Merkonomista tradenomiksi- onko hyötyä?
Valmistun kuukauden päästä merkonomiksi ja jään töihin työssäoppipaikkaani. Mietin töiden ohessa opiskelua tradenomiksi, mutta palkkaan ei sillä ole vaikutusta.
Onko siis mitään hyötyä tradenomin papereista? Kokemuksia mielelläni kuulisin.
Kommentit (23)
Juuri sain päätökseen tradeopinnot. Tein opinnot töiden ohella ja olen siis alanvaihtaja. Uudessa alani työpaikassa ovat merkonomit ja tradenomit samalla viivalla. Siksi tästä täytyykin tehdä vielä YAMK-tutkinto, jotta saa asiantuntijatehtäviä. Mutta ei se haittaa, tykkäsin opiskelusta, eikä puhti ole vielä loppu, joten mikäs tässä:)
Minä olen parhaillani tradenomiksi opiskeleva merkonomi. Teen sitä vakityön ohessa. En tiedä onko tästä mitään hyötyä. Ei ainakaan nykyisessä työssäni, sillä mainiosti olen pärjännyt merkonomitutkinnollakin. Jos ylempää paikkaa tavoittelisin, niin siihen tarvitaan korkeampi koulutus, mutta en tiedä haluanko edes sitä.
Minä olen vanhan ajan opistomerkonomi, joka vastaa tradenomia. Miksi nämä koulutukset on muutettu?
Kuulin, että ystäväni lapsi, joka opiskelee merkonomiksi, olisi oppisopimuskoulutuksessa. Sehän on ihan köykäistä ja yksipuolista oppimista. Mitä ihmettä?
Mä luulin että ei ole merkitystä ja olinkin merkonomina tyytyväisenä parikymmentä vuotta. Nyt on tradenomiopinnot loppusuoralla ja kyllä on ajatusmaailma muuttunut täysin. Ajattelen huomattavasti laajemmin ja tää kehittymisinto ja kehittämisinto on työpaikallani arvostettua. Esim. johtamisopinnot on tuoneet tosi paljon näkökulmaa, jota ei merkonomina ollut.
Etenkin tradenomiopinnot työn ohella on olleet mielestäni tosi hyvät, kun pystyy viemään oppeja käytäntöön koko ajan. Raskasta opiskelu työn ohella kyllä on ollut.
Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen edelleen, miksi opinnot on jaettu merkonomi - tradenomi, kun entinen opistomerkonomi vastaa tradenomia?
Onko nykyopinnoissa merkonomin opintoja kevennetty vastaamaan kauppakoulua?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen parhaillani tradenomiksi opiskeleva merkonomi. Teen sitä vakityön ohessa. En tiedä onko tästä mitään hyötyä. Ei ainakaan nykyisessä työssäni, sillä mainiosti olen pärjännyt merkonomitutkinnollakin. Jos ylempää paikkaa tavoittelisin, niin siihen tarvitaan korkeampi koulutus, mutta en tiedä haluanko edes sitä.
Minulla sama tilanne. Opiskelen lähinnä omaksi iloksi enkä havittele mitään uranousua.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vanhan ajan opistomerkonomi, joka vastaa tradenomia. Miksi nämä koulutukset on muutettu?
No ei todellakaan vastaa. Kyllä se on ihan sanan mukaisesti korkeakoulu. Ja itsellä todellakin hyödytti kouluttautua lisää. Teen maistereiden kanssa hommia. T: myös opistomerkonomi, nyk. trade
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulin että ei ole merkitystä ja olinkin merkonomina tyytyväisenä parikymmentä vuotta. Nyt on tradenomiopinnot loppusuoralla ja kyllä on ajatusmaailma muuttunut täysin. Ajattelen huomattavasti laajemmin ja tää kehittymisinto ja kehittämisinto on työpaikallani arvostettua. Esim. johtamisopinnot on tuoneet tosi paljon näkökulmaa, jota ei merkonomina ollut.
Etenkin tradenomiopinnot työn ohella on olleet mielestäni tosi hyvät, kun pystyy viemään oppeja käytäntöön koko ajan. Raskasta opiskelu työn ohella kyllä on ollut.
Ihmettelen edelleen, miksi opinnot on jaettu merkonomi - tradenomi, kun entinen opistomerkonomi vastaa tradenomia?
Onko nykyopinnoissa merkonomin opintoja kevennetty vastaamaan kauppakoulua?
No helvetistäkö minä tietäisin kun en oo mikään ikääntynyt dinosaurus.

Ihmettelen mistä olet saanut moisen käsityksen?
Jos työn ohessa pystyt sen tekemään, niin kannattaa. Voit myöhemmin vaihtaa työpaikkaa. Lisäksi jos teet opinnot HYVIN, ts. todistus näyttää jotain 4,5 keskiarvoa tai päälle, saatat päästä kauppakorkeaan maisterihaussa. Jossain vaiheessa 3. asteen tutkinnosta on todella iloa, jos haluat johonkin pätevyyttä vaatiaan työhön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulin että ei ole merkitystä ja olinkin merkonomina tyytyväisenä parikymmentä vuotta. Nyt on tradenomiopinnot loppusuoralla ja kyllä on ajatusmaailma muuttunut täysin. Ajattelen huomattavasti laajemmin ja tää kehittymisinto ja kehittämisinto on työpaikallani arvostettua. Esim. johtamisopinnot on tuoneet tosi paljon näkökulmaa, jota ei merkonomina ollut.
Etenkin tradenomiopinnot työn ohella on olleet mielestäni tosi hyvät, kun pystyy viemään oppeja käytäntöön koko ajan. Raskasta opiskelu työn ohella kyllä on ollut.
Ihmettelen edelleen, miksi opinnot on jaettu merkonomi - tradenomi, kun entinen opistomerkonomi vastaa tradenomia?
Onko nykyopinnoissa merkonomin opintoja kevennetty vastaamaan kauppakoulua?Ihmettelen mistä olet saanut moisen käsityksen?
Ihan olen saanut vastauksena, kun joihinkin paikkoihin olen töitä kysellyt, että mikäli on vanha opistomerkonomi, niin vastaa tradenomia.
AMK:a ei ennen ollut, ja ei entisajan merkonomia ole tiputettu merkantin tasolle, kun ammattikouluissa on nyt pilipalimerkonomiopiskelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulin että ei ole merkitystä ja olinkin merkonomina tyytyväisenä parikymmentä vuotta. Nyt on tradenomiopinnot loppusuoralla ja kyllä on ajatusmaailma muuttunut täysin. Ajattelen huomattavasti laajemmin ja tää kehittymisinto ja kehittämisinto on työpaikallani arvostettua. Esim. johtamisopinnot on tuoneet tosi paljon näkökulmaa, jota ei merkonomina ollut.
Etenkin tradenomiopinnot työn ohella on olleet mielestäni tosi hyvät, kun pystyy viemään oppeja käytäntöön koko ajan. Raskasta opiskelu työn ohella kyllä on ollut.
Ihmettelen edelleen, miksi opinnot on jaettu merkonomi - tradenomi, kun entinen opistomerkonomi vastaa tradenomia?
Onko nykyopinnoissa merkonomin opintoja kevennetty vastaamaan kauppakoulua?No helvetistäkö minä tietäisin kun en oo mikään ikääntynyt dinosaurus.
Sitä odotellessa. Se aika koittaa nopeammin kuin uskotkaan :)
Tottakai kannattaa, et sinä varmaan siinä nykyisessä työpaikassa loputtomiin ajatellut olla :)
Jos on edes kohtuullinen matikkapää tai sitten sinniä pitää välivuosi kehittäen kehittäen matikan taitoja, niin kannattaa hakea suoraan kauppakorkeaan. Ex-mies teki tuon virheen, että opiskeli merkonomin jälkeen traddeksi. Sai vielä siitä merkonomin lopputyöstäkin jonkun valtakunnallisen palkinnon ja hyvän päättötodistuksen. Traddetutkinnon jälkeen ei saanut vuosiin amk-koulutustaan vastaavaa työtä, kaikki paikat mitä haki, niihin palkattiin lopulta KTM.
Jokainen voi tarkistaa ihan mistä vain, että opistomerkonomi vastaa nykyajan tradenomia.
Opisto oli kolmevuotinen, jossa oli eri linjoja, kuten markkinointi, kirjanpito ym.
Opistomerkonomi vastaa alimman korkeakoulun opintoja, kuten tradenomi.
Ihmiset sotkevat tässä sen, että AMK tuli vasta 90-luvulla, eivätkä tunne aikaisempia opintoja.
Opistoasteesta voi hakea myös suoraan yamk-opintoihin. Väliin ei tarvita AMK-opintoja ainakaan sairaanhoitajat.
En lähtisi tekemään jos ei vaikutusta. Monesti katsotaan samalta viivalta näitä.