Muita, joita häiritsee intiimissä kanssakäymisessä
se toinen ihminen ja liika läheisyys (kuulostaapa hassulta, yritän selittää)
Olen alkanut miettiä onko itsessäni jotain vikaa vai kokevatko muutkin tällaista, epäolennaisuuksia jotka häiritsevät voimakkaasti ja keskittyminen on vaikeaa.
Siis esim suudellessa tuntuu että happi loppuu, mies onnistuu jotenkin aina nenällään painamaan toisen sieraimeni kiinni, jolloin tuntuu etten saa happea ja täytyy väännellä päätä eri asentoon että henki kulkee ja välillä irtaantua että saa hengitettyä.
Sitten hänen parta pistelee. Ja hengitys on korvanjuuressa liian äänekästä, tuntuu että sattuu korvaan. Hengityksen aiheuttama ilmavirtakin korvaan mennessä tuntuu todella, todella epämiellyttävältä. Oikein säpsähtelen, enkä mitenkään positiivisessa mielessä vaan lähinnä niinkuin valmistautuisin koko ajan odottamaan läimäytystä tai sähköiskua tms.
Vartalonsa vartaloani vasten aina litistää esim. tissejä epämukavasti tai venyttää ihoa kipeästikin eri kohdista häiritsevästi ja epämukavasti johonkin suuntaan. Välillä siis oikein sattuu, vaikkei hän ole mitenkään raju tms.
Ja vakio on että käteni on aina huonosti tai mutkalla alla jossain tai mitä ikinä...
Paljon siis tämmöisiä hankalia ja ärsyttäväntuntuisia kehollisia tuntemuksia jotka estävät keskittymisen itse asiaan tai tunnelmaan.
Ja ei, en ole nuori. Enkä kärsi yliherkkyyksistä muuten. Jotenkin tämä toisen ihmisen oleminen iholla tuntuu olevan vain sarja epämukavalta ja hankalalta tuntuvia kosketuksia ja asentoja.
Kommentit (40)
Itse tunnen saman tyylisesti, mutta olen erityisherkkä.
Parta on kyllä ärsyttävä. Näyttää hyvältä, tuntuu pahalta
Viestintä, viestintä ja viestintä.
Kuulostaa kauhealta, jos ettei ole koskaan puhuneet mikä tuntuu pahalta ja mikä hyvältä. Hyvässä seksissä täytyy osata puhua ja kuunnella. Mikä tuntuu minusta hyvältä ja mikä pahalta. Ja mikä tuntuu sinusta hyvältä ja mikä ei. Kommunikaatio on tärkeätä. Ei seksi ole niin kuin vanhojen romanttisten pehmopornokohtausten tai myöskään niin kuin kautta aikojen pornoleffojen esityksissä, että siitä vaan kumotaan ittemme panemaan ja sitten kaikki on itsestään selvää. Totta kai välillä kutittaa, joku juttu sattuu ja joku häiritsee. Kun vanhetaan, näitä juttuja ikävä kyllä tulee vaan lisää. Kulumia tulee selkään, lonkkaan, niskaan ja olkapäihin. Aikain saatossa iho on jostain kutiseva tai rikki. Suolistoon tulee oireiluja, epämiellyttäviä ääniä tai hajuja voi ilmestyä. Seksiin liittyy sekä mieli että keho. Ja se on myös kommunikaatiota. Jos tätä ei hyväksy niin ei se vire kestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietit liikaa itseäsi ja et ole hommassa mukana yhtään. Olet ilmeisesti aika nuori ja kokematon?
No en ole nuori enkä kokematonkaan.
Mutta joo, hommassa en kyllä ole kummemmin ns. mukana, en ole kokenut intohimoa 15 vuoteen. Mutta tämän ominaisuuteni suhteen olen jo luovuttanut, kaikki kikat on kokeiltu sen herättämiseksi eikä onnistu, joten minä olen vain tällainen. Parisuhteessa kuitenkin haluan olla jatkossakin, joten sksiä oltava aina silloin tällöin.
Ap
Jos ei ole fiilistä, niin kyllähän silloin mieli keskittyy muuhun kuin itse tapahtumaan. Kaikenlaiseen ns. epäoleelliseen. Samahan tapahtuu, jos yrittää olla jonkun sellaisen kanssa, jonka kanssa oikeita tunteita ei ole. (Ainakin itselleni on käynyt)
Ehkä ap ei vain välitä seksistä. Vai onko väärä kumppani?
Kyllähän noita tilanteita aina tulee, mutta ne on aika helppo ratkaista kun vaan mainitsee asiasta. Itseänikin miehen parta pistelee joten hän ajaa partansa aina ennen kun tulee luokseni käymään. Joskus litistää tissini tai painaa keuhojen päältä niin että ei saa kunnolla henkeä, mainitsen asiasta joten hän siirtyy ja on varovaisempi. Jos hengitys haisee voi pyytää että pesee hampaat ensin. Jos hengitys kutittaa epämielyttävästi niskaa kun nukutaan lusikassa niin vedetään peitto vähän korkeammalle eristeeksi. Jos tulee epämielyttävän kuuma niin siitäkin voi mainita ja mennä sitten eri puolelle sänkyä nukkumaan. Aina välillä jomman kumman käsi tai jalka puutuu joten taas vaihdetaan asentoa, että molemmilla olisi mukava olla. Molemmat halutaan että toisella on aina hyvä olla joten mainitaan ihan pienistäkin ärsytyksistä että voidaan ratkaista asia nopeasti ja molemmilla olisi taas hyvä olo.
Vierailija kirjoitti:
Oon törmännyt elämäni aikana kolmeen naiseen, jotka eivät osaa suudellessa hengittää nenän kautta. Pitää siis välillä pitää kirjaimellisesti taukoa, että happi ei lopu. Ja en ikävä kyllä pelleile.
Ap kertoi, ettei pysty suudellessa hengittämään nenän kautta, koska mies litistää nenällään hänen sieraimensa.
Kuvauksen perusteella AP on aseksuaali / frigidi. Jos tilanne on uusi, niin kannattaa käydä lääkärissä selvittämässä onko terveydentilassa tapahtunut jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun ei pitäisi olla sängyssä tuon miehen kanssa. Ei kuulosta turvalliselta tai normaalilta. Kaiken pitäisi olla erilailla eli hyvin. Sinussa ei ole vikaa, vaan siinä kovakouraisessa tyypissä joka väkisin litistelee ja vääntelee. Normimies osaa olla varovainen.
Hohhoijaa, veikkaan, että ap on laiska lahna, joka ei kehtaa ottaa ohjaksia itselleen ja vaikka kiivetä itse miehen päälle. Päällä ollessa tissit eivät litisty ja voi muutenkin pyörittää päätä niin, että happi ei lopu. Käsilläkin voi tehdä ihan mitä vain.
En ole ap, mutta vähän samaa vikaa taitaa olla itsessäkin. Eikä se päällä oleminen tai istuminen tunnu yhtään sen paremmalta. Jostain syystä sitä mainostetaan, että siinä muka nainen saa määrätä. No en tiedä, kuulemma en osaa olla päällä.
Kaiken kaikkiaan on aika vaikea selittää toiselle omia tuntemuksia.
Tuntuu kuin mulla olisi ihan vääränlainen hermoratasysteemi.
Vierailija kirjoitti:
Kuvauksen perusteella AP on aseksuaali / frigidi. Jos tilanne on uusi, niin kannattaa käydä lääkärissä selvittämässä onko terveydentilassa tapahtunut jotakin.
Mä taas luulen, että nämä ovat vanhan suhteen vaivoja. Ollaan niin tottuneita siihen toiseen, ettei koeta lumoa eikä muisteta varoa.
Mulla on ollut tämä sama "ongelma" koko ikäni. En lapsenakaan tykännyt olla sylissä. En ole koskaan nauttinut toisessa ihmisessä kiinni olemisesta.
Aikanaan tansseissa käydessä oli kyllä ihanaa tanssia miehen kanssa, mutta sen lähemmäksi en ole koskaan halunnut. Olen itsekin oudoksunut asiaa aina. En halua olla miehen vahvassa otteessa. Siksi olen seksiasioissakin ollut aina vähän kömpelö ja osaamaton. Seksi sinänsä voisi olla ihanaa, mutta joku asia aina häiritsee.
Minulla on valtavan suuri itsemääräämisen tarve. Jos olen juuri vaikka ottamassa jotain käteeni, ja toinen tuleekin ja tempaisee käteni siitä irti, voisin huutaa raivosta. Kukaan ei saa minua käännellä eikä väännellä eikä estä tekemästä mitään mitä olen juuri aikonut tehdä. Se on kuin kamala rätti päin naamaa.
Yksinolo on ihanaa siksi, että silloin olen täysin itsenäinen ja voin olla miten vain. Kukaan ei keskeytä mitään eikä tule koskemaan minuun.
Olen miettinyt, johtuuko tämä varhaisista lapsuuden kokemuksista. Minulla oli väkivaltainen alkoholisti-isä, joka löi ja hakkasi äitiäni usein ja huusi ja kirosi kamalasti, pelkäsin häntä ihan hirveästi aina. Silloinkin kun hän oli selvin päin ja rauhallinen, minä kartoin häntä sen minkä voin ja pidin häntä sellaisena hirveänä mustana paholaisena, joka asuu meillä enkä pääse hänestä irti. Yritin aina olla mahdollisimman näkymätön, ettei hän huomaisi minua. Vaikka hän sitten myöhemmin elämässä raitistui ja tasaantui muutenkin, en koskaan oppinut lähestymään häntä.
Lapset ja eläimet saa olla minussa vaikka kuinka kiinni. Niiden suhteen asia on ihan eri. Pieni lapsi sylissä saa veivata minua vaikka kuinka ja eläimet on ihania, niitä paijaisin maailman tappiin. Koirakin saa nuolla naamaani vaikka kuinka paljon, paitsi jos sen henki haisee pahalle. Aika pitkälle kestän sitäkin.
Toinen syy voi todella olla aistiyliherkkyys, koska minulla on vartalossa kohtia, joita hädin tuskin pystyn itsekään koskettamaan. Siksi rintaliivien sovittaminen on ollut aina piinallista, kun juuri niillä kohdin on yliherkkiä alueita, varsinkin oikealla puolella kehoa. Muistan miten hyvin nuorena olin sovituskopissa sovittamassa ensimmäisiä teinirintaliivejäni, niin sinne syöksyi myyjä nainen ja alkoi nykiä ja venytellä niitä liivejä päälläni ja teki mieli kiemurrella tuskasta. Muutenin, vieras ihminen ihollani tuntui kauhealta.
Tiedän, että olen aspergeerikko ja se on pilannut minulla monia ihmissuhteita. Tiedostan ihan tarkkaan, että syy on ollut minussa itsessäni, koska en osaa aina olla kovin luontevasti. Saatan sanoa möläyttää jotain ja se on sitten siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun ei pitäisi olla sängyssä tuon miehen kanssa. Ei kuulosta turvalliselta tai normaalilta. Kaiken pitäisi olla erilailla eli hyvin. Sinussa ei ole vikaa, vaan siinä kovakouraisessa tyypissä joka väkisin litistelee ja vääntelee. Normimies osaa olla varovainen.
Hohhoijaa, veikkaan, että ap on laiska lahna, joka ei kehtaa ottaa ohjaksia itselleen ja vaikka kiivetä itse miehen päälle. Päällä ollessa tissit eivät litisty ja voi muutenkin pyörittää päätä niin, että happi ei lopu. Käsilläkin voi tehdä ihan mitä vain.
En ole ap, mutta vähän samaa vikaa taitaa olla itsessäkin. Eikä se päällä oleminen tai istuminen tunnu yhtään sen paremmalta. Jostain syystä sitä mainostetaan, että siinä muka nainen saa määrätä. No en tiedä, kuulemma en osaa olla päällä.
Kaiken kaikkiaan on aika vai
Bingo!
Vääränlainen hermoratasysteemi, hyvin sanottu. Päällä olemisessa ei ole minusta mitään miellyttävää. Siitä tulee vain sellaista teennäistä pakertamista, miehen mieliksi yrittämistä. Miltään ei itsestä tunnu, koita mitä konstia tahansa. Menee se vähäkin kiinnostus.
Entäs takaapäin, mihin silloin sattuu?
Et vaan halua miestä tarpeeksi. Jos tyyppi on oikea niin on sellainen kiima pllä ettet erota ilmansuuntaa toisesta. Kurjaahan se pakolla on.
Mua häiritsee eniten miesten häpykarvat ja jos on kömpelö ja ei osaa koskea, suudella tai p*nna oikein.
Olet vain normaali nainen, seksi negatiivisuus on hyvin yleistä. Vaihda alfaan niin ei enää häiritse samat asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun ei pitäisi olla sängyssä tuon miehen kanssa. Ei kuulosta turvalliselta tai normaalilta. Kaiken pitäisi olla erilailla eli hyvin. Sinussa ei ole vikaa, vaan siinä kovakouraisessa tyypissä joka väkisin litistelee ja vääntelee. Normimies osaa olla varovainen.
Hohhoijaa, veikkaan, että ap on laiska lahna, joka ei kehtaa ottaa ohjaksia itselleen ja vaikka kiivetä itse miehen päälle. Päällä ollessa tissit eivät litisty ja voi muutenkin pyörittää päätä niin, että happi ei lopu. Käsilläkin voi tehdä ihan mitä vain.
En ole ap, mutta vähän samaa vikaa taitaa olla itsessäkin. Eikä se päällä oleminen tai istuminen tunnu yhtään sen paremmalta. Jostain syystä sitä mainostetaan, että siinä muka nainen saa määrätä. No en tiedä,
Päällä oleminen vaatii vaivaa ja osallistumista toimitukseen joten aivan ymmärrettävää ettei naiset siitä innostu.
Jos olis intohimoa et ehtis kelata tällaisia. Mutta kun ei ole. Siinä syy. Suorittamista, liikaa aikaa huomioda mitä menee pieleen, mikä ärsyttää.
Siis seksi miehen kanssa tuntuu epämiellyttävältä, et pidä parrasta ihollasi, et tykkää kun mies kskee tisseihisi, sengityskin tuntuu epämukavalta...?
Oletko ikinä miettinyt että ehkä tykkäisitkin naisista? Tai ehkä et seksistä kummankaan sukupuolen kanssa?
Itse haluan seksin aikana vain miehen syvemmälle sisääni, haluan että hän puree kaulaani ja littaa minut sänkyyn koko painollaan ja panee apinan raivolla niin että tunnen sen koko kropassani! Ei puhettakaan että ällöttäisi, päinvastoin, ihan kaikki järjen ääni katoaa kun haluan vain miestä :D
Väärä mies? Mun ex oli niin kömpelö noissa asioissa että alkoi aina vaan vtuttaa. En seurustellutkaan kauaa hänen kanssaan. Paljastaa muuten ihmisestä ihan valtavasti kuinka hyvin suutelee, miten koskettaa. Nykyisellä miehellä on tunneälyä ja osaa lukea hienovaraisia eleitä, ei ole "aistiyliherkkyyksiä" hänen kanssaan!