Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko pedagogisesti oikein,että äiti alkaa itkeä kun lapsi käyttäytyy huonosti?
24.05.2015 |
Eräs tuttavani ratkaisee kovapäisen tyttärensä kanssa tapahtuvar ristiriitatilanteet juuri näin. Eli ei saa mitään otetta törkeästi käyttäytyvään 8-vuotiaaseen tyttöön, joka silminnähden halveksii äitiään :(
Äidin reaktio on itku, jota hän sanoo käyttävänsä myös välineenä saada lapsi lopettamaan huonon käytöksen. Minusta tämä tuntuu oudolta. En toki ole mikään kasvatustieteilijä eikä minulla edes ole omia lapsia, joten kertokaa, onko tämä ihan oikein?
Lapsi osaa oööa todella törkeä suustaan äitiään kohtaan, haukkuu mm läskiksi ja rumaksi.
Kommentit (21)
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 20:49"]On erittäin huono keino. Jos lapsi jotain tuosta oppii, niin lähinnä sen, että äiti on heikko. On myös tyhmää opettaa lapselle, että tietty käytös on väärin siksi, että äidille tulee paha mieli. Tällöin lapsi ei miellä, että on hyvää ja huonoa käytöstä ja tiettyjä pelisääntöjä noudatetaan, vaikka äiti ei olisikaan paikalla. Aikuisen pitäisi pystyä olemaan jämpti ja asettamaan niitä rajoja, eikä manipuloida ja pillittää, kuin pikkulapsi.
[/quote]
Se lisää myös lapsen turvattomuutta. Lapsi joutuu olemaan vastuussa äidin tunteista. Hän ei saa olla lapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 20:46"]ei nyt jokapäiväisenä taktiikkana ole mikään loistava, mutta jos ääritilanteessa alkaa itkeä, että äiti on nyt tosi loppu, väsynyt ja neuvoton, niin ihan normaalia se on ja normaali lapsi myös sitä hätkähtää, koska on kuitenkin selvästi menty tietyn rajan yli silloin...
tosin mun mielestä myös huutaminen on oikein jees joskus käytettynä (ei niin että koko päivän aamusta iltaan!)
En ymmärrä ollenkaan lehmänhermoisia äitejä/isiä, enkä sitä mitä sellainen pitkämielisyys lapsille opettaa. Ei äiti /isä ole mitään jätesankoja jotka aina vaan jaksaa hymyillä.
ps. mun mielestä myös ehdoton rakkaus on ihan paska keksintö, ei lasten tartte kuvitella että rakkaus on täysin ehdotonta. Onhan se paljon haastavampaa rakastaa kusipäätä kuin kivaa ihmisistä, myös kun kyse on omasta lapsesta. Ei tarvitse siis suorittaa mitään tiettyjä mittareita, olla paras missään tai lukea lääketieteen tohtoriksi, jotta kelpaisi äidilleen... mutta yrittää olla ihan kiva ja siedettävä ihminen tässä maailmassa toisia - ja myös omaa äitiä - kohtaan.
[/quote]
Tässä on kaikki pielessä. Millainen äiti ajattelee näin. Hui
Ehdoton rakkaus on lapsen itsearvostuksen kehittymiselle tärkeää. Ei se tarkoita kaiken hyväksymistä. Teko voi olla paha, mutta lapsi ei. Häntä rakastetaan käytöksestä riippumatta ja annetaan olla oma itsensä. Samalla asetetaan rajat käytökselle
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 06:47"]
Se lisää myös lapsen turvattomuutta. Lapsi joutuu olemaan vastuussa äidin tunteista. Hän ei saa olla lapsi
[/quote]
Itkeminen ei varmaan ole hyvä keino mutta pahalta kuulostaa myös ajatus että pitäisi estää lasta ottamasta vastuuta omasta käytöksestään. Tätä turvattomuusolettamus on asia jota ei voi todentaa.
Oman lapsen kanssa olen oppinut, että rauhallisena pysyminen auttaa parhaiten. Vedä siinä kilarit kun toinen on viilipytty.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 07:10"][quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 06:47"]
Se lisää myös lapsen turvattomuutta. Lapsi joutuu olemaan vastuussa äidin tunteista. Hän ei saa olla lapsi
[/quote]
Itkeminen ei varmaan ole hyvä keino mutta pahalta kuulostaa myös ajatus että pitäisi estää lasta ottamasta vastuuta omasta käytöksestään. Tätä turvattomuusolettamus on asia jota ei voi todentaa.
[/quote]
Omasta käytöksestä vastuun ottaminen on eri asia kuin vastuun ottaminen toisen tunteista. Kaikki ovat vastuussa vain omista tunteistaan ja aikuisen tehtävä on opettaa lapselle tämä. Se ei tosiaankaan onnistu itkemällä lapsen huonosta käytöksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 20:47"]
ei nyt jokapäiväisenä taktiikkana ole mikään loistava, mutta jos ääritilanteessa alkaa itkeä, että äiti on nyt tosi loppu, väsynyt ja neuvoton, niin ihan normaalia se on ja normaali lapsi myös sitä hätkähtää, koska on kuitenkin selvästi menty tietyn rajan yli silloin...
tosin mun mielestä myös huutaminen on oikein jees joskus käytettynä (ei niin että koko päivän aamusta iltaan!)
En ymmärrä ollenkaan lehmänhermoisia äitejä/isiä, enkä sitä mitä sellainen pitkämielisyys lapsille opettaa. Ei äiti /isä ole mitään jätesankoja jotka aina vaan jaksaa hymyillä.
ps. mun mielestä myös ehdoton rakkaus on ihan paska keksintö, ei lasten tartte kuvitella että rakkaus on täysin ehdotonta. Onhan se paljon haastavampaa rakastaa kusipäätä kuin kivaa ihmisistä, myös kun kyse on omasta lapsesta. Ei tarvitse siis suorittaa mitään tiettyjä mittareita, olla paras missään tai lukea lääketieteen tohtoriksi, jotta kelpaisi äidilleen... mutta yrittää olla ihan kiva ja siedettävä ihminen tässä maailmassa toisia - ja myös omaa äitiä - kohtaan.
[/quote]
Lapsi ei ole aikuinen joka osaa olla "kiva" eikä hän tarkoituksella käyttäydy huonosti vaan se liittyy kasvamiseen kuten uhmaan. Lapsikaan ei voi aina olla kiva ja hymyilevä söpö lapsi. Ap:n esimerkin lapsi taas oireilee äidin huonoa kasvatusta. Lapsi "hälyttää" käytöksellään että tuota kasvatusta jatkamalla lapsi kasvaa kieroon. Monet myös unohtaa että lapset lähes aina haluavat miellyttää vanhempiaan. Ap:n esimerkin lapsi ei edes pysty tekemään sitä koska hän ei kunniota äitiään tämän heikkouden vuoksi. Hän jää siis vajaaksi jostain.
Mun äitini käytti itkukorttia säännöllisesti. Opin varomaan sanojani ja tekojani, ettei äidille tule vaan paha mieli. Tunsin/tunnen syyllisyyttä edelleen, jos tiedän tekeväni jotain äitini mielipiteen vastaista. Ja olen jo yli kolmekymppinen perheenäiti. Pikkuhiljaa olen oppinut kyseenalaistamaan äitini toiminnan ja oman alitajuisen reaktioni. Siis haloo, elän omaa elämääni enkä ole enää vastuussa valinnoistani äidilleni!
Äitini koittaa samaa nyt minun lapsiini. Siis esim. "älä juokse parkkipaikalla, kun mummulle tulee paha mieli, katso, miten mummun suu on alaspäin". *liioiteltu surumielinen ilme* Olen alkanut sanoa aina näissä tilanteissa, että no sehän on mummun oma asia, jos tulee lapsen käyttäytymisestä paha mieli, mutta parkkipaikalla ei juosta, koska täällä liikkuu autoja ja voit jäädä niiden alle. En tiedä, tajuaako äitini, mutta jospa lapseni ainakin sisäistäisivät oikeat ja järkevät syyt sille, miksi tiettyjä asioita ei saa tehdä.
Ihme tunnemanipulaatiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 07:10"][quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 06:47"]
Se lisää myös lapsen turvattomuutta. Lapsi joutuu olemaan vastuussa äidin tunteista. Hän ei saa olla lapsi
[/quote]
Itkeminen ei varmaan ole hyvä keino mutta pahalta kuulostaa myös ajatus että pitäisi estää lasta ottamasta vastuuta omasta käytöksestään. Tätä turvattomuusolettamus on asia jota ei voi todentaa.
[/quote]
Sen voi todentaa. Sama tai pahempi vaikutus kuin rajaton vanhemmuus. Lapsi ei voi luottaa vanhempiinsa ja turvallisuuteen. Hän pystyy heiluttamaan ympäristöään ja sitä kautta joutuu ottamaan vastuun. Ei saa olla lapsi, jolle asetetaan turvalliset rajat
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 07:44"][quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 20:47"]
ei nyt jokapäiväisenä taktiikkana ole mikään loistava, mutta jos ääritilanteessa alkaa itkeä, että äiti on nyt tosi loppu, väsynyt ja neuvoton, niin ihan normaalia se on ja normaali lapsi myös sitä hätkähtää, koska on kuitenkin selvästi menty tietyn rajan yli silloin...
tosin mun mielestä myös huutaminen on oikein jees joskus käytettynä (ei niin että koko päivän aamusta iltaan!)
En ymmärrä ollenkaan lehmänhermoisia äitejä/isiä, enkä sitä mitä sellainen pitkämielisyys lapsille opettaa. Ei äiti /isä ole mitään jätesankoja jotka aina vaan jaksaa hymyillä.
ps. mun mielestä myös ehdoton rakkaus on ihan paska keksintö, ei lasten tartte kuvitella että rakkaus on täysin ehdotonta. Onhan se paljon haastavampaa rakastaa kusipäätä kuin kivaa ihmisistä, myös kun kyse on omasta lapsesta. Ei tarvitse siis suorittaa mitään tiettyjä mittareita, olla paras missään tai lukea lääketieteen tohtoriksi, jotta kelpaisi äidilleen... mutta yrittää olla ihan kiva ja siedettävä ihminen tässä maailmassa toisia - ja myös omaa äitiä - kohtaan.
[/quote]
Lapsi ei ole aikuinen joka osaa olla "kiva" eikä hän tarkoituksella käyttäydy huonosti vaan se liittyy kasvamiseen kuten uhmaan. Lapsikaan ei voi aina olla kiva ja hymyilevä söpö lapsi. Ap:n esimerkin lapsi taas oireilee äidin huonoa kasvatusta. Lapsi "hälyttää" käytöksellään että tuota kasvatusta jatkamalla lapsi kasvaa kieroon. Monet myös unohtaa että lapset lähes aina haluavat miellyttää vanhempiaan. Ap:n esimerkin lapsi ei edes pysty tekemään sitä koska hän ei kunniota äitiään tämän heikkouden vuoksi. Hän jää siis vajaaksi jostain.
[/quote]
No ihan varmasti lapset käyttäytyy tarkoituksellakin huonosti. Ainakin kouluikäiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 08:20"][quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 07:10"][quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 06:47"]
Se lisää myös lapsen turvattomuutta. Lapsi joutuu olemaan vastuussa äidin tunteista. Hän ei saa olla lapsi
[/quote]
Itkeminen ei varmaan ole hyvä keino mutta pahalta kuulostaa myös ajatus että pitäisi estää lasta ottamasta vastuuta omasta käytöksestään. Tätä turvattomuusolettamus on asia jota ei voi todentaa.
[/quote]
Sen voi todentaa. Sama tai pahempi vaikutus kuin rajaton vanhemmuus. Lapsi ei voi luottaa vanhempiinsa ja turvallisuuteen. Hän pystyy heiluttamaan ympäristöään ja sitä kautta joutuu ottamaan vastuun. Ei saa olla lapsi, jolle asetetaan turvalliset rajat
[/quote]
Minun äiti harrasti tätä, oli lisäksi sairas ja masentunut. Olen työkyvyttömäksi jäänyt. Perusolotila on turvattomuus ja pelko, pelkään hysteerisesti oman tahdon kertomista, ihmisten suututtamista, pettymyksen tuottamista, ristiriitatilanteita.
Mä saatoin tehdä noin jos pienenä löi/ teki muuta fyysistä mulle. Siis sanoin " ai jai jai, kun kävi pipi" yms. Loppui aika äkkiä se toisten lyöminen, eikä kyllä tullu mitään sekopäätä lapsesta.
Mutta en tod. käyttäisi sitä taktiikkaa kuten yllä mainitut esimerkit :D :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 09:12"]
Mä saatoin tehdä noin jos pienenä löi/ teki muuta fyysistä mulle. Siis sanoin " ai jai jai, kun kävi pipi" yms. Loppui aika äkkiä se toisten lyöminen, eikä kyllä tullu mitään sekopäätä lapsesta. Mutta en tod. käyttäisi sitä taktiikkaa kuten yllä mainitut esimerkit :D :D
[/quote]
Toi on ihan eri. Siinä teko on kohdistunut sinuun ja toinen lapsi alkaisikin itkeä, jos lapsesi olisi mäiskäissyt sitä. Sen sijaan itkeminen kun lapsesi lyö toista lasta, on huonoa kasvattamista.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 08:57"]
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 07:44"][quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 20:47"] ei nyt jokapäiväisenä taktiikkana ole mikään loistava, mutta jos ääritilanteessa alkaa itkeä, että äiti on nyt tosi loppu, väsynyt ja neuvoton, niin ihan normaalia se on ja normaali lapsi myös sitä hätkähtää, koska on kuitenkin selvästi menty tietyn rajan yli silloin... tosin mun mielestä myös huutaminen on oikein jees joskus käytettynä (ei niin että koko päivän aamusta iltaan!) En ymmärrä ollenkaan lehmänhermoisia äitejä/isiä, enkä sitä mitä sellainen pitkämielisyys lapsille opettaa. Ei äiti /isä ole mitään jätesankoja jotka aina vaan jaksaa hymyillä. ps. mun mielestä myös ehdoton rakkaus on ihan paska keksintö, ei lasten tartte kuvitella että rakkaus on täysin ehdotonta. Onhan se paljon haastavampaa rakastaa kusipäätä kuin kivaa ihmisistä, myös kun kyse on omasta lapsesta. Ei tarvitse siis suorittaa mitään tiettyjä mittareita, olla paras missään tai lukea lääketieteen tohtoriksi, jotta kelpaisi äidilleen... mutta yrittää olla ihan kiva ja siedettävä ihminen tässä maailmassa toisia - ja myös omaa äitiä - kohtaan. [/quote] Lapsi ei ole aikuinen joka osaa olla "kiva" eikä hän tarkoituksella käyttäydy huonosti vaan se liittyy kasvamiseen kuten uhmaan. Lapsikaan ei voi aina olla kiva ja hymyilevä söpö lapsi. Ap:n esimerkin lapsi taas oireilee äidin huonoa kasvatusta. Lapsi "hälyttää" käytöksellään että tuota kasvatusta jatkamalla lapsi kasvaa kieroon. Monet myös unohtaa että lapset lähes aina haluavat miellyttää vanhempiaan. Ap:n esimerkin lapsi ei edes pysty tekemään sitä koska hän ei kunniota äitiään tämän heikkouden vuoksi. Hän jää siis vajaaksi jostain. [/quote] No ihan varmasti lapset käyttäytyy tarkoituksellakin huonosti. Ainakin kouluikäiset.
[/quote]
Lähinnä vain tarkoitin sitä että pohtiiko miksi tämä käyttäytyy huonosti vai päättääkö että lapsi vain käyttäytyy huonosti koska vain haluaa käyttäytyä huonosti. Teetkö sinäkään mitään asiota ilman piilomotiiveja? Luulisi että tietyllä köytöksellä ihmiset haluavat saada jotain muilta ihmisiltä esim. reaktioita. Vai olenko minä liian syvällinen näiden asioiden kanssa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonoin mahdollinen strategia. Hyvä jos haluaa kasvattaa tosi sekopäisiä lapsia.
Hyi! Tulee mieleen kaverini äiti joka alkoi aina vääntämään itkua jos jokin asia ei häntä miellyttänyt. Kerran kaverini osti 14-vuotiaana paidan joka kuulemma teki hänet raskaana olevan näköiseksi. Näin siis mamma virkkoi tekoitkua vääntäessään. Nykyään kaverillani ovat hyvin muodolliset välit äitiinsä. Ei kai kestä itkumanipulointia.
ei nyt jokapäiväisenä taktiikkana ole mikään loistava, mutta jos ääritilanteessa alkaa itkeä, että äiti on nyt tosi loppu, väsynyt ja neuvoton, niin ihan normaalia se on ja normaali lapsi myös sitä hätkähtää, koska on kuitenkin selvästi menty tietyn rajan yli silloin...
tosin mun mielestä myös huutaminen on oikein jees joskus käytettynä (ei niin että koko päivän aamusta iltaan!)
En ymmärrä ollenkaan lehmänhermoisia äitejä/isiä, enkä sitä mitä sellainen pitkämielisyys lapsille opettaa. Ei äiti /isä ole mitään jätesankoja jotka aina vaan jaksaa hymyillä.
ps. mun mielestä myös ehdoton rakkaus on ihan paska keksintö, ei lasten tartte kuvitella että rakkaus on täysin ehdotonta. Onhan se paljon haastavampaa rakastaa kusipäätä kuin kivaa ihmisistä, myös kun kyse on omasta lapsesta. Ei tarvitse siis suorittaa mitään tiettyjä mittareita, olla paras missään tai lukea lääketieteen tohtoriksi, jotta kelpaisi äidilleen... mutta yrittää olla ihan kiva ja siedettävä ihminen tässä maailmassa toisia - ja myös omaa äitiä - kohtaan.
ei nyt jokapäiväisenä taktiikkana ole mikään loistava, mutta jos ääritilanteessa alkaa itkeä, että äiti on nyt tosi loppu, väsynyt ja neuvoton, niin ihan normaalia se on ja normaali lapsi myös sitä hätkähtää, koska on kuitenkin selvästi menty tietyn rajan yli silloin...
tosin mun mielestä myös huutaminen on oikein jees joskus käytettynä (ei niin että koko päivän aamusta iltaan!)
En ymmärrä ollenkaan lehmänhermoisia äitejä/isiä, enkä sitä mitä sellainen pitkämielisyys lapsille opettaa. Ei äiti /isä ole mitään jätesankoja jotka aina vaan jaksaa hymyillä.
ps. mun mielestä myös ehdoton rakkaus on ihan paska keksintö, ei lasten tartte kuvitella että rakkaus on täysin ehdotonta. Onhan se paljon haastavampaa rakastaa kusipäätä kuin kivaa ihmisistä, myös kun kyse on omasta lapsesta. Ei tarvitse siis suorittaa mitään tiettyjä mittareita, olla paras missään tai lukea lääketieteen tohtoriksi, jotta kelpaisi äidilleen... mutta yrittää olla ihan kiva ja siedettävä ihminen tässä maailmassa toisia - ja myös omaa äitiä - kohtaan.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi oppii että äiti on heikko. Kunnioitusta lapselta on noin vaikea ansaita, joka varmasti lisää osaltaan huonoa käytöstä. Jos lapsi tuntee, että äiti ei jaksa häntä, rajoja koetellaan entistä enemmän.
Minusta vanhemmilla pitää olla pitkä pinna, mahdollisuuksien mukaan. Kyllä minullakin välillä hermot menee, mutta pyrin selvittämään asian jälkikäteen. Ei lapset ole "kusipäitä", jos heidän käytös ei ole kaunista. Siinä voi äitikin katsoa peiliin, että miksi näin on. Osa lapsista on myös tempperamentiltaan vaikeita, ja silloin vielä vähemmän auttaa, että vanhemmat itkee/huutaa/haukkuu takaisin. Omaa kuoppaa siinä vain kaivaa.