IS:n kertomaa: Näin somalialaiset kuvailevat suomalaisia.
Tämä ei todellakaan ole rasistinen kirjoitus, vaan mielipide eräältä suomalaiselta Itäkeskuksesta. IS kyllä julkaisee tällaisia artikkeleita, kommentointimahdollisuutta vain ei ole.
Eli somalialaisten kannattaisi miettiä itse, millaisia naapureita/ työkavereita he ovat, Tänäänkin jouduin luikkimaan Hansasillalla seinänviertä, somalialaisia kulki koko käytävän leveydeltä. Hehän eivät väisty pyytämälläkään. Samoin meteli on hirveä, kuurojako ovat kun huutavat niin että seinät kaikuvat.
Työkaverinani on ollut somalialaisia (hoitoala). Yleisesti ottaen ok, joukosta löytyy helmiä että tosi luusereita. Saman koulutuksen käyneenä täytyy ihmetellä tasoeroja, maahanmuuttajilla tuntuu olevan käytössä "viittomakieli", Siitä päätellen, että taidot ovat täysin eri tasoa syntyperäisillä.
Olen senkin joutunut kokemaan, että pahin tapaamani työpaikkakiusaaja oli nuori somalinainen. Esimies ei asiaan uskaltanut puuttua, ehkä rasismisyytteen pelossa. Selitti vai, että heidän kielensä on "kovaäänistä", kun kerroin neitokaisen ärhentelevän minulle ja kohtelevan huonosti. Vaihdoin työpaikkaa,
Voisi sanoa, että maassa maan tavalla. Kannattaisiko meidän suomalaistenkin kirjottaa heistä ja heidän tavoistaan kirja. Onneksi Husu ei päässyt eduskuntaan, yksi epäkohtien kaivelija oli hänkin.
Kommentit (5)
Kaikista eniten ärsyttää kun ne mammat ovat niin lihavia, että liikkuvat todella hitaasti ja tukkivat tien. Tähän vielä vaunut tai rattaat niin ei saatana käry nousee korvista.
Tosiaan se kovaääninen puhe, jota myös venäläisillä ja puolalaisilla on, on pelottavaa... Ehkä eivät sitä ymmärrä, mutta juuri siksi aihe pitäisi avata molemmin puolin keskustelunaiheeksi
Pakkoa sanoa.. En halua yleistää, mutta olen huomannut somalinaisten keskuudessa miten muunmaalaiset naiset ovat heidän mielestään jotenkin huonompia. Katseet ja eleet kertovat paljon..
Miten noi somalit sais takaisin omasn maahansa... Tai sitten heille kokonaan omat kerrostalot syrjäisellä paikalla, jossa saa käryttää ruokaa, tanssia ja metelöidä niin paljon kuin sielu sietää. Näin eivät rehellinen ja hiljainen elättäjäkansa häiriintyisi liikaa.
Somaleiden keskimääräinen ÄO on 68.