Peukutetaan KIUSALLISIA sosiaalisia tilanteita
Kommentit (496)
Naurat ihan hillittömästi tilanteissa missä pitäisi olla vakavana. Mitä enemmän yrität pidätellä hymyä ja nauruasi sitä spontaanimmin se tulee ulos.
Vierailija kirjoitti:
Se kun joku tuttu kysyy: Mitä teet työksesi? Ja joudun vastaamaan että olen työtön. Tiedän, ettei työttömyyttä pitäisi hävetä ja pitäisi kertoa koko maailmalle että etsii töitä jne. Silti minua nolottaa olla työtön enkä mielellään keskustele asiasta.
Ylipäätään on vaikeaa selitellä asioita, jotka eivät ole menneet omien toiveiden mukaan ja/tai joita olettaa toisten arvostelevan.
Itsensä esittely... vaikka onkin normikäytäntö, silti aina jotenkin kiusallista. Ryhmässä aina jännittää se odottaminen milloin on oma vuoro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelukumppanilla on housujen vetoketju auki tai roikkuu vessapaperi kengänpohjassa tms., mutta et kehtaa siitä huomauttaa ja kun hän huomaa sen, niin molempia hävettää sen jälkeen vielä enemmän. (Olen kyllä yrittänyt ottaa tavaksi vaivihkaa huomauttaa näistä, kun toivoisin muiden tekevän niin myös itselleni)
Mä sanoisin sen suoraan ja ystävällisesti, koska jos kertomisesta loukkaantuu, on ihan hölmö.
Ennenwanhaan ainakin sanottiin kiertoilmaisuna että "hevoset karkaa" jos vetskari oli auki :D
Vierailija kirjoitti:
Se kun keskustelet 'fiksussa' porukassa etkä keksi mitään järkevää sanottavaa. Sitten pitkän hiljaisuuden jälkeen sanot jonkin latteuden kun et muutakaan keksi.
Vielä pahempi on jos tuleekin sanottua jotain tyhmää minkä tajuaa itsekin sitten, monesti saa todeta, että olisi ollut viisaampaa olla vaan hiljaa :P
Se kun tyhjällä, hiljaisella tienpätkällä näkee jo kaukaa naapurin tms hyvänpäivän tutun tulevan vastaan ja täytyy jotenkin tyylikkäästi suorittaa lähestyvä ohikävely.
Kun ovikello soi ja oven takana on Jehovan todistajat....
Oman mahan kurina kun on hiiren hiljaista ja paikalla on monta kuuntelijaa.
Menet lukitsemattomaan kaupan vessaan ja siellä onkin kauppias vetämässä käteen!
Yli 20v sitten olin menossa kylään ja kysyin tietä vastaantulevalta pariskunnalta. Ilmeisesti menin senkin jälkeen hieman väärään suuntaan, koska pariskunnan mies huusi jonkin matkan päästä etunimeäni ja että oikea katu on tuolla päin. Minulla ei ollut mitään käsitystä, mistä hän minut tunsi ja arvoitukseksi on jäänyt.
Tähän lisäyksenä: en käynyt baareissa enkä käyttänyt yleensä alkoholia, joten mikään humalassa tavattu tuttavuus ei ollut kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tummahiuksinen, ruskeasilmäinen suomalainen oletetaan maahanmuuttajaksi
Olen ollut kaupan kassalla töissä ja oli aina yhtä kiusallista, kun joku selkeästi ulk*maalaisen näköinen asiakas tuli kassalle enkä ollut varma pitäisikö vain kasuaalisti tervehtiä suomeksi. Tietysti halusin tehdä tilanteesta mahdollisimman neutraalin joten tervehdin vain kuten kaikkia kantasuomal*isen näköisiä. Joskus osui oikeaan ja joskus taas sain ihmetteleviä katseita, aivan kuin olisivat olettaneet minun puhuvan heille englanniksi.
Voisin veikata, että tätäkään ei taas kyllä mietitä missään muualla kuin Suomessa..
Meinaatko, että kun menet ulkomaille lomalle niin kassaa kiinnostaa analysoida millä kielellä sinua kuuluisi puhutella? Kyllä se oman kokemukseni mukaan menee ihan paikallisella kielellä kunnes/jos avaan suuni ja alan puhua englantia. Sitten ehkä vaihtavat englantiin, joskus jatkavat omalla kielellään.
Mun mielestä ei ole mitenkään epäkohteliasta tervehtiä Suomessa suomeksi. Eikä sitä päältä näe kuka puhuu mitäkin kieltä. Ja vaikka joku siinä kassajonossa puhuisi vierasta kieltä, ei voi tietää puhuuko myös suomea.
Eräs henkilö tuli kadulla juttelemaan mulle niin kuin tuntisi mut. Oli siis oikeasti tuttu, mut en muistanut häntä.
Koko ajan mietin kuka hän on ja missä olen hänet tavannut.
Yritä siinä sit jutella ja kysellä kuulumisia, kun et tiedä yhtään kuka toinen on.
Ei tainnut muuten ikinä selvitä kuka hän oli. :D
Soitat läheiselle ystävälle. Tämä vastaa mutta hyvin usein sanoo parin minuutin jälkeen, että hei, odota hetki, soitan sulle ihan kohta takasin. Soittaa ehkä seuraavana päivänä, seuraavalla viikolla - tai sitten se "ihan kohta" tarkoittaakin kuukausia. Soitto tulee usein, kun hän tarvitsee itse jotakuta jolle avautua. Kiusallista on sekin, että ystävän suurinta ongelmaa on puitu jo vuosia, eikä se ole juuri muuttunut, mutta vaikka tarina on aina sama, rakentavia ehdotuksia tilanteen muuttamiseksi ei saa sanoa ääneen, koska se johtaa taas siihen, että ystävästä ei kuulu mitään.
Joku puolituttu, työkaveri yms. tai vastaava kysyy mitä kuuluu. Et tiedä mitä tuohon pitäisi vastata.
Pelkäät että antamiasi tietoja voidaan jotenkin käyttää sinua vastaan, joten vastaat jotain ympäripyöreää.
Et kysy toiselta kuulumisia, koska et halua saattaa häntä vastaavaan kiusalliseen tilanteeseen. Jälkikäteen mietit onko se virhe ja vaikutitko tylyltä.
Tämä varmaan tuli jo mutta kun joku huutaa puhelimeensa juttujaan vaikka ratikassa. Tosi noloa.
Vierailija kirjoitti:
Joku puolituttu, työkaveri yms. tai vastaava kysyy mitä kuuluu. Et tiedä mitä tuohon pitäisi vastata.
Pelkäät että antamiasi tietoja voidaan jotenkin käyttää sinua vastaan, joten vastaat jotain ympäripyöreää.
Et kysy toiselta kuulumisia, koska et halua saattaa häntä vastaavaan kiusalliseen tilanteeseen. Jälkikäteen mietit onko se virhe ja vaikutitko tylyltä.
Ylianalyyttisena ihmisenä pohdin aina mitä tietoja kysyjä haluaa minulta saada. Onko esimerkiksi käytökseni ollut toisen mielestä jotenkin omituista, jonka vuoksi nyt kysytään mitä kuuluu... Ääh, sosiaaliset tilanteet ovat ylipäätään usein epämiellyttäviä.
Mua jotenkin nolottaa kun mun kaveri laittaa aina kaiuttimen päälle minne ikinä soittaakin ja sen ihmisen kanssa kenen kanssa puhuu kailotus kuuluu kauas siis ihan ihmistenkin ilmoilla... tuskin kukaan haluaa kuulla toisen mitään henkilökohtaisia juttuja (esim. terveysasiat).
En oo ikinä ymmärtänyt, että mitä hauskaa on säikäyttämisessä. Inhoan tulla säikäytytetyksi enkä halua tehdä sitä myöskään muille.