eivät ole henkisesti kypsiä tai avoimia koskaan, ja he ovat silti äitejä.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 01:41"]

Kyllä 28-vllä on enempi tolkkua kuin parikymppisellä. Tietysti ihmiset ovat yksilöitä, mutta näin karkeasti. Nuorille äideille ja nuorille ylipäätään voi olla vaikeaa myöntää omia puutteitaan ja vajavaisuuksiaan. Ei monesti ymmärretä sitä kuinka paljon se 5v voi merkitä, kuinka paljon siinä ajassa ajatusmaailma kehittyy. Kun itse katson takaisin aikaa kun olin esim 22v(6v lapsen äiti) niin pidin itseäni aikuisena. Vastuullisena ja fiksuna. Mulla oli työ, mies ja lapsi, odotin toista. Näin jälkeenpäin ajateltuna olin kakara, nolo ja arrogantti ikätovereitani kohtaan. Äityis määritteli minut niin etten pitänyt lapsetonta naista minään. Näin heidät lapsina, vähättelin heitä. Jälkeenpäin tajusin että he elivät ikäistensä elämää, joka on aivan yhtä arvokasta. Sitä minunkin olisi pitänyt tehdä. Toivon usein että olisin tehnyt lapset myöhemmin, minulla olisi heille nyt niin paljon parempi elämä annettavana.

[/quote]Olit omistautunut nuori äiti. Annoit senaikaista parastasi. Mitä vikaa siinä on?

Omilla lapsillani (eri sukupuolta, ikäeroa 10 v ) on ollut erilaiset lapsuudet, mutta so what. Kumpikin on saanut sen mitä pitää. Vanhempi lapsi ei edes tiennyt 90-luvun lamasta, koska häneltä ei kuulemma puuttunut mitään!

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 02:25"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 01:41"]

Kyllä 28-vllä on enempi tolkkua kuin parikymppisellä. Tietysti ihmiset ovat yksilöitä, mutta näin karkeasti. Nuorille äideille ja nuorille ylipäätään voi olla vaikeaa myöntää omia puutteitaan ja vajavaisuuksiaan. Ei monesti ymmärretä sitä kuinka paljon se 5v voi merkitä, kuinka paljon siinä ajassa ajatusmaailma kehittyy. Kun itse katson takaisin aikaa kun olin esim 22v(6v lapsen äiti) niin pidin itseäni aikuisena. Vastuullisena ja fiksuna. Mulla oli työ, mies ja lapsi, odotin toista. Näin jälkeenpäin ajateltuna olin kakara, nolo ja arrogantti ikätovereitani kohtaan. Äityis määritteli minut niin etten pitänyt lapsetonta naista minään. Näin heidät lapsina, vähättelin heitä. Jälkeenpäin tajusin että he elivät ikäistensä elämää, joka on aivan yhtä arvokasta. Sitä minunkin olisi pitänyt tehdä. Toivon usein että olisin tehnyt lapset myöhemmin, minulla olisi heille nyt niin paljon parempi elämä annettavana.

[/quote]Olit omistautunut nuori äiti. Annoit senaikaista parastasi. Mitä vikaa siinä on?

Omilla lapsillani (eri sukupuolta, ikäeroa 10 v ) on ollut erilaiset lapsuudet, mutta so what. Kumpikin on saanut sen mitä pitää. Vanhempi lapsi ei edes tiennyt 90-luvun lamasta, koska häneltä ei kuulemma puuttunut mitään!

[/quote]

Totta, niin olin. Vikaa oli se, että nykyään vanhempi lapseni on päihderiippuvainen, nuorempi ei tunnu löytävän paikkaansa ja pelkään että lähtee samalle tielle. Syy ei ole kokonaan siinä että olin nuori äiti - vaikka en voi sitä kokonaan kieltää. Asuimme kaupungin vuokratalossa huonolla alueella. Ostettiin okt samaisen alueen lähistöltä kun ei haluttu että lapset menettää kavereitansa. En minä ymmärtänyt ympäristön vaikutusta kasvavaan lapseen, en todellakaan. Kuvittelin että se riittää että minä olen lapsilleni läsnä, minä yritän parhaani. Vaan kun se ei riitä. Ympäristön vaikutus lapseen on todella suuri. Minun vanhemmalle lapselleni tämä tarkoitti sitä, että kaveripiiri vei mennessään. Lähes kaikki hänen lapsuudenkaverinsa ovat samassa tilassa - päihdeongelmaisia, pari on vankilassa, yksi kuollut. Ovat n. 20-vuotiaita. 

Ei se muutto paremmalle alueelle enää auttanut kun nuori oli sen tien valinnut. Ei edes paikkakunnan vaihto auttanut, ongelmat seurasivat. Meille kävi todella huonosti, ja olisi voinut käydä vaikka oltaisiinkin asuttu paremmalla alueella. Mutta tuskin siitä haittaakaan olisi ollut jos oltaisiin asuttu paremmalla alueella, jos minulla olisi ollut paremmat valmiudet selvitellä lasten asioita. Jos olisin nähnyt enempi elämää, minulla olisi nähtävästi ollut paremmat valmiudet auttaa lapsiani. 

Nyt voin vain toivoa parasta. Kodin ovet on aina lapsille avoinna, syömään saa tulla. Autan jos vain voin, en taloudellisesti, mutta ruokaa ja vaatetta ostan.  

Minulla on myös 3v lapsi uuden miehen kanssa, joten saa nyt nähdä meneekö toisella kierroksella paremmin.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 02:25"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 01:41"]

Kyllä 28-vllä on enempi tolkkua kuin parikymppisellä. Tietysti ihmiset ovat yksilöitä, mutta näin karkeasti. Nuorille äideille ja nuorille ylipäätään voi olla vaikeaa myöntää omia puutteitaan ja vajavaisuuksiaan. Ei monesti ymmärretä sitä kuinka paljon se 5v voi merkitä, kuinka paljon siinä ajassa ajatusmaailma kehittyy. Kun itse katson takaisin aikaa kun olin esim 22v(6v lapsen äiti) niin pidin itseäni aikuisena. Vastuullisena ja fiksuna. Mulla oli työ, mies ja lapsi, odotin toista. Näin jälkeenpäin ajateltuna olin kakara, nolo ja arrogantti ikätovereitani kohtaan. Äityis määritteli minut niin etten pitänyt lapsetonta naista minään. Näin heidät lapsina, vähättelin heitä. Jälkeenpäin tajusin että he elivät ikäistensä elämää, joka on aivan yhtä arvokasta. Sitä minunkin olisi pitänyt tehdä. Toivon usein että olisin tehnyt lapset myöhemmin, minulla olisi heille nyt niin paljon parempi elämä annettavana.

[/quote]

Tällaista oppimista elämä on. Koko elämä. Ei sitä tule valmiiksi koskaan. Aina on oltava avoin uusille perspektiiveille ja muutettava näkemyksiään. Ihminen ei tule maagisesti valmiiksi kolmevitosena. Kuten tältäkin palstalta näkyy, kaikki eivät ole henkisesti kypsiä tai avoimia koskaan, ja he ovat silti äitejä.

[/quote]

Ei tietysti, mutta 35-vuotiaalla on paremmat valmiudet auttaa lastaan kuin 20-vuotiaalla. Se vain on näin. 

Ikä ei tule yksin. Jokainen kokemus kasvattaa. 

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 02:41"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 02:25"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 01:41"]

Kyllä 28-vllä on enempi tolkkua kuin parikymppisellä. Tietysti ihmiset ovat yksilöitä, mutta näin karkeasti. Nuorille äideille ja nuorille ylipäätään voi olla vaikeaa myöntää omia puutteitaan ja vajavaisuuksiaan. Ei monesti ymmärretä sitä kuinka paljon se 5v voi merkitä, kuinka paljon siinä ajassa ajatusmaailma kehittyy. Kun itse katson takaisin aikaa kun olin esim 22v(6v lapsen äiti) niin pidin itseäni aikuisena. Vastuullisena ja fiksuna. Mulla oli työ, mies ja lapsi, odotin toista. Näin jälkeenpäin ajateltuna olin kakara, nolo ja arrogantti ikätovereitani kohtaan. Äityis määritteli minut niin etten pitänyt lapsetonta naista minään. Näin heidät lapsina, vähättelin heitä. Jälkeenpäin tajusin että he elivät ikäistensä elämää, joka on aivan yhtä arvokasta. Sitä minunkin olisi pitänyt tehdä. Toivon usein että olisin tehnyt lapset myöhemmin, minulla olisi heille nyt niin paljon parempi elämä annettavana.

[/quote]

Tällaista oppimista elämä on. Koko elämä. Ei sitä tule valmiiksi koskaan. Aina on oltava avoin uusille perspektiiveille ja muutettava näkemyksiään. Ihminen ei tule maagisesti valmiiksi kolmevitosena. Kuten tältäkin palstalta näkyy, kaikki eivät ole henkisesti kypsiä tai avoimia koskaan, ja he ovat silti äitejä.

[/quote]

Ei tietysti, mutta 35-vuotiaalla on paremmat valmiudet auttaa lastaan kuin 20-vuotiaalla. Se vain on näin. 

Ikä ei tule yksin. Jokainen kokemus kasvattaa. 

[/quote]

Auttaa lastaan? Ei pahalla, mutta itse tiedän useita ihmisiä, jotka ovat asuneet kaupungin vuokrataloissa ja ovat kasvaneet koulutetuiksi ja menestyneiksi ihmisiksi. Ympäristöllä on vaikutusta, mutta ei mikään alue itsessään pääkaupunkiseudulla ole sellainen, joka tekisi lapsista "narkkareita".

Toisekseen, vauvaahan ei tarvitse huumesotkuista irroitella. Veikkaan, että 25-vuotiaan sosiaalityöntekijän tai lastentarhanopettajan kyvyt kasvattaa terve lapsi ovat huomattavasti suuremmat kuin 35-vuotiaan päihdetaustaisen työkyvyttömyyseläkkeellä olevan ;) Kyse on ihmisistä. Kyse on myös siitä, millaista on riittävän hyvä vanhemmuus. Jotkut ovat luonnostaan hyviä äitejä. He ovat kärsivällisiä, rakastavia ja rauhallisia sekä harkitsevia. Toiset ovat koko elämänsä äkkipikaisia, eivät kestä lapsen itkua, huonosti painetta sietäviä, jne. 

Sille vauvallehan ei muulla ole väliä kuin sillä, että äiti on läsnä, rauhallinen ja vastaa lapsen tarpeisiin. Ihmiset, joilla on vaikeuksia käsitellä vauvan itkua ja vastata täysipainoisesti lapsen tarpeisiin/olla emotionaalisesti läsnä ja hyväksyä lapsen tarvitsevuus itsestä, ovat sellaisia yleensä koko elämänsä, koska kyvyttömyys tähän kumpuaa jokaisen omasta varhaislapsuudesta. Jos näitä asioita ei ole käsitelty, ne tulevat esiin omassa äiti-lapsi-suhteessa. Eikä niitä yleensä ole, koska ne ilmenevät vasta silloin.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 02:47"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 02:41"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 02:25"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 01:41"]

Kyllä 28-vllä on enempi tolkkua kuin parikymppisellä. Tietysti ihmiset ovat yksilöitä, mutta näin karkeasti. Nuorille äideille ja nuorille ylipäätään voi olla vaikeaa myöntää omia puutteitaan ja vajavaisuuksiaan. Ei monesti ymmärretä sitä kuinka paljon se 5v voi merkitä, kuinka paljon siinä ajassa ajatusmaailma kehittyy. Kun itse katson takaisin aikaa kun olin esim 22v(6v lapsen äiti) niin pidin itseäni aikuisena. Vastuullisena ja fiksuna. Mulla oli työ, mies ja lapsi, odotin toista. Näin jälkeenpäin ajateltuna olin kakara, nolo ja arrogantti ikätovereitani kohtaan. Äityis määritteli minut niin etten pitänyt lapsetonta naista minään. Näin heidät lapsina, vähättelin heitä. Jälkeenpäin tajusin että he elivät ikäistensä elämää, joka on aivan yhtä arvokasta. Sitä minunkin olisi pitänyt tehdä. Toivon usein että olisin tehnyt lapset myöhemmin, minulla olisi heille nyt niin paljon parempi elämä annettavana.

[/quote]

Tällaista oppimista elämä on. Koko elämä. Ei sitä tule valmiiksi koskaan. Aina on oltava avoin uusille perspektiiveille ja muutettava näkemyksiään. Ihminen ei tule maagisesti valmiiksi kolmevitosena. Kuten tältäkin palstalta näkyy, kaikki eivät ole henkisesti kypsiä tai avoimia koskaan, ja he ovat silti äitejä.

[/quote]

Ei tietysti, mutta 35-vuotiaalla on paremmat valmiudet auttaa lastaan kuin 20-vuotiaalla. Se vain on näin. 

Ikä ei tule yksin. Jokainen kokemus kasvattaa. 

[/quote]

Auttaa lastaan? Ei pahalla, mutta itse tiedän useita ihmisiä, jotka ovat asuneet kaupungin vuokrataloissa ja ovat kasvaneet koulutetuiksi ja menestyneiksi ihmisiksi. Ympäristöllä on vaikutusta, mutta ei mikään alue itsessään pääkaupunkiseudulla ole sellainen, joka tekisi lapsista "narkkareita".

Toisekseen, vauvaahan ei tarvitse huumesotkuista irroitella. Veikkaan, että 25-vuotiaan sosiaalityöntekijän tai lastentarhanopettajan kyvyt kasvattaa terve lapsi ovat huomattavasti suuremmat kuin 35-vuotiaan päihdetaustaisen työkyvyttömyyseläkkeellä olevan ;) Kyse on ihmisistä. Kyse on myös siitä, millaista on riittävän hyvä vanhemmuus. Jotkut ovat luonnostaan hyviä äitejä. He ovat kärsivällisiä, rakastavia ja rauhallisia sekä harkitsevia. Toiset ovat koko elämänsä äkkipikaisia, eivät kestä lapsen itkua, huonosti painetta sietäviä, jne. 

[/quote]

Mistään aiheesta ei voi keskustella ilman yleistämistä. Toki nuorissa äideissä on hyvä ja vanhemmissa huonoja. Mutta pääsääntöisesti 35-vllä on edellytykset parempaan vanhemmuuteen elämänkokemuksen kautta. Käyppä vaikka yliopistoissa selvittelemässä minkä ikäisiä opiskelijoiden vanhemmat keskimäärin ovat. Oman kokemukseni mukaan nuorien vanhempien lapsia on huomattavasti vähemmän.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 02:51"]

Sille vauvallehan ei muulla ole väliä kuin sillä, että äiti on läsnä, rauhallinen ja vastaa lapsen tarpeisiin. Ihmiset, joilla on vaikeuksia käsitellä vauvan itkua ja vastata täysipainoisesti lapsen tarpeisiin/olla emotionaalisesti läsnä ja hyväksyä lapsen tarvitsevuus itsestä, ovat sellaisia yleensä koko elämänsä, koska kyvyttömyys tähän kumpuaa jokaisen omasta varhaislapsuudesta. Jos näitä asioita ei ole käsitelty, ne tulevat esiin omassa äiti-lapsi-suhteessa. Eikä niitä yleensä ole, koska ne ilmenevät vasta silloin.

[/quote]

Niin, vauvalle riittää se. LAPSELLE EI.

Älkää nyt menkö tähän. Ikiksellä on joka toinen päivä samanlainen ketju.

Perustele noi taloudelliset vaikeudet. Minä (23v) ollut jo pari vuotta vakituisessa työpaikassa, mies (24v) sai äskettäin vakituisen työpaikan. Jos me saatais lapsi niin millä perustein meillä tulisi olemaan taloudellisesti vaikeaa? Huhhuh mitä paskan jauhantaa.

[quote author="Vierailija" time="29.05.2015 klo 23:10"]Heh he. Hyvä provo.

Olen 24v. sairaanhoitaja, vakityössä, naimisissa ja vajaa 3kk ikäinen tyttö. Mieheni on vakinasessa virassa myös. Meillä on omistusasunto, lainalla toki. Mistä kiikastaa?

Totta on, että moni nuori äiti elää köyhyydessä ja opiskelut on kesken ym.
[/quote]

Olet varmaan opiskellessa tutustunut aiheeseen. Nuorilla äideillä on keskimäärin huonommat edellytykset vanhemmuuteen. Liittyy elämänhallintaan ja koulutukseen.
.
Yksittäisistä tapauksista ei sanota mitään

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 01:33"]No, omaan tuttavapiiriin pätee. Olen itse nuori äiti, samoin ovat kaverinikin. Voisi sanoa että mitä vanhempana on lapset tehty sitä paremmin he voi. Valitettavasti :(
Kyllä sen huomaa myös niistä tuttavista jotka saaneet lapsia alle 20v jauusi kierros 30v. Ne nuorena saadut lapset vaan voivat huonommin :/
Itse tulin äidiksi 19-vuotiaana, jos saisin uudelleen valita odottaisin. Olen nyt 25-v, enkä ehkä vieläkään tarpeeksi kypsä. Se näkyy lähinnä elämänkokemuksen puutteena.
[/quote]

Luultavasti olet tarpeeksi kypsä. Muuten et osaisi pohtia omaa vajavuuttasi